Musiikkipainotteinen perjantaichillailu

Tämä perjantai-ilta menee musiikin parissa rentoutuen.

Enigma - Following The Sun
http://www.youtube.com/watch?v=W-3Qklz0SvQ&feature=related

Nouvelle vague- in a manner of speaking
http://www.youtube.com/watch?v=PPR2bK3kL5c

Delerium - fallen
http://www.youtube.com/watch?v=CNIgbVH0VMI

Samainen ystäväni jolta sain linkkejä Paavoharjun ja God is an Astronautin musiikkiin, tutustutti myös tähän:

MONO - Follow The Map
http://www.youtube.com/watch?v=8bAUK-aoqt8

Mono - Halo
http://www.youtube.com/watch?v=ivL9Hd7mn_k&feature=related

Mono toimii, koska yleensäkin post-rock kolahtaa.

Perjantain musiikkifiilistelyä - ystäviltä hyvää musiikkia

Ystäviltäni sain tänään useita ihania musiikkilinkkejä. Ensimmäisen lähetti se ystäväni, jonka kanssa olen kotona kuin villasukat jalassa ja viltti harteilla. Hän lähetti Leonard Cohenin Anthemin. Meni kylmät väreet kehossa ja nousi kyyneleitä silmiin kun kuuntelin sitä. Olen Cohenia kuunnellut aiemminkin jonkin verran, eräs suosikkini on Dance me to the end of love.

Toinen ystäväni tutustutti minut kahteen uuteen musiikilliseen tuttavuuteen, God is an Astronaut ja Paavoharju. God is an Astronaut tuo musiikillisesti mieleen Sigur Rósin ja Magyar Possen. Erityisesti pidän Paavoharjun kappaleesta "Valo tihkuu kaiken läpi". Joku on musiikillis-sanallisesti kiteyttänyt tietyn kaipauksen tunteen. Ihana kappale.


Anthem - Leonard Cohen
http://www.youtube.com/watch?v=_e39UmEnqY8

Dance me to the end of love Leonard Cohen
http://www.youtube.com/watch?v=4UP6kDq0Uhw&feature=related

God is an Astronaut - First Day of Sun
http://www.youtube.com/watch?v=La5fi_beR5Y&feature=related

God Is An Astronaut- Forever Lost
http://www.youtube.com/watch?v=oMEGJ-Jk58Q&NR=1

God Is An Astronaut - Ascend To Oblivion
http://www.youtube.com/watch?v=nwuazUXiE1o&feature=related

God Is An Astronaut-Shores Of Orion
http://www.youtube.com/watch?v=HvCXMZgl_Ro&feature=related

God Is An Astronaut - Age Of The Fifth Sun
http://www.youtube.com/watch?v=3rfNL1pRvCI&feature=related

Paavoharju - Tyttö Tanssii
http://www.youtube.com/watch?v=HRoJvBiccDM&noredirect=1

paavoharju- valo tihkuu kaiken lapi
http://www.youtube.com/watch?v=YRP3cBn_Pjs&feature=related


Eräältä ystävältäni sain myös kuvalinkin. Tämä on varsin oikeaan osuva ja lohdullinen. Masentuneet eivät ole epänormaaleja ihmisiä. Masennus voi olla täysin terve reaktio ympäristöön.

http://apina.biz/45966.jpg

Kieli kotina VI – oman oppiaineen kotoisia psykologian kieliä

Itä-Suomen yliopiston psykologian oppiaineen kieli on suurimmalta osin ollut kotoisaa. Tämä on johtunut monista tekijöistä, mm. ihmiseen liittyvien ilmiöiden hahmottamisesta sosiaalisessa, kulttuurisessa ja historiallisessa kontekstissa. Koen tällaisen hahmotustavan omaan ajattelutapaan sopivaksi ja luontevaksi. Opinnoissa saatavilla olevat ajattelutavan välineet ovat tuntuneet mielekkäiltä ja mieluisilta.

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen vuoden opettajaksi 2011 valittiin Kati Aho-Mustonen joka oli oppiaineessamme opettajana. Valinta meni kyllä ihan oikealle henkilölle. Kati Aho-Mustosen kielessä ja ajattelussa on tilaa hyvin erilaisille oppijoille ja opiskelijoille. Kati Aho-Mustosella on opettajana ollut minulle valtavan iso merkitys. On ollut hienoa saada olla läsnä sellaisen opettajan luennoilla, jossa opiskelijat otetaan keskusteluun mukaan, heitä kuunnellaan ja kannustetaan ja heistä välitetään aidosti.

Olen myös kokenut kotoisaksi Mikael Leimanin kielen joka on kaunokirjallisesti taitavaa, teoreettista ja sisältää filosofisen lähestymistavan psykologiaan. Olen aina pitänyt tästä yhdistelmästä. Kaunokirjallis-filosofis-tieteellistä kieltä ei liian usein esiinny alamme kirjoituksissa. Lisäksi semioottinen lähestymistapa ihmismielen ilmiöiden hahmottamiseen on mielekäs ja olen ollut iloinen siitä että olen voinut tällaiseen hahmotustapaan oppiaineemme opinnoissa tutustua.

Kieli kotina V

“Bachelard käsittelee myös psykologisoituja paikkoja kuten vinttejä, kellareita, huoneita ja laatikoita. Kun psykologia kiinnostaa alitajuiset unet, Bachelardia kiinnostaa tietoinen uneksinta. - - hän kritisoi ankarasti psykologiaa kuvittelukyvyn latistamisesta ja palauttamisesta psyykkisiin tosiseikkoihin. Hän itse ei kiinnitä haavekuvia pelkkään yksilön menneisyyteen, vaan puhuu “topos-analyysistä”, joka pään sisään rajautumisen sijaan analysoi paikkoja eikä pelkää yksilön mieltä.“

“Pesässä huipentuu Bachelardin mukaan luottamus maailmaan, se on samanaikaisesti hauras ja turvallinen. Näin se kertoo rauhasta suojattoman luonnon keskellä. Pesä on myös asumuksista intiimein; samoin kuin lintu painelee pesänsä ruumiillaan samoin vuoteeseen asettuva lapsi tekee kehollaan itselleen kotoisan tilan.” Ja “Pesässä “sikiö luo itselleen sylin”. Sama mielikuva menee vielä kauemmas alkuun kotilossa; siinä asumus syntyy erittämällä, antamalla rakennusaineen tihkua ympärille.”

Myös kieli kotina on samanaikaisesti sekä hauras että turvallinen, erityisesti jos ihminen kehittää oman kielensä, ilmaisutapansa omalle äänelleen. Kieli jaettuna kommunikaationa on hauras koti, sillä se on altis väärinymmärryksille ja virhetulkinnoille jotka etäännyttävät ihmisiä toisistaan. Toisaalta kieli on myös turvallinen paikka, se on jotakin joka on aina läsnä ja josta voi muokata omannäköisensä. Kieli on ihmisyyden rakennusaine jonka voi antaa tihkua ympärille. Kieli on syli, jossa ihmisellä on mahdollisuus olla jatkuvassa uudelleensyntymisen prosessissa.

Kun asetun kieleen lepäämään, yritän tehdä siihen kotoisan tilan tavalla tai toisella. Psykologian kielessä tämä toimii niin, että jos koen kielen ei-turvalliseksi tai ahtaaksi, kapinoin. Etsin ne asiat, joita voin perustellusti tai vähemmän perustellusti vastustaa ja kritisoida. Lisäksi etsin ja tuotan sellaista psykologian kieltä, joka tuntuu kotoisalta, omaan persoonaan ja olemisen tapaan sopivalta sekä sellaiselta, johon suuntaan haluan kehittää ajatteluani.

Erityisesti koen kielen ei-turvallisena ja ahtaana, jos tuntuu siltä että siinä ei ole riittävästi aukkoja: tilaa ihmisten yksilöllisille eroille, sekä inhimilliselle kasvulle, kehitykselle, muutokselle... Samoin koen kielen ei-turvallisena ja ahtaana, jos siinä tuntuu ihmisyys olevan jotenkin ennaltamäärätty tai lukkoonlyöty tai tulkittu jotenkin kapeasti, vaihtoehdottomasti ja ahtaasti.

Mietin ystäväni siteeraamaa Kati Aho-Mustosen ajatusta että suurin osa ihmisistä epäilee psykologiaa koska on pelottavaa ajatella että ihmisistä ja mielestä voisi tehdä yleistyksiä kun jokainen haluaa ja uskoo olevansa ainutlaatuinen. Tämä on varmaan totta.

Mielestäni aina ei kuitenkaan ole kysymys tästä. Ihmisissä on paljon samaa jokaisen yksilön ainutlaatuisuudesta huolimatta. Samankaltaisuuden kieltäminen olisi melkoista realismin puutetta. Se, mikä häiritsee, on yksilön fenomenaalisen maailman ohittaminen yleistyksillä, teoreettisen todellisuuden asettaminen todellisuuden päälle siten että ei enää ymmärretä käsitteillä vaan käsitteitä.

Mitä tulee samanlaisuuteen omakohtaisesti koettuna, jossain määrin haluan olla samanlainen kuin toiset ihmiset, sillä se lisää turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yritän myös oppia toisilta ihmisiltä, erityisesti ystäviltäni, sellaisia toiminta- ja ajattelumalleja jotka vaikuttavat jollakin tavalla hyviltä.

Erilaisten kokemuksellisten asioiden jakaminen toisten ihmisten kanssa on helpottavaa, sillä niiden jakamisen jälkeen ilmenevä samankaltaisuus ihmisten kesken auttaa suhteuttamaan omia kokemuksia “onko-tämä-normaalia-vai-pitäisikö-huolestua-kysymykseen”. Näin jaettu kielellinen vuorovaikutus tekee olon omassa persoonassa kotoisammaksi ja levollisemmaksi.

Onnekseni minulla on sekä perusturvallinen olo maailmassa, että riittävän paljon kokemuksia hyvistä ihmissuhteista joissa on vastavuoroisesti rakkautta, hyväksytyksi tulemista, ymmärretyksi tulemista jne. Se on arvokasta sosiaalista pääomaa, jonka avulla uskaltaa ottaa henkilökohtaisia riskejä omaksi itseksi tulemisessa. Mitä täydemmin on olemassa, sitä enemmän siitä olemassaolostaan on velkaa toisille ihmisille, kaikille niille tavoille joilla toiset ihmiset ovat auttaneet todellistumaan ja antaneet uskallusta todellistua mahdollisimman kokonaisena.

Taivas varjele mitä sieltä tulee - opintopisteitä!

Omia rajojaan on ihan mukava välillä venyttää ja kokeilla jotakin joka on omalla epämiellyttävyysvyöhykkeellä. En ollut koskaan aiemmin yrittänyt tehdä kahta tenttiä kerralla. Elokuun lopussa tuli sitäkin yritetyksi ja tein sosiologian ja filosofian tentit (yhteensä taisi olla seitsemän kysymystä) 2 h 40 minuutissa, erittäin olemattomilla yöunilla kun tein viimehetken paniikkipikakertauksen tenttiin. Sosiologian menetelmäopinnoista napsahti 3/5 (5 op) ja käytännöllisen filosofian perusteista 5/5 (8 op). Erityisesti jälkimmäinen tuottaa suurta mielihyvää.

Eräs tentissä kysytty kysymys oli, mitä tapahtuisi, jos jonakin aamuna valtiota ei enää olisi. Vastasin lukemani kirjan mukaan. Eräs osa vastauksestani oli se, että yhteiskunnan ylläpitämä koulutusjärjestelmä lakkaisi olemasta (kuten yliopistot). Siihen perään totesin, että sivistyksen lakkauttamiseen ei tosin tarvitse lakkauttaa valtiota - yliopistouudistus riittää. Itä-Suomen yliopistossa tämä näkyi niin, että ajattelun ja tieteiden perusta, filosofia pääaineena, lakkautettiin. Lopuksi laitoin, että pahoitteluni tästä pakollisesta asiattomasta sivuhuomautuksesta.

Filosofiassa pidän juuri siitä, että siinä saa ajatella itse, omia mielipiteitä saa olla ja oppimaansa saa soveltaa käytäntöön.

Muuten ei ole ollut viime viikkoina vapaa-ajan ongelmia vaan kalenteri on täyttynyt varsin tehokkaasti opiskelijariennoista, kursseista, töistä jne. Lisäksi on paljon muutakin kiinnostavaa aktiviteettia, kuten huominen psykologian alan väitös.

Kieli kotina IV

Minulle henkilökohtaisesti vierauden tunne toisen kielellisyydessä kyläillessä tulee usein siitä, että toisen kieli on jotenkin hyvin eri tavalla suuntautunutta kuin omani: mahdollisimman aukotonta, eksaktia, rationaalista, tiukasti logiikassa, faktoissa ja konkretiassa pitäytyvää.

Toisaalta se on kiinnostavaa, vähän kuin koti jossa on todella erilainen sisustus kuin omassa kotona. Silloin, jos vierauden tunteelta suinkin pystyy, on hyvä pysähtyä havainnoimaan erilaisia sisustuksen elementtejä, kuten loogisia symboleita ja kysellä, miksi sisustaja on valinnut juuri nämä elementit. Kotoisaksi tunnen oloni, jos kielessä on tilaa metaforille, uneksimiselle, tiedostamattomalle, kaikille niille assosiatiiviselle rönsyille joiden voi odottaa kasvavan pitkin kielen kotia.

Minulla oli ilo saada kandin seminaarissa opponentiksi opiskelukaverini ja ystäväni joka esitti monia todella hyviä kysymyksiä työstäni. Suureen osaan niistä en ole vieläkään osannut vastata. Erääseen niistä avautui vastaus toissapäivänä, kun keskustelin tämän ystäväni kanssa tekstiviestein ennen illan tapaamista. Tämä ystäväni kysyi minulta seminaarissa mm. siitä, kuinka Dolton mukaan ihmisen kehitys tapahtuu ainakin osaksi muuntavien hetkien kautta. Ystäväni kysyi sitä, kuinka näitä muuntavia hetkiä voisi asiakaskohtaamisissa tukea.

Keskustelumme lähti tähän suuntaan kommentistani siitä, että joidenkin ihmisten kanssa on kodin kokemus. Ystäväni vastasi, että aiheesta pitää jutella myöhemmin: “mikä luo sen tunteen jonkun kanssa puhuessa että on 'kotona' niinku viltti harteilla ja villasukat jalassa”. Miten lämpöinen mielikuva.

Vastasin ystävälleni, että “Bachelardin metodi on kuvittelun fenomenologia. Hänelle kirjallisuus on aukkojen taidetta, ei tarkkaa kuvittelua. Mielikuvat saavat olla hämärässä, haaveet saavat olla naiiveja ja tilaa on uneksijan omille toiveille. Asumisessa nämä elementit voivat olla läsnä. Minusta silloin, kun kaksi ihmistä ovat symbolisesti jaetulla lähikehityksen vyöhykkeellä, tämä toteutuu. Sinun kommunikaatiossasi on salliva tila ihmisen kasvulle, doltolaisesti oman olemisen lapseksi tulemiselle. Tämä auttaa ihmistä muuntavissa hetkissä – asia jota kysyit opponoidessa. Olen miettinyt opponointikysymyksiäsi paljon, kaikkiin en osaa vieläkään vastata, mutta tämä avautui nyt.”

Ystäväni vastasi, että “omana lapsena oleminen on riskin hyväksymistä ja rohkeutta. Kati Aho-Mustonen sanoi että suurin osa ihmisistä epäilee psykologiaa koska on pelottavaa ajatella että ihmisistä ja mielestä voisi tehdä yleistyksiä kun jokainen haluaa ja uskoo olevansa ainutlaatuinen – ja tietyssä mielessä onkin niin mutta silti on jaettua.” Ystäväni jatkoi hyvällä huomiolla: “Tämän hyväksyminen liittyy riskiin siten, että oma ainutlaatuisuus on suhteellista ja maailma muuttuva. Onneksi meillä on näitä “mielen vilttejä”.”

Viisas ystäväni. Miten usein hän onkaan kietonut olemukseni kielensä villaisiin ja lämpimiin viltteihin (kuten monet muutkin opiskelukaverini ja muut ystäväni). Eräs esimerkki on helpottava toteamus “Se on elämää.” silloin kun olen kertonut hänelle jostakin asiasta joka on minulle henkilökohtainen ja vaikea. Tämä ystäväni on hyvin suvaitseva, lämmin ja inhimilliselle kokemukselle avoin, ei-tuomitseva ihminen. Siinä toteutuu kodin tärkeä elementti: turvallisuus.

Kieli kotina III

Palaan Bachelardin kirjan arviointiin. “Bachelardin metodina on “kuvittelun fenomenologia”, ja sitä varten hän lukee kirjallisuutta. Hän hakee yksittäisiä lauseita sieltä täältä, ja löytää mielikuvitusta kiehtovia kuvia. - - Mielikuviemme asumuksiin ei voi mennä tarkasti kuvailemalla niitä, sillä tarkkuus ei suosi kuvittelua, vaan johtaa vain vieraissa asumuksissa vierailuun. Siksi aukkojen taide eli kirjallisuus on - - muoto, joka antaa mielikuvien olla hämärässä eikä valaise niitä liikaa. Esimerkiksi lapsuudenkodista ei hänen mukaansa tarvitse sanoa paljoa, kun se jo sysää uneksijan otolliseen tilanteeseen, “kynnykselle jossa voin levätä omassa menneisyydessäni”.”

Mietin tätä aukkojen taidetta. Kenties on niin, että nämä aukot ovat juuri ne, jotka mahdollistavat jokaisella yksilöllä tekstien yksilöllisen lukukokemuksen, persoonallisten viittaussuhteiden viriämisen.

Tässä mielessä kieli on aina myös jonkinlaista päättelyä ja havainnointia. Mieleeni tulee se, kuinka silmässä on sokea piste. Näkökenttämme on kuitenkin yhtenäinen, sillä näkökokemus on tulkinta, ei todellisuuden suora versio. Nämä aukot ovat eräänlaisia “sokeita pisteitä”, jotka kuitenkin mahdollistavat yksilöllisen tulkinnan. “Kirjallisuus on esileikkiä, kuten Freud sanoi, uneksija ei analysoi mitä teksti todella sanoo, uneksijalle teksti antaa vain sysäyksen ja vie hänet omien toiveidensa äärelle.”

Tässä mielessä on välttämätöntä, että kielessä on aukkoja, tilaa jokaisen yksilön omille tulkinnoille. Muutoin kielellinen asumus alkaa tuntua ahtaalta ja vieraalta; kuin joutuisi asumaan liian pienessä yksiössä jonka joku muu on sisustanut valmiiksi, vailla mahdollisuutta tuoda kotiin mitään omaa.

Mietin myös tarkkuutta ja vieraiden asumusten tunnetta. Toisinaan psykologian kieli tuottaa minulle vieraan asumuksen tunteen vaikka haluaisin olla kuin kotonani. Näin on silloin, kun jokin eksakti empiirinen tulos ei vastaa jonkin ilmiön todellistumista omassa kokemusmaailmassani, tai kokemustani siitä, miten jokin asia tai ilmiö on jollekin toiselle ihmiselle todellistunut, tai kokemusta siitä, miten jokin asia tai ilmiö on todellistunut vuorovaikutuksessa jonkun toisen ihmisen kanssa. Silloin tuntuu siltä, että jotakin puuttuu; juuri ne aukot, jotka mahdollistavat yksilöllisen tulkinnan. Psykologian kielen asumus tuntuu ahtaalta, vieraalta ja puutteelliselta.

Mitä tulee omassa menneisyydessä lepäämiseen, kieli voi olla sitä, riippuen tietysti myös siitä, millainen menneisyys on ja minkälainen suhde siihen on. Kielessä ovat samaan aikaan läsnä kaikki aikaulottuvuudet ja kieli myös luo sitä, minkälaiseksi menneisyyden asiat todellistuvat nyt, miltä todellisuus nyt tuntuu kokemuksena sekä sitä, millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Tämä on myös eräs syy, miksi tunnen olevani kotona esimerkiksi äitini kanssa sekä niiden ystävieni kanssa, jotka ovat tunteneet minut pitkään. Jaan heidän kanssaan kielellisen elämänhistoriani joka on sekä kehollista että puhuttua.

Bachelardille talvi on vuodenaika, jossa muinaisuus legendoineen tulee lähelle. Kysymyksessä “eivät ole ihmisen omat muistot, vaan arkaaiset muodot... “ Bachelardin mukaan ““todellisella hyvällä ololla on menneisyys”. Kyseessä ei kuitenkaan ole vain yksilöön rajautuva menneisyys, vaan historia, joka eletään vanhojen talojen ja alkeellisten majojen kautta.”

“Nykyään ns. henkilökohtaisia muistoja tutkittaessa on korostettu sitä, kuinka paljon nuo muistot asettuvat yleisiin muotoihin eivätkä ole niin kovin yksilöllisiä. Juuri tältä kannalta Bachelard aikanaan kritisoi psykoanalyysia ja puolusti muistoja kuvitelmina, jotka ovat yksilöä yleisempiä ja ennen kaikkea vanhoihin asumuksiin liittyviä muotoja.”

En ole ihan samaa mieltä siitä, etteikö kyseessä olisi myös ihmisen omat muistot – ovathan ne sellaisiksi tulleet osin arkaaisten muotojen välittäminä. Mitä arkaaisiin muotoihin muuten tulee, kenties niitä ovat esimerkiksi Jungin arkkityypit jotka esiintyvät saduissa ja ihmisten kertomissa tarinoissa. Myös uskontojen kielestä niitä voi löytää.

Tässä yhteydessä tulee mieleen se Jungin ajatus, että jos arkkityyppeihin ei tutustu, voi menettää jonkin osan ihmisiin liittyvästä ymmärryksestä. Arkkityyppien ja erilaisten tyypillisten tarinamuotojen voi katsoa jatkavan elämäänsä ihmisten omissa elämäntarinoissa. Mieleeni palautuu laadullisen tutkimuksen harjoituskurssi, jossa ryhmämme kanssa tyypittelimme tarinoita Vilma Hännisen tarinatyyppien mukaan joita olivat tragedia, komedia, ironia ja rikostarina.

Samoin mietin sitä, kuinka ihmisen oman kielen kodissa voi olla vanhoja, alkeellisia ja arkaaisia piirteitä. Minulla ainakin on. Oman kieleni koti sisältää varhaisen vuorovaikutuksen arkaaisia tutteja joita imeskelen jos olen hätääntymässä. Eräs tällainen on mielikuvani siitä, että minun tekisi mieli käpertyä pienelle kerälle komeroon, jos koen esimerkiksi hylkäämiskokemuksen tai häpeää.

Pidän Itä-Suomen yliopiston teologian professori Paavo Kettusen siitä ajatuksesta, että syyllisyys kohdistuu enemmän omiin vääriksi koettuihin tekoihin ja niiden seurauksiin, häpeä taas kokonaisvaltaisemmin omaan persoonaan. Häpeää kokiessa muutan mielikuvissani komeroon asumaan. Mieluiten pimeään komeroon. Mieluiten sellaiselle kerälle, jossa voisin jatkuvasti kiertyen kadota tyhjäksi pisteeksi, itseni negaatioksi.

Kieli kotina II

Kirjallisuusarvioinnissa oli todettu, kuinka kirjan kääntänyt Tarja Roinila oli “luonnehtinut Bachelardin teosta toistaiseksi vaikeimmaksi käännöstyökseen: - - Siirtymä kielestä toiseen ei ole pikkujuttu, koska suomen kieli ajattelee ja sanoo aivan toisin kuin ranska. Filosofisen teoksen kääntämisessä onkin kyse myös filosofian tekemisestä.”.

Olen aina välillä miettinyt sitä, olisiko ajatteluni jollakin tavalla erilaista jos äidinkieleni olisi jokin muu kuin suomi. Samoin olen miettinyt sitä, miten äidinkieleltään erilaiset ihmiset ajattelevat ja hahmottavat asioita. Kuinka paljon kieli ohjaa ajattelua? Tämä on asia, jota ei pysty havainnoimaan sisältäpäin, kun ei voi yhtäkkiä olla äidinkieleltään erikielinen. Mieleen tulee Metsämuurosen Laadullisen tutkimuksen käsikirjassa ollut esittely diskurssianalyyseistä ja niiden erilaisista perinteistä erilaisissa kielellisissä kulttuureissa. Alla sitaatteja ko. kirjasta.

“Tämän hetkisiin tieteellisiin käsityksiin vaikuttavat diskurssi-sanaan liittyvät historialliset kaiut tulevat diskurssianalyyttisen tutkimustradition alkuperäisten syntypaikkojen kielestä. Keskusteluanalyysi on anglo-amerikkalaisessa, väiteanalyysi saksalaisessa ja kriittinen analyysi ranskalaisessa tutkimusperinteessä muodostunut käsite.” (s. 298)

Ja “Diskurssi-sanalla on englantilaisen kulttuuri-käsitteen mukainen muodollinen määrittely. Se pitää sisällään käsitykset formaalista ja normeihin sidotuista vuorovaikutuskäytänteistä (esim. smalla talk). - - diskurssin tutkimus on paljolti tässä ja nyt-tapahtumien tutimusta - - yksilö osallistuu vuorovaikutuksen luomiseen ja pyrkii pitämään omalla osallistumisellaan yllä sosiaalisen todellisuuden luomista ja ylläpysymistä vuorovaikutuksen keinoin (Mills 11997, Remes 2003, 28).” (s. 298-299)

“Ranskan kieli on monia muita eurooppalaisia kieliä hienovaraisempi esitystavaltaan ja se sisältää useita aikamuotoja ilmiöiden kuvaamiseksi. Diskurssi - - syntyy ranskan kielessä menneen ajan kuvauksen osana. Tämä johtuu ranskan kielen tavasta esittää ilmiöiden tapahtuminen tarinoina ja näiden sisäisinä sosiaalisina käytänteinä - - Ranskalaisen vuorovaikutus-käsityksen mukaan, ihminen siirtää vuorovaikutuksessa ollessaan jotakin tietoa menneisyydestä tähän hetkeen, jossa tieto siis muodostuu yhdessä menneisyyden kanssa (Mills 1997, 5). Samalla ihminen personoi itsensä suhteessa menneeseen ja nykyhetkeen.” (s. 299-300)

“Saksalainen diskurssi-käsite on luonteeltaan tiedekäsitysperustainen ja se sitoo itsensä sikäläiseen filosofiaan. Saksalainen keskustelua kuvaava Diskussion-käsite, jonka vaikutteita diskurssi on ottanut itseensä, on muotoutunut sikäläisen filosofian tarpeisiin. Toisaalta saksan diskurssi-sana sisältää käsitteet väite ja hermeneutiikka. - - Saksalaisessa tieteen filosofiassa keskustelu on erityisen merkittävä ilmiö. - - Väite ja sen eettis-moraaliset perustelut ovat keskeinen osa saksalaista käsitystä tieteen tekemisestä.” (s. 301)

Varsin kiehtovaa ja mielenkiintoista. Lieneekö niin, että eri äidinkielet muodostuvat hieman erilaisiksi kodeiksi?

Kieli kotina I

Olen viime päivät miettinyt ajatusta kielestä kotina. Koen että oma äidinkieleni on kotini. Luin uudestaan kirjallisuusarvostelun Gaston Bachelardin tilan poetiikasta jota nyt luin uusin silmin tämän kieli kotina-ajatuksen siivittämänä sekä luettuani Himankan fenomenologiaa käsittelevän kirjan “Se ei sittenkään pyöri”.

Bachelardin mielestä “juuri talvessa paljastuu asumisen olemus, sillä “eikö viehättävä asunto tee talvesta runollisemman, ja eikö talvi toisaalta kasvata asunnon runollisuutta”.” Mietin talvea. Talvi voi symboloida lepokautta, kuolemaakin. Kuoleman kohtaaminen voi herättää runolliset puolet kielessä ja toisaalta kuolema saa kaipaamaan kotia. Konkreettisesti tämä todellistui kun hoivasin keltasirkkua ja sen eläinlääkärille vietyäni soitin myöhemmin illalla äidilleni. Äitini on ihminen, jonka kanssa jaettu kieli tuottaa minulle kotoisuuden tunteen.

Mistä tämä kotoisuuden tunne johtuu? Koti on tietysti tuttuutta. Omassa kotona voi tehdä asiat omalla tavallaan, tietyt huonekalut ja muut sisustuselementit ovat suhteellisen pysyviä. Äitini on ihminen, joka on hoitanut ja hoivannut minua kun olen vielä ollut avuton. Hän on siis ihminen, jonka kieli on ollut osaltaan tuottamassa minulle perusturvallisuuden, pysyvyyden, kodin tunnetta.

Äitini on ihminen, joka on kasvuni ja kehitykseni alussa sisustanut kasvavan kielellisen majani erilaisilla substantiiveilla, adjektiiveilla ja verbeillä sekä niiden yhdistelmillä. Niistä tärkeimpiä lienee “minä rakastan sinua”. Rakkautta kuvaavien sanojen lisäksi yhtä tärkeitä ovat olleet erilaiset kiellot, käskyt ja vaatimukset. Fyysinenkään koti ja oma ruumis eivät ole rajattomia.

Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästään tuttuudesta. Elämässäni on ihmisiä, jotka ovat tunteneet minut pitkään, mutta joiden seurassa en välttämättä koe olevani täysin kotona. Kotona olemisessa kysymys on myös turvallisuudesta. Turvallisuus taas on levollista luottamusta siihen että voi olla ihan oma itsensä ja sellaisenaan hyväksytty.

Toiset ihmiset vaikuttavat minuun, siihen mitkä aspektit minusta todellistuvat. Että voin tuntea oloni kodikkaaksi, minun täytyy voida kokea, että voin todellistuttaa itseni mahdollisimman kokonaan, myös persoonani epämiellyttävät puolet sekä erityisesti sellaiset aspektit kuin herkkyyden, emotionaalisuuden ja ilmaisun vapauden. Viimeisin todellistuu, jos voin kokea että voin ilmaista olevani eri mieltä ilman pelkoa siitä, että eri mieltä olemisellani loukkaan tuota toista.

Äitini on ihminen, jonka kokemusmaailmassa on samoja elementtejä kuin omassani, erityisesti sellaisia tärkeitä elementtejä jotka eivät todellistu kaikkien ihmisten kanssa. Äitini on esimerkiksi yksi niitä harvoja ihmisiä, jotka ovat lukeneet kirjoittamiani runoja. Niitä lukeneita ihmisiä on vain muutama läheinen, äidin lisäksi muutama entinen miesystäväni. Se on yksityisintä aluettani. Minusta on helpompaa jakaa vuoteeni kuin sanani jotka ovat runomuodossa. Tämä kertoo jotakin kielellisen ilmaisun merkityksestä minulle.

Palatakseni Bachelardiin, hän “lähtee liikkeelle peruskuvasta; vaatimattomasta majasta talven keskellä. Sitten hän käy kellareissa ja vinttihuoneissa, paneutuu lukittuihin lippaisiin ja unelmoi salaisuuksista. Hän nousee linnunpesiin ja laskeutuu alas maahan, kotiloon asumaan. Antaumuksellisena asujana hän koluaa portaita ja käytäviä sekä käpertyy autuaana nurkkaan.”

Kielessä kotina on paljon samaa. Jos ajatellaan talvea kuoleman symbolina (Bachelard ei käsittääkseni näin tee, hänen ajatuksensa talvesta on jotenkin lämpöinen), niin kun ihminen on vastasyntynyt, hän on tavallaan keskellä talvea. Näin siinä mielessä, että vastasyntynyt ihminen kuolee ilman hoivaa. Osa tätä hoivaa on kielellinen maja joka pikkuhiljaa kasvaa ja todellistuu kellareiksi, vinttihuoneiksi, lukituiksi lippaiksi, linnunpesiksi, maan pinnaksi, keittiöksi...

housismit --> alfrehnismit 1

Eräs suosikkitelevisiosarjani on ollut House (joskaan en sitä ole viime aikoina juurikaan seurannut, katson aika vähän telkkaria). Housen kommenteista parhaat on kerätty nk. housismeiksi, esimerkiksi näin. Ajattelin, että samalla periaatteella voisi myös keräillä Alf Rehnin ajatuksia alfrehnismeiksi. Huomautan, että Alf Rehn ja House eivät ole hahmoina mitenkään yhteismitalliset, kunhan kopioin idean Houseen liittyen. Seuraavaksi joitakin alfrehnismejä joista kaikki ensimmäistä lukuunottamatta Tampereen ammattikorkeakoulun Liiketalouden koulutusohjelman blogista.

”Kaikella kiinnostavalla mitä talouselämässä nykyään tapahtuu, on jotain tekemistä intohimon, estetiikan tai tunteiden kanssa.”

"Me ei kerta kaikkiaan tiedetä, mikä toimii, koska elämme taloudessa, jossa oudot asiat toimivat"

"Luovuus, jonka piti olla kapinallinen teini, on muutettu kiltiksi pikkupupuksi, josta jopa Matti Vanhanen puhuu"

"Kulttuuri on hömppää. Talous on 98 % hömppää. Suurin osa kulutuksesta on lapsellista. En mä pukeudu potkuhousuihin, vaikka se olisi rationaalisinta"

Fuksit tulivat taloon

Ihanaa, tuo jokasyksyinen piristysruiske, fuksit, ovat saapuneet taloon. On mukavaa nähdä uusia opiskelijoita - ja vanhoja tietysti myös, joita oli jo kesän aikaan ikävä vaikka yhteistä toimintaa opiskelijaporukalla jonkin verran olikin. Otin eilen hieman varaslähtöä syksyisen opiskelijaelämän aloitukseen ja olin yhdessä uusien opiskelijoiden ja heidän tutoriensa kanssa iltaa istumassa. Mitä tutoreihin tulee, ensimmäinen ajatus joka heistä tulee mieleen, on se, että onpa ihanat ja osaavat tutorit tämän(kin) vuoden fukseilla.