Mitä vanhemmaksi tulen ja mitä enemmän elämänkokemusta kertyy, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että esimerkiksi muistin ja älykkyyden sijoittaminen yhden yksilön ominaisuuksiksi on virheellistä.
Viimeksi ymmärsin tämän asian hyvin konkreettisesti kun sain tietää yhdestä tentistä kaveriltani. Toinen kaveri joka tietää että pidän Alf Rehnin ajatuksista kertoi hänen esiintyvän ko. päivänä Uutisvuodossa. Katsoin ohjelman.
Kolmas esimerkki on syksyltä jolloin eräs kolmas kaveri kertoi että paikallisilla elokuvafestareilla on graffitielokuva. Hän tiesi että harrastan graffiteja ja kutsui minut mukaan.
Mitään näistä en itse tiennyt. En pärjäisi ilman tätä hajautettua sosiaalista kognitiota. On vapauttavaa että ei tarvitse itse osata ja tietää yhtään niin paljon kun on muita ihmisiä jotka osaavat ja tietävät. Tämä lisää toiminnallista energiaa ja kasvattaa luottamusta toisiin ihmisiin.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
tiistai 10. tammikuuta 2012
Benedicta Idefelt - kohteeton meditaatio III
"Jotkut saavuttavat valaistumisen vasta vuosien jälkeen, jotkut eivät koskaan. Mestarien mukaan valaistuminen ei ole pääasia. Tärkeintä on tie, matka kohti valaistumista. Se merkitsee siis syvällisen meditaation harjoittamista ja yhteyden etsimistä Luojaan, persoonalliseen, rakastavaan Jumalaan. Elämämme lopussa Jumala ei kysy meiltä, saavutimmeko asettamamme päämäärän. Hän kysyy, jatkoimmeko matkaa. Pääasia on, että rakkautemme kasvaa. Se tapahtuu joka kerta, kun harjoitamme syvää mietiskelyä, vaikka emme itse huomaisi tai tuntisi mitään. Joskus huomaamme vaikutuksen vasta paljon myöhemmin elämässämme ja ihmettelemme, miten toisenlaisessa valossa nyt näemme kaiken." (s. 165-166)
Tämä muistuttaa sitä Dolton ajatusta, että jonkin tapahtuman merkitys avautuu joskus vasta jälkikäteen. Mielestäni valaistumisen kokemus ei vaadi uskoa persoonalliseen Jumalaan joka joskus voi olla osoitus olennoivasta ajattelusta jota on analysoitu Olavi Moilasen kirjassa Runoileva Jumala. Olennoiva ajattelu voi olla asian itsensä pysäyttämistä käsitteeseen, jähmettämistä liikkumattomaksi. Uskonnollinen kokemuksellisuus voi olla myös kohteetonta tietoisuustaitojen harjoittamista.
Jossakin Mikael Leiman tekstissä oli joskus mainittu, että "elämä on kokonaisvaltainen kohde jota ei voi hallita". Ei varmaan voikaan, mutta pyrkimys yhteyden kokemukseen suhteessa elämään on eri asia kuin pyrkimys hallintaan. Anthony de Mello on todennut: "Voitte muuttaa vain sellaista, minkä ymmärrätte." (s. 51) Pelkkä hallintapyrkimys ei lisää ymmärrystä eikä siinä näin ollen ole muutoksen mahdollisuuttakaan. Sen sijaan pyrkimys yhteyden kokemukseen on yleensä ymmärrystä lisäävää - ilman ymmärrystä on vaikea saavuttaa tätä kokemusta.
Idefelt toteaa kirjassaan: "Olin valinnut Jumalan läheisyyden tiedostamisen psykoterapiakseni". (s. 36) Minulle tuli tästä mieleen Leimanin nimeämistä kolmesta keskeisestä psykoterapian vaikuttavasta ainesosasta kannatteleva yhteys (muut ovat ilmaisu sekä terapiaprosessin aikana kehittyvä potilaan itsehavainnoinnin ja yhteinen, terapeutin kanssa jaettu havainnoinnin tila).
Olisi mielenkiintoista tietää, onko tällä tavalla hahmotetussa hengellisessä kokemuksellisuudessa nuo samat psykoterapian vaikuttavat ainesosat. Kannatteleva yhteys voisi vastata kokemusta yhteydestä Jumalaan, luomakuntaan jne. tai minkä käsitteen tuohon nyt haