“Professori Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan ibn Arabi käytti eri uskonnoista prismavertausta. Kun yksi väritön valo osuu prismaan se heijastaa useita eri värisiä valoja, josta muodostuu koko sateenkaaren kirjo erilaisia värejä. Ennen prisman läpi kulkemista eri värit ovat yhtä ja samaa valoa. Jumala on kirkas valo, joka ilmenee eri uskonnoissa prisman värien tavoin erilaisena. Kaikki uskonnot ovat ibn Arabille kuvia samasta todellisuudesta ja ne voivat pitää paikkansa samaan aikaan.”
Tämä on jossain mielessä sosiaalista konstruktionismia ja bahtinilaista ajattelua: todellisuus on moniääninen. Olavi Moilasen kirjassa Runoileva Jumala on puhuttu Jumalasta tietoisuuden valona: “Alussa syntyi tietoisuuden valo.” Raamatussa puhutaan Jumalasta Sanana: “Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.”
Olavi Moilanen kuvaa Raamatun alkutekstien mahdollista tulkintaa näin: “Alussa oli tyhjyys, eli ei-oleminen. Oleminen oli kätkeytyneenä. 'Alkusana', Jumalan sana (logos) synnytti tietoisuuden valon, loi esille olevaa. Olemisen mahdollisuus, henki 'liikkui' syvyyden päällä eli lepäsi ei-olemisen, salassa olemisen varassa. Tällaiseen tulkintaan viittaa muiden muassa Johanneksen evankeliumi ja Raamatusta poisjätetty Tuomaan evankeliumi. Sana, logos, johon näissä evankeliumeissa viitataan oli olemassa jo olemisen alussa, tietoisuuden synnyssä. Jeesuksessa tämä sana tulee lihaksi, toisin sanoen elettäväksi todellisena ruumiillisena kokemuksena.” (s. 14)
“Jumalasta puhutaan Raamatun alussa myös valon tuojana. Mikä on tuo valo? Kreikan sana 'phaino', jota kreikankielisessä alkutekstissä käytetään, tarkoittaa ilmenemistä, esilletuloa, säteilyä, paistetta ja myös asian ilmestymistä tajuntaan.” (s. 15) Olavi Moilanen kysyy, miksi valo luodaan ikään kuin kahdesti: ensin Jumala sanoi, tulkoon valkeus ja sitten hän luo taivaan valot.
Moilasen vastaus on, että “tuo valkeus voisi olla juuri tietoisuutta, joka on meissä Jumalan kuvan kaltaisuutta? Toinen, konkreettinen valo, näkemisen mahdollisuus tulee todeksi vasta kun luodaan aurinko. Mitään ei olisi nähtävissä, jollei olisi valoa, jossa nähdään ja tietoisuutta, joissa todellisuus ilmenee. Aurinko, kuu ja tähdetkin voidaan tajuta vasta, kun on tietoisuus, jossa ne tulevat oleviksi.”
Tästä tulee mieleeni Juha Himankan kirja “Se ei sittenkään pyöri”, jossa oli yksi luku “Oliko Aurinkoa ennen ihmistä?” Kun kuvittelemme Auringon taivaalle, kuvittelemme mukaan myös oman ruumiimme, johon suhteessa Auringolla on paikkansa. Auringon olemassaolo ennen ihmistä sijoittuu aikaan, “koska se on ennen nykyisyyttä. Jonkin olemassaolo aikaisemmin mahdollistui vasta, kun joku alkoi elää nykyisyyttä.” (s. 77-79)
Palatakseni Moilaseen, “Eckhart kutsuu ihmisen sisintä myös kipinäksi (Vünkelin) ja sisäiseksi linnakkeeksi (Bürkerlin). - - Heidegger puhuu ihmisestä paikkana eikä olentona. Ihminen on paikka, jossa oleminen tulee valoon, nähtäväksi ja koettavaksi.” (s. 20)
Jos tätä ajattelee Ibn Arabin prismavertauksen kautta, voisi sanoa, että tietoisuus ilmenee monin eri tavoin, tulee eri tavoin lihaksi eri ihmisisssä, heidän ruumiillisen persoonallisuutensa kautta. Kuten Dolto sanoo: “Mitä enemmän moninkertaistatte Jumalan kipinöitä, joita ovat kaikki ihmiset, sitä enemmän teillä on keskustelua Jumalan kanssa. Mitä enemmän laitatte yhteen kipinöitä, sitä enemmän teissä on Jumalan valoa.” (s. 10)
Eero Ojasen kirjassa Rakkauden filosofia on sanottu “Rakkaus on uusien asioiden ja puolten löytämistä niin rakkauden kohteesta kuin omasta itsestäkin.” Tämä ajatus on samansuuntainen sille fenomenologian ajatukselle, että esineet todellistuvat meille aspekti kerrallaan ja että kuvahavainto jostakin asiasta on vähemmän elävä ja todellinen kuin asia itse.
Tätä voidaan soveltaa ihmisiinkin. Ihmisestä luotu kuva ja käsitys on vähemmän elävä ja todellinen kuin tuo koko ihminen itse. Myös ihmisten voidaan ajatella todellistuvan toisilleen vähitellen, aspekti kerrallaan. Tässä mielessä rakkaus antaa ihmisille mahdollisuuden todellistua toisilleen mahdollisimman elävinä ja kokonaisina.
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Ibn Arabista – ajatuksia ja kommentteja I
Lueskelin joskus ajat sitten wikipediasta Ibn Arabista ja mieleni on tehnyt kirjoittaa aiheesta siitä lähtien. Viime lauantaina vietinkin sitten tämän asian äärellä kymmenisen tuntia - kyllä, olen nörtti. Sitaatit siis wikipediasta.
Ibn Arabi on “yksi suufilaisen filosofian kuuluisimmista edustajista”. “Ibn Arabi oli jo nuorena tunnettu mystisistä kokemuksistaan. Ibn Rusd, joka on Euroopassa paremmin tunnettu nimellä Averroës, oli tiukasti teoreettiseen ajatteluun nojaava filosofi. Hän halusi kyseenalaistaa ibn Arabin mystisten näkyjen sisällön ja tiedusteli heidän kohdatessaan, ovatko mystisten näkyjen sisällöt sovussa filosofian kanssa. Kertomuksen mukaan ibn Arabi vastasi hänelle: “Kyllä ja ei. Sanojen ´Kyllä' ja 'Ei' välissä sielut lentävät aineen taakse.”
Oma tulkintani tästä on se, että ibn Arabi tavoitti ajatuksen siitä, että inhimillinen kokemus kokonaisuudessaan ei palaudu pelkästään sanoihin joita käytämme. Ja että esimerkiksi mystisessä kokemuksellisuudessa voivat luontevasti yhdistyä inhimillisen kokemuksen ristiriitaiset puolet.
“Ibn Arabi tulkitsi islamilaista uskontunnustusta “La ilaha illa Allah” siten, että Allah on kaikki ja kaikki on Allah; että ainoa olevainen on Allah.Tämä oli eräiden islamtulkitsijoiden mukaan panteismia eli kaikkijumalaista uskoa siihen, että Allah ja kaikki maailmankaikkeudessa ovat yhtä.”
Tämä muistuttaa minua psykoanalyytikko Francoise Dolton näkemyksistä kirjassa “Evankeliumit ja usko psykoanalyysissä – halun elämä” Jossa Dolto käy vuoropuhelua toisen psykoanalyytikon, Gérard Séverinin kanssa. “Jumala on kaikkialla. Jumala on kaikessa, mukaan lukien se, mikä ravitsee ruumistamme: leipä, viini, maito jne. Ajattelen että leipä ja viini ovat aina olleet Jumala. Mutta silloin tällöin, pitää muistuttaa itseään, meidän pitää tehdä se sakramentin tavoin, toisin sanoen käyttämällä Jeesuksen sanoja jottemme unohda häntä.”
Séverin kysyy Doltolta: “Teidän mielestänne jokainen ateria olisi Jumala? Jokainen ateria olisi liturgia, messu?” Dolto vastaa: “Aina. Kaikki, mikä tulee maasta, tulee Jumalasta. Jumala on siinä. Ei ole materiaa, mikä ei ole spiritualisoitunut. Kaikki mitä syömme, juomme...”
Séverin kysyy: “...Teille kaikki on pyhää?”. Dolto vastaa: “Mutta tämä ei voi olla kaiken aikaa ajatuksissamme, siksi meidän on pakko muistaa sitä tiettyinä hetkinä: on muistutettava ihmisille että kaikki, mitä he tekevät, on pyhitettyä. Ja, silloin tällöin, he kokoontuvat ja keskittyvät tähän ajatukseen ja tähän Kohtaamiseen.” Séverin kysyy: “Teille siis, koko luonto on jumalallinen. Te olette panteisti!” “Ehkä hyvinkin!” vastaa Dolto. (s. 351-352)
Ibn Arabi on “yksi suufilaisen filosofian kuuluisimmista edustajista”. “Ibn Arabi oli jo nuorena tunnettu mystisistä kokemuksistaan. Ibn Rusd, joka on Euroopassa paremmin tunnettu nimellä Averroës, oli tiukasti teoreettiseen ajatteluun nojaava filosofi. Hän halusi kyseenalaistaa ibn Arabin mystisten näkyjen sisällön ja tiedusteli heidän kohdatessaan, ovatko mystisten näkyjen sisällöt sovussa filosofian kanssa. Kertomuksen mukaan ibn Arabi vastasi hänelle: “Kyllä ja ei. Sanojen ´Kyllä' ja 'Ei' välissä sielut lentävät aineen taakse.”
Oma tulkintani tästä on se, että ibn Arabi tavoitti ajatuksen siitä, että inhimillinen kokemus kokonaisuudessaan ei palaudu pelkästään sanoihin joita käytämme. Ja että esimerkiksi mystisessä kokemuksellisuudessa voivat luontevasti yhdistyä inhimillisen kokemuksen ristiriitaiset puolet.
“Ibn Arabi tulkitsi islamilaista uskontunnustusta “La ilaha illa Allah” siten, että Allah on kaikki ja kaikki on Allah; että ainoa olevainen on Allah.Tämä oli eräiden islamtulkitsijoiden mukaan panteismia eli kaikkijumalaista uskoa siihen, että Allah ja kaikki maailmankaikkeudessa ovat yhtä.”
Tämä muistuttaa minua psykoanalyytikko Francoise Dolton näkemyksistä kirjassa “Evankeliumit ja usko psykoanalyysissä – halun elämä” Jossa Dolto käy vuoropuhelua toisen psykoanalyytikon, Gérard Séverinin kanssa. “Jumala on kaikkialla. Jumala on kaikessa, mukaan lukien se, mikä ravitsee ruumistamme: leipä, viini, maito jne. Ajattelen että leipä ja viini ovat aina olleet Jumala. Mutta silloin tällöin, pitää muistuttaa itseään, meidän pitää tehdä se sakramentin tavoin, toisin sanoen käyttämällä Jeesuksen sanoja jottemme unohda häntä.”
Séverin kysyy Doltolta: “Teidän mielestänne jokainen ateria olisi Jumala? Jokainen ateria olisi liturgia, messu?” Dolto vastaa: “Aina. Kaikki, mikä tulee maasta, tulee Jumalasta. Jumala on siinä. Ei ole materiaa, mikä ei ole spiritualisoitunut. Kaikki mitä syömme, juomme...”
Séverin kysyy: “...Teille kaikki on pyhää?”. Dolto vastaa: “Mutta tämä ei voi olla kaiken aikaa ajatuksissamme, siksi meidän on pakko muistaa sitä tiettyinä hetkinä: on muistutettava ihmisille että kaikki, mitä he tekevät, on pyhitettyä. Ja, silloin tällöin, he kokoontuvat ja keskittyvät tähän ajatukseen ja tähän Kohtaamiseen.” Séverin kysyy: “Teille siis, koko luonto on jumalallinen. Te olette panteisti!” “Ehkä hyvinkin!” vastaa Dolto. (s. 351-352)
Hikipedia: filosofia II
Sokratesta on kiittäminen paljosta: “Sokrates lanseerasi kielellisen habituksen lisäksi filosofien ulkoiset tuntomerkit: parran ja halun vetää koko muuta maailmaa henkisesti turpaan. Tämän lisäksi hän kehitti filosofien tunnetuimman metodin eli kaaoksen luomisen tyhjästä: ensin kaikki näyttää hyvältä ja asiat ovat kunnossa, mutta sitten paikalle astelee filosofi ja kaikki, mikä äsken vaikutti selvältä, on päin helvettiä.”
(Jo aiemmin oli todettu, että parta on yksi filosofin tärkeimpiä ominaisuuksia ja tästä syystä merkittäviä naisfilosofeja ei juurikaan ole. Tämä johti minut ajattelemaan, olisiko psykoanalyysistä tuttu käsite peniskateus sittenkin väärä. Ehkä partakateus olisikin parempi termi? Synnyin hyvin nuorena. Sen jälkeen olen vanhentunut, mutta parta ei ole kasvanut. Alan tuntea lievää epätoivoa. Ehkä minun pitäisi ostaa tekoparta, alkaa syödä mieshormoneja tai lopettaa filosofian opiskelu.)
Ehkä Platon voisi vielä pelastaa koko jutun. “Filosofina Platon ehti kirjoittaakin silti monista aiheista. Tyyliltään hän oli näytelmäkirjailija, joten hänen kirjoituksensa ovat pääasiassa vuoropuheluita. Ajatuksen tähän hän oli saanut vapaapainijan urallaan, jolloin oli huomannut, että useimmat vastustajat voi yksinkertaisesti kysellä uuvuksiin. Hän harjoitti tätä kirjoituksissaan ja tappoi useita aikalaisiaan ja historiantutkijoita loputtomalla höpinällä.”
“Platonin tavaramerkki, kuluneet sandaalit ja vanha lakana, riittivät ajamaan vastaväittäjät ja puhekumppanit karkuun jo ennen kuin Platon ehti edes avata suutaan. Tästä harmistuneena hän joutui puhumaan lähinnä vuohille ja itselleen."
Vapaasti olen paininut joidenkin kaverieni kanssa, kyselykausi ei ole päättynyt sen jälkeen kun se lapsena alkoi ja loputonta höpinää harrastan mm. omissa ja toisten blogeissa. Äitini mukaan huutelin jo vauvana vaunuista ohikulkijoille. Selvää filosofiainesta siis. Kuluneet sandaalit ja vanha lakana löytyvät. Ehkä niitä voisi vielä tuunata vähän resuisemmiksi. Viime viikolla juttelin täysin vieraalle valkoiselle kissalle, joka tuli talooni tutustumiskäynnille. Itselleni en jutellut.
Aristoteleen logiikan hallitseminen on välttämätöntä erityisesti kuolemattomuutta tavoitteleville: “Esimerkki tällaisesta logiikasta on seuraava:
premissi 1: Sokrates on kuolevainen.
premissi 2: Minä, Aristoteles, en ole Sokrates.
johtopäätös: Minä, Aristoteles, en ole kuolevainen. “
(Sokrateen ja Aristoteleen tilalle voidaan vaihtaa mitkä tahansa nimet ja päättely säilyy loogisesti pätevänä. Tällä voi voittaa perinteisen oikeassa-väärässä-eipäs-juupas-väittelyn jatkamalla päättelyä edellisestä esimerkiksi seuraavaan tapaan:
Jumala ei ole kuolevainen.
Jumala tietää kaiken.
Minä, x, olen Jumala.
Minä, x, olen oikeassa.
Sinä, y, olet väärässä.)
(Jo aiemmin oli todettu, että parta on yksi filosofin tärkeimpiä ominaisuuksia ja tästä syystä merkittäviä naisfilosofeja ei juurikaan ole. Tämä johti minut ajattelemaan, olisiko psykoanalyysistä tuttu käsite peniskateus sittenkin väärä. Ehkä partakateus olisikin parempi termi? Synnyin hyvin nuorena. Sen jälkeen olen vanhentunut, mutta parta ei ole kasvanut. Alan tuntea lievää epätoivoa. Ehkä minun pitäisi ostaa tekoparta, alkaa syödä mieshormoneja tai lopettaa filosofian opiskelu.)
Ehkä Platon voisi vielä pelastaa koko jutun. “Filosofina Platon ehti kirjoittaakin silti monista aiheista. Tyyliltään hän oli näytelmäkirjailija, joten hänen kirjoituksensa ovat pääasiassa vuoropuheluita. Ajatuksen tähän hän oli saanut vapaapainijan urallaan, jolloin oli huomannut, että useimmat vastustajat voi yksinkertaisesti kysellä uuvuksiin. Hän harjoitti tätä kirjoituksissaan ja tappoi useita aikalaisiaan ja historiantutkijoita loputtomalla höpinällä.”
“Platonin tavaramerkki, kuluneet sandaalit ja vanha lakana, riittivät ajamaan vastaväittäjät ja puhekumppanit karkuun jo ennen kuin Platon ehti edes avata suutaan. Tästä harmistuneena hän joutui puhumaan lähinnä vuohille ja itselleen."
Vapaasti olen paininut joidenkin kaverieni kanssa, kyselykausi ei ole päättynyt sen jälkeen kun se lapsena alkoi ja loputonta höpinää harrastan mm. omissa ja toisten blogeissa. Äitini mukaan huutelin jo vauvana vaunuista ohikulkijoille. Selvää filosofiainesta siis. Kuluneet sandaalit ja vanha lakana löytyvät. Ehkä niitä voisi vielä tuunata vähän resuisemmiksi. Viime viikolla juttelin täysin vieraalle valkoiselle kissalle, joka tuli talooni tutustumiskäynnille. Itselleni en jutellut.
Aristoteleen logiikan hallitseminen on välttämätöntä erityisesti kuolemattomuutta tavoitteleville: “Esimerkki tällaisesta logiikasta on seuraava:
premissi 1: Sokrates on kuolevainen.
premissi 2: Minä, Aristoteles, en ole Sokrates.
johtopäätös: Minä, Aristoteles, en ole kuolevainen. “
(Sokrateen ja Aristoteleen tilalle voidaan vaihtaa mitkä tahansa nimet ja päättely säilyy loogisesti pätevänä. Tällä voi voittaa perinteisen oikeassa-väärässä-eipäs-juupas-väittelyn jatkamalla päättelyä edellisestä esimerkiksi seuraavaan tapaan:
Jumala ei ole kuolevainen.
Jumala tietää kaiken.
Minä, x, olen Jumala.
Minä, x, olen oikeassa.
Sinä, y, olet väärässä.)
