Tätä kirjallisuudesta tuttua tyylikeinojen ja ilmaisumuotojen sekä erilaisten näkökulmien ja positioiden vaihtelua voi soveltaa myös opiskeluun. Minusta on kivaa opiskella samaa asiaa (esimerkiksi jotakin tiettyä kirjaa) erilaisista näkökulmista, erilaisissa tunne- ja minätiloissa: tutkia sitä, miten välitön kokemuksellisuus, (erityisesti tunnekokemus), näyttäytyy valikoivan tarkkaavaisuuden suuntaamisessa, opittavan aineksen valikoinnissa ja mieleen painamisessa ja yleensäkin kognitiivisessa prosessoinnissa. Siitä saa erinomaista metatietoa emootioiden vaikutuksesta kognitiivisiin prosesseihin ja näiden välisistä yhteyksistä.
Kun olen huonotuulinen, käytän sitä kärkevään, kärjistettyyn ja purevaan kritiikkiin. Etsin tikulla kaivaen joka ikisen kohdan josta vain voin olla eri mieltä ja hyökkään asian kimppuun. Sitten nappaan vaikkapa joka ikisestä mielestäni vääränlaisesta pilkun sakarasta kiinni kuin aikoinaan pieni terrieri sukasta Sidostesukkamainoksessa ja räksytän kuin reviiriä vartioitaessa: Hau hau hau olen ihan eri mieltä räyh wuf olette niiiiiin väärässä wuf hau hau räyh! Grrr perustelunne ontuvat mur tämä on epäloogista räy räy räy ette ymmärrä emootioita hau hau hau!
Luonnollisestikin tiedän, että omia tekstejäni voi kritisoida ihan samoin perustein ja yhtä osuvasti. Kanssani voi olla täysin perustellusti ihan eri mieltä ja se eri mieltä oleva on ihan yhtä todennäköisesti oikeassa ja minä väärässä. Perustelujen ontuminen, epäloogisuus ja ymmärtämättömyys koskee minuakin. Ehkäpä muutaman vuoden kuluttua luen omat blogikirjoitukseni uudestaan ja kritisoin ne kritiikkipiikillä täyteen ilmastointireikiä...
Ollessani hilpeällä tuulella tai hieman yliväsynyt alan nähdä asioissa humoristisia yhteyksiä ja asiat muutenkin koomisessa valossa. Silloin taas mietin, miten asiasisällön voisi kääntää humoristiseen muotoon ja millaisia koomisia elementtejä asiaan voisi assosioida. Silloin sovellan bahtinilaista ajatusta jonkin asian karnevalisoimisesta ja mietin miten arkipäiväisiä asioita voisi ilmaista humoristis-psykologisesti.
Tähän psykologian karnevalisointiin kuuluu myös systemaattinen pyrkimys kääntää asioita päälaelleen tai yrittää tarkastella asioita jostakin epätyypillisestä näkökulmasta. Helpoimmin tämä käy siten, että havainnoi sitä, miten yleensä tietyt asiat esitetään ja sitten esittää jotain päinvastaista. Lopuksi hihittelen omille vitseilleni, koska kukaan muu ei niille kuitenkaan naura ehkä äitiäni lukuunottamatta.
Kun en koe mitään erityistä tunnetilaa, saatan kokeilla mahdollisimman kognitiivista asioiden pyörittelyä vailla emotionaalista latausta. Sekin on omalla tavallaan kivaa: voi sovitella yhteen mitä erilaisimpia elementtejä leikkaa-liimaa-piirrä-arvaa-kokeile-tutki-metodilla.
Tämä on todella hauskaa. Samaan aikaan voi purkaa emootioitaan johonkin kohteeseen johon ne eivät ainakaan aina tai kokonaan sinänsä liity sekä kehittää metakognitiivisia taitoja. Tähän voi lisäksi vielä yhdistää erilaisten tyylikeinojen tai vaikka tarinatyyppien valintaa joka omalta osaltaan ohjaa sitä, miten asiasta kirjoittaa. Tuloksena on yleensä hyvin erityyppisiä kirjoituksia samastakin asiasta.
Tämän lisäksi se mitä ajattelen tai koen nyt, ei välttämättä koskaan ole lopullinen arvio asiasta tai ihmisistä. Arvio on senhetkinen ja voi pysyä samana pidemmälläkin aikavälillä mutta myös muuttua. Vähintääkin kaikki ajatukset ja arviot saavat ajan kanssa aina lisää syvyyttä.
tiistai 7. kesäkuuta 2011
Kirjallisesta tyylistä I
Runojen lukemisesta ja kirjoittamisesta oppii varsin hyvin sen, että joskus kielikuvat jotka eivät kuvaa mitään ”todellista” tavoittavat paljon todellisemmin kokemuksellisuuden joitakin puolia kuin kieli, joka pitäytyy vain faktoissa tai siinä mikä on oikeasti mahdollista. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat monet Aulikki Oksasen runot.
Oksasen kieli on elävää ja hänen runoissaan on jotain todella ajatonta ja inhimillisen kokemuksellisuuden hyvin tavoittavaa. Otan pari esimerkkiä.
”Perhonen ui, kala lentää”
”Perhonen ui, kala lentää.
Ihminen on kysymys ja kosketus.
Rakkaus on ainut laulu.”
Runosta ”Kuka kertoisi minulle?”:
”Kuka kertoisi minulle, miksi valkeat perhoset
kukittavat yön sametti-ihon?
Kuka kertoisi minulle?
Kun ihmiset kulkevat, mykät ja vieraat
ja heillä on lumiset panssarikasvot,
niin lumiset kasvot!
ja täytetyn linnun silmät.”
Runosta ”Puhu minulle rakkaudesta”
”Katso minua lempeästi
vasta huomispäivänä
sillä jos tänään katsot, katsot kalpeaa kuuta.
Ei sen valo lämmitä
ei kierrä sen veressä pääskysensulka
ei maistu se koskaan oravanmarjoilta.”
Runosta ”Laiva sateessa”
”Aamuyöstä joku soittaa ovikelloa,
ja kun avaan, siellä seisoo laiva sateessa.
Laiva sateessa.”
Runosta ”Kaksi mannerta”
”Niin kuin kaksi mannerta, joita meri erottaa
katselemme toisiamme horisontin taa.
Ehkä maailman nuoruudessa yhteen kuuluimme,
koska toista rantaa ikuisesti kaipaamme.”
Tästä runosta on muuten todella hyvä sävellysversio Emma Salokosken levyllä ”Kaksi mannerta”.
Ei ole näiden runojen kannalta hyvä asia laittaa niistä vain pätkiä tänne, se ei tee näille runoille oikeutta. Kokonaan en näitä runoja tänne kuitenkaan laita, sillä ne ovat kaikki samasta kirjasta (Aulikki Oksanen: Sinua, sinua rakastan – kauneimmat rakkausrunot). Olisi tekijänoikeuksellinen ongelma siteerata puoli kirjaa tänne ilman lupaa. Tämä on sellainen runokirja jonka hankkimista kirjahyllyyn voin suositella, jos pitää runoista ja Oksasen tyyli kolahtaa. Kokoelmassa ei ole yhtäkään huonoa runoa.
Katkelmat ovat kuitenkin hyviä esimerkkejä siitä, miten runouden kieli poikkeaa arkipäiväisestä – ja juuri siksi se on niin ilmaisuvoimainen. Joku noheva psykologi voisi kirjoittaa kirjan ”poetiikan psykologiaa”. Ihan vaikka siitä syystä, että runouden (ja myös laulujen ja muidenkin taidemuotojen) kieli on kaikkein riskialtteinta väärinymmärryksille, yli- ja alitulkinnoille.
Kirjallisuudessa on useita eri tyylilajeja- ja keinoja, kokonaisia omanlaisiaan genrejä. Nämä osaltaan määrittävät sitä, miten asioita ilmaistaan. Samoja asioita voi ilmaista hyvin eri tavalla riippuen siitä, minkä tyylikeinon ottaa ilmaisun muodoksi. Erilaiset tyylikeinot ovat samalla vähän kuin erilaisia positioita tai näkökulmia samaan asiaan.
Arvelen että runouden psykologian kielen kehittäminen voisi antaa välineitä niin taiteeseen kuin mystiikkaan ja uskontoonkin liittyvien kokemusten analyysiin. Mielestäni ei ole mitään asiaa, mitä ei voisi ottaa analyysin kohteeksi. Kaikki kokemuksellisuus on inhimillistä ja sitä voi ihmistieteen keinoin tutkia.
Oksasen kieli on elävää ja hänen runoissaan on jotain todella ajatonta ja inhimillisen kokemuksellisuuden hyvin tavoittavaa. Otan pari esimerkkiä.
”Perhonen ui, kala lentää”
”Perhonen ui, kala lentää.
Ihminen on kysymys ja kosketus.
Rakkaus on ainut laulu.”
Runosta ”Kuka kertoisi minulle?”:
”Kuka kertoisi minulle, miksi valkeat perhoset
kukittavat yön sametti-ihon?
Kuka kertoisi minulle?
Kun ihmiset kulkevat, mykät ja vieraat
ja heillä on lumiset panssarikasvot,
niin lumiset kasvot!
ja täytetyn linnun silmät.”
Runosta ”Puhu minulle rakkaudesta”
”Katso minua lempeästi
vasta huomispäivänä
sillä jos tänään katsot, katsot kalpeaa kuuta.
Ei sen valo lämmitä
ei kierrä sen veressä pääskysensulka
ei maistu se koskaan oravanmarjoilta.”
Runosta ”Laiva sateessa”
”Aamuyöstä joku soittaa ovikelloa,
ja kun avaan, siellä seisoo laiva sateessa.
Laiva sateessa.”
Runosta ”Kaksi mannerta”
”Niin kuin kaksi mannerta, joita meri erottaa
katselemme toisiamme horisontin taa.
Ehkä maailman nuoruudessa yhteen kuuluimme,
koska toista rantaa ikuisesti kaipaamme.”
Tästä runosta on muuten todella hyvä sävellysversio Emma Salokosken levyllä ”Kaksi mannerta”.
Ei ole näiden runojen kannalta hyvä asia laittaa niistä vain pätkiä tänne, se ei tee näille runoille oikeutta. Kokonaan en näitä runoja tänne kuitenkaan laita, sillä ne ovat kaikki samasta kirjasta (Aulikki Oksanen: Sinua, sinua rakastan – kauneimmat rakkausrunot). Olisi tekijänoikeuksellinen ongelma siteerata puoli kirjaa tänne ilman lupaa. Tämä on sellainen runokirja jonka hankkimista kirjahyllyyn voin suositella, jos pitää runoista ja Oksasen tyyli kolahtaa. Kokoelmassa ei ole yhtäkään huonoa runoa.
Katkelmat ovat kuitenkin hyviä esimerkkejä siitä, miten runouden kieli poikkeaa arkipäiväisestä – ja juuri siksi se on niin ilmaisuvoimainen. Joku noheva psykologi voisi kirjoittaa kirjan ”poetiikan psykologiaa”. Ihan vaikka siitä syystä, että runouden (ja myös laulujen ja muidenkin taidemuotojen) kieli on kaikkein riskialtteinta väärinymmärryksille, yli- ja alitulkinnoille.
Kirjallisuudessa on useita eri tyylilajeja- ja keinoja, kokonaisia omanlaisiaan genrejä. Nämä osaltaan määrittävät sitä, miten asioita ilmaistaan. Samoja asioita voi ilmaista hyvin eri tavalla riippuen siitä, minkä tyylikeinon ottaa ilmaisun muodoksi. Erilaiset tyylikeinot ovat samalla vähän kuin erilaisia positioita tai näkökulmia samaan asiaan.
Arvelen että runouden psykologian kielen kehittäminen voisi antaa välineitä niin taiteeseen kuin mystiikkaan ja uskontoonkin liittyvien kokemusten analyysiin. Mielestäni ei ole mitään asiaa, mitä ei voisi ottaa analyysin kohteeksi. Kaikki kokemuksellisuus on inhimillistä ja sitä voi ihmistieteen keinoin tutkia.
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Kandista: kokemuksen elementeistä
Minulla oli tuolloin hieman univelkaa. Olin edellisenä yönä nukkunut noin viisi tuntia, mutta minua ei sillä hetkellä nukuttanut vaan olin virkeä. Minulla on niin, että jos nukun sopivasti tai liian vähän (yhtenä yönä), olen yleensä virkeä. Jos nukun hieman liian vähän tai liikaa, olen useimmiten väsynyt.
Olen yleensä melko energinen ja siksi joskus pieni väsymys on vain hyvästä: se lisää keskittymiskykyä ja tekee minusta esimerkiksi kauneuden kokemuksille sensitiivisemmän. Siksi välillä tietoisesti pyrin sopivasti väsyneeseen tilaan. Toisaalta, univelka alkaa äkkiä painaa: pari huonosti nukuttua yötä alkaa jo vaikuttaa sekä fyysisen suoriutumisen että kognitiivisen prosessoinnin tasoon.
Lisäksi asiaan vaikuttaa se, mihin aikaan vuorokaudesta nukun, näenkö unia, heräänkö kesken unien näkemisen tai heräilenkö kesken unien. Ns. ihmisten aikoihin nukkuminen tekee virkeämmäksi kuin ns. väärään aikaan nukkuminen - tämän havaitsin viimeksi kun olin yön töissä 21-06 enkä päässyt nukkumaan ennen aamua. Yleensä nukahdan helposti enkä heräile kesken unien. Yleensä näen myös paljon unia, myös silloin jos otan pienet päivätorkut. Unien näkemisestä tulee yleensä hyvä olo. Jos unia ei ehdi nähdä, se tekee ärtyneeksi.
Alkoholia olin nauttinut mutta kohtuudella – en ollut missään vaiheessa iltaa humalassa. Mitä alkoholiin muuten tulee, olen testannut alkoholin vaikutuksen omaan kokemukseen ja käyttäytymiseen ja keskustellut myös muiden ihmisten kanssa päihteiden vaikutuksesta omaan dynamiikkaan. Tiivistetysti havaintoni on ollut se, että ihmiset ovat tässä suhteessa hyvin erilaisia.
Oma kokemukseni on se, että alkoholi ei lisää luovuutta vaan vähentää sitä, sillä se vie ajattelusta ja mielensisältöjen symbolisesta käsittelystä pois parhaan terän. Toinen kokemukseni on se, että alkoholi ei vie koskaan täysin pois tietoisuutta. Jos juon alkoholia liikaa, alan voida huonosti. En ole koskaan sammunut, sillä en pysty nukahtamaan humalassa.
Alkoholi ei myöskään aiheuta minulla sellaisia ilmiöitä, että en muistaisi mitään edellisen illan tapahtumista. Lisäksi en ole koskaan alkoholin vaikutuksen alaisena tehnyt mitään sellaista, mitä en voisi tehdä selvinkin päin. En myöskään pysty säätelemään tunnetilojani alkoholilla, sillä mielestäni alkoholin käyttö vain syventää vallitsevaa tunnetilaa ja käyttäytymistaipumuksia. En siis pääse tietoisuuttani karkuun alkoholilla enkä kyllä haluakaan.
Alkoholi onkin yksi hyvä käytännön dissosiaatiotesti. Omat kokemukseni viittaavat siihen, että alkoholi ei aiheuta minulla kovinkaan dissosiatiivisia tiloja. Persoonallisuuteni ei muutu toiseksi eikä käyttäytymiseni oudoksi - olen yhtä omalaatuinen selvin päin ja humalassa. Tämän voivat vahvistaa kaikki jotka ovat olleet kanssani viihteellä.
Ihmisten seura useimmiten tekee minut energiseksi, hyväntuuliseksi, luovaksi, innostuneeksi ja tekee muutenkin hyvän olon. Tarvitsen välillä yksinoloa sillä ilman sitä tulen ärtyneeksi, mutta yli neljää päivää en mielelläni ole yksin, se taas tekee apaattiseksi. Musiikilla on paljon merkitystä. Musiikin avulla voin säädellä tunnekokemuksiani, energiani määrää sekä luovuuttani.
Olin myös aiemmin juonut yhden energiajuoman ja myöhemmin hieman kahvia. Kahvin kanssa on samoin kuin oikeastaan kaikkien elämän asioiden: kohtuullinen määrä on hyvästä, liika pahasta. Kohtuullinen määrä lisää keskittymiskykyä ja parantaa vireyttä sekä kohottaa mielialaa, liiallisella tai liian vähäisellä määrällä on päinvastainen vaikutus.
Olen yleensä melko energinen ja siksi joskus pieni väsymys on vain hyvästä: se lisää keskittymiskykyä ja tekee minusta esimerkiksi kauneuden kokemuksille sensitiivisemmän. Siksi välillä tietoisesti pyrin sopivasti väsyneeseen tilaan. Toisaalta, univelka alkaa äkkiä painaa: pari huonosti nukuttua yötä alkaa jo vaikuttaa sekä fyysisen suoriutumisen että kognitiivisen prosessoinnin tasoon.
Lisäksi asiaan vaikuttaa se, mihin aikaan vuorokaudesta nukun, näenkö unia, heräänkö kesken unien näkemisen tai heräilenkö kesken unien. Ns. ihmisten aikoihin nukkuminen tekee virkeämmäksi kuin ns. väärään aikaan nukkuminen - tämän havaitsin viimeksi kun olin yön töissä 21-06 enkä päässyt nukkumaan ennen aamua. Yleensä nukahdan helposti enkä heräile kesken unien. Yleensä näen myös paljon unia, myös silloin jos otan pienet päivätorkut. Unien näkemisestä tulee yleensä hyvä olo. Jos unia ei ehdi nähdä, se tekee ärtyneeksi.
Alkoholia olin nauttinut mutta kohtuudella – en ollut missään vaiheessa iltaa humalassa. Mitä alkoholiin muuten tulee, olen testannut alkoholin vaikutuksen omaan kokemukseen ja käyttäytymiseen ja keskustellut myös muiden ihmisten kanssa päihteiden vaikutuksesta omaan dynamiikkaan. Tiivistetysti havaintoni on ollut se, että ihmiset ovat tässä suhteessa hyvin erilaisia.
Oma kokemukseni on se, että alkoholi ei lisää luovuutta vaan vähentää sitä, sillä se vie ajattelusta ja mielensisältöjen symbolisesta käsittelystä pois parhaan terän. Toinen kokemukseni on se, että alkoholi ei vie koskaan täysin pois tietoisuutta. Jos juon alkoholia liikaa, alan voida huonosti. En ole koskaan sammunut, sillä en pysty nukahtamaan humalassa.
Alkoholi ei myöskään aiheuta minulla sellaisia ilmiöitä, että en muistaisi mitään edellisen illan tapahtumista. Lisäksi en ole koskaan alkoholin vaikutuksen alaisena tehnyt mitään sellaista, mitä en voisi tehdä selvinkin päin. En myöskään pysty säätelemään tunnetilojani alkoholilla, sillä mielestäni alkoholin käyttö vain syventää vallitsevaa tunnetilaa ja käyttäytymistaipumuksia. En siis pääse tietoisuuttani karkuun alkoholilla enkä kyllä haluakaan.
Alkoholi onkin yksi hyvä käytännön dissosiaatiotesti. Omat kokemukseni viittaavat siihen, että alkoholi ei aiheuta minulla kovinkaan dissosiatiivisia tiloja. Persoonallisuuteni ei muutu toiseksi eikä käyttäytymiseni oudoksi - olen yhtä omalaatuinen selvin päin ja humalassa. Tämän voivat vahvistaa kaikki jotka ovat olleet kanssani viihteellä.
Ihmisten seura useimmiten tekee minut energiseksi, hyväntuuliseksi, luovaksi, innostuneeksi ja tekee muutenkin hyvän olon. Tarvitsen välillä yksinoloa sillä ilman sitä tulen ärtyneeksi, mutta yli neljää päivää en mielelläni ole yksin, se taas tekee apaattiseksi. Musiikilla on paljon merkitystä. Musiikin avulla voin säädellä tunnekokemuksiani, energiani määrää sekä luovuuttani.
Olin myös aiemmin juonut yhden energiajuoman ja myöhemmin hieman kahvia. Kahvin kanssa on samoin kuin oikeastaan kaikkien elämän asioiden: kohtuullinen määrä on hyvästä, liika pahasta. Kohtuullinen määrä lisää keskittymiskykyä ja parantaa vireyttä sekä kohottaa mielialaa, liiallisella tai liian vähäisellä määrällä on päinvastainen vaikutus.
Kandista: Kokemuksellis-analyyttinen olemassaolo
Pidin siitä minätilasta jonka koin kandia kirjoittaessani. Analysoin kyseisen tilan elementtejä sekä osien että kokonaisuuden näkökulmasta. Mielestäni systeemiteoreettinen lähestymistapa sopii mainiosti kokemuksellisuuden analyysin välineeksi, sillä se huomioi sekä kokonaisuuden että osat. Palaan kokemukseni systeemiteoreettiseen analyysiin myöhemmin.
Olin iloinen että saatoin yhdistää mystisen mietiskelyn tieteelliseen kirjoittamiseen. Mystisen innoituksen ja tieteellisen kirjoittamisen ei tarvitse olla toisensa poissulkevia. Eikä mystisten tilojen kokemisessa sinänsä mitään yliluonnollista ole: inhimillisen tajunnan tiloja ne ovat ja ne voidaan myös ottaa tarkastelun ja tutkimisen kohteeksi.
Mitä tulee kokemukseen sinänsä, se ei missään nimessä ole dissosiatiivinen vaan päinvastoin integroiva. Dissosiaatio tilana lienee (sanon lienee, sillä en ole koskaan kokenut normaalia arkipäiväistä kaikkien ihmisten kokemaa dissosiaatiota kummempaa) sellainen, että ihminen ei tiedosta itseään, menee ns. filmi poikki.
Tuo mystinen kokemuksellisuus ei ole mitään sellaista. Se on päinvastoin syvän, integroituneen tietoisuuden tila. Siinä todellakin ollaan läsnä koko olemuksella ja tiedostetaan tuo läsnäolo samaan aikaan. Kyky kognitiiviseen prosessointiin ei katoa. Kyseinen tila ei myöskään aiheuta sellaisia ilmiöitä kuin muistamattomuus tai tietämättömyys siitä, kuka on ja missä on ja miksi jotakin asiaa tekee. Kyseessä on todellakin syvällisen tiedostamisen tila.
Päädyin lueskelemaan mystiikasta wikipediasta. Siellä oli sanottu mm. näin: "Mystisismi ja nykyaikainen (analyyttinen) filosofia ovat toisilleen vastakkaisia. Mystisismi on kokemuksellista ja kokonaisvaltaista, ja mystiset kokemukset ovat yleensä ilmaisun ulottumattomissa, kun taas nykyaikainen filosofia on analyyttistä, kielellistä ja pelkistävää. Läpi historian mystinen ja filosofinen ajattelu ovat olleet läheisesti yhteydessä toisiinsa."
Sekä: "Välirikko mystisismin ja nykyajan filosofian välillä johtuu tieteellisestä ajattelusta: useat luonnontieteistä vaikutteita saaneet filosofien koulukunnat pitävät yksilöllistä kokemusta merkityksettömänä. Analyyttisesta filosofiasta poikkeavalla mannermaisella filosofialla on taipumusta käsitellä mystisismiin läheisesti liittyviä kysymyksiä, kuten olemassaolon yksilöllistä kokemusta eksistentialismissa."
Sitten päädyin vilkaisemaan analyyttistä ja mannermaista filosofiaa koskevat artikkelit wikipediasta. Havaitsin olevani hyvin paljon mannermaiseen filosofiaan suuntautunut. "Mannermaiseen filosofiaan kuuluvat fenomenologia, hermeneutiikka, eksistentialismi, strukturalismi, jälkistrukturalismi ja postmodernismi, dekonstruktio, ranskalainen feminismi, kriittinen teoria kuten Frankfurtin koulukunta sen esittää, psykoanalyysi, Friedrich Nietzschen työt ja joskus myös suuri osa marxismista ja marxilaisesta filosofiasta (vaikka marxilaisuus usein luetaankin omaksi, kolmanneksi osa-alueekseen nykyfilosofiassa)."
Olen kokenut mm. fenomenologian, hermeneutiikan, eksistentialismin, postmodernismin ja psykoanalyysin puhuttelevan minua. Mitä eri suuntauksiin ja niiden osa-alueisiin tulee, pidän Kierkegaardin, Jungin, Foucaultin ja Levinasin ajattelusta sikäli kun olen niihin ehtinyt tutustua. Eräs opiskelukaverini on myös suositellut minulle Kristevan ajatteluun tutustumista.
Toisaalta pidän myös analyyttisestä filosofiasta. G. H. von Wrightin kirja Hyvän muunnelmat kuuluu mielikirjoihini. Pitäisi lukea se joskus loppuun; se jäi harmittamaan, että ehdin tenttiin lukea ko. kirjan vain puoliksini. Mielestäni Wrightin analyyttinen ote kieleen on aivan ihana. Koin saavani kyseisestä kirjasta paljon välineitä esimerkiksi työvälineiden "hyvyyden" analyysiin. Mielestäni näitä välineitä voi soveltaa myös arvioitaessa psykologian työvälineitä.
Oma kokemukseni on se, että välittömän, kokemuksellisen, syvän läsnäolon ja analyyttisen, reflektoivan, kielellis-loogisen ajattelun voi yhdistää. Oma olemassaoloni on tavallaan kokemuksellis-analyyttistä. Keksin tämän nimityksen eksistenssilleni tänään. Nyt kun olen antanut asialle nimen, voin alkaa kehittää sitä tietoisesti.
Olin iloinen että saatoin yhdistää mystisen mietiskelyn tieteelliseen kirjoittamiseen. Mystisen innoituksen ja tieteellisen kirjoittamisen ei tarvitse olla toisensa poissulkevia. Eikä mystisten tilojen kokemisessa sinänsä mitään yliluonnollista ole: inhimillisen tajunnan tiloja ne ovat ja ne voidaan myös ottaa tarkastelun ja tutkimisen kohteeksi.
Mitä tulee kokemukseen sinänsä, se ei missään nimessä ole dissosiatiivinen vaan päinvastoin integroiva. Dissosiaatio tilana lienee (sanon lienee, sillä en ole koskaan kokenut normaalia arkipäiväistä kaikkien ihmisten kokemaa dissosiaatiota kummempaa) sellainen, että ihminen ei tiedosta itseään, menee ns. filmi poikki.
Tuo mystinen kokemuksellisuus ei ole mitään sellaista. Se on päinvastoin syvän, integroituneen tietoisuuden tila. Siinä todellakin ollaan läsnä koko olemuksella ja tiedostetaan tuo läsnäolo samaan aikaan. Kyky kognitiiviseen prosessointiin ei katoa. Kyseinen tila ei myöskään aiheuta sellaisia ilmiöitä kuin muistamattomuus tai tietämättömyys siitä, kuka on ja missä on ja miksi jotakin asiaa tekee. Kyseessä on todellakin syvällisen tiedostamisen tila.
Päädyin lueskelemaan mystiikasta wikipediasta. Siellä oli sanottu mm. näin: "Mystisismi ja nykyaikainen (analyyttinen) filosofia ovat toisilleen vastakkaisia. Mystisismi on kokemuksellista ja kokonaisvaltaista, ja mystiset kokemukset ovat yleensä ilmaisun ulottumattomissa, kun taas nykyaikainen filosofia on analyyttistä, kielellistä ja pelkistävää. Läpi historian mystinen ja filosofinen ajattelu ovat olleet läheisesti yhteydessä toisiinsa."
Sekä: "Välirikko mystisismin ja nykyajan filosofian välillä johtuu tieteellisestä ajattelusta: useat luonnontieteistä vaikutteita saaneet filosofien koulukunnat pitävät yksilöllistä kokemusta merkityksettömänä. Analyyttisesta filosofiasta poikkeavalla mannermaisella filosofialla on taipumusta käsitellä mystisismiin läheisesti liittyviä kysymyksiä, kuten olemassaolon yksilöllistä kokemusta eksistentialismissa."
Sitten päädyin vilkaisemaan analyyttistä ja mannermaista filosofiaa koskevat artikkelit wikipediasta. Havaitsin olevani hyvin paljon mannermaiseen filosofiaan suuntautunut. "Mannermaiseen filosofiaan kuuluvat fenomenologia, hermeneutiikka, eksistentialismi, strukturalismi, jälkistrukturalismi ja postmodernismi, dekonstruktio, ranskalainen feminismi, kriittinen teoria kuten Frankfurtin koulukunta sen esittää, psykoanalyysi, Friedrich Nietzschen työt ja joskus myös suuri osa marxismista ja marxilaisesta filosofiasta (vaikka marxilaisuus usein luetaankin omaksi, kolmanneksi osa-alueekseen nykyfilosofiassa)."
Olen kokenut mm. fenomenologian, hermeneutiikan, eksistentialismin, postmodernismin ja psykoanalyysin puhuttelevan minua. Mitä eri suuntauksiin ja niiden osa-alueisiin tulee, pidän Kierkegaardin, Jungin, Foucaultin ja Levinasin ajattelusta sikäli kun olen niihin ehtinyt tutustua. Eräs opiskelukaverini on myös suositellut minulle Kristevan ajatteluun tutustumista.
Toisaalta pidän myös analyyttisestä filosofiasta. G. H. von Wrightin kirja Hyvän muunnelmat kuuluu mielikirjoihini. Pitäisi lukea se joskus loppuun; se jäi harmittamaan, että ehdin tenttiin lukea ko. kirjan vain puoliksini. Mielestäni Wrightin analyyttinen ote kieleen on aivan ihana. Koin saavani kyseisestä kirjasta paljon välineitä esimerkiksi työvälineiden "hyvyyden" analyysiin. Mielestäni näitä välineitä voi soveltaa myös arvioitaessa psykologian työvälineitä.
Oma kokemukseni on se, että välittömän, kokemuksellisen, syvän läsnäolon ja analyyttisen, reflektoivan, kielellis-loogisen ajattelun voi yhdistää. Oma olemassaoloni on tavallaan kokemuksellis-analyyttistä. Keksin tämän nimityksen eksistenssilleni tänään. Nyt kun olen antanut asialle nimen, voin alkaa kehittää sitä tietoisesti.
Pääsiäisiloa – kandi: mystis-kokemuksellisia elämyksiä II
Erityisesti kandin kirjoittamisesta on jäänyt mieleeni yksi kerta. Työni polki paikallaan. Minun piti tiivistää sitä ja tuntui siltä että työn tekeminen pitkään oli tehnyt minut hieman sokeaksi tuolle työlle. Työ piti saada valmiiksi viikonlopun aikana.
Samaan aikaan eräällä ystäväpariskunnallani joka asuu omasta kodistani muutaman sadan kilometrin päässä etelämpänä, oli pikkujoulut joihin oli kutsuttu kaikki meidät vuosia yhdessä aikaa viettäneet ystävät. Mietin menisinkö vai en – olihan minulla työni tehtävänä, se ei tuntunut edistyvän ja aikaa oli muutenkin vähän.
Päätin luottaa siihen doltolaiseen ajatukseen että toisia ihmisiä tulee kohdata. Minulla oli myös ikävä ystäviäni. Otin siis riskin: lähdin viettämään pikkujouluja. Minusta tuntui siltä, että jos vaan jään kotiin yksinäni kirjoittelemaan työtä, tulen surulliseksi siitä kun ajattelen ystäviäni yhdessä muualla ja sitä että haluaisin olla heidän kanssaan mutta olenkin yksin kotona. Ajattelin että silloin tuskin työkään edistyisi.
Menin pikkujouluihin erään ystäväni kyydillä ja mitä lähemmäs pääsimme paikkakuntaa jossa ystäväpariskuntani asuu, sitä paremmaksi mielialani muuttui. Tunsin tehneeni oikean ratkaisun. Pikkujouluissa vietimme iltaa yhdessä herkullisen ruoan ja virvokkeiden sekä hyvän seuran äärellä. Kuinka iloiseksi noiden ihmisten olemassaolo minut tekeekään.
Illan lopuksi muu porukka lähti baariin. Sanoin että en lähde sillä minulla ei ole rahaa. Ystäväni olisivat maksaneet sisäänpääsymaksun, mutta sanoin etten halua tehdä velkaa ja että minulle on ihan ok jäädä sinne ystäväpariskuntani luo kirjoittelemaan kandia.
Kun ystäväni olivat lähteneet baariin, avasin tietokoneen ja aloin kirjoittaa kandia. Yhtäkkiä työ tuntuikin edistyvän. Sain tunnissa tehdyksi sellaisen määrän työtä, jota en ollut saanut tehdyksi päivässä.
Keittelin hieman kahvia ja kuuntelin youtubesta ortodoksimusiikkia samalla kun kävin läpi työtäni. Sain kokea samanlaisen elämyksen jota varmaankin mystistä mietiskelyä harrastavat kokevat.
Se oli jonkinlainen yhdistelmä flow-tilaa ja mystistä kokemuksellisuutta. Kun olin tehnyt työtä, tunsin kuin jokin todella fyysisesti kehossani muuttuisi, kuin soluni versoisivat sanoja. Tunsin energian täyttävän kehoni. Ymmärsin kokemuksellisesti miltä tuntuu lähentyä sitä mitä Dolto kutsuu olemisen lapseksi tulemiseksi, halunsa verbiksi tulemiseksi.
Koin että kaikki minussa on fokusoituneena yhteen pisteeseen ja laitoin kokonaan itseni likoon siihen mitä tein. Halusin sitä mitä tein. Samalla ymmärsin mitä ihmiset ovat tarkoittaneet sillä, kun ovat pyytäneet etteivät saisi nähdä Jumalan kasvoja.
Siinä energialatauksessa mitä koin oli jotain niin voimakasta ja muuttavaa, ettei sitä kestä pitkiä aikoja kerrallaan. Se tuntuu vähän samalta kuin hyvin kirkas valo silmissä jos on ollut pitkään pimeässä.
Niinä hetkinä kun tunsin koko olemukseni fokusoituneen samaan pisteeseen tuli mieleeni, että jos olisin lokki joka lentää ikuisesti kohti horisonttia niin tuo olisi se hetki, kun aamulla merellä auringon noustessa yhtäkkiä koko maisema on täynnä valoa... Se hetki, kun on lentänyt kohti horisonttia ja tavoittanut sen horisontin rajaviivan, jossa meri ja taivas ovat yhtä ja siivet sulautuvat horisontin viivaan.
Tietysti sellaista tilannetta ei todellisuudessa ole olemassa; meri ja taivas pysyvät erillään. Mutta kielen käytössä yhdistettynä kokemuksellisuuteen pidän siitä, että sanoilla voi tavoittaa jotakin sellaista kokemuksellisuudessa, mikä ei vastaa mitään todellista fyysistä kokemusta tai joka ei vastaa fysiikan lakeja. Tämän oppii erityisesti kaunokirjallisuutta lukiessa.
Kirjoitin työtä aamuun asti ja katselin ikkunasta ulos kaunista, hiljaista, lumentäyteistä ja valkoista talvimaisemaa. Jossain vaiheessa ystäväni tulivat baarista ja eräs heistä istui seuranani muutaman tunnin kun kirjoitin ja epäitsekkäästi hieroi hartioitani kunnes meni nukkumaan. Työni edistyi todella hyvin.
Samaan aikaan eräällä ystäväpariskunnallani joka asuu omasta kodistani muutaman sadan kilometrin päässä etelämpänä, oli pikkujoulut joihin oli kutsuttu kaikki meidät vuosia yhdessä aikaa viettäneet ystävät. Mietin menisinkö vai en – olihan minulla työni tehtävänä, se ei tuntunut edistyvän ja aikaa oli muutenkin vähän.
Päätin luottaa siihen doltolaiseen ajatukseen että toisia ihmisiä tulee kohdata. Minulla oli myös ikävä ystäviäni. Otin siis riskin: lähdin viettämään pikkujouluja. Minusta tuntui siltä, että jos vaan jään kotiin yksinäni kirjoittelemaan työtä, tulen surulliseksi siitä kun ajattelen ystäviäni yhdessä muualla ja sitä että haluaisin olla heidän kanssaan mutta olenkin yksin kotona. Ajattelin että silloin tuskin työkään edistyisi.
Menin pikkujouluihin erään ystäväni kyydillä ja mitä lähemmäs pääsimme paikkakuntaa jossa ystäväpariskuntani asuu, sitä paremmaksi mielialani muuttui. Tunsin tehneeni oikean ratkaisun. Pikkujouluissa vietimme iltaa yhdessä herkullisen ruoan ja virvokkeiden sekä hyvän seuran äärellä. Kuinka iloiseksi noiden ihmisten olemassaolo minut tekeekään.
Illan lopuksi muu porukka lähti baariin. Sanoin että en lähde sillä minulla ei ole rahaa. Ystäväni olisivat maksaneet sisäänpääsymaksun, mutta sanoin etten halua tehdä velkaa ja että minulle on ihan ok jäädä sinne ystäväpariskuntani luo kirjoittelemaan kandia.
Kun ystäväni olivat lähteneet baariin, avasin tietokoneen ja aloin kirjoittaa kandia. Yhtäkkiä työ tuntuikin edistyvän. Sain tunnissa tehdyksi sellaisen määrän työtä, jota en ollut saanut tehdyksi päivässä.
Keittelin hieman kahvia ja kuuntelin youtubesta ortodoksimusiikkia samalla kun kävin läpi työtäni. Sain kokea samanlaisen elämyksen jota varmaankin mystistä mietiskelyä harrastavat kokevat.
Se oli jonkinlainen yhdistelmä flow-tilaa ja mystistä kokemuksellisuutta. Kun olin tehnyt työtä, tunsin kuin jokin todella fyysisesti kehossani muuttuisi, kuin soluni versoisivat sanoja. Tunsin energian täyttävän kehoni. Ymmärsin kokemuksellisesti miltä tuntuu lähentyä sitä mitä Dolto kutsuu olemisen lapseksi tulemiseksi, halunsa verbiksi tulemiseksi.
Koin että kaikki minussa on fokusoituneena yhteen pisteeseen ja laitoin kokonaan itseni likoon siihen mitä tein. Halusin sitä mitä tein. Samalla ymmärsin mitä ihmiset ovat tarkoittaneet sillä, kun ovat pyytäneet etteivät saisi nähdä Jumalan kasvoja.
Siinä energialatauksessa mitä koin oli jotain niin voimakasta ja muuttavaa, ettei sitä kestä pitkiä aikoja kerrallaan. Se tuntuu vähän samalta kuin hyvin kirkas valo silmissä jos on ollut pitkään pimeässä.
Niinä hetkinä kun tunsin koko olemukseni fokusoituneen samaan pisteeseen tuli mieleeni, että jos olisin lokki joka lentää ikuisesti kohti horisonttia niin tuo olisi se hetki, kun aamulla merellä auringon noustessa yhtäkkiä koko maisema on täynnä valoa... Se hetki, kun on lentänyt kohti horisonttia ja tavoittanut sen horisontin rajaviivan, jossa meri ja taivas ovat yhtä ja siivet sulautuvat horisontin viivaan.
Tietysti sellaista tilannetta ei todellisuudessa ole olemassa; meri ja taivas pysyvät erillään. Mutta kielen käytössä yhdistettynä kokemuksellisuuteen pidän siitä, että sanoilla voi tavoittaa jotakin sellaista kokemuksellisuudessa, mikä ei vastaa mitään todellista fyysistä kokemusta tai joka ei vastaa fysiikan lakeja. Tämän oppii erityisesti kaunokirjallisuutta lukiessa.
Kirjoitin työtä aamuun asti ja katselin ikkunasta ulos kaunista, hiljaista, lumentäyteistä ja valkoista talvimaisemaa. Jossain vaiheessa ystäväni tulivat baarista ja eräs heistä istui seuranani muutaman tunnin kun kirjoitin ja epäitsekkäästi hieroi hartioitani kunnes meni nukkumaan. Työni edistyi todella hyvin.
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Pääsiäisiloa – kandi: mystis-kokemuksellisia elämyksiä I
Sain kandin tekemisestä paljon kokemuksellista iloa. En pidä kokemuksellisuutta ja teoreettisuutta vastakkaisina asioina. Kandin työssäni lähdin kuljeskelemaan tuntemattomia ja tutkimattomia polkuja ja se todella kannatti.
Ennen kuin aloitin kandia, mietin jäänkö sairauslomalle uudestaan vain teenkö kandin. Päätin tehdä kandin ja sitten tein sen. Se oli luottamusta ja uskoa. Joskus asiat tapahtuvat, kun ne laittaa tapahtumaan. Niinkuin Dolto on todennut: ei ole väliä, siirretäänkö vuoria uskolla vai dynamiitilla, kunhan niitä siirretään.
Kandin työn tekeminen oli elämäni kokonaisvaltaisimpia, ainutlaatuisimpia ja huikeimpia oppimiskokemuksia. Niinä hetkinä kun tein kyseistä työtä, energiaa vain riitti ja koin työtä kirjoittaessani lähes jatkuvaa flow-tilaa.
Luulen että se johtui siitä, että kyseisen työn tekeminen oli sopusoinnussa koko olemukseni ja niin pidemmän kuin lyhyemmän aikavälin elämäntavoitteideni kanssa. Kun minulta kandin seminaarissa kysyttiin, miksi tein työn juuri tästä aiheesta, vastasin doltolaisittain: koska koin siihen halua.
Saatoin myös niin kirjallista työtä kuin seminaarin powerpoint-esitystä tehdessäni yhdistää kaikkia mielenkiinnon kohteitani ja persoonani eri puolia. Minusta myös tuntui siltä, että todella rakastin sitä mitä tein. Lisäksi Dolton teksti on todella energisoivaa ja elävää.
Oli todella hienoa kokea se tunne, että laitoin itseni kokonaisvaltaisesti likoon kandia tehdessäni, ja se työ kannatteli minua. Se on yksi elämän hienoimpia kokemuksia luottaa toisiin ihmisiin tai johonkin asiaan, heittäytyä kokonaan siihen varaan ja kokea kannattelevuuden voima. Luulen että lintu joka lentää taivaalla ilmavirtauksiin luottaen, saattaa kokea jotain samaa. Siinä on lentämisen vapauden ydin: luottamus.
Ennen kuin aloitin kandia, mietin jäänkö sairauslomalle uudestaan vain teenkö kandin. Päätin tehdä kandin ja sitten tein sen. Se oli luottamusta ja uskoa. Joskus asiat tapahtuvat, kun ne laittaa tapahtumaan. Niinkuin Dolto on todennut: ei ole väliä, siirretäänkö vuoria uskolla vai dynamiitilla, kunhan niitä siirretään.
Kandin työn tekeminen oli elämäni kokonaisvaltaisimpia, ainutlaatuisimpia ja huikeimpia oppimiskokemuksia. Niinä hetkinä kun tein kyseistä työtä, energiaa vain riitti ja koin työtä kirjoittaessani lähes jatkuvaa flow-tilaa.
Luulen että se johtui siitä, että kyseisen työn tekeminen oli sopusoinnussa koko olemukseni ja niin pidemmän kuin lyhyemmän aikavälin elämäntavoitteideni kanssa. Kun minulta kandin seminaarissa kysyttiin, miksi tein työn juuri tästä aiheesta, vastasin doltolaisittain: koska koin siihen halua.
Saatoin myös niin kirjallista työtä kuin seminaarin powerpoint-esitystä tehdessäni yhdistää kaikkia mielenkiinnon kohteitani ja persoonani eri puolia. Minusta myös tuntui siltä, että todella rakastin sitä mitä tein. Lisäksi Dolton teksti on todella energisoivaa ja elävää.
Oli todella hienoa kokea se tunne, että laitoin itseni kokonaisvaltaisesti likoon kandia tehdessäni, ja se työ kannatteli minua. Se on yksi elämän hienoimpia kokemuksia luottaa toisiin ihmisiin tai johonkin asiaan, heittäytyä kokonaan siihen varaan ja kokea kannattelevuuden voima. Luulen että lintu joka lentää taivaalla ilmavirtauksiin luottaen, saattaa kokea jotain samaa. Siinä on lentämisen vapauden ydin: luottamus.
Pääsiäisiloa – kandi: arvioinnista
Joskus vähempi kuin kaikki ei riitä. Mutta usein on myös niin, että mitä enemmän laittaa peliin, sitä enemmän myös itse saa. Kandini oli hyvin kokonaisvaltainen kokemus joka vaikutti käyttämiini käsitteisiin, uniini, kokemusmaailmaani...
Dolton työ "evankeliumit ja usko psykoanalyysissä - halun elämä" on vapauttavaa ja energisoivaa luettavaa. Niistä sanoista välittyy Dolton innostus aiheeseen.
Sain työstäni kokonaisarvosanaksi 2. Suoritus oli arvioitu osa-alueittain. Arvosana 2 tuli mm. työn teknisten vaatimusten toteutumattomuudesta yms. osa-alueista. Ajattelin että pääasia on että työ menee ylipäätään läpi että edistyn opinnoissani. Muuten päätin keskittyä teknisten yksityiskohtien sijasta oppimisen iloon, Dolton sanoman välittämiseen ja tiedolliseen tutkimusmatkailuun.
Hahmotan oppimisen prosessina, joka ei pysähdy siihen kun jokin tietty tehtävä on suoritettu. Tentit ja seminaarit ovat vain välietappeja joita voi käyttää oman oppimisensa arviointiin. Oppiminen sinänsä on elämänmittainen prosessi.
Jos nyt jatkaisin kandin työn kehittelyä, perehtyisin paremmin sekä psykoanalyysin että uskonnon psykologian historiaan, kehitykseen ja nykyhetkeen ja erityisesti Dolton aikana vallinneisiin käsityksiin.
Etsisin myös Dolton ajatuksista esitettyä aikalaiskritiikkiä jos sitä olisi saatavilla. Etsisin myös Dolton vastauksia tällaiseen kritiikkiin, ts. kritiikin kritiikkiä mikäli sellaista olisi. Ajattelu ja ajatukset kun kehittyvät historian kuluessa dialogisesti.
Lisäisin työhöni myös Dolton ajatusten filosofisten perusteiden pohdintaa - esimerkiksi halun ja tarpeen käsitteen erojen pohdintaa (työni nimi kun oli ”Halun elämä” ja halun käsite Doltolla oli se rajaus, josta käsin lähdin tarkastelemaan Dolton ajattelua). Olen havainnut, että tarvetta ja halua ei aina käsitteellisesti eroteta. Mielestäni niiden erottaminen olisi kuitenkin perusteltua.
Hakisin varmaan myös mahdollisia erilaisia ja vastakkaisia tulkintoja Dolton ajatuksille ja tulkinnoille evankeliumeista. Saattaisin myös pohtia psykoterapian ja sielunhoidon eroja. Lisäksi Dolton ajattelu pitäisi kytkeä ajallis-historiallis-kulttuuriseen kontekstiin erityisesti psykologiatieteen näkökulmasta.
Lisäksi työn tekninen toteutus voisi olla paljon parempi mitä tulee sisällysluetteloon, lähdeluetteloon, lähteiden määrään, lähdeviittauksiin jne. Mielestäni se riittää, että tiedän mitä parannuksia työhöni voisi tehdä ja miten sitä pitäisi kehittää.
Ei työn tarvitse olla täydellinen kun se palautetaan eikä siitä tarvitse edes saada hyvää arvosanaa. Olennaisempaa on oma oppiminen ja oppimisprosessin läpikäyminen sekä työn reflektointi ja kehitys-, muutos- ja parannusideoiden miettiminen.
Työni arviointi oli oikeudenmukainen ja perusteltu ja työn eri osa-alueiden arviointi vastasi omaa arviointiani – oli itse asiassa paikoitellen parempi kuin mitä olisin itse odottanut.
Työni arvioinnissa sain seminaariin osallistumisesta ja opponoinnista arvosanaksi 4 ja sanallisessa arvioinnissa oli todettu, että työstäni välittyi aito innostus aiheeseen sekä perehtyneisyys työni pohjana olleeseen kirjaan. Tämä oli paras mahdollinen palaute jonka saatoin saada ja iloitsin siitä paljon enemmän kuin olisin iloinnut hyvästä arvosanasta.
Dolton työ "evankeliumit ja usko psykoanalyysissä - halun elämä" on vapauttavaa ja energisoivaa luettavaa. Niistä sanoista välittyy Dolton innostus aiheeseen.
Sain työstäni kokonaisarvosanaksi 2. Suoritus oli arvioitu osa-alueittain. Arvosana 2 tuli mm. työn teknisten vaatimusten toteutumattomuudesta yms. osa-alueista. Ajattelin että pääasia on että työ menee ylipäätään läpi että edistyn opinnoissani. Muuten päätin keskittyä teknisten yksityiskohtien sijasta oppimisen iloon, Dolton sanoman välittämiseen ja tiedolliseen tutkimusmatkailuun.
Hahmotan oppimisen prosessina, joka ei pysähdy siihen kun jokin tietty tehtävä on suoritettu. Tentit ja seminaarit ovat vain välietappeja joita voi käyttää oman oppimisensa arviointiin. Oppiminen sinänsä on elämänmittainen prosessi.
Jos nyt jatkaisin kandin työn kehittelyä, perehtyisin paremmin sekä psykoanalyysin että uskonnon psykologian historiaan, kehitykseen ja nykyhetkeen ja erityisesti Dolton aikana vallinneisiin käsityksiin.
Etsisin myös Dolton ajatuksista esitettyä aikalaiskritiikkiä jos sitä olisi saatavilla. Etsisin myös Dolton vastauksia tällaiseen kritiikkiin, ts. kritiikin kritiikkiä mikäli sellaista olisi. Ajattelu ja ajatukset kun kehittyvät historian kuluessa dialogisesti.
Lisäisin työhöni myös Dolton ajatusten filosofisten perusteiden pohdintaa - esimerkiksi halun ja tarpeen käsitteen erojen pohdintaa (työni nimi kun oli ”Halun elämä” ja halun käsite Doltolla oli se rajaus, josta käsin lähdin tarkastelemaan Dolton ajattelua). Olen havainnut, että tarvetta ja halua ei aina käsitteellisesti eroteta. Mielestäni niiden erottaminen olisi kuitenkin perusteltua.
Hakisin varmaan myös mahdollisia erilaisia ja vastakkaisia tulkintoja Dolton ajatuksille ja tulkinnoille evankeliumeista. Saattaisin myös pohtia psykoterapian ja sielunhoidon eroja. Lisäksi Dolton ajattelu pitäisi kytkeä ajallis-historiallis-kulttuuriseen kontekstiin erityisesti psykologiatieteen näkökulmasta.
Lisäksi työn tekninen toteutus voisi olla paljon parempi mitä tulee sisällysluetteloon, lähdeluetteloon, lähteiden määrään, lähdeviittauksiin jne. Mielestäni se riittää, että tiedän mitä parannuksia työhöni voisi tehdä ja miten sitä pitäisi kehittää.
Ei työn tarvitse olla täydellinen kun se palautetaan eikä siitä tarvitse edes saada hyvää arvosanaa. Olennaisempaa on oma oppiminen ja oppimisprosessin läpikäyminen sekä työn reflektointi ja kehitys-, muutos- ja parannusideoiden miettiminen.
Työni arviointi oli oikeudenmukainen ja perusteltu ja työn eri osa-alueiden arviointi vastasi omaa arviointiani – oli itse asiassa paikoitellen parempi kuin mitä olisin itse odottanut.
Työni arvioinnissa sain seminaariin osallistumisesta ja opponoinnista arvosanaksi 4 ja sanallisessa arvioinnissa oli todettu, että työstäni välittyi aito innostus aiheeseen sekä perehtyneisyys työni pohjana olleeseen kirjaan. Tämä oli paras mahdollinen palaute jonka saatoin saada ja iloitsin siitä paljon enemmän kuin olisin iloinnut hyvästä arvosanasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)