Jos jokin on varmaa, niin se, ettei oikein koskaan voi tietää etukäteen minkälaisia lukukokemuksia jokin kirja herättää. Tällä viikolla on etiikan tentti. Siihen luettavana on Arringtonin Western Ethics - An Historical Introduction, John Stuart Millin Utilitarismi sekä G. H. von Wrightin Hyvän Muunnelmat. Näistä vain viimeisimmän sain lainaan joten joudun muiden teosten suhteen asumaan kirjastossa perjantaihin asti.
Jostakin syystä filosofian suhteen en ajaudu koskaan äreisiin positioihin toisin kuin joskus käy suhteessa psykologiaan. Mietin tänään syitä siihen. Kun luin yliopiston kirjastossa Western Ethicsiä, Sokrateen tapa keskustella ja väitellä teki hyväntuuliseksi - vaikka tiesin lukiessani, että olisin päätynyt ihan samanlaiseen solmuun ajatusteni kanssa kuin Sokrateen kanssa keskustelleetkin.
Millin Utilitarismia lukiessani taas havaitsin, miten vähän utilitarismista tiedän. Samalla havaitsin, että olisin itse asiassa kritisoinut utilitarismia juuri sellaisella tavalla, josta Mill toteaa että sillä tavalla ei uskoisi kenenkään järkevän ja älykkään ihmisen utilitarismia kritisoivan. No ehkä en sitten ole kovin järkevä tai älykäs... Mutta siitäkin huolimatta Millin käyttämät ajoittain herkulliset kielikuvat hänen teoksessaan naurattivat, seuraavassa niistä muutama.
"Minkä tahansa eettisen mittapuun voi helposti todistaa toimivan huonosti, jos oletetaan, että siihen liittyy yleismaailmallinen typeryys." Tämä kommentti viittasi siihen utilitarismiin kohdistettuun kritiikkiin jonka sisältönä on se, millä tavalla utilitarismi toimisi huonosti sekä Millin vastaukseen siihen.
"Kun tietä kysyvälle neuvotaan reitti kohti hänen lopullista määränpäätään, ei ole kiellettyä hyödyntää matkan varrella sijaitsevia maamerkkejä ja tienviittoja. Väite onnellisuudesta moraalin päämääränä ja tavoitteena ei tarkoita, että tähän päämäärään ei saisi rakentaa tietä ja että sitä kohti matkaavia ihmisiä ei saisi neuvoa kulkemaan tiettyyn suuntaan. Ihmisten tulisi lakata puhumasta tästä asiasta sellaista hölynpölyä, jota he eivät puhuisi eivätkä kuuntelisi missään muussakaan käytännöllisessä asiassa. Kukaan ei väitä, että navigointitaito ei perustu astronomiaan, koska merimiehillä ei ole aikaa laskea merenkulkualmanakan taulukoita." (s. 41-42) (Tämä liittyi siihen, että siitä, että oletetaan olevan jokin perustavanlaatuinen ensimmäinen moraalinen tai eettinen periaate, ei seuraa sitä, että ei voisi käyttää myös toissijaisia periaatteita.)
Tykkäsin myös lukea nyt illalla G. H. von Wrightin Hyvän muunnelmat-kirjaa. Sain luetuksi suunnilleen sata sivua. En voi väittää, että kyseistä teosta voisi todellakaan ottaa yhdellä lukukerralla haltuun. Ei onnistu näin lyhyessä ajassa ainakaan minulta. Eräs ystäväni totesi, että hänelle ko. kirja oli lukukokemuksena on aika rankka luettavaksi, vaikea, kuivakka ja yksityiskohtainen. On se sitäkin. Mutta jotenkin hyvin kummallisesti tykkään lukea Hyvän muunnelmat-kirjaa vaikka se ei ole sen tyyppinen kirja jonka lukeminen välttämättä yleensä toisi nautintoa.
Jotenkin pidän Wrightin ajattelun analyyttisyydestä, yksityiskohtaisuudesta, selkeydestä ja perusteellisuudesta sekä siitä, että hän myös kertoo mitä hän ei vielä tiedä tai minkä suhteen hän ei ole varma. Lisäksi pidän ko. kirjasta myös siksi, että siitä mielestäni löytyy relevantteja yhteyksiä esimerkiksi psykologiaan ja psykologin ammatin harjoittamiseen.
Esimerkiksi psykologisen testauksen osalta on mielestäni olennaista huomioida Wrightin erottelu tunnusmerkkitestien ja kriteeritestien suhteen. Ensimmäiset kuvaavat "hyväksi tekeviä ominaisuuksia", jälkimmäiset taas "toiminnassa havaittua hyvyyttä". Tämä on relevanttia sikäli, että toiminnassa havaittua hyvyyttä suhteen asian x voi mielestäni ilmetä, vaikka se ei ilmenisi olion ominaisuutena x. Ensimmäinen on myös vaikeampi mitattava kontekstistaan irrotettuna.
Mitä tulee vaikkapa piirreteorioihin ja niihin yhteyksiin, joita on tutkittu erilaisten persoonallisuuden piirteiden ja käyttäytymisen välillä, voisi sanoa, että niissä on etsitty korrelaatioita "joksikin x tekevien ominaisuuksien" sekä "toiminnassa havaitun x tai y" välille. Joskus nämä on myös samaistettu toisiinsa, mikä on mielestäni looginen virhe.
Mitä ystäväni kuvaamaan lukukokemukseen tulee, itse muutin hänen kuvaamaansa lukukokemuksen luonnetta siten, että ensinnäkin nautiskelin siitä käsitteiden pyörittelystä, jota Wright harrastaa. Suhtauduin siihen kuin katsoisin leikkivää lasta elementissään. Toisekseen, koska olen edelleen syvästi rakastunut psykologiaan (tätä on jatkunut vuodesta 2005), pohdiskelin samalla huvikseni sitä, miten luetun voisi liittää psykologiaan - kuten vaikkapa psykologiseen testaukseen tai piirreteoreettisiin mittareihin. Kolmannekseen, en ota lukemisesta mitään paineita tai ainakin yritän olla ottamatta, sillä kuten jo totesin, ei kyseistä teosta voi millään saada hallintaan ja oppia kerralla. Keskityn siis iloa ja omaa pohdintaa herättäviin hetkiin lukiessa.
Mietin samalla syitä lukukokemusten eroihin psykologiassa ja filosofiassa. Yksi syy kokemusten eroihin on varmaan ainakin se, että en ole filosofian pääaineopiskelija, psykologian pääaineopiskelija taas olen. Todennäköisesti otan oman pääaineeni jotenkin henkilökohtaisemmin.
Koen yleensäkin aika paljon erilaisia tunteita kirjoja lukiessani sillä harjoitan osin ihan tietoisesti projektiivista lukutapaa - se, mitä luen, herättää aina minussa jonkin kaiun. Tämä ajatus on peräisin Doltolta. Joskus tämä kaiku voi olla myös vitutus ja väsymys. Persoonallisuuspsykologian kirjallisuus herätti minussa systemaattisen vitutuksen kokemuksen johtuen ko. kirjojen tavasta hahmottaa persoonallisuuden olemus. Joskus taas se, mitä luen, osuu johonkin henkilökohtaiseen. En itse näe syytä, miksei niin saisi olla.
En usko siihen, että psykologian opiskelu voisi olla täysin objektiivista - miten se voisi, kun psykologia on ihmistä tutkiva tiede ja jokainen psykologian opiskelija on ihminen. Ajatus siitä, että psykologian opiskelu ei saisi tuntua millään tavalla henkilökohtaiselta on rinnastettavissa siihen ajatukseen, että psykologian opiskelun pitäisi tapahtua jotenkin täydellisessä tyhjiössä, irrallaan kaikesta siitä mihin psykologian opiskelija itse liittyy. Tämä ei ajatuksena kuulosta sen paremmin järkevältä kuin toimivaltakaan. Ennemminkin uskon siihen, että on hyvä tiedostaa omat projektionsa lukiessaan ja käyttää niitä sekä itsensä tutkimisen että oppimisen välineinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti