Alf Rehn
Alf Rehn on yksi innoittajistani, erityisesti hänen kirjansa ”Vaaralliset ideat – kun sopimaton ajattelu on tärkein voimavarasi.” Miksi se on niin hyvä kirja? Lukemalla se selviää. Voin antaa tylsistymättömyystakuun.
Kirjassa on paitsi hyvää asiaa, myös inspiroiva kuvitus. Viime vuonna tarjosin ystävälleni vaihtoehtoisia ärsykkeitä kirjan kuvilla eräällä luennolla. Ystäväni innostui aiheesta, joten väläytimme kuvituksen parhaita paljoa muille tovereillemme. Ei ollut yhtään tylsää sillä luennolla.
Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään siitä, että kirja olisi viihdyttävä, hauska ja epätylsä. Parhaat ajattelijat, ajatukset ja tekstit tunnistaa siitä, että niillä on jokin kestävä arvo ja että ne saavat ajattelemaan itse sekä soveltamaan ajatuksia. Pelkkä viihde ei tarjoa tätä arvoa.
Alf Rehnin ajatukset ovat antaneet minulle elämisen ja olemisen rohkeutta. Lisäksi osa niistä on sellaisia, että joudun laittamaan itseni omalle epämiellyttävyysvyöhykkeelleni jossa tapahtuu ajattelun ja oppimisen sekä persoonan kehitystä. Hänen ajatuksensa inspiroivat minua haastamaan itseni ja ajatteluni ja myös etsimään psykologian vaarallisia ajatuksia. Psykologia tieteenalana pitää haastaa, ei ottaa annettuna. Mistä psykologiassa ei puhuta? Miksi ei? Mitkä teoreettiset käsitykset tai psykologin ammatin vaatimukset otetaan alallamme itsestäänselvyytenä ja miksi?
Erityisesti psykologeille voin lämpimästi suositella poikkitieteellisyyttä. On sekä hyödyllistä että palkitsevaa lukea eri tieteenalojen jäsennyksiä maailmasta ja ihmisistä. Silloin ei pääse urautumaan oman tieteenalansa jäsennyksiin ja lisäksi saa myös arvokasta näkemystä ja toista näkökulmaa oman tieteenalan kehittämiseen.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Pari gradua ja parhaimmat kohteliaisuudet ikinä
Minulla on ilo ja kunnia lukea parin ystäväni graduja. Se tekee minut aivan helvetin iloiseksi. Opin uutta, opin paljon siitä mitä en vielä osaa ja tiedä, opin siitä mihin minun tulisi perehtyä ja opin siitä, mitä jo (ehkä) osaan. Minä olen kiitollisuudenvelassa näille ystävilleni. Kun luen ja kommentoin graduja, elämälläni on jokin tarkoitus ja merkitys joka kannattelee minua.
Eräs opiskelukaverini kutsui minua akateemiseksi esikuvakseen. Se on yksi parhaita kohteliaisuuksia mitä olen ikinä saanut. Toinen kaverini sanoi, että minusta välittyy aito intohimo asiaan. Se lämmitti mieltäni. Joku on nähnyt minut oikein.
Kaikkein paras kohteliaisuus mitä olen koskaan saanut, liittyy erääseen työpaikkaani. Ystäväni oli ollut samassa työpaikassa aiemmin. Kun hain töihin, rekrytoija soitti ystävälleni ja kysyi hänen näkemystään minusta. Ystäväni sanoi, että hän uskoisi käsiini henkensä, joten mainiosti uskoisi myös toisten kotien hoitamisen. Se on ollut yksi elämäni merkityksellisimpiä lauseita.
Alla muutama linkki Rahmaninovin musiikkiin. Ensimmäinen on Musen sovitus. Jonkun mielestä Rahmaninovin musiikki voi olla liian dramaattista. Minusta Rahmaninovin musiikissa ei soi dramaattinen persoona, vaan ihminen joka tuntee syvästi ja joka on kokenut elämän tuskan ja ilon. Musiikki on kuitenkin sellainen asia, ettei sitä aina kannata selittää. Sen joko ymmärtää tai sitten ei. Rahmaninovin musiikki ei sovi kaikkiin mielentiloihin, mutta joihinkin se sopii täydellisesti. Tältä nyt vain tuntuu joskus.
Muse - Rachmaninoff (intro/outro) + Screenager (Live Montreux 2002)
Musen versio Rachmaninoffin musiikista.
http://www.youtube.com/watch?v=eG6wu3jqLAU
Rachmaninoff Prelude in g minor op. 23 #5 HQ
http://www.youtube.com/watch?v=4QB7ugJnHgs
Rachmaninoff 5th Concerto Second Symphony Cadenza Warenberg
http://www.youtube.com/watch?v=5a08IKmEe_Y&feature=relmfu
Rachmaninoff Concerto #2 minus orchestra Mov3
http://www.youtube.com/watch?v=ANP4CNzbqkY&feature=relmfu
Rachmaninov - piano concerto No.2 (Adagio sostenuto)
http://www.youtube.com/watch?v=bAK2J05Vmhc
Eräs opiskelukaverini kutsui minua akateemiseksi esikuvakseen. Se on yksi parhaita kohteliaisuuksia mitä olen ikinä saanut. Toinen kaverini sanoi, että minusta välittyy aito intohimo asiaan. Se lämmitti mieltäni. Joku on nähnyt minut oikein.
Kaikkein paras kohteliaisuus mitä olen koskaan saanut, liittyy erääseen työpaikkaani. Ystäväni oli ollut samassa työpaikassa aiemmin. Kun hain töihin, rekrytoija soitti ystävälleni ja kysyi hänen näkemystään minusta. Ystäväni sanoi, että hän uskoisi käsiini henkensä, joten mainiosti uskoisi myös toisten kotien hoitamisen. Se on ollut yksi elämäni merkityksellisimpiä lauseita.
Alla muutama linkki Rahmaninovin musiikkiin. Ensimmäinen on Musen sovitus. Jonkun mielestä Rahmaninovin musiikki voi olla liian dramaattista. Minusta Rahmaninovin musiikissa ei soi dramaattinen persoona, vaan ihminen joka tuntee syvästi ja joka on kokenut elämän tuskan ja ilon. Musiikki on kuitenkin sellainen asia, ettei sitä aina kannata selittää. Sen joko ymmärtää tai sitten ei. Rahmaninovin musiikki ei sovi kaikkiin mielentiloihin, mutta joihinkin se sopii täydellisesti. Tältä nyt vain tuntuu joskus.
Muse - Rachmaninoff (intro/outro) + Screenager (Live Montreux 2002)
Musen versio Rachmaninoffin musiikista.
http://www.youtube.com/watch?v=eG6wu3jqLAU
Rachmaninoff Prelude in g minor op. 23 #5 HQ
http://www.youtube.com/watch?v=4QB7ugJnHgs
Rachmaninoff 5th Concerto Second Symphony Cadenza Warenberg
http://www.youtube.com/watch?v=5a08IKmEe_Y&feature=relmfu
Rachmaninoff Concerto #2 minus orchestra Mov3
http://www.youtube.com/watch?v=ANP4CNzbqkY&feature=relmfu
Rachmaninov - piano concerto No.2 (Adagio sostenuto)
http://www.youtube.com/watch?v=bAK2J05Vmhc
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Ajatuksellisia innoittajiani XXI - Platon, Quinodoz, Rauhala
Platon
Havaitsin että minusta on tullut jonkin verran platonilainen. Platon on kuuluisa mm. ideaopistaan. Olen tullut siihen tulokseen, että on sekä ideoita jotka ovat muuttuvia että ideoita, jotka todella ovat muuttumattomia ja pysyviä. Ne voivat saada eri sävyjä eri aikakausina ja eri ihmisillä, mutta ne ovat kuitenkin tunnistettavia. Minusta ne ideat ovat sellaisia, jotka kiteyttävät jotain olennaista ihmisen ympäristöstä eri aikakausina. Kaikki elementit eivät ole vaihtuvia.
Eräs tällainen idea on lentämisen idea. Se on uskoakseni ollut olemassa niin kauan kuin ihmiset ovat havainnoineet lintuja. Luultavasti ainakin osa ihmisistä on aina tuntenut kaipuuta lentämiseen. Lopulta tämä haave toteutui – nykyään on esimerkiksi riippuliitimiä ja lentokoneita, joiden avulla voi lentää. Jos ihmiset eivät olisi tavoitelleet tämän idean konkretisoimista, näitä apuvälineitä ei olisi. Kuten Dolto sanoo, aina on ollut hulluja jotka haluavat mennä Kuuhun, mutta jos heitä ei olisi ollut, Kuussa ei olisi koskaan käyty.
Tämän idean konkretisoituminen on mielestäni hyvä osoitus siitä, että hullut ideat eivät välttämättä ole ollenkaan hulluja vaan ihan toimivia. Niiden toteuttamiseksi tarvitaan sekä loogista ajattelua että kykyä uneksia, sekä ideointia ja suunnittelutyötä että käytännön konkreettista toimintaa ja toteutusta, sekä järkeä että tunnetta.
Mitä lentämiseen tulee, ihminen voi lentää myös mielensä avulla. Silloin ihminen voi kokea olevansa doltolaisittain verbi, olento halunsa lennossa. Koin tätä kandia tehdessäni kun heittäydyin asian kannateltavaksi kuin lintu ilmavirran kannateltavaksi. Lisäksi tietoisuustaitojen laadulliset muutokset saavat minut näkemään lentämiseen liittyviä unia.
Syksyllä näin unta, jossa olin jossakin tilanteessa. Pystyin lentämään tuosta tilanteesta pois, lentelemään tilanteen ulkopuolella ja sitten lentämään takaisin samaan ajallis-paikalliseen tilanteeseen. Tietenkään ihminen ei voi hallita aikaa siinä mielessä, että kalenteri ja kello menevät omalla painollaan ihmisen toiveista välittämättä. Jokainen myös kuolee joskus ja siltä osin ajan kokeminen loppuu. Sisäistä, virtaavaa aikatietoisuutta voi kuitenkin oppia hallitsemaan jonkin verran.
Freudin unien tulkintaa olen ehtinyt lukea vasta 25 sivua. Jokin aika sen jälkeen näin sellaista unta, jossa minun piti tavoittaa merellä liikkuva merirosvolaiva. Kiipesin jonkinlaisen kontin katolle kaiteesta kiinni pitäen. Siinä oli konkreettisempi tunnelma kuin unissani yleensä. Tulin kontin katolle, sen reunalle. Tunsin kevyen ilmavirran ja näin laivan merellä. Olin sen verran korkealla, että ajattelin, että jos olen hereillä ja heittäydyn ilmavirran kannateltavaksi, kuolen. Ihminen ei voi lentää ilman apuvälineitä. Ajattelin myös, että jos sen sijaan olen unessa, voin lentää.
Tämän jälkeen havahduin hetkeksi hereille, tajusin valveilla ”Freud toimii” ja nukahdin uudestaan. Palasin samaan tilanteeseen. Nyt kuitenkin tiesin että olen unessa. Heittäydyin ilmavirran kannateltavaksi ja saavutin laivan. Laivan kohdalla se oli merellä ja minä korkealla yläpuolella. Ajattelin että laiva voisi nousta ylemmäs, ja sitten se nousi, ja laskeuduin kannelle.
Tietenkään oikeasti ajatuksen voimalla ei voi ohjata tätä maailmaa, en usko parapsykologiaan. Ainoa tapa vaikuttaa ajatuksilla maailmaan on muuttaa ajatukset käytännön toiminnaksi ja silloinkaan vaikutukset eivät ole koskaan itse hallittavissa tai ennustettavissa, koska oman toiminnan vaikutukset riippuvat niin monesta asiasta jotka eivät riipu itsestä millään tavalla.
Tämän vuoden puolella näin unta, jossa lentelin jossakin maisemassa. Tiedostin että olen unessa ja että voin hallita lentämistäni. Heitin ilmassa voltin ja se onnistui oikein hyvin. En osaa oikeasti hypätä volttia, mutta olen tehnyt aiheeseen liittyviä mielikuvaharjoituksia. Minulle tämä uni symboloi tietoisuustaitojen kehitystä ja sitä, että myös mielikuvia voi tuottaa uniin jossa ne konkretisoituvat. Unessa jouduin tosin oikeuteen liiasta lentämisestä. Siellä istuessani mietin, että tämä on vain unta, ja kun jatkan tietoisuustaitojen kehittämistä, pääsen täältäkin pois.
Platonilainen lentämisen idea tarkoittaa myös sitä, että jotkut ideat eivät ole niiden konkreettisista toteutumismuodoista riippuvaisia. Jos metsästäjä ampuu linnun, hän ampuu vain yhden eläimen joka ilmentää lentämisen ideaa. Itse lentämisen ideaa ei voi ampua eikä tuhota.
Danielle Quinodoz
Danielle Quinodoz on päässyt listalleni tämän sitaatin takia: "Analyytikon on uskallettava olla tarpeeksi viisas ollakseen hullu." Tämä sitaatti sisältää viisaan sanoman ja oman ohjelmallisen julistukseni jonka mukaan psykologi saa olla myös ihminen. Objektivoiva ja etäisyyttä pitävä suhtautuminen omaan ihmisyyteen vähentää toisten ihmisten ymmärtämisen mahdollisuuksia.
Lauri Rauhala
Psykologi-lehdessä 8/2007 oli haastateltu Lauri Rauhalaa. Hänen ajatuksensa ”Alan tieteenfilosofinen tutkimus on kuitenkin tuiki laiminlyötyä. Siinä vallitsee ammottava aukko koko ihmistutkimuksen alueella.” (s. 86) on innoittanut minua lähestymään psykologiaa filosofisesta näkökulmasta.
Havaitsin että minusta on tullut jonkin verran platonilainen. Platon on kuuluisa mm. ideaopistaan. Olen tullut siihen tulokseen, että on sekä ideoita jotka ovat muuttuvia että ideoita, jotka todella ovat muuttumattomia ja pysyviä. Ne voivat saada eri sävyjä eri aikakausina ja eri ihmisillä, mutta ne ovat kuitenkin tunnistettavia. Minusta ne ideat ovat sellaisia, jotka kiteyttävät jotain olennaista ihmisen ympäristöstä eri aikakausina. Kaikki elementit eivät ole vaihtuvia.
Eräs tällainen idea on lentämisen idea. Se on uskoakseni ollut olemassa niin kauan kuin ihmiset ovat havainnoineet lintuja. Luultavasti ainakin osa ihmisistä on aina tuntenut kaipuuta lentämiseen. Lopulta tämä haave toteutui – nykyään on esimerkiksi riippuliitimiä ja lentokoneita, joiden avulla voi lentää. Jos ihmiset eivät olisi tavoitelleet tämän idean konkretisoimista, näitä apuvälineitä ei olisi. Kuten Dolto sanoo, aina on ollut hulluja jotka haluavat mennä Kuuhun, mutta jos heitä ei olisi ollut, Kuussa ei olisi koskaan käyty.
Tämän idean konkretisoituminen on mielestäni hyvä osoitus siitä, että hullut ideat eivät välttämättä ole ollenkaan hulluja vaan ihan toimivia. Niiden toteuttamiseksi tarvitaan sekä loogista ajattelua että kykyä uneksia, sekä ideointia ja suunnittelutyötä että käytännön konkreettista toimintaa ja toteutusta, sekä järkeä että tunnetta.
Mitä lentämiseen tulee, ihminen voi lentää myös mielensä avulla. Silloin ihminen voi kokea olevansa doltolaisittain verbi, olento halunsa lennossa. Koin tätä kandia tehdessäni kun heittäydyin asian kannateltavaksi kuin lintu ilmavirran kannateltavaksi. Lisäksi tietoisuustaitojen laadulliset muutokset saavat minut näkemään lentämiseen liittyviä unia.
Syksyllä näin unta, jossa olin jossakin tilanteessa. Pystyin lentämään tuosta tilanteesta pois, lentelemään tilanteen ulkopuolella ja sitten lentämään takaisin samaan ajallis-paikalliseen tilanteeseen. Tietenkään ihminen ei voi hallita aikaa siinä mielessä, että kalenteri ja kello menevät omalla painollaan ihmisen toiveista välittämättä. Jokainen myös kuolee joskus ja siltä osin ajan kokeminen loppuu. Sisäistä, virtaavaa aikatietoisuutta voi kuitenkin oppia hallitsemaan jonkin verran.
Freudin unien tulkintaa olen ehtinyt lukea vasta 25 sivua. Jokin aika sen jälkeen näin sellaista unta, jossa minun piti tavoittaa merellä liikkuva merirosvolaiva. Kiipesin jonkinlaisen kontin katolle kaiteesta kiinni pitäen. Siinä oli konkreettisempi tunnelma kuin unissani yleensä. Tulin kontin katolle, sen reunalle. Tunsin kevyen ilmavirran ja näin laivan merellä. Olin sen verran korkealla, että ajattelin, että jos olen hereillä ja heittäydyn ilmavirran kannateltavaksi, kuolen. Ihminen ei voi lentää ilman apuvälineitä. Ajattelin myös, että jos sen sijaan olen unessa, voin lentää.
Tämän jälkeen havahduin hetkeksi hereille, tajusin valveilla ”Freud toimii” ja nukahdin uudestaan. Palasin samaan tilanteeseen. Nyt kuitenkin tiesin että olen unessa. Heittäydyin ilmavirran kannateltavaksi ja saavutin laivan. Laivan kohdalla se oli merellä ja minä korkealla yläpuolella. Ajattelin että laiva voisi nousta ylemmäs, ja sitten se nousi, ja laskeuduin kannelle.
Tietenkään oikeasti ajatuksen voimalla ei voi ohjata tätä maailmaa, en usko parapsykologiaan. Ainoa tapa vaikuttaa ajatuksilla maailmaan on muuttaa ajatukset käytännön toiminnaksi ja silloinkaan vaikutukset eivät ole koskaan itse hallittavissa tai ennustettavissa, koska oman toiminnan vaikutukset riippuvat niin monesta asiasta jotka eivät riipu itsestä millään tavalla.
Tämän vuoden puolella näin unta, jossa lentelin jossakin maisemassa. Tiedostin että olen unessa ja että voin hallita lentämistäni. Heitin ilmassa voltin ja se onnistui oikein hyvin. En osaa oikeasti hypätä volttia, mutta olen tehnyt aiheeseen liittyviä mielikuvaharjoituksia. Minulle tämä uni symboloi tietoisuustaitojen kehitystä ja sitä, että myös mielikuvia voi tuottaa uniin jossa ne konkretisoituvat. Unessa jouduin tosin oikeuteen liiasta lentämisestä. Siellä istuessani mietin, että tämä on vain unta, ja kun jatkan tietoisuustaitojen kehittämistä, pääsen täältäkin pois.
Platonilainen lentämisen idea tarkoittaa myös sitä, että jotkut ideat eivät ole niiden konkreettisista toteutumismuodoista riippuvaisia. Jos metsästäjä ampuu linnun, hän ampuu vain yhden eläimen joka ilmentää lentämisen ideaa. Itse lentämisen ideaa ei voi ampua eikä tuhota.
Danielle Quinodoz
Danielle Quinodoz on päässyt listalleni tämän sitaatin takia: "Analyytikon on uskallettava olla tarpeeksi viisas ollakseen hullu." Tämä sitaatti sisältää viisaan sanoman ja oman ohjelmallisen julistukseni jonka mukaan psykologi saa olla myös ihminen. Objektivoiva ja etäisyyttä pitävä suhtautuminen omaan ihmisyyteen vähentää toisten ihmisten ymmärtämisen mahdollisuuksia.
Lauri Rauhala
Psykologi-lehdessä 8/2007 oli haastateltu Lauri Rauhalaa. Hänen ajatuksensa ”Alan tieteenfilosofinen tutkimus on kuitenkin tuiki laiminlyötyä. Siinä vallitsee ammottava aukko koko ihmistutkimuksen alueella.” (s. 86) on innoittanut minua lähestymään psykologiaa filosofisesta näkökulmasta.
Ajatuksellisia innoittajiani XX - Grigori Perelman
Grigori Perelman
Pidän Grigori Perelmanin omalaatuisesta persoonasta ja hänen toiminnastaan.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Nero+joka+osaa+sanoa+ei/1135258296387
Perelman ”todisti oikeaksi Poincarén konjektuurin. Se on yksi seitsemästä ratkaisemattomasta matemaattisesta ongelmasta, jotka alan huiput määrittelivät vuonna 2000. Amerikkalainen Clay-instituutti on luvannut kunkin ratkaisusta miljoona dollaria. - - Hypoteesin todistus auttaa matemaatikkoja ja fyysikkoja hahmottamaan maailmankaikkeuden muotoa. Matematiikan dosentti Osmo Pekosen mukaan kyse on "vuosisataisongelman sensaatiomaisesta ratkaisusta".
Perelman kieltäytyi miljoonan dollarin palkinnosta. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän on kieltäytynyt jostakin palkinnosta ja hän on myös kieltäytynyt erilaisista viroista. ”Perelmanin vaatimattomuudesta kertoo se, että hän on julkaissut työnsä tulokset netissä eikä tiedejulkaisuissa. Hän kieltäytyy palkinnoista, koska hänestä tieteen saavutukset kuuluvat ihmiskunnalle.”
Perelman jättäytyi työttömäksi 2005 ”ja eristäytyi ulkomaailmasta. Hän asuu Pietarissa ahtaassa asunnossa äitinsä ja matemaatikkosiskonsa kanssa. Viime viikolla Perelmania ovat tavoitelleet useat toimittajat, joista yksi sai hänet kiinni kännykästä. "Häiritset minua. Olen sienestämässä", Perelman sanoi.”
”Kulmikkaasta käytöksestään huolimatta Perelman ei ole hullu, sanovat entiset kollegat. "Hänellä on erikoisia moraaliperiaatteita. Hän suhtautuu vakavasti pieniinkin sääntörikkomuksiin", sanoi Steklov-instituutin johtaja Sergei Kisliakov The Guardian -lehdessä.”
Tällaisesta tyypistä ei yksinkertaisesti voi olla pitämättä. Ensinnäkin siksi että hän on niin erilainen kuin minä, toisekseen siksi että hänellä on hyviä periaatteita joista hän pitää kiinni. Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, että se, että ihminen on erilainen, erikoinen tai kulmikas, ei tarkoita sitä että hän on hullu.
Pidän Grigori Perelmanin omalaatuisesta persoonasta ja hänen toiminnastaan.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Nero+joka+osaa+sanoa+ei/1135258296387
Perelman ”todisti oikeaksi Poincarén konjektuurin. Se on yksi seitsemästä ratkaisemattomasta matemaattisesta ongelmasta, jotka alan huiput määrittelivät vuonna 2000. Amerikkalainen Clay-instituutti on luvannut kunkin ratkaisusta miljoona dollaria. - - Hypoteesin todistus auttaa matemaatikkoja ja fyysikkoja hahmottamaan maailmankaikkeuden muotoa. Matematiikan dosentti Osmo Pekosen mukaan kyse on "vuosisataisongelman sensaatiomaisesta ratkaisusta".
Perelman kieltäytyi miljoonan dollarin palkinnosta. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän on kieltäytynyt jostakin palkinnosta ja hän on myös kieltäytynyt erilaisista viroista. ”Perelmanin vaatimattomuudesta kertoo se, että hän on julkaissut työnsä tulokset netissä eikä tiedejulkaisuissa. Hän kieltäytyy palkinnoista, koska hänestä tieteen saavutukset kuuluvat ihmiskunnalle.”
Perelman jättäytyi työttömäksi 2005 ”ja eristäytyi ulkomaailmasta. Hän asuu Pietarissa ahtaassa asunnossa äitinsä ja matemaatikkosiskonsa kanssa. Viime viikolla Perelmania ovat tavoitelleet useat toimittajat, joista yksi sai hänet kiinni kännykästä. "Häiritset minua. Olen sienestämässä", Perelman sanoi.”
”Kulmikkaasta käytöksestään huolimatta Perelman ei ole hullu, sanovat entiset kollegat. "Hänellä on erikoisia moraaliperiaatteita. Hän suhtautuu vakavasti pieniinkin sääntörikkomuksiin", sanoi Steklov-instituutin johtaja Sergei Kisliakov The Guardian -lehdessä.”
Tällaisesta tyypistä ei yksinkertaisesti voi olla pitämättä. Ensinnäkin siksi että hän on niin erilainen kuin minä, toisekseen siksi että hänellä on hyviä periaatteita joista hän pitää kiinni. Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, että se, että ihminen on erilainen, erikoinen tai kulmikas, ei tarkoita sitä että hän on hullu.
Ajatuksellisia innoittajiani XIX - Mika Pantzar
Mika Pantzar
Luin Mika Pantzarista Tiede-lehdestä 8/2011.
http://www.tiede.fi/artikkeli/1442/kulutustutkija_tarttuu_omaan_aikaan
Mika Pantzar näkyy mediassa. Artikkelissa hän on sanonut, että ”Periaatteeni kuitenkin on, että jos tutkijan palkka maksetaan verovaroin, hänellä on velvollisuus ottaa kantaa asioihin. Ja on esillä olossa varmaan mukana vähän narsismiakin.” Se ei kuitenkaan kovin pahalta narsismilta kuulosta, että periaatteena on se, että verovaroin palkatun tutkijan tulee ottaa kantaa asioihin. Olen tästä samaa mieltä.
Pidin hänen tutkimusalueensa laajuudesta sekä hänen tavastaan tehdä spontaaneja löytöjä: ”– Olen aina hypännyt uuteen aiheeseen oman uteliaisuuteni mukaan. Uskon satunnaisiin kohtaamisiin. Jo pikkulapsena kuljin kirjastossa hyllyltä hyllylle ilman selvää tavoitetta. Tutkijana moni hankkeeni on käynnistynyt siitä, että olen törmännyt kirjakaupassa mielenkiintoiseen kirjaan.”
Pantzar provosoi jo koulussa: ”Mika halusi provosoida opettajiaan ymmärtämällä aineiden aiheet tahallaan väärin ja kehittelemällä vaihtoehtoisia argumentteja. Samanlainen hän on kollegoiden mukaan vieläkin. Kuluttajatutkimuskeskuksessa samassa tiimissä työskennellyt erikoistutkija Tanja Kotro sanoo Pantzarin ”provosoivan toisinaan provosoinnin ilosta”. Hänen mukaansa Mika kuitenkin yleensä tietää, kuka kestää suoraa puhetta, kuka ei. Oppositiohenki lyö Pantzarin puheista läpi vähän väliä. Hän osaa olla eri mieltä jopa itsensä kanssa.” Pidin tästäkin. Yritän kehittää itseni kanssa väittelyä.
Yleisesti ottaen kaikilla kauhukakaroilla on erityinen paikka sydämessäni, useammastakin syystä. Yksi syy on se, että provosointi ymmärretään helposti väärin. Saatetaan olettaa, ettei ihminen ymmärrä mistä on kysymys, jos hän näyttää ymmärtäneen jonkin väärin. Sitä ei kuitenkaan voi tietää, jos ei todella tiedä mitä ihminen ajattelee. Toisekseen se, että provosoi joskus, ei tarkoita sitä, että provosoi aina. Ihmisillä on kuitenkin joskus taipumus tehdä perusteettomia yleistyksiä.
Lisäksi provosoinnissa on se ongelma, että aina ei voi varmasti tietää kuka kestää suoraa puhetta ja kuka ei. Minusta esimerkiksi opettajien ja psykologien voi olettaa ja edellyttää kestävän kritiikkiä suhteessa opiskelijoihin ja asiakkaisiin, johtuen valta- ja kokemuserosta. Valta ja kokemus tuovat vastuuta. Kauhukakaroille ei kannata suuttua, heille kannattaa antaa mielekästä tekemistä.
Englantilaisten sosiologien kanssa kirjoitettu englanninkielinen kirja eurooppalaisten arjen koreografiasta kuulosti myös kiinnostavalta. Tämä oli mielenkiintoinen ajatus: ” Kaikkien yritysten ja toimialojen pitäisi Pantzarin mielestä löytää omat prime timensa ja sopeutua niihin. Valmiutta ja herkkyyttä tähän ei kuitenkaan juuri ole.” Mietin, mitä tämä tarkoittaisi psykologian alan yritysten tapauksessa. Onko Suomessa psykologian alan yrityksiä, jotka tarjoaisivat esimerkiksi päivystyspalveluja öisin? Olisiko niille kysyntää?
”Ystävät ja kollegat kuvailevat Mika Pantzaria helposti innostuvaksi, kriittiseksi ja kärsimättömäksi.” Tämä on mielestäni mainio kuvaus ja osoitus siitä, ettei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tutkijatyyppiä.
Luin Mika Pantzarista Tiede-lehdestä 8/2011.
http://www.tiede.fi/artikkeli/1442/kulutustutkija_tarttuu_omaan_aikaan
Mika Pantzar näkyy mediassa. Artikkelissa hän on sanonut, että ”Periaatteeni kuitenkin on, että jos tutkijan palkka maksetaan verovaroin, hänellä on velvollisuus ottaa kantaa asioihin. Ja on esillä olossa varmaan mukana vähän narsismiakin.” Se ei kuitenkaan kovin pahalta narsismilta kuulosta, että periaatteena on se, että verovaroin palkatun tutkijan tulee ottaa kantaa asioihin. Olen tästä samaa mieltä.
Pidin hänen tutkimusalueensa laajuudesta sekä hänen tavastaan tehdä spontaaneja löytöjä: ”– Olen aina hypännyt uuteen aiheeseen oman uteliaisuuteni mukaan. Uskon satunnaisiin kohtaamisiin. Jo pikkulapsena kuljin kirjastossa hyllyltä hyllylle ilman selvää tavoitetta. Tutkijana moni hankkeeni on käynnistynyt siitä, että olen törmännyt kirjakaupassa mielenkiintoiseen kirjaan.”
Pantzar provosoi jo koulussa: ”Mika halusi provosoida opettajiaan ymmärtämällä aineiden aiheet tahallaan väärin ja kehittelemällä vaihtoehtoisia argumentteja. Samanlainen hän on kollegoiden mukaan vieläkin. Kuluttajatutkimuskeskuksessa samassa tiimissä työskennellyt erikoistutkija Tanja Kotro sanoo Pantzarin ”provosoivan toisinaan provosoinnin ilosta”. Hänen mukaansa Mika kuitenkin yleensä tietää, kuka kestää suoraa puhetta, kuka ei. Oppositiohenki lyö Pantzarin puheista läpi vähän väliä. Hän osaa olla eri mieltä jopa itsensä kanssa.” Pidin tästäkin. Yritän kehittää itseni kanssa väittelyä.
Yleisesti ottaen kaikilla kauhukakaroilla on erityinen paikka sydämessäni, useammastakin syystä. Yksi syy on se, että provosointi ymmärretään helposti väärin. Saatetaan olettaa, ettei ihminen ymmärrä mistä on kysymys, jos hän näyttää ymmärtäneen jonkin väärin. Sitä ei kuitenkaan voi tietää, jos ei todella tiedä mitä ihminen ajattelee. Toisekseen se, että provosoi joskus, ei tarkoita sitä, että provosoi aina. Ihmisillä on kuitenkin joskus taipumus tehdä perusteettomia yleistyksiä.
Lisäksi provosoinnissa on se ongelma, että aina ei voi varmasti tietää kuka kestää suoraa puhetta ja kuka ei. Minusta esimerkiksi opettajien ja psykologien voi olettaa ja edellyttää kestävän kritiikkiä suhteessa opiskelijoihin ja asiakkaisiin, johtuen valta- ja kokemuserosta. Valta ja kokemus tuovat vastuuta. Kauhukakaroille ei kannata suuttua, heille kannattaa antaa mielekästä tekemistä.
Englantilaisten sosiologien kanssa kirjoitettu englanninkielinen kirja eurooppalaisten arjen koreografiasta kuulosti myös kiinnostavalta. Tämä oli mielenkiintoinen ajatus: ” Kaikkien yritysten ja toimialojen pitäisi Pantzarin mielestä löytää omat prime timensa ja sopeutua niihin. Valmiutta ja herkkyyttä tähän ei kuitenkaan juuri ole.” Mietin, mitä tämä tarkoittaisi psykologian alan yritysten tapauksessa. Onko Suomessa psykologian alan yrityksiä, jotka tarjoaisivat esimerkiksi päivystyspalveluja öisin? Olisiko niille kysyntää?
”Ystävät ja kollegat kuvailevat Mika Pantzaria helposti innostuvaksi, kriittiseksi ja kärsimättömäksi.” Tämä on mielestäni mainio kuvaus ja osoitus siitä, ettei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tutkijatyyppiä.
Ajatuksellisia innoittajiani XVIII - Michel Onfray
Michel Onfray
Michel Onfrayn ajatuksiin tutustuin, kun luin hänen ajatuksistaan Voima-lehdestä (10/2011). Häntä kutsuttiin syrjään siivotun ajattelun arkeologiksi, jonka mukaan Freudista ei saa jäädä jäljelle mitään. Pidin siitä, että Onfraylla ”on laaja intellektuaalinen reviiri. Hän on julkaissut yli 50 kirjaa, joissa pohtii nautintoa ja hedonistista etiikkaa, filosofian historiaa, maalaustaidetta, urheilua ja ateismia”. Hän on kirjoittanut ateistin manifestin.
Minusta on syytä arvostaa asiassaan tosissaan olevaa ajattelijaa, vaikka hänellä olisi erilaiset näkemykset joistakin peruskatsomuksista, kuten uskonnosta. Maailma, yhteiskunta ja yhteisö tarvitsevat erilaisia ääniä kehittyäkseen.
”Suosiota ovat seuranneet syytökset anti-islamilaisuudesta, antisemitismistä, politiikan ulkopuolelle jättäytymisestä ja tietysti kristinuskon vastaisuudesta.” Minusta tämä kertoo siitä, että Onfray onnistuu herättämään ajatuksia. Kehitystä ei tapahdu, jos ajatuksia ei herää, joskus kiisteltyjäkin.
Tekstissä kuvattujen luentojen sisältö oli se, että ”seurasi Onfray molemmissa samaa kriittistä ajattelutapaa. Sen voisi tiivistää mukaillulla sanonnalla: ”Aatteiden historia on voittajien historiaa.” Onfray kritisoi ajatusta, jonka mukaan ajatukset tai filosofiat syntyisivät tyhjästä. Sen sijaan hän haluaa tonkia ”arkeologin tavoin” sitä länsimaisen ajattelun historiaa ja ideoiden syntykontekstia, joka on jälkeenpäin siivottu piiloon. Onfrayn luennot tarjosivat esimerkin vastahistoriasta, jotka haastavat vallalla olevan näkemyksen. Ensimmäisenä aiheena oli Epikuroksen materialistinen ajattelu, jonka Platonista lähtenyt idealistinen filosofia ja siihen myöhemmin liittynyt kristinusko ovat jättäneet historian katveeseen.”
Onfray kritisoi kaikkien – esimerkiksi esisokraattisten ajattelijoiden niputtamista yhteen. ”Oikeastaan moninaisuus ennen Sokratesta on tässä kertomuksessa pohjustusta hänen tuloaan varten. Tämä tapa niputtaa kaikki ajattelijat yhteen palvelee ideologiaa.”
”Onfrayn mukaan aatehistorian häviäjiin kohdistuva loanheitto ei jäänyt pelkkään luokitteluun. Platonin ajattelulle vastainen Epikuros on jäänyt elämään historiassa porsaana. - - Epikurosta ei vain nimitelty vaan myös hänen koko 300 kirjan jäämistönsä tuhottiin. Jäljelle jäi kolme kirjettä, joista yhdessä kuvailtu epikurolainen etiikka murskaa huhupuheet epikurolaisen filosofian irstailevuudesta.”
Tämä on mielestäni hyvää kritiikkiä, ja on paikallaan kiinnittää huomiota siihen, kuinka tieteen tekeminen on yksi sosiaalinen ilmiö muiden joukossa. Vaikka minusta on tullut hieman platonilainen, kritiikki on silti paikallaan. On hyvästä haastaa vallitsevia käsityksiä.
Onfray kuvasi luennollaan erästä valintaansa. ”Hänelle tarjottiin opiskelijana mahdollisuutta kirjoittaa muutaman filosofin esittely laajaan yleisopukseen. Hän olisi joko voinut lukea sen, mitä näistä on kirjoitettu muissa yleisteoksissa. Tai sitten hän olisi voinut lukea koko biografian: kaiken mitä ajattelija oli kirjoittanut, kirjeenvaihdon ja päiväkirjat. Hän kertoo valinneensa jälkimmäisen. Vaikka se tarkoitti ansiotonta lisätyötä, tuli hän sitä kautta tajunneeksi, miten paljon käsitys ajattelijoista pohjautuu vähintään toisen käden lähteisiin.” Arvostan tätä valintaa.
”Esitelmässään Onfray perustelee runsain historiallisin lähtein sitä, miten Freud ei perustanut psykoanalyysiä vaan otti sen nimiinsä, sitä miten kyse on vain Freudin henkilökohtaisista patoutumista, ei yleisestä tieteestä, ja sitä, ettei psykoanalyysi paranna. Täyslaidallisen jälkeen yleisöstä kysytään, mitä Freudista pitäisi jäädä sanotun jälkeen jäljelle. ”Ei mitään”, Onfray vastaa. ”
Minusta tämä on tärkeä näkökulma, vaikka en olekaan samaa mieltä siitä, että psykoanalyysi ei koskaan voisi parantaa ketään ja että Freudista ei pitäisi jäädä jäljelle mitään. Minusta on kuitenkin paikallaan miettiä sitä, miksi psykologiassa jossain määrin otetaan annettuna sellaiset teoreettiset ideat ja psykologian käsitteet, jotka on kehitetty esimerkiksi noin sata vuotta sitten. Myös näitä teorioita, käsitteitä ja ajatuksia tulisi arvioida yhtä kriittisesti kuin nykypsykologiaakin. Filosofien taholta esitetty psykologiakritiikki on aina tervetullutta.
””On kiinnostavaa seurata miten länsimaista filosofiaa opetetaan ja sen historiaa seurataan. Se elää pääosin tiedon sijaan myyteistä ja legendasta”, Onfray summaa. Tämän takia 20 vuotta filosofiaa virallisissa yliopistoissa opettanut Onfray lopetti ja perusti Université Populairen kotikaupunkiinsa Caeniin. Kyseessä on yliopisto niille, jotka eivät ole oikeutettuja valtion yliopistoihin. Se on osallistujille maksuton: varat tulevat Onfrayn kirjamyynneistä. Caenin lisäksi kansanyliopistoja on jo kolmessa muussa kaupungissa, ja lisää on tulossa. Koska vanha filosofia ja kristinusko elävät yliopistojen kaltaisissa instituutioissa ja huomaamattomissa ajattelutavoissa – ajatuksessa markkinoiden näkymättömästä kädestä, tuonpuoleisen iedeassa -, vastahistorian elvyttämiseksi tarvitaan uusi yliopistomalli.”
Minusta tämä Onfrayn teko on arvostettava. Hän on katsonut, että ajattelussa ja yhteiskunnassa on jotakin muutettavaa, ja tehnyt jotakin konkreettista omilla varoillaan muutoksen aikaansaamiseksi. Tässä mielessä hän on hyvä esikuva muille ajattelijoille, riippumatta siitä, ovatko he hänen kanssaan samaa mieltä vai eivät. Tekstissä oli myös Onfrayn profetia vuodelta 2003, ”Filosofiastamme tulee julma”. En sitä tähän referoi, se on luettavissa suoraan lehdestä.
Michel Onfrayn ajatuksiin tutustuin, kun luin hänen ajatuksistaan Voima-lehdestä (10/2011). Häntä kutsuttiin syrjään siivotun ajattelun arkeologiksi, jonka mukaan Freudista ei saa jäädä jäljelle mitään. Pidin siitä, että Onfraylla ”on laaja intellektuaalinen reviiri. Hän on julkaissut yli 50 kirjaa, joissa pohtii nautintoa ja hedonistista etiikkaa, filosofian historiaa, maalaustaidetta, urheilua ja ateismia”. Hän on kirjoittanut ateistin manifestin.
Minusta on syytä arvostaa asiassaan tosissaan olevaa ajattelijaa, vaikka hänellä olisi erilaiset näkemykset joistakin peruskatsomuksista, kuten uskonnosta. Maailma, yhteiskunta ja yhteisö tarvitsevat erilaisia ääniä kehittyäkseen.
”Suosiota ovat seuranneet syytökset anti-islamilaisuudesta, antisemitismistä, politiikan ulkopuolelle jättäytymisestä ja tietysti kristinuskon vastaisuudesta.” Minusta tämä kertoo siitä, että Onfray onnistuu herättämään ajatuksia. Kehitystä ei tapahdu, jos ajatuksia ei herää, joskus kiisteltyjäkin.
Tekstissä kuvattujen luentojen sisältö oli se, että ”seurasi Onfray molemmissa samaa kriittistä ajattelutapaa. Sen voisi tiivistää mukaillulla sanonnalla: ”Aatteiden historia on voittajien historiaa.” Onfray kritisoi ajatusta, jonka mukaan ajatukset tai filosofiat syntyisivät tyhjästä. Sen sijaan hän haluaa tonkia ”arkeologin tavoin” sitä länsimaisen ajattelun historiaa ja ideoiden syntykontekstia, joka on jälkeenpäin siivottu piiloon. Onfrayn luennot tarjosivat esimerkin vastahistoriasta, jotka haastavat vallalla olevan näkemyksen. Ensimmäisenä aiheena oli Epikuroksen materialistinen ajattelu, jonka Platonista lähtenyt idealistinen filosofia ja siihen myöhemmin liittynyt kristinusko ovat jättäneet historian katveeseen.”
Onfray kritisoi kaikkien – esimerkiksi esisokraattisten ajattelijoiden niputtamista yhteen. ”Oikeastaan moninaisuus ennen Sokratesta on tässä kertomuksessa pohjustusta hänen tuloaan varten. Tämä tapa niputtaa kaikki ajattelijat yhteen palvelee ideologiaa.”
”Onfrayn mukaan aatehistorian häviäjiin kohdistuva loanheitto ei jäänyt pelkkään luokitteluun. Platonin ajattelulle vastainen Epikuros on jäänyt elämään historiassa porsaana. - - Epikurosta ei vain nimitelty vaan myös hänen koko 300 kirjan jäämistönsä tuhottiin. Jäljelle jäi kolme kirjettä, joista yhdessä kuvailtu epikurolainen etiikka murskaa huhupuheet epikurolaisen filosofian irstailevuudesta.”
Tämä on mielestäni hyvää kritiikkiä, ja on paikallaan kiinnittää huomiota siihen, kuinka tieteen tekeminen on yksi sosiaalinen ilmiö muiden joukossa. Vaikka minusta on tullut hieman platonilainen, kritiikki on silti paikallaan. On hyvästä haastaa vallitsevia käsityksiä.
Onfray kuvasi luennollaan erästä valintaansa. ”Hänelle tarjottiin opiskelijana mahdollisuutta kirjoittaa muutaman filosofin esittely laajaan yleisopukseen. Hän olisi joko voinut lukea sen, mitä näistä on kirjoitettu muissa yleisteoksissa. Tai sitten hän olisi voinut lukea koko biografian: kaiken mitä ajattelija oli kirjoittanut, kirjeenvaihdon ja päiväkirjat. Hän kertoo valinneensa jälkimmäisen. Vaikka se tarkoitti ansiotonta lisätyötä, tuli hän sitä kautta tajunneeksi, miten paljon käsitys ajattelijoista pohjautuu vähintään toisen käden lähteisiin.” Arvostan tätä valintaa.
”Esitelmässään Onfray perustelee runsain historiallisin lähtein sitä, miten Freud ei perustanut psykoanalyysiä vaan otti sen nimiinsä, sitä miten kyse on vain Freudin henkilökohtaisista patoutumista, ei yleisestä tieteestä, ja sitä, ettei psykoanalyysi paranna. Täyslaidallisen jälkeen yleisöstä kysytään, mitä Freudista pitäisi jäädä sanotun jälkeen jäljelle. ”Ei mitään”, Onfray vastaa. ”
Minusta tämä on tärkeä näkökulma, vaikka en olekaan samaa mieltä siitä, että psykoanalyysi ei koskaan voisi parantaa ketään ja että Freudista ei pitäisi jäädä jäljelle mitään. Minusta on kuitenkin paikallaan miettiä sitä, miksi psykologiassa jossain määrin otetaan annettuna sellaiset teoreettiset ideat ja psykologian käsitteet, jotka on kehitetty esimerkiksi noin sata vuotta sitten. Myös näitä teorioita, käsitteitä ja ajatuksia tulisi arvioida yhtä kriittisesti kuin nykypsykologiaakin. Filosofien taholta esitetty psykologiakritiikki on aina tervetullutta.
””On kiinnostavaa seurata miten länsimaista filosofiaa opetetaan ja sen historiaa seurataan. Se elää pääosin tiedon sijaan myyteistä ja legendasta”, Onfray summaa. Tämän takia 20 vuotta filosofiaa virallisissa yliopistoissa opettanut Onfray lopetti ja perusti Université Populairen kotikaupunkiinsa Caeniin. Kyseessä on yliopisto niille, jotka eivät ole oikeutettuja valtion yliopistoihin. Se on osallistujille maksuton: varat tulevat Onfrayn kirjamyynneistä. Caenin lisäksi kansanyliopistoja on jo kolmessa muussa kaupungissa, ja lisää on tulossa. Koska vanha filosofia ja kristinusko elävät yliopistojen kaltaisissa instituutioissa ja huomaamattomissa ajattelutavoissa – ajatuksessa markkinoiden näkymättömästä kädestä, tuonpuoleisen iedeassa -, vastahistorian elvyttämiseksi tarvitaan uusi yliopistomalli.”
Minusta tämä Onfrayn teko on arvostettava. Hän on katsonut, että ajattelussa ja yhteiskunnassa on jotakin muutettavaa, ja tehnyt jotakin konkreettista omilla varoillaan muutoksen aikaansaamiseksi. Tässä mielessä hän on hyvä esikuva muille ajattelijoille, riippumatta siitä, ovatko he hänen kanssaan samaa mieltä vai eivät. Tekstissä oli myös Onfrayn profetia vuodelta 2003, ”Filosofiastamme tulee julma”. En sitä tähän referoi, se on luettavissa suoraan lehdestä.
Ajatuksellisia innoittajiani XVII - Moscovici, Myer-Briggs, E. Ojanen, M. Ojanen
Serge Moscovici
Moscovici on innoittajani mitä tulee hänen teoriaansa sosiaalisista representaatioista. Minusta se on mielenkiintoinen ja hyvä teoria ja kuvaa mielekkäästi tieteellisten käsitysten ”valumista” arkipuheeseen. Teoreettinen työväline tämän ilmiön jäsentämiseen on tarpeellinen, erityisesti jos asiaa lähestytään foucaultlaisesta näkökulmasta. Lisäksi luin joskus aikoja sitten jonkin Moscovicin räväkän metaforan psykologiasta. En muista mikä se tarkalleen oli, mutta hauska se oli joka tapauksessa. Omissa värikkäissä kielikuvissani kuuluu siten joskus pyrkimys moscovicilaisiin metaforiin.
Myers-Briggs
Myers-Briggs-kaksikon Jungin ajatusten pohjalta kehittämä MBTI-indikaattori on innostava. Mielestäni tämä mittari olisi tarvittu psykologiassa, sillä se voi auttaa selittämään ihmisen kokemuksellisuutta tavalla johon muut mittarit eivät pysty. Vaikka esimerkiksi persoonallisuusmittari Big Five ei ole patologiamittari, siinäkin on sisäinen arvotus sen suhteen, mitkä piirteet ovat toivottavimpia. Eri piirteet eivät ole samanarvoiset. Lisäksi se ei kuvaa eri piirteiden yhdistelmien dynamiikkaa mikä on ongelmallista.
MBTI on tuottanut minulle paljon iloa, sillä sen pohjalta voi hahmottaa ihmisten ajattelun, tunteiden ja toiminnan eroja sekä ihmisten erilaisia dynamiikkoja ilman että niitä tarvitsee aina nähdä patologisesti. En ole ns. patologiamittareita vastaan, mutta en näe syytä kaventaa ihmisyyttä vain niihin. Pelkästään oire- ja ongelmalähtöinen psykologia voi mennä tulkinnoissaan pieleen.
Eero Ojanen
Pidin Eero Ojasen kirjasta ”Rakkauden filosofia”. Ojanen on siinä rohkeasti tarttunut yhteen ihmiselämän suurista kysymyksistä. Olen ajatellut kirjoittaa hänen koko kirjastaan referaatin, mutta se saa toistaiseksi odottaa. Lisäksi olin ilahtunut, kun löysin Ojasen kirjasta ajatuksen “osalla ei voi selittää kokonaisuutta”. On joskus mukavaa löytää omille ajatuksilleen tukea jonkun toisen sanoista.
Markku Ojanen
Markku Ojanen on innoittajani mm. seuraavan takia: ”Olen pitänyt monia alustuksia uskon ja tieteen välisistä suhteista. Monien muiden lailla minua kiinnostaa se, mikä on näiden kahden suhde. Onko niiden välillä sota, kuten joskus ajatellaan, vai ovatko ne asioita, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään? Haluan pitää kiinni sekä tieteestä että uskosta. Uskoni ydin on kahdessa Jeesuksen vertauksessa, kertomuksissa tuhlaajapojasta ja laupiaasta samarialaisesta.” Minusta on mukavaa, että joku tiedemies uskaltaa pitää kiinni molemmista ja sitoutua molempiin julkisesti.
Moscovici on innoittajani mitä tulee hänen teoriaansa sosiaalisista representaatioista. Minusta se on mielenkiintoinen ja hyvä teoria ja kuvaa mielekkäästi tieteellisten käsitysten ”valumista” arkipuheeseen. Teoreettinen työväline tämän ilmiön jäsentämiseen on tarpeellinen, erityisesti jos asiaa lähestytään foucaultlaisesta näkökulmasta. Lisäksi luin joskus aikoja sitten jonkin Moscovicin räväkän metaforan psykologiasta. En muista mikä se tarkalleen oli, mutta hauska se oli joka tapauksessa. Omissa värikkäissä kielikuvissani kuuluu siten joskus pyrkimys moscovicilaisiin metaforiin.
Myers-Briggs
Myers-Briggs-kaksikon Jungin ajatusten pohjalta kehittämä MBTI-indikaattori on innostava. Mielestäni tämä mittari olisi tarvittu psykologiassa, sillä se voi auttaa selittämään ihmisen kokemuksellisuutta tavalla johon muut mittarit eivät pysty. Vaikka esimerkiksi persoonallisuusmittari Big Five ei ole patologiamittari, siinäkin on sisäinen arvotus sen suhteen, mitkä piirteet ovat toivottavimpia. Eri piirteet eivät ole samanarvoiset. Lisäksi se ei kuvaa eri piirteiden yhdistelmien dynamiikkaa mikä on ongelmallista.
MBTI on tuottanut minulle paljon iloa, sillä sen pohjalta voi hahmottaa ihmisten ajattelun, tunteiden ja toiminnan eroja sekä ihmisten erilaisia dynamiikkoja ilman että niitä tarvitsee aina nähdä patologisesti. En ole ns. patologiamittareita vastaan, mutta en näe syytä kaventaa ihmisyyttä vain niihin. Pelkästään oire- ja ongelmalähtöinen psykologia voi mennä tulkinnoissaan pieleen.
Eero Ojanen
Pidin Eero Ojasen kirjasta ”Rakkauden filosofia”. Ojanen on siinä rohkeasti tarttunut yhteen ihmiselämän suurista kysymyksistä. Olen ajatellut kirjoittaa hänen koko kirjastaan referaatin, mutta se saa toistaiseksi odottaa. Lisäksi olin ilahtunut, kun löysin Ojasen kirjasta ajatuksen “osalla ei voi selittää kokonaisuutta”. On joskus mukavaa löytää omille ajatuksilleen tukea jonkun toisen sanoista.
Markku Ojanen
Markku Ojanen on innoittajani mm. seuraavan takia: ”Olen pitänyt monia alustuksia uskon ja tieteen välisistä suhteista. Monien muiden lailla minua kiinnostaa se, mikä on näiden kahden suhde. Onko niiden välillä sota, kuten joskus ajatellaan, vai ovatko ne asioita, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään? Haluan pitää kiinni sekä tieteestä että uskosta. Uskoni ydin on kahdessa Jeesuksen vertauksessa, kertomuksissa tuhlaajapojasta ja laupiaasta samarialaisesta.” Minusta on mukavaa, että joku tiedemies uskaltaa pitää kiinni molemmista ja sitoutua molempiin julkisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)