Hikipedia: filosofia I
Mitä filosofiaan tulee, seuraavat kysymykset johdattelevat perusasioiden ääreen: “Elämän tarkoitus – Hissi vai liukuportaat? - Jos muut hyppäisivät kaivoon... - Leivän käsite – Miksi kana meni tien yli? - Muna ja kana – Olemassaolo – Olemmeko yksin maailmankaikkeudessa? - Totuuden olemus – Parittomien sukkien paradoksi – Raidallisen hammastahnan paradoksi – Mitä minulla on taskussani? - Paljonko on paljon?”
Sokrateen, Platonin, Nietzschen ja Jumalan välinen dialogi (tämä on maailmanhistorian merkittävimpiä dialogeja jolla on annettavaa niin teologialle kuin filosofiallekin):
”Filosofia on kuollut.”
~Sokrates
”Sokrates on kuollut.”
~Platon
”Nyt riittää tämä sitaattien väärinkäyttö.”
~Jumala
”Jumala on kuollut.”
~Friedrich Nietzsche
”Nietzsche on kuollut.”
~Jumala
Ratkaisevaa filosofiassa on rakkaus ja se, että jokainen ajatus on filosofiaa. Filosofointi on vanha tapa: “Länsimaista filosofiaa esiintyi jo Raamatussa. Liika filosofointi voi johdatella sinut hulluuden porteille, minkä tulet pian huomaamaan.”
(Tämän voin todeta konkreettisesti pitävän paikkansa. Viime kesänä kun luin Juha Himankan kirjaa “Se ei sittenkään pyöri” paahtavan kuumana päivänä kirkkaan siniselle taivaalle tuijotellen, minulle tuli sellainen olo etten tiedä pyöriikö Maa vai ei mutta päässä pyörii ainakin.)
“Jonkun ajattelijan mukaan filosofiaa ymmärtääkseen pitää sinun ryhtymän hulluksi, mutta se saattaa vaatia taitoa.” (Ehkä tämä liittyy siihen erässä filosofian kirjassa olleeseen toteamukseen, että yksin filosofointi on kuivaa. Ja erään toisen ajattelijan mukaan, kun hulluuteen osallistuu riittävän monta, siitä tulee normaalia. Mutta onko tämä normaalius sitten enää filosofiaa?)
Filosofian suhdetta muihin tieteenaloihin on selvitetty varsin perusteellisesti, alla muutamia poimintoja:
Filosofia on Hikipedialle sitä, mitä padat ovat kattiloille.
Filosofia on tieteelle sitä mitä sinä olet Hikipedialle
Filosofia on kielitieteelle sitä, mitä Alias on semiootikoille.
Filosofia on mekaniikalle sitä, mitä voodoo on lääketieteelle.
Filosofia on teologialle sitä, mitä humoraalioppi on frenologialle.
Filosofia on taloustieteelle sitä, mitä kvanttimystiikka on kvanttimekaniikalle.
Filosofia on yhteiskuntajärjestykselle sitä, mitä psykokinesia on nosturiteollisuudelle.
Filosofia on psykiatrialle sitä, mitä parapsykologia on psykologialle.
Filosofia on, mitä on.
Filosofia on.
(Mielestäni merkittävin lause on “Filosofia on”. Jos Descartesin lause “ajattelen, siis olen” tai ennemminkin “epäilen ajatteluani, siksi olen” pitää paikkansa, niin filosofian olemassaolon todisteeksi riittää se, että se epäilee itseään.)
Sokrateen, Platonin, Nietzschen ja Jumalan välinen dialogi (tämä on maailmanhistorian merkittävimpiä dialogeja jolla on annettavaa niin teologialle kuin filosofiallekin):
”Filosofia on kuollut.”
~Sokrates
”Sokrates on kuollut.”
~Platon
”Nyt riittää tämä sitaattien väärinkäyttö.”
~Jumala
”Jumala on kuollut.”
~Friedrich Nietzsche
”Nietzsche on kuollut.”
~Jumala
Ratkaisevaa filosofiassa on rakkaus ja se, että jokainen ajatus on filosofiaa. Filosofointi on vanha tapa: “Länsimaista filosofiaa esiintyi jo Raamatussa. Liika filosofointi voi johdatella sinut hulluuden porteille, minkä tulet pian huomaamaan.”
(Tämän voin todeta konkreettisesti pitävän paikkansa. Viime kesänä kun luin Juha Himankan kirjaa “Se ei sittenkään pyöri” paahtavan kuumana päivänä kirkkaan siniselle taivaalle tuijotellen, minulle tuli sellainen olo etten tiedä pyöriikö Maa vai ei mutta päässä pyörii ainakin.)
“Jonkun ajattelijan mukaan filosofiaa ymmärtääkseen pitää sinun ryhtymän hulluksi, mutta se saattaa vaatia taitoa.” (Ehkä tämä liittyy siihen erässä filosofian kirjassa olleeseen toteamukseen, että yksin filosofointi on kuivaa. Ja erään toisen ajattelijan mukaan, kun hulluuteen osallistuu riittävän monta, siitä tulee normaalia. Mutta onko tämä normaalius sitten enää filosofiaa?)
Filosofian suhdetta muihin tieteenaloihin on selvitetty varsin perusteellisesti, alla muutamia poimintoja:
Filosofia on Hikipedialle sitä, mitä padat ovat kattiloille.
Filosofia on tieteelle sitä mitä sinä olet Hikipedialle
Filosofia on kielitieteelle sitä, mitä Alias on semiootikoille.
Filosofia on mekaniikalle sitä, mitä voodoo on lääketieteelle.
Filosofia on teologialle sitä, mitä humoraalioppi on frenologialle.
Filosofia on taloustieteelle sitä, mitä kvanttimystiikka on kvanttimekaniikalle.
Filosofia on yhteiskuntajärjestykselle sitä, mitä psykokinesia on nosturiteollisuudelle.
Filosofia on psykiatrialle sitä, mitä parapsykologia on psykologialle.
Filosofia on, mitä on.
Filosofia on.
(Mielestäni merkittävin lause on “Filosofia on”. Jos Descartesin lause “ajattelen, siis olen” tai ennemminkin “epäilen ajatteluani, siksi olen” pitää paikkansa, niin filosofian olemassaolon todisteeksi riittää se, että se epäilee itseään.)
Hikipediasta virikkeitä psykologian karnevalisointiin
Hikipedia on Wikipedian huumoriversio. Tykkään aina välillä lueskella Hikipediaa. Sieltä voi saada hyviä virikkeitä projektiini, psykologian karnevalisointiin. Seuraavassa hikipedia-sitaatteja liittyen psykologiaan ja filosofiaan. Omat kommentit suluissa.
Seuraavassa Hikipedian määritelmä psykologiasta: “Psykologia eli "oppi mielestä" on muinaisten kreikkalaisten jälkeensä jättämä vitsi, joka oli suunnattu tulevaisuuden lyseoissa kurssitarjottimiensa kanssa tuskasteleville oppilaille. Tässä välissä henkilö nimeltä Sigmund Freud kuitenkin tajusi vitsin, ja korvasi sen omalla, kehnolla ja härskillä vitsillään. Kreikkalaisten äärimmäinen tavoite kuitenkin toteutui, ja nyt lukiolaiset vuosi toisensa perään voivat opiskella miksi lieriöt on valmistettu ns. "muna mielessä".”
(Tähän voisi tosin argumentoida, että lieriö ei ole aina fallossymboli. Freudin sikareihin liittyvää lausahdusta mukaillen, joskus lieriö on vain lieriö. Voi tosin hyvällä syyllä epäillä, totesiko Freud “joskus sikari on vain sikari” defensiivisistä syistä: hänen suhteestaan fallossymboleihin kun olisi voinut päätellä yhtä jos toista jos lähtökohdaksi otetaan Freudin tapa polttaa sikareita ketjussa.)
Hikipediassa onkin Freudista todettu, että hän juuttui pysyvästi oraaliseen vaiheeseen josta sikarit ovat merkkinä. Freudin merkittävimpiin oivalluksiin kuuluvat se, että teorian tieteellisyyttä tukevat viittaukset kreikkalaisiin satuihin ja kaikki mitä nainen tarvitsee on seksi. (Psykoanalyysi on näiden kahden peruslähtökohdan sovellus.)
“Psykoanalyysi on Sigmund Freudin rakentelema mielen ajatuskulkujen tutkimusmenetelmä, jossa pyritään selvittämään, miksi aina ajattelemme seksiä, ja jos ajattelemmekin jotain muuta, liitämme sen aina seksiin. Toiseksi psykoanalyysi on neuroottisten häiriöiden hoitomenetelmä, jolla seksuaaliset patoutumat avataan niin, että uskallamme ajatella seksiä aina. Kolmanneksi psykoanalyysi on teoria seksuaalisuuden syntymisestä, kehityksestä ja olemuksesta.”
“Suuri osa psykoanalyysiskeptikoista on naisia, tämä on ymmärrettävä oidipaalikauden kehityksen epäonnistumisena. Tyttö ei ole kyennyt selvittämään peniskateuttaan ja niin hänelle on jäänyt sisäinen esto ymmärtää kaikkialla olevia fallossymboleja.” (Psykoanalyysiä ei näin ollen voi kritisoida, ainakaan jos sattuu olemaan on nainen, sillä se johtuu vain peniskateudesta riippumatta siitä mitä ja miten argumentoi. Jos kuitenkin haluaa kritisoida psykoanalyysia vaikka on nainen, ainoaksi vaihtoehdoksi jää vaihtaa sukupuolta. Tai vain harrastaa seksiä ja jättää psykoanalyysi sikseen.)
Seuraavassa Hikipedian määritelmä psykologiasta: “Psykologia eli "oppi mielestä" on muinaisten kreikkalaisten jälkeensä jättämä vitsi, joka oli suunnattu tulevaisuuden lyseoissa kurssitarjottimiensa kanssa tuskasteleville oppilaille. Tässä välissä henkilö nimeltä Sigmund Freud kuitenkin tajusi vitsin, ja korvasi sen omalla, kehnolla ja härskillä vitsillään. Kreikkalaisten äärimmäinen tavoite kuitenkin toteutui, ja nyt lukiolaiset vuosi toisensa perään voivat opiskella miksi lieriöt on valmistettu ns. "muna mielessä".”
(Tähän voisi tosin argumentoida, että lieriö ei ole aina fallossymboli. Freudin sikareihin liittyvää lausahdusta mukaillen, joskus lieriö on vain lieriö. Voi tosin hyvällä syyllä epäillä, totesiko Freud “joskus sikari on vain sikari” defensiivisistä syistä: hänen suhteestaan fallossymboleihin kun olisi voinut päätellä yhtä jos toista jos lähtökohdaksi otetaan Freudin tapa polttaa sikareita ketjussa.)
Hikipediassa onkin Freudista todettu, että hän juuttui pysyvästi oraaliseen vaiheeseen josta sikarit ovat merkkinä. Freudin merkittävimpiin oivalluksiin kuuluvat se, että teorian tieteellisyyttä tukevat viittaukset kreikkalaisiin satuihin ja kaikki mitä nainen tarvitsee on seksi. (Psykoanalyysi on näiden kahden peruslähtökohdan sovellus.)
“Psykoanalyysi on Sigmund Freudin rakentelema mielen ajatuskulkujen tutkimusmenetelmä, jossa pyritään selvittämään, miksi aina ajattelemme seksiä, ja jos ajattelemmekin jotain muuta, liitämme sen aina seksiin. Toiseksi psykoanalyysi on neuroottisten häiriöiden hoitomenetelmä, jolla seksuaaliset patoutumat avataan niin, että uskallamme ajatella seksiä aina. Kolmanneksi psykoanalyysi on teoria seksuaalisuuden syntymisestä, kehityksestä ja olemuksesta.”
“Suuri osa psykoanalyysiskeptikoista on naisia, tämä on ymmärrettävä oidipaalikauden kehityksen epäonnistumisena. Tyttö ei ole kyennyt selvittämään peniskateuttaan ja niin hänelle on jäänyt sisäinen esto ymmärtää kaikkialla olevia fallossymboleja.” (Psykoanalyysiä ei näin ollen voi kritisoida, ainakaan jos sattuu olemaan on nainen, sillä se johtuu vain peniskateudesta riippumatta siitä mitä ja miten argumentoi. Jos kuitenkin haluaa kritisoida psykoanalyysia vaikka on nainen, ainoaksi vaihtoehdoksi jää vaihtaa sukupuolta. Tai vain harrastaa seksiä ja jättää psykoanalyysi sikseen.)
perjantai 11. marraskuuta 2011
Kirjeitä kotoa
Vanhemmillani on tapana lähettää minulle kirjeitä. Siis ihan oikeita kirjeitä, jotka tulevat postissa. Usein ne kirjeet ovat kuitenkin paketteja, joiden väri, muoto ja sisältö vaihtelevat. Olen saanut niin Muumi- kuin Marimekkoaiheisiakin laatikoita, jotka sisältävät kaikkea kivaa ja tarpeellista.
Yhdessä paketissa tuli makkaraa, juustoa, Aku Ankan taskukirja, kaksi pussia karkkia (erityisesti herkullisia lumipantteri-karkkeja), hiuspidikkeitä, kosteuspyyhkeitä, sukkia... Vanhemmillani on kykyä löytää juuri sellaisia asioita joita tarvitsen ja koota niistä selviytymispaketteja. Isäni oli valinnut pakettiin mielijuustoani sekä yhdessä veljeni kanssa huolella kaupassa pohtinut, mikä Aku Ankan taskukirja olisi sellainen jota minulla ei jo olisi.
Kyseinen paketti sai minut itkemään – hyvässä mielessä. Juuri sinä päivänä kun paketti tuli, oli aiemmin sattunut eräs ikävä asia mikä veti mielen alakuloiseksi. Paketti piristi kerrassaan erinomaisesti. Laitoin juuston ja makkaran jääkaappiin ja ajattelin kiitollisena että tänäänkin on ruokaa.
Paketissa on aina myös mukana äitini kirjoittama kirje. Siinä on ihan oma tunnelmansa, pidellä käsissään oikeaa paperista kirjettä. Jotenkin äitini läsnäolo välittyy siitä niin hyvin. Hänen kaunokirjallinen tyylinsä on tunnistettava, hänelle itselleen ominainen. Tunnistan myös äitini tyylissä jotain samaa kuin omassani, mikä tuntuu hyvältä.
Ne kirjeet kytkevät minut konkreettisesti sukupolvien jatkumoon, tunnistan omassa äänessäni vanhempieni ääntä. Samoin ne kytkevät minut ympäristöön; ne ovat vanhempieni huolenpidon välittäjiä fyysisen välimatkan päästä. Kuinkahan moni nykyaikana saa kirjeitä kotoa?
Äitini lähettää myös kirjoja. Kirjakaupoissa hän usein katselee, löytyisikö sieltä jotakin minulle kiinnostavaa ja tarpeellista. Yhdessä paketissa tuli mm. Oxford Dictionary of Psychology (todella tarpeellinen sanakirja, vastaavanlainen saisi olla suomeksikin), 303 idiomia, prepositiota ja verbi-ilmausta in English (hauska kuvitettu pieni pokkari), Osmo Kontulan suomalaista seksiä käsittelevä kirja, pari kirjaa stressistä ja kriiseistä selviytymisestä, Stefan Einhornin Ihmisen tehtävä...
Kerran äitini soitti minulle ja kertoi nähneensä mainoksen alennusmyynnissä olevasta Philip Wilkinsonin kirjasta “Myytit & legendat; ensyklopedia”. Äitini näki vaivaa ja kävi hakemassa sen toisesta kaupungista (joskin hänellä oli muutenkin asiaa siihen suuntaan).
Viimeisin kirjalähetys tuli pari viikkoa sitten. Äitini kävi kirjamessuilla ja lähetti sieltä minulle nipun kirjoja: Anthony de Mello: Havahtuminen, Viktor E. Frankl: Ihmisyyden rajalla, Jari Sinkkonen: Lapsen kanssa – hyvinä ja pahoina päivinä, Silja Mäki & Terhikki Linnainmaa: Hoitavat sanat – opas kirjallisuusterapiaan.
Isäni taas lähetti rahaa uusiin talvisaappaisiin. Puhelimessa hän sanoi, että hän haluaa että jalkani pysyvät lämpiminä ja kuivina. Edelliset talvisaappaani kun sain ollessani lukiossa – ne ovat siis kymmenisen vuotta vanhat. Vitsailimme siitä, kuinka voisin tehdä niistä vanhoista saappaista perintökalleudet annettaviksi eteenpäin seuraaville sukupolville: “Näissä sinun äitisi/isoäitisi käveli kouluun silloin kun oli nuori...”
Luonnollisesti siinä vaiheessa tarinaan tulisi lisätä ajan patinaa vanhan kovan ajan elämän mytologisoimisen hengessä: “Kyllä näillä saappailla on potkittu monta sutta pois koulutien varrella... Ja silloin piti kävellä koulumatkat, hanki ulottui korviin asti, matka oli viisikymmentä kilometriä ja kumpaankin suuntaan ylämäkeä...”
Isäni tapa osoittaa huolenpitoa on hyvin konkreettinen. Muistan kun hän muutama vuosi sitten osti minulle kaveriltaan uudenkarhean polkupyörän. Kävin hakemassa sen pyörän siltä kaverilta ja sitten ajoin sen vanhemmilleni josta myöhemmin siirsin sen nykyiseen kotikaupunkiini.
Ennen kuin lähdin ajamaan pyörällä, istuin hyvän tovin isäni ja hänen kavereidensa kanssa. Polttelimme venäläistä tupakkaa ja juttelimme niitä näitä. Isäni haluaa jakaa tärkeät asiansa ja ihmisensä. Isäni kaverit ihmettelivät, miksi viihdyin heidän seurassaan istumassa, “tällaisten vanhojen gubbejen”. Kysymyksen voi asettaa toisinkin. Miksi en viihtyisi? Ihmisiä me kaikki olemme. Sekä ihmisenä että psykologina koen tärkeäksi viettää aikaa erilaisten ihmisten kanssa.
Stefan Einhornin kirjassa isä ja poika puhuvat nöyryydestä, eettisyydestä, viisaudesta, rakkaudesta ja totuudesta. Paljon näistä käsitteistä olen saanut postin välityksellä vanhempieni lähettämien kirjeiden ja pakettien muodossa.
Yhdessä paketissa tuli makkaraa, juustoa, Aku Ankan taskukirja, kaksi pussia karkkia (erityisesti herkullisia lumipantteri-karkkeja), hiuspidikkeitä, kosteuspyyhkeitä, sukkia... Vanhemmillani on kykyä löytää juuri sellaisia asioita joita tarvitsen ja koota niistä selviytymispaketteja. Isäni oli valinnut pakettiin mielijuustoani sekä yhdessä veljeni kanssa huolella kaupassa pohtinut, mikä Aku Ankan taskukirja olisi sellainen jota minulla ei jo olisi.
Kyseinen paketti sai minut itkemään – hyvässä mielessä. Juuri sinä päivänä kun paketti tuli, oli aiemmin sattunut eräs ikävä asia mikä veti mielen alakuloiseksi. Paketti piristi kerrassaan erinomaisesti. Laitoin juuston ja makkaran jääkaappiin ja ajattelin kiitollisena että tänäänkin on ruokaa.
Paketissa on aina myös mukana äitini kirjoittama kirje. Siinä on ihan oma tunnelmansa, pidellä käsissään oikeaa paperista kirjettä. Jotenkin äitini läsnäolo välittyy siitä niin hyvin. Hänen kaunokirjallinen tyylinsä on tunnistettava, hänelle itselleen ominainen. Tunnistan myös äitini tyylissä jotain samaa kuin omassani, mikä tuntuu hyvältä.
Ne kirjeet kytkevät minut konkreettisesti sukupolvien jatkumoon, tunnistan omassa äänessäni vanhempieni ääntä. Samoin ne kytkevät minut ympäristöön; ne ovat vanhempieni huolenpidon välittäjiä fyysisen välimatkan päästä. Kuinkahan moni nykyaikana saa kirjeitä kotoa?
Äitini lähettää myös kirjoja. Kirjakaupoissa hän usein katselee, löytyisikö sieltä jotakin minulle kiinnostavaa ja tarpeellista. Yhdessä paketissa tuli mm. Oxford Dictionary of Psychology (todella tarpeellinen sanakirja, vastaavanlainen saisi olla suomeksikin), 303 idiomia, prepositiota ja verbi-ilmausta in English (hauska kuvitettu pieni pokkari), Osmo Kontulan suomalaista seksiä käsittelevä kirja, pari kirjaa stressistä ja kriiseistä selviytymisestä, Stefan Einhornin Ihmisen tehtävä...
Kerran äitini soitti minulle ja kertoi nähneensä mainoksen alennusmyynnissä olevasta Philip Wilkinsonin kirjasta “Myytit & legendat; ensyklopedia”. Äitini näki vaivaa ja kävi hakemassa sen toisesta kaupungista (joskin hänellä oli muutenkin asiaa siihen suuntaan).
Viimeisin kirjalähetys tuli pari viikkoa sitten. Äitini kävi kirjamessuilla ja lähetti sieltä minulle nipun kirjoja: Anthony de Mello: Havahtuminen, Viktor E. Frankl: Ihmisyyden rajalla, Jari Sinkkonen: Lapsen kanssa – hyvinä ja pahoina päivinä, Silja Mäki & Terhikki Linnainmaa: Hoitavat sanat – opas kirjallisuusterapiaan.
Isäni taas lähetti rahaa uusiin talvisaappaisiin. Puhelimessa hän sanoi, että hän haluaa että jalkani pysyvät lämpiminä ja kuivina. Edelliset talvisaappaani kun sain ollessani lukiossa – ne ovat siis kymmenisen vuotta vanhat. Vitsailimme siitä, kuinka voisin tehdä niistä vanhoista saappaista perintökalleudet annettaviksi eteenpäin seuraaville sukupolville: “Näissä sinun äitisi/isoäitisi käveli kouluun silloin kun oli nuori...”
Luonnollisesti siinä vaiheessa tarinaan tulisi lisätä ajan patinaa vanhan kovan ajan elämän mytologisoimisen hengessä: “Kyllä näillä saappailla on potkittu monta sutta pois koulutien varrella... Ja silloin piti kävellä koulumatkat, hanki ulottui korviin asti, matka oli viisikymmentä kilometriä ja kumpaankin suuntaan ylämäkeä...”
Isäni tapa osoittaa huolenpitoa on hyvin konkreettinen. Muistan kun hän muutama vuosi sitten osti minulle kaveriltaan uudenkarhean polkupyörän. Kävin hakemassa sen pyörän siltä kaverilta ja sitten ajoin sen vanhemmilleni josta myöhemmin siirsin sen nykyiseen kotikaupunkiini.
Ennen kuin lähdin ajamaan pyörällä, istuin hyvän tovin isäni ja hänen kavereidensa kanssa. Polttelimme venäläistä tupakkaa ja juttelimme niitä näitä. Isäni haluaa jakaa tärkeät asiansa ja ihmisensä. Isäni kaverit ihmettelivät, miksi viihdyin heidän seurassaan istumassa, “tällaisten vanhojen gubbejen”. Kysymyksen voi asettaa toisinkin. Miksi en viihtyisi? Ihmisiä me kaikki olemme. Sekä ihmisenä että psykologina koen tärkeäksi viettää aikaa erilaisten ihmisten kanssa.
Stefan Einhornin kirjassa isä ja poika puhuvat nöyryydestä, eettisyydestä, viisaudesta, rakkaudesta ja totuudesta. Paljon näistä käsitteistä olen saanut postin välityksellä vanhempieni lähettämien kirjeiden ja pakettien muodossa.
Samaistumista Roope Ankkaan – kaupunginkirjaston poistomyynti
Kävin muutama kuukausi sitten kaupunginkirjaston poistomyynnissä. Ihan kuin olisin päässyt aarrevarastoon! Niin paljon ihania kirjoja, jotka maksoivat vain 20 senttiä kappaleelta. Ilmeisesti muutama muukin ajatteli samoin; en ole koskaan ennen nähnyt ihmisten jonottavan kirjaston poistomyyntiin. Nyt näin.
Sali jossa kirjat olivat, oli niin täynnä ihmisiä että liikkuminen oli vaikeaa. Täytyi pitää kyynärpäät tiukasti kiinni vartalossa ettei tönisi toisia ihmisiä. Hiki valui koko ajan ja oli vaikea hengittää. Joitakin kirjoja katsomaan päästäkseen joutui jonottamaan useita minuutteja. Kirjoja kasaantui syliin niin että niiden kannattelu alkoi tuntua käsivarsilihaksissa. Kun pääsin ovesta ulos aarteeni sylissäni, olo oli voitonriemuinen.
Ymmärrän hyvin Roope Ankkaa, joka on nuoresta pitäen uutterasti etsinyt aarteita lähtien kerta toisensa jälkeen lähes mahdottomalta tuntuviin aarrejahteihin maailman tutkimattomimpiin, vaarallisimpiin ja vaikeimpiin kolkkiin. Vähän kuin kirjastoihin poistomyyntiaikaan.
Roope Ankka on kerännyt rahasäiliöönsä rahaa kuutiometreittäin. Roopella on tapana ottaa rahakylpy aina aamuisin ja sukellella rahoissaan kuin pyöriäinen. Roope Ankalla on rahaan intohimo; hän rakastaa rahaa ihan sen itsensä vuoksi. Roopelle jokaisella lantilla ja setelillä on myös oma tarinansa, tunne- ja muistoarvonsa. Roopella on tapana kertoa sukulaisilleen tarinoita: “Kerran nuorena Klondykessä...” Roope Ankka tuntee setelien ja kullan tuoksun jo kaukaa ja tietää heti, jos yksikin lantti puuttuu säiliöstä.
Lapsena muistan kerran leikkineeni Roope Ankkaa. Keräsin kaikki leikkirahani yhteen, kaadoin ne sängylle ja kierin niissä. Totesin kyllä, että minulla ei ihan riittävästi ole rahaa rahakylpyyn. Osan leikkirahoista olin ostanut kaupasta, osan tehnyt itse.
Vihreä vesiväri, pensseli, vesi ja valkoiset paperiarkit muuttuivat omassa setelipainossani leikkidollareiksi. Metalliset pullonkorkit taas muuttuivat leikkikolikoiksi. Siihen ei tarvita muuta kuin metallisia pullonkorkkeja, vasara ja jokin sopiva alusta, kuten kesällä aurinkoinen kallio. Siinä on rahapaja valmis ja sepäntaidot kehittyvät. Ensin pullonkorkista naputellaan reunat suoriksi. Tämän jälkeen lantti naputellaan tasaiseksi. Lantti on syntynyt.
Ehkä se on totta, että lapset leikeissään jäljittelevät aikuisten todellisuutta. Kenties he samalla käyvät läpi myös ihmislajin historiallista kehitystä. Ei ihme, että lapsia usein kiinnostavat vaikkapa tulitikkuleikit. Kukapa ei tuntisi alkukantaista riemua tulen (ja rahan ja raudan muokkaamisen) keksimisestä?
Oma Roope Ankka-unelmani olisi jättikokoinen kirjasäiliö, jonka voisin täyttää kirjoilla. Sitten voisin käyttää päivät pitkät kirjojen tuoksusta nauttimiseen, kirjoissa sukelteluun, kirjakylpyihin, kirjojen katselemiseen, sivujen koskettamiseen, selailuun ja lueskeluun... Tunnistaisin kirjan valmistusvuoden jo tuoksusta ja huomaisin jos yksikin kirja puuttuisi. Vanhana voisin kertoa nuoremmille sukulaisille tarinoita: “Kerran nuorena Klondyk...siis kirjaston poistomyynnissä...”
Sali jossa kirjat olivat, oli niin täynnä ihmisiä että liikkuminen oli vaikeaa. Täytyi pitää kyynärpäät tiukasti kiinni vartalossa ettei tönisi toisia ihmisiä. Hiki valui koko ajan ja oli vaikea hengittää. Joitakin kirjoja katsomaan päästäkseen joutui jonottamaan useita minuutteja. Kirjoja kasaantui syliin niin että niiden kannattelu alkoi tuntua käsivarsilihaksissa. Kun pääsin ovesta ulos aarteeni sylissäni, olo oli voitonriemuinen.
Ymmärrän hyvin Roope Ankkaa, joka on nuoresta pitäen uutterasti etsinyt aarteita lähtien kerta toisensa jälkeen lähes mahdottomalta tuntuviin aarrejahteihin maailman tutkimattomimpiin, vaarallisimpiin ja vaikeimpiin kolkkiin. Vähän kuin kirjastoihin poistomyyntiaikaan.
Roope Ankka on kerännyt rahasäiliöönsä rahaa kuutiometreittäin. Roopella on tapana ottaa rahakylpy aina aamuisin ja sukellella rahoissaan kuin pyöriäinen. Roope Ankalla on rahaan intohimo; hän rakastaa rahaa ihan sen itsensä vuoksi. Roopelle jokaisella lantilla ja setelillä on myös oma tarinansa, tunne- ja muistoarvonsa. Roopella on tapana kertoa sukulaisilleen tarinoita: “Kerran nuorena Klondykessä...” Roope Ankka tuntee setelien ja kullan tuoksun jo kaukaa ja tietää heti, jos yksikin lantti puuttuu säiliöstä.
Lapsena muistan kerran leikkineeni Roope Ankkaa. Keräsin kaikki leikkirahani yhteen, kaadoin ne sängylle ja kierin niissä. Totesin kyllä, että minulla ei ihan riittävästi ole rahaa rahakylpyyn. Osan leikkirahoista olin ostanut kaupasta, osan tehnyt itse.
Vihreä vesiväri, pensseli, vesi ja valkoiset paperiarkit muuttuivat omassa setelipainossani leikkidollareiksi. Metalliset pullonkorkit taas muuttuivat leikkikolikoiksi. Siihen ei tarvita muuta kuin metallisia pullonkorkkeja, vasara ja jokin sopiva alusta, kuten kesällä aurinkoinen kallio. Siinä on rahapaja valmis ja sepäntaidot kehittyvät. Ensin pullonkorkista naputellaan reunat suoriksi. Tämän jälkeen lantti naputellaan tasaiseksi. Lantti on syntynyt.
Ehkä se on totta, että lapset leikeissään jäljittelevät aikuisten todellisuutta. Kenties he samalla käyvät läpi myös ihmislajin historiallista kehitystä. Ei ihme, että lapsia usein kiinnostavat vaikkapa tulitikkuleikit. Kukapa ei tuntisi alkukantaista riemua tulen (ja rahan ja raudan muokkaamisen) keksimisestä?
Oma Roope Ankka-unelmani olisi jättikokoinen kirjasäiliö, jonka voisin täyttää kirjoilla. Sitten voisin käyttää päivät pitkät kirjojen tuoksusta nauttimiseen, kirjoissa sukelteluun, kirjakylpyihin, kirjojen katselemiseen, sivujen koskettamiseen, selailuun ja lueskeluun... Tunnistaisin kirjan valmistusvuoden jo tuoksusta ja huomaisin jos yksikin kirja puuttuisi. Vanhana voisin kertoa nuoremmille sukulaisille tarinoita: “Kerran nuorena Klondyk...siis kirjaston poistomyynnissä...”
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)