Juurihoito - kipushokkielämys I

Eräänä päivänä tällä viikolla olin iltavuorossa töissä, kun alkoi lähes sietämätön hammassärky. Minulla ei ollut tietenkään mitään särkylääkettä mukana, joten seuraavat viisi tuntia töissä ennen kotiinpääsyä menivät hammassäryssä. Yöllä en saanut unta ja kipu yltyi niin kovaksi että teki mieli huutaa ja lyödä päätä seinään.

Jouduin sitten ottamaan useamman Panadolin. Aamulla olin kivusta ja töistä niin väsynyt, että nukuin ohi hammaslääkärin soittoajan enkä saanut hammaslääkäriaikaa minnekään.

Tänään sitten pääsin hammaslääkäriin. Hampaastani oli lohjennut pala ja hammas jouduttiin juurihoitamaan. Sanoin etukäteen, että pelkään ihan hirveästi hammaslääkäriä, sitä että hoito sattuu ja omia refleksireaktioitani kipuun. Sanoin että mieleni tekisi juosta karkuun. Hammaslääkärin vastaus oli, että he pääsisivät helpommalla jos tekisin niin. En kuitenkaan juossut karkuun.

Pyysin että saisin jotain lääkettä ennen operaatiota. En saanut mitään. Jälkikäteen tästä asiasta keskustellessani olen kuullut, että ainakin osalle lääkäri on tarjonnut oma-aloitteisesti rauhoittavia ennen operaatiota.

Puudutus ei sattunut, mutta jossain vaiheessa tuntui siltä, että aine ei vaikuta enää kunnolla. Sanoin asiasta, mutta se ei kuulemma ollut mahdollista, sillä aine vaikuttaa ainakin 2-4 tuntia. Mahdollista tai ei, aine ei loppujen lopuksi vaikuttanut minulla sitä kahtakaan tuntia päätelleen suun puutumisasteesta.

Lääkäri kyseli aluksi kivusta ja ensin ei sattunutkaan kovin paljon. Sitten kun yhtäkkiä tuli täysin sietämätön kipu, huusin suoraa huutoa ääneen. Veikkaan, että kyseessä oli se hetki, kun porattiin suoraan hermoon. Hammaslääkäri pyysi, etten huutaisi niin kovaa, sillä pelästytän asiakkaat.

Silloin ei naurattanut tippaakaan, mutta jälkikäteen mietin, että tilanne on varmaan ollut kuin suoraan jostain huonosta sketsistä kun hoitohuoneesta kuuluu AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA. Se mielikuva kieltämättä nauratti. En muista, kuinka tyhjillään odotushuone oli vastaanotolta lähtiessäni...

Aloin täristä ja jännitin kehoani niin paljon kuin pystyin. Kyyneleet alkoivat valua. Sanoin monta kertaa, etten kestä enempää. Sanomisillani ei ollut mitään vaikutusta vaan toimenpidettä jatkettiin. En myöskään saanut uutta puudutuspiikkiä.

Lääkäri totesi vain "ei tätä kauan kestä". Käteni nousi refleksinomaisesti ilmaan. Lääkäri käski laittaa käden alas, ja jotenkin kummassa pystyin siihen. Kun ei saanut huutaa, aloin kiroilla. Lääkäri pyysi minua olemaan kiroilematta, sillä se ei kuulosta mukavalta. Pyysin anteeksi ja yritin vain kestää jotenkin.

Ymmärrän, että joskus on pakko tehdä kivuliaita operaatioita, mutta kyllä asiakasta olisi syytä myös kuunnella. Voin vakuuttaa, että se on kauhea tunne kun kokee niin sietämätöntä kipua että ei ole varma pystyykö enää hallitsemaan kehonsa reaktioita tai lähteekö taju. Silti ei voi mitään asialle vaan on täysin toisen ihmisen armoilla eikä kipuun tule lievitystä. Siinä ei ole paniikki kaukana.

Aloin haukkoa henkeäni. Hammaslääkäri sanoi, että "älä huohota, se vain sattuu sinuun enemmän". Epäilemättä, mutta en ollut siinä tilassa että pystyisin täysin hallitsemaan kehon reaktioita. Puristin kynsillä käsiäni että saisin jotain kivunlievitystä.

Toimenpiteen jälkeen, lääkärin kirjoittaessa papereita, taituin kivusta kaksinkerroin, itkin, tärisin ja haukoin henkeä. Sain ainoastaan 600 mg buranan vaikka lääkäri totesi että burana ja panadol yhdessä toimivat ja vaikka on myös olemassa burana 800:ia. En ymmärrä.

Hoipuin vastaanotolta ulos. Sitten ajattelin että minun on pakko saada lisää kipulääkettä. Kävin pyytämässä sitä vastaanotolta; he kehottivat hakemaan sitä hammaslääkäriltä. Sinne en kyennyt enää menemään vaan hyppäsin fillarin selkään ja ajoin yths:lle. Ajomatkasta en muista juuri mitään muuta kuin sen, että aurinko paistoi silmiin ja kipu oli sietämätön. Onneksi en jäänyt auton alle tai pyörtynyt ja kaatunut pyörällä.