Tämä perjantai-ilta menee musiikin parissa rentoutuen.
Enigma - Following The Sun
http://www.youtube.com/watch?v=W-3Qklz0SvQ&feature=related
Nouvelle vague- in a manner of speaking
http://www.youtube.com/watch?v=PPR2bK3kL5c
Delerium - fallen
http://www.youtube.com/watch?v=CNIgbVH0VMI
Samainen ystäväni jolta sain linkkejä Paavoharjun ja God is an Astronautin musiikkiin, tutustutti myös tähän:
MONO - Follow The Map
http://www.youtube.com/watch?v=8bAUK-aoqt8
Mono - Halo
http://www.youtube.com/watch?v=ivL9Hd7mn_k&feature=related
Mono toimii, koska yleensäkin post-rock kolahtaa.
perjantai 30. syyskuuta 2011
Perjantain musiikkifiilistelyä - ystäviltä hyvää musiikkia
Ystäviltäni sain tänään useita ihania musiikkilinkkejä. Ensimmäisen lähetti se ystäväni, jonka kanssa olen kotona kuin villasukat jalassa ja viltti harteilla. Hän lähetti Leonard Cohenin Anthemin. Meni kylmät väreet kehossa ja nousi kyyneleitä silmiin kun kuuntelin sitä. Olen Cohenia kuunnellut aiemminkin jonkin verran, eräs suosikkini on Dance me to the end of love.
Toinen ystäväni tutustutti minut kahteen uuteen musiikilliseen tuttavuuteen, God is an Astronaut ja Paavoharju. God is an Astronaut tuo musiikillisesti mieleen Sigur Rósin ja Magyar Possen. Erityisesti pidän Paavoharjun kappaleesta "Valo tihkuu kaiken läpi". Joku on musiikillis-sanallisesti kiteyttänyt tietyn kaipauksen tunteen. Ihana kappale.
Anthem - Leonard Cohen
http://www.youtube.com/watch?v=_e39UmEnqY8
Dance me to the end of love Leonard Cohen
http://www.youtube.com/watch?v=4UP6kDq0Uhw&feature=related
God is an Astronaut - First Day of Sun
http://www.youtube.com/watch?v=La5fi_beR5Y&feature=related
God Is An Astronaut- Forever Lost
http://www.youtube.com/watch?v=oMEGJ-Jk58Q&NR=1
God Is An Astronaut - Ascend To Oblivion
http://www.youtube.com/watch?v=nwuazUXiE1o&feature=related
God Is An Astronaut-Shores Of Orion
http://www.youtube.com/watch?v=HvCXMZgl_Ro&feature=related
God Is An Astronaut - Age Of The Fifth Sun
http://www.youtube.com/watch?v=3rfNL1pRvCI&feature=related
Paavoharju - Tyttö Tanssii
http://www.youtube.com/watch?v=HRoJvBiccDM&noredirect=1
paavoharju- valo tihkuu kaiken lapi
http://www.youtube.com/watch?v=YRP3cBn_Pjs&feature=related
Eräältä ystävältäni sain myös kuvalinkin. Tämä on varsin oikeaan osuva ja lohdullinen. Masentuneet eivät ole epänormaaleja ihmisiä. Masennus voi olla täysin terve reaktio ympäristöön.
http://apina.biz/45966.jpg
Toinen ystäväni tutustutti minut kahteen uuteen musiikilliseen tuttavuuteen, God is an Astronaut ja Paavoharju. God is an Astronaut tuo musiikillisesti mieleen Sigur Rósin ja Magyar Possen. Erityisesti pidän Paavoharjun kappaleesta "Valo tihkuu kaiken läpi". Joku on musiikillis-sanallisesti kiteyttänyt tietyn kaipauksen tunteen. Ihana kappale.
Anthem - Leonard Cohen
http://www.youtube.com/watch?v=_e39UmEnqY8
Dance me to the end of love Leonard Cohen
http://www.youtube.com/watch?v=4UP6kDq0Uhw&feature=related
God is an Astronaut - First Day of Sun
http://www.youtube.com/watch?v=La5fi_beR5Y&feature=related
God Is An Astronaut- Forever Lost
http://www.youtube.com/watch?v=oMEGJ-Jk58Q&NR=1
God Is An Astronaut - Ascend To Oblivion
http://www.youtube.com/watch?v=nwuazUXiE1o&feature=related
God Is An Astronaut-Shores Of Orion
http://www.youtube.com/watch?v=HvCXMZgl_Ro&feature=related
God Is An Astronaut - Age Of The Fifth Sun
http://www.youtube.com/watch?v=3rfNL1pRvCI&feature=related
Paavoharju - Tyttö Tanssii
http://www.youtube.com/watch?v=HRoJvBiccDM&noredirect=1
paavoharju- valo tihkuu kaiken lapi
http://www.youtube.com/watch?v=YRP3cBn_Pjs&feature=related
Eräältä ystävältäni sain myös kuvalinkin. Tämä on varsin oikeaan osuva ja lohdullinen. Masentuneet eivät ole epänormaaleja ihmisiä. Masennus voi olla täysin terve reaktio ympäristöön.
http://apina.biz/45966.jpg
torstai 29. syyskuuta 2011
Kieli kotina VI – oman oppiaineen kotoisia psykologian kieliä
Itä-Suomen yliopiston psykologian oppiaineen kieli on suurimmalta osin ollut kotoisaa. Tämä on johtunut monista tekijöistä, mm. ihmiseen liittyvien ilmiöiden hahmottamisesta sosiaalisessa, kulttuurisessa ja historiallisessa kontekstissa. Koen tällaisen hahmotustavan omaan ajattelutapaan sopivaksi ja luontevaksi. Opinnoissa saatavilla olevat ajattelutavan välineet ovat tuntuneet mielekkäiltä ja mieluisilta.
Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen vuoden opettajaksi 2011 valittiin Kati Aho-Mustonen joka oli oppiaineessamme opettajana. Valinta meni kyllä ihan oikealle henkilölle. Kati Aho-Mustosen kielessä ja ajattelussa on tilaa hyvin erilaisille oppijoille ja opiskelijoille. Kati Aho-Mustosella on opettajana ollut minulle valtavan iso merkitys. On ollut hienoa saada olla läsnä sellaisen opettajan luennoilla, jossa opiskelijat otetaan keskusteluun mukaan, heitä kuunnellaan ja kannustetaan ja heistä välitetään aidosti.
Olen myös kokenut kotoisaksi Mikael Leimanin kielen joka on kaunokirjallisesti taitavaa, teoreettista ja sisältää filosofisen lähestymistavan psykologiaan. Olen aina pitänyt tästä yhdistelmästä. Kaunokirjallis-filosofis-tieteellistä kieltä ei liian usein esiinny alamme kirjoituksissa. Lisäksi semioottinen lähestymistapa ihmismielen ilmiöiden hahmottamiseen on mielekäs ja olen ollut iloinen siitä että olen voinut tällaiseen hahmotustapaan oppiaineemme opinnoissa tutustua.
Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen vuoden opettajaksi 2011 valittiin Kati Aho-Mustonen joka oli oppiaineessamme opettajana. Valinta meni kyllä ihan oikealle henkilölle. Kati Aho-Mustosen kielessä ja ajattelussa on tilaa hyvin erilaisille oppijoille ja opiskelijoille. Kati Aho-Mustosella on opettajana ollut minulle valtavan iso merkitys. On ollut hienoa saada olla läsnä sellaisen opettajan luennoilla, jossa opiskelijat otetaan keskusteluun mukaan, heitä kuunnellaan ja kannustetaan ja heistä välitetään aidosti.
Olen myös kokenut kotoisaksi Mikael Leimanin kielen joka on kaunokirjallisesti taitavaa, teoreettista ja sisältää filosofisen lähestymistavan psykologiaan. Olen aina pitänyt tästä yhdistelmästä. Kaunokirjallis-filosofis-tieteellistä kieltä ei liian usein esiinny alamme kirjoituksissa. Lisäksi semioottinen lähestymistapa ihmismielen ilmiöiden hahmottamiseen on mielekäs ja olen ollut iloinen siitä että olen voinut tällaiseen hahmotustapaan oppiaineemme opinnoissa tutustua.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Kieli kotina V
“Bachelard käsittelee myös psykologisoituja paikkoja kuten vinttejä, kellareita, huoneita ja laatikoita. Kun psykologia kiinnostaa alitajuiset unet, Bachelardia kiinnostaa tietoinen uneksinta. - - hän kritisoi ankarasti psykologiaa kuvittelukyvyn latistamisesta ja palauttamisesta psyykkisiin tosiseikkoihin. Hän itse ei kiinnitä haavekuvia pelkkään yksilön menneisyyteen, vaan puhuu “topos-analyysistä”, joka pään sisään rajautumisen sijaan analysoi paikkoja eikä pelkää yksilön mieltä.“
“Pesässä huipentuu Bachelardin mukaan luottamus maailmaan, se on samanaikaisesti hauras ja turvallinen. Näin se kertoo rauhasta suojattoman luonnon keskellä. Pesä on myös asumuksista intiimein; samoin kuin lintu painelee pesänsä ruumiillaan samoin vuoteeseen asettuva lapsi tekee kehollaan itselleen kotoisan tilan.” Ja “Pesässä “sikiö luo itselleen sylin”. Sama mielikuva menee vielä kauemmas alkuun kotilossa; siinä asumus syntyy erittämällä, antamalla rakennusaineen tihkua ympärille.”
Myös kieli kotina on samanaikaisesti sekä hauras että turvallinen, erityisesti jos ihminen kehittää oman kielensä, ilmaisutapansa omalle äänelleen. Kieli jaettuna kommunikaationa on hauras koti, sillä se on altis väärinymmärryksille ja virhetulkinnoille jotka etäännyttävät ihmisiä toisistaan. Toisaalta kieli on myös turvallinen paikka, se on jotakin joka on aina läsnä ja josta voi muokata omannäköisensä. Kieli on ihmisyyden rakennusaine jonka voi antaa tihkua ympärille. Kieli on syli, jossa ihmisellä on mahdollisuus olla jatkuvassa uudelleensyntymisen prosessissa.
Kun asetun kieleen lepäämään, yritän tehdä siihen kotoisan tilan tavalla tai toisella. Psykologian kielessä tämä toimii niin, että jos koen kielen ei-turvalliseksi tai ahtaaksi, kapinoin. Etsin ne asiat, joita voin perustellusti tai vähemmän perustellusti vastustaa ja kritisoida. Lisäksi etsin ja tuotan sellaista psykologian kieltä, joka tuntuu kotoisalta, omaan persoonaan ja olemisen tapaan sopivalta sekä sellaiselta, johon suuntaan haluan kehittää ajatteluani.
Erityisesti koen kielen ei-turvallisena ja ahtaana, jos tuntuu siltä että siinä ei ole riittävästi aukkoja: tilaa ihmisten yksilöllisille eroille, sekä inhimilliselle kasvulle, kehitykselle, muutokselle... Samoin koen kielen ei-turvallisena ja ahtaana, jos siinä tuntuu ihmisyys olevan jotenkin ennaltamäärätty tai lukkoonlyöty tai tulkittu jotenkin kapeasti, vaihtoehdottomasti ja ahtaasti.
Mietin ystäväni siteeraamaa Kati Aho-Mustosen ajatusta että suurin osa ihmisistä epäilee psykologiaa koska on pelottavaa ajatella että ihmisistä ja mielestä voisi tehdä yleistyksiä kun jokainen haluaa ja uskoo olevansa ainutlaatuinen. Tämä on varmaan totta.
Mielestäni aina ei kuitenkaan ole kysymys tästä. Ihmisissä on paljon samaa jokaisen yksilön ainutlaatuisuudesta huolimatta. Samankaltaisuuden kieltäminen olisi melkoista realismin puutetta. Se, mikä häiritsee, on yksilön fenomenaalisen maailman ohittaminen yleistyksillä, teoreettisen todellisuuden asettaminen todellisuuden päälle siten että ei enää ymmärretä käsitteillä vaan käsitteitä.
Mitä tulee samanlaisuuteen omakohtaisesti koettuna, jossain määrin haluan olla samanlainen kuin toiset ihmiset, sillä se lisää turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yritän myös oppia toisilta ihmisiltä, erityisesti ystäviltäni, sellaisia toiminta- ja ajattelumalleja jotka vaikuttavat jollakin tavalla hyviltä.
Erilaisten kokemuksellisten asioiden jakaminen toisten ihmisten kanssa on helpottavaa, sillä niiden jakamisen jälkeen ilmenevä samankaltaisuus ihmisten kesken auttaa suhteuttamaan omia kokemuksia “onko-tämä-normaalia-vai-pitäisikö-huolestua-kysymykseen”. Näin jaettu kielellinen vuorovaikutus tekee olon omassa persoonassa kotoisammaksi ja levollisemmaksi.
Onnekseni minulla on sekä perusturvallinen olo maailmassa, että riittävän paljon kokemuksia hyvistä ihmissuhteista joissa on vastavuoroisesti rakkautta, hyväksytyksi tulemista, ymmärretyksi tulemista jne. Se on arvokasta sosiaalista pääomaa, jonka avulla uskaltaa ottaa henkilökohtaisia riskejä omaksi itseksi tulemisessa. Mitä täydemmin on olemassa, sitä enemmän siitä olemassaolostaan on velkaa toisille ihmisille, kaikille niille tavoille joilla toiset ihmiset ovat auttaneet todellistumaan ja antaneet uskallusta todellistua mahdollisimman kokonaisena.
“Pesässä huipentuu Bachelardin mukaan luottamus maailmaan, se on samanaikaisesti hauras ja turvallinen. Näin se kertoo rauhasta suojattoman luonnon keskellä. Pesä on myös asumuksista intiimein; samoin kuin lintu painelee pesänsä ruumiillaan samoin vuoteeseen asettuva lapsi tekee kehollaan itselleen kotoisan tilan.” Ja “Pesässä “sikiö luo itselleen sylin”. Sama mielikuva menee vielä kauemmas alkuun kotilossa; siinä asumus syntyy erittämällä, antamalla rakennusaineen tihkua ympärille.”
Myös kieli kotina on samanaikaisesti sekä hauras että turvallinen, erityisesti jos ihminen kehittää oman kielensä, ilmaisutapansa omalle äänelleen. Kieli jaettuna kommunikaationa on hauras koti, sillä se on altis väärinymmärryksille ja virhetulkinnoille jotka etäännyttävät ihmisiä toisistaan. Toisaalta kieli on myös turvallinen paikka, se on jotakin joka on aina läsnä ja josta voi muokata omannäköisensä. Kieli on ihmisyyden rakennusaine jonka voi antaa tihkua ympärille. Kieli on syli, jossa ihmisellä on mahdollisuus olla jatkuvassa uudelleensyntymisen prosessissa.
Kun asetun kieleen lepäämään, yritän tehdä siihen kotoisan tilan tavalla tai toisella. Psykologian kielessä tämä toimii niin, että jos koen kielen ei-turvalliseksi tai ahtaaksi, kapinoin. Etsin ne asiat, joita voin perustellusti tai vähemmän perustellusti vastustaa ja kritisoida. Lisäksi etsin ja tuotan sellaista psykologian kieltä, joka tuntuu kotoisalta, omaan persoonaan ja olemisen tapaan sopivalta sekä sellaiselta, johon suuntaan haluan kehittää ajatteluani.
Erityisesti koen kielen ei-turvallisena ja ahtaana, jos tuntuu siltä että siinä ei ole riittävästi aukkoja: tilaa ihmisten yksilöllisille eroille, sekä inhimilliselle kasvulle, kehitykselle, muutokselle... Samoin koen kielen ei-turvallisena ja ahtaana, jos siinä tuntuu ihmisyys olevan jotenkin ennaltamäärätty tai lukkoonlyöty tai tulkittu jotenkin kapeasti, vaihtoehdottomasti ja ahtaasti.
Mietin ystäväni siteeraamaa Kati Aho-Mustosen ajatusta että suurin osa ihmisistä epäilee psykologiaa koska on pelottavaa ajatella että ihmisistä ja mielestä voisi tehdä yleistyksiä kun jokainen haluaa ja uskoo olevansa ainutlaatuinen. Tämä on varmaan totta.
Mielestäni aina ei kuitenkaan ole kysymys tästä. Ihmisissä on paljon samaa jokaisen yksilön ainutlaatuisuudesta huolimatta. Samankaltaisuuden kieltäminen olisi melkoista realismin puutetta. Se, mikä häiritsee, on yksilön fenomenaalisen maailman ohittaminen yleistyksillä, teoreettisen todellisuuden asettaminen todellisuuden päälle siten että ei enää ymmärretä käsitteillä vaan käsitteitä.
Mitä tulee samanlaisuuteen omakohtaisesti koettuna, jossain määrin haluan olla samanlainen kuin toiset ihmiset, sillä se lisää turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yritän myös oppia toisilta ihmisiltä, erityisesti ystäviltäni, sellaisia toiminta- ja ajattelumalleja jotka vaikuttavat jollakin tavalla hyviltä.
Erilaisten kokemuksellisten asioiden jakaminen toisten ihmisten kanssa on helpottavaa, sillä niiden jakamisen jälkeen ilmenevä samankaltaisuus ihmisten kesken auttaa suhteuttamaan omia kokemuksia “onko-tämä-normaalia-vai-pitäisikö-huolestua-kysymykseen”. Näin jaettu kielellinen vuorovaikutus tekee olon omassa persoonassa kotoisammaksi ja levollisemmaksi.
Onnekseni minulla on sekä perusturvallinen olo maailmassa, että riittävän paljon kokemuksia hyvistä ihmissuhteista joissa on vastavuoroisesti rakkautta, hyväksytyksi tulemista, ymmärretyksi tulemista jne. Se on arvokasta sosiaalista pääomaa, jonka avulla uskaltaa ottaa henkilökohtaisia riskejä omaksi itseksi tulemisessa. Mitä täydemmin on olemassa, sitä enemmän siitä olemassaolostaan on velkaa toisille ihmisille, kaikille niille tavoille joilla toiset ihmiset ovat auttaneet todellistumaan ja antaneet uskallusta todellistua mahdollisimman kokonaisena.
torstai 15. syyskuuta 2011
Taivas varjele mitä sieltä tulee - opintopisteitä!
Omia rajojaan on ihan mukava välillä venyttää ja kokeilla jotakin joka on omalla epämiellyttävyysvyöhykkeellä. En ollut koskaan aiemmin yrittänyt tehdä kahta tenttiä kerralla. Elokuun lopussa tuli sitäkin yritetyksi ja tein sosiologian ja filosofian tentit (yhteensä taisi olla seitsemän kysymystä) 2 h 40 minuutissa, erittäin olemattomilla yöunilla kun tein viimehetken paniikkipikakertauksen tenttiin. Sosiologian menetelmäopinnoista napsahti 3/5 (5 op) ja käytännöllisen filosofian perusteista 5/5 (8 op). Erityisesti jälkimmäinen tuottaa suurta mielihyvää.
Eräs tentissä kysytty kysymys oli, mitä tapahtuisi, jos jonakin aamuna valtiota ei enää olisi. Vastasin lukemani kirjan mukaan. Eräs osa vastauksestani oli se, että yhteiskunnan ylläpitämä koulutusjärjestelmä lakkaisi olemasta (kuten yliopistot). Siihen perään totesin, että sivistyksen lakkauttamiseen ei tosin tarvitse lakkauttaa valtiota - yliopistouudistus riittää. Itä-Suomen yliopistossa tämä näkyi niin, että ajattelun ja tieteiden perusta, filosofia pääaineena, lakkautettiin. Lopuksi laitoin, että pahoitteluni tästä pakollisesta asiattomasta sivuhuomautuksesta.
Filosofiassa pidän juuri siitä, että siinä saa ajatella itse, omia mielipiteitä saa olla ja oppimaansa saa soveltaa käytäntöön.
Muuten ei ole ollut viime viikkoina vapaa-ajan ongelmia vaan kalenteri on täyttynyt varsin tehokkaasti opiskelijariennoista, kursseista, töistä jne. Lisäksi on paljon muutakin kiinnostavaa aktiviteettia, kuten huominen psykologian alan väitös.
Eräs tentissä kysytty kysymys oli, mitä tapahtuisi, jos jonakin aamuna valtiota ei enää olisi. Vastasin lukemani kirjan mukaan. Eräs osa vastauksestani oli se, että yhteiskunnan ylläpitämä koulutusjärjestelmä lakkaisi olemasta (kuten yliopistot). Siihen perään totesin, että sivistyksen lakkauttamiseen ei tosin tarvitse lakkauttaa valtiota - yliopistouudistus riittää. Itä-Suomen yliopistossa tämä näkyi niin, että ajattelun ja tieteiden perusta, filosofia pääaineena, lakkautettiin. Lopuksi laitoin, että pahoitteluni tästä pakollisesta asiattomasta sivuhuomautuksesta.
Filosofiassa pidän juuri siitä, että siinä saa ajatella itse, omia mielipiteitä saa olla ja oppimaansa saa soveltaa käytäntöön.
Muuten ei ole ollut viime viikkoina vapaa-ajan ongelmia vaan kalenteri on täyttynyt varsin tehokkaasti opiskelijariennoista, kursseista, töistä jne. Lisäksi on paljon muutakin kiinnostavaa aktiviteettia, kuten huominen psykologian alan väitös.
maanantai 5. syyskuuta 2011
Kieli kotina IV
Minulle henkilökohtaisesti vierauden tunne toisen kielellisyydessä kyläillessä tulee usein siitä, että toisen kieli on jotenkin hyvin eri tavalla suuntautunutta kuin omani: mahdollisimman aukotonta, eksaktia, rationaalista, tiukasti logiikassa, faktoissa ja konkretiassa pitäytyvää.
Toisaalta se on kiinnostavaa, vähän kuin koti jossa on todella erilainen sisustus kuin omassa kotona. Silloin, jos vierauden tunteelta suinkin pystyy, on hyvä pysähtyä havainnoimaan erilaisia sisustuksen elementtejä, kuten loogisia symboleita ja kysellä, miksi sisustaja on valinnut juuri nämä elementit. Kotoisaksi tunnen oloni, jos kielessä on tilaa metaforille, uneksimiselle, tiedostamattomalle, kaikille niille assosiatiiviselle rönsyille joiden voi odottaa kasvavan pitkin kielen kotia.
Minulla oli ilo saada kandin seminaarissa opponentiksi opiskelukaverini ja ystäväni joka esitti monia todella hyviä kysymyksiä työstäni. Suureen osaan niistä en ole vieläkään osannut vastata. Erääseen niistä avautui vastaus toissapäivänä, kun keskustelin tämän ystäväni kanssa tekstiviestein ennen illan tapaamista. Tämä ystäväni kysyi minulta seminaarissa mm. siitä, kuinka Dolton mukaan ihmisen kehitys tapahtuu ainakin osaksi muuntavien hetkien kautta. Ystäväni kysyi sitä, kuinka näitä muuntavia hetkiä voisi asiakaskohtaamisissa tukea.
Keskustelumme lähti tähän suuntaan kommentistani siitä, että joidenkin ihmisten kanssa on kodin kokemus. Ystäväni vastasi, että aiheesta pitää jutella myöhemmin: “mikä luo sen tunteen jonkun kanssa puhuessa että on 'kotona' niinku viltti harteilla ja villasukat jalassa”. Miten lämpöinen mielikuva.
Vastasin ystävälleni, että “Bachelardin metodi on kuvittelun fenomenologia. Hänelle kirjallisuus on aukkojen taidetta, ei tarkkaa kuvittelua. Mielikuvat saavat olla hämärässä, haaveet saavat olla naiiveja ja tilaa on uneksijan omille toiveille. Asumisessa nämä elementit voivat olla läsnä. Minusta silloin, kun kaksi ihmistä ovat symbolisesti jaetulla lähikehityksen vyöhykkeellä, tämä toteutuu. Sinun kommunikaatiossasi on salliva tila ihmisen kasvulle, doltolaisesti oman olemisen lapseksi tulemiselle. Tämä auttaa ihmistä muuntavissa hetkissä – asia jota kysyit opponoidessa. Olen miettinyt opponointikysymyksiäsi paljon, kaikkiin en osaa vieläkään vastata, mutta tämä avautui nyt.”
Ystäväni vastasi, että “omana lapsena oleminen on riskin hyväksymistä ja rohkeutta. Kati Aho-Mustonen sanoi että suurin osa ihmisistä epäilee psykologiaa koska on pelottavaa ajatella että ihmisistä ja mielestä voisi tehdä yleistyksiä kun jokainen haluaa ja uskoo olevansa ainutlaatuinen – ja tietyssä mielessä onkin niin mutta silti on jaettua.” Ystäväni jatkoi hyvällä huomiolla: “Tämän hyväksyminen liittyy riskiin siten, että oma ainutlaatuisuus on suhteellista ja maailma muuttuva. Onneksi meillä on näitä “mielen vilttejä”.”
Viisas ystäväni. Miten usein hän onkaan kietonut olemukseni kielensä villaisiin ja lämpimiin viltteihin (kuten monet muutkin opiskelukaverini ja muut ystäväni). Eräs esimerkki on helpottava toteamus “Se on elämää.” silloin kun olen kertonut hänelle jostakin asiasta joka on minulle henkilökohtainen ja vaikea. Tämä ystäväni on hyvin suvaitseva, lämmin ja inhimilliselle kokemukselle avoin, ei-tuomitseva ihminen. Siinä toteutuu kodin tärkeä elementti: turvallisuus.
Toisaalta se on kiinnostavaa, vähän kuin koti jossa on todella erilainen sisustus kuin omassa kotona. Silloin, jos vierauden tunteelta suinkin pystyy, on hyvä pysähtyä havainnoimaan erilaisia sisustuksen elementtejä, kuten loogisia symboleita ja kysellä, miksi sisustaja on valinnut juuri nämä elementit. Kotoisaksi tunnen oloni, jos kielessä on tilaa metaforille, uneksimiselle, tiedostamattomalle, kaikille niille assosiatiiviselle rönsyille joiden voi odottaa kasvavan pitkin kielen kotia.
Minulla oli ilo saada kandin seminaarissa opponentiksi opiskelukaverini ja ystäväni joka esitti monia todella hyviä kysymyksiä työstäni. Suureen osaan niistä en ole vieläkään osannut vastata. Erääseen niistä avautui vastaus toissapäivänä, kun keskustelin tämän ystäväni kanssa tekstiviestein ennen illan tapaamista. Tämä ystäväni kysyi minulta seminaarissa mm. siitä, kuinka Dolton mukaan ihmisen kehitys tapahtuu ainakin osaksi muuntavien hetkien kautta. Ystäväni kysyi sitä, kuinka näitä muuntavia hetkiä voisi asiakaskohtaamisissa tukea.
Keskustelumme lähti tähän suuntaan kommentistani siitä, että joidenkin ihmisten kanssa on kodin kokemus. Ystäväni vastasi, että aiheesta pitää jutella myöhemmin: “mikä luo sen tunteen jonkun kanssa puhuessa että on 'kotona' niinku viltti harteilla ja villasukat jalassa”. Miten lämpöinen mielikuva.
Vastasin ystävälleni, että “Bachelardin metodi on kuvittelun fenomenologia. Hänelle kirjallisuus on aukkojen taidetta, ei tarkkaa kuvittelua. Mielikuvat saavat olla hämärässä, haaveet saavat olla naiiveja ja tilaa on uneksijan omille toiveille. Asumisessa nämä elementit voivat olla läsnä. Minusta silloin, kun kaksi ihmistä ovat symbolisesti jaetulla lähikehityksen vyöhykkeellä, tämä toteutuu. Sinun kommunikaatiossasi on salliva tila ihmisen kasvulle, doltolaisesti oman olemisen lapseksi tulemiselle. Tämä auttaa ihmistä muuntavissa hetkissä – asia jota kysyit opponoidessa. Olen miettinyt opponointikysymyksiäsi paljon, kaikkiin en osaa vieläkään vastata, mutta tämä avautui nyt.”
Ystäväni vastasi, että “omana lapsena oleminen on riskin hyväksymistä ja rohkeutta. Kati Aho-Mustonen sanoi että suurin osa ihmisistä epäilee psykologiaa koska on pelottavaa ajatella että ihmisistä ja mielestä voisi tehdä yleistyksiä kun jokainen haluaa ja uskoo olevansa ainutlaatuinen – ja tietyssä mielessä onkin niin mutta silti on jaettua.” Ystäväni jatkoi hyvällä huomiolla: “Tämän hyväksyminen liittyy riskiin siten, että oma ainutlaatuisuus on suhteellista ja maailma muuttuva. Onneksi meillä on näitä “mielen vilttejä”.”
Viisas ystäväni. Miten usein hän onkaan kietonut olemukseni kielensä villaisiin ja lämpimiin viltteihin (kuten monet muutkin opiskelukaverini ja muut ystäväni). Eräs esimerkki on helpottava toteamus “Se on elämää.” silloin kun olen kertonut hänelle jostakin asiasta joka on minulle henkilökohtainen ja vaikea. Tämä ystäväni on hyvin suvaitseva, lämmin ja inhimilliselle kokemukselle avoin, ei-tuomitseva ihminen. Siinä toteutuu kodin tärkeä elementti: turvallisuus.
Kieli kotina III
Palaan Bachelardin kirjan arviointiin. “Bachelardin metodina on “kuvittelun fenomenologia”, ja sitä varten hän lukee kirjallisuutta. Hän hakee yksittäisiä lauseita sieltä täältä, ja löytää mielikuvitusta kiehtovia kuvia. - - Mielikuviemme asumuksiin ei voi mennä tarkasti kuvailemalla niitä, sillä tarkkuus ei suosi kuvittelua, vaan johtaa vain vieraissa asumuksissa vierailuun. Siksi aukkojen taide eli kirjallisuus on - - muoto, joka antaa mielikuvien olla hämärässä eikä valaise niitä liikaa. Esimerkiksi lapsuudenkodista ei hänen mukaansa tarvitse sanoa paljoa, kun se jo sysää uneksijan otolliseen tilanteeseen, “kynnykselle jossa voin levätä omassa menneisyydessäni”.”
Mietin tätä aukkojen taidetta. Kenties on niin, että nämä aukot ovat juuri ne, jotka mahdollistavat jokaisella yksilöllä tekstien yksilöllisen lukukokemuksen, persoonallisten viittaussuhteiden viriämisen.
Tässä mielessä kieli on aina myös jonkinlaista päättelyä ja havainnointia. Mieleeni tulee se, kuinka silmässä on sokea piste. Näkökenttämme on kuitenkin yhtenäinen, sillä näkökokemus on tulkinta, ei todellisuuden suora versio. Nämä aukot ovat eräänlaisia “sokeita pisteitä”, jotka kuitenkin mahdollistavat yksilöllisen tulkinnan. “Kirjallisuus on esileikkiä, kuten Freud sanoi, uneksija ei analysoi mitä teksti todella sanoo, uneksijalle teksti antaa vain sysäyksen ja vie hänet omien toiveidensa äärelle.”
Tässä mielessä on välttämätöntä, että kielessä on aukkoja, tilaa jokaisen yksilön omille tulkinnoille. Muutoin kielellinen asumus alkaa tuntua ahtaalta ja vieraalta; kuin joutuisi asumaan liian pienessä yksiössä jonka joku muu on sisustanut valmiiksi, vailla mahdollisuutta tuoda kotiin mitään omaa.
Mietin myös tarkkuutta ja vieraiden asumusten tunnetta. Toisinaan psykologian kieli tuottaa minulle vieraan asumuksen tunteen vaikka haluaisin olla kuin kotonani. Näin on silloin, kun jokin eksakti empiirinen tulos ei vastaa jonkin ilmiön todellistumista omassa kokemusmaailmassani, tai kokemustani siitä, miten jokin asia tai ilmiö on jollekin toiselle ihmiselle todellistunut, tai kokemusta siitä, miten jokin asia tai ilmiö on todellistunut vuorovaikutuksessa jonkun toisen ihmisen kanssa. Silloin tuntuu siltä, että jotakin puuttuu; juuri ne aukot, jotka mahdollistavat yksilöllisen tulkinnan. Psykologian kielen asumus tuntuu ahtaalta, vieraalta ja puutteelliselta.
Mitä tulee omassa menneisyydessä lepäämiseen, kieli voi olla sitä, riippuen tietysti myös siitä, millainen menneisyys on ja minkälainen suhde siihen on. Kielessä ovat samaan aikaan läsnä kaikki aikaulottuvuudet ja kieli myös luo sitä, minkälaiseksi menneisyyden asiat todellistuvat nyt, miltä todellisuus nyt tuntuu kokemuksena sekä sitä, millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Tämä on myös eräs syy, miksi tunnen olevani kotona esimerkiksi äitini kanssa sekä niiden ystävieni kanssa, jotka ovat tunteneet minut pitkään. Jaan heidän kanssaan kielellisen elämänhistoriani joka on sekä kehollista että puhuttua.
Bachelardille talvi on vuodenaika, jossa muinaisuus legendoineen tulee lähelle. Kysymyksessä “eivät ole ihmisen omat muistot, vaan arkaaiset muodot... “ Bachelardin mukaan ““todellisella hyvällä ololla on menneisyys”. Kyseessä ei kuitenkaan ole vain yksilöön rajautuva menneisyys, vaan historia, joka eletään vanhojen talojen ja alkeellisten majojen kautta.”
“Nykyään ns. henkilökohtaisia muistoja tutkittaessa on korostettu sitä, kuinka paljon nuo muistot asettuvat yleisiin muotoihin eivätkä ole niin kovin yksilöllisiä. Juuri tältä kannalta Bachelard aikanaan kritisoi psykoanalyysia ja puolusti muistoja kuvitelmina, jotka ovat yksilöä yleisempiä ja ennen kaikkea vanhoihin asumuksiin liittyviä muotoja.”
En ole ihan samaa mieltä siitä, etteikö kyseessä olisi myös ihmisen omat muistot – ovathan ne sellaisiksi tulleet osin arkaaisten muotojen välittäminä. Mitä arkaaisiin muotoihin muuten tulee, kenties niitä ovat esimerkiksi Jungin arkkityypit jotka esiintyvät saduissa ja ihmisten kertomissa tarinoissa. Myös uskontojen kielestä niitä voi löytää.
Tässä yhteydessä tulee mieleen se Jungin ajatus, että jos arkkityyppeihin ei tutustu, voi menettää jonkin osan ihmisiin liittyvästä ymmärryksestä. Arkkityyppien ja erilaisten tyypillisten tarinamuotojen voi katsoa jatkavan elämäänsä ihmisten omissa elämäntarinoissa. Mieleeni palautuu laadullisen tutkimuksen harjoituskurssi, jossa ryhmämme kanssa tyypittelimme tarinoita Vilma Hännisen tarinatyyppien mukaan joita olivat tragedia, komedia, ironia ja rikostarina.
Samoin mietin sitä, kuinka ihmisen oman kielen kodissa voi olla vanhoja, alkeellisia ja arkaaisia piirteitä. Minulla ainakin on. Oman kieleni koti sisältää varhaisen vuorovaikutuksen arkaaisia tutteja joita imeskelen jos olen hätääntymässä. Eräs tällainen on mielikuvani siitä, että minun tekisi mieli käpertyä pienelle kerälle komeroon, jos koen esimerkiksi hylkäämiskokemuksen tai häpeää.
Pidän Itä-Suomen yliopiston teologian professori Paavo Kettusen siitä ajatuksesta, että syyllisyys kohdistuu enemmän omiin vääriksi koettuihin tekoihin ja niiden seurauksiin, häpeä taas kokonaisvaltaisemmin omaan persoonaan. Häpeää kokiessa muutan mielikuvissani komeroon asumaan. Mieluiten pimeään komeroon. Mieluiten sellaiselle kerälle, jossa voisin jatkuvasti kiertyen kadota tyhjäksi pisteeksi, itseni negaatioksi.
Mietin tätä aukkojen taidetta. Kenties on niin, että nämä aukot ovat juuri ne, jotka mahdollistavat jokaisella yksilöllä tekstien yksilöllisen lukukokemuksen, persoonallisten viittaussuhteiden viriämisen.
Tässä mielessä kieli on aina myös jonkinlaista päättelyä ja havainnointia. Mieleeni tulee se, kuinka silmässä on sokea piste. Näkökenttämme on kuitenkin yhtenäinen, sillä näkökokemus on tulkinta, ei todellisuuden suora versio. Nämä aukot ovat eräänlaisia “sokeita pisteitä”, jotka kuitenkin mahdollistavat yksilöllisen tulkinnan. “Kirjallisuus on esileikkiä, kuten Freud sanoi, uneksija ei analysoi mitä teksti todella sanoo, uneksijalle teksti antaa vain sysäyksen ja vie hänet omien toiveidensa äärelle.”
Tässä mielessä on välttämätöntä, että kielessä on aukkoja, tilaa jokaisen yksilön omille tulkinnoille. Muutoin kielellinen asumus alkaa tuntua ahtaalta ja vieraalta; kuin joutuisi asumaan liian pienessä yksiössä jonka joku muu on sisustanut valmiiksi, vailla mahdollisuutta tuoda kotiin mitään omaa.
Mietin myös tarkkuutta ja vieraiden asumusten tunnetta. Toisinaan psykologian kieli tuottaa minulle vieraan asumuksen tunteen vaikka haluaisin olla kuin kotonani. Näin on silloin, kun jokin eksakti empiirinen tulos ei vastaa jonkin ilmiön todellistumista omassa kokemusmaailmassani, tai kokemustani siitä, miten jokin asia tai ilmiö on jollekin toiselle ihmiselle todellistunut, tai kokemusta siitä, miten jokin asia tai ilmiö on todellistunut vuorovaikutuksessa jonkun toisen ihmisen kanssa. Silloin tuntuu siltä, että jotakin puuttuu; juuri ne aukot, jotka mahdollistavat yksilöllisen tulkinnan. Psykologian kielen asumus tuntuu ahtaalta, vieraalta ja puutteelliselta.
Mitä tulee omassa menneisyydessä lepäämiseen, kieli voi olla sitä, riippuen tietysti myös siitä, millainen menneisyys on ja minkälainen suhde siihen on. Kielessä ovat samaan aikaan läsnä kaikki aikaulottuvuudet ja kieli myös luo sitä, minkälaiseksi menneisyyden asiat todellistuvat nyt, miltä todellisuus nyt tuntuu kokemuksena sekä sitä, millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Tämä on myös eräs syy, miksi tunnen olevani kotona esimerkiksi äitini kanssa sekä niiden ystävieni kanssa, jotka ovat tunteneet minut pitkään. Jaan heidän kanssaan kielellisen elämänhistoriani joka on sekä kehollista että puhuttua.
Bachelardille talvi on vuodenaika, jossa muinaisuus legendoineen tulee lähelle. Kysymyksessä “eivät ole ihmisen omat muistot, vaan arkaaiset muodot... “ Bachelardin mukaan ““todellisella hyvällä ololla on menneisyys”. Kyseessä ei kuitenkaan ole vain yksilöön rajautuva menneisyys, vaan historia, joka eletään vanhojen talojen ja alkeellisten majojen kautta.”
“Nykyään ns. henkilökohtaisia muistoja tutkittaessa on korostettu sitä, kuinka paljon nuo muistot asettuvat yleisiin muotoihin eivätkä ole niin kovin yksilöllisiä. Juuri tältä kannalta Bachelard aikanaan kritisoi psykoanalyysia ja puolusti muistoja kuvitelmina, jotka ovat yksilöä yleisempiä ja ennen kaikkea vanhoihin asumuksiin liittyviä muotoja.”
En ole ihan samaa mieltä siitä, etteikö kyseessä olisi myös ihmisen omat muistot – ovathan ne sellaisiksi tulleet osin arkaaisten muotojen välittäminä. Mitä arkaaisiin muotoihin muuten tulee, kenties niitä ovat esimerkiksi Jungin arkkityypit jotka esiintyvät saduissa ja ihmisten kertomissa tarinoissa. Myös uskontojen kielestä niitä voi löytää.
Tässä yhteydessä tulee mieleen se Jungin ajatus, että jos arkkityyppeihin ei tutustu, voi menettää jonkin osan ihmisiin liittyvästä ymmärryksestä. Arkkityyppien ja erilaisten tyypillisten tarinamuotojen voi katsoa jatkavan elämäänsä ihmisten omissa elämäntarinoissa. Mieleeni palautuu laadullisen tutkimuksen harjoituskurssi, jossa ryhmämme kanssa tyypittelimme tarinoita Vilma Hännisen tarinatyyppien mukaan joita olivat tragedia, komedia, ironia ja rikostarina.
Samoin mietin sitä, kuinka ihmisen oman kielen kodissa voi olla vanhoja, alkeellisia ja arkaaisia piirteitä. Minulla ainakin on. Oman kieleni koti sisältää varhaisen vuorovaikutuksen arkaaisia tutteja joita imeskelen jos olen hätääntymässä. Eräs tällainen on mielikuvani siitä, että minun tekisi mieli käpertyä pienelle kerälle komeroon, jos koen esimerkiksi hylkäämiskokemuksen tai häpeää.
Pidän Itä-Suomen yliopiston teologian professori Paavo Kettusen siitä ajatuksesta, että syyllisyys kohdistuu enemmän omiin vääriksi koettuihin tekoihin ja niiden seurauksiin, häpeä taas kokonaisvaltaisemmin omaan persoonaan. Häpeää kokiessa muutan mielikuvissani komeroon asumaan. Mieluiten pimeään komeroon. Mieluiten sellaiselle kerälle, jossa voisin jatkuvasti kiertyen kadota tyhjäksi pisteeksi, itseni negaatioksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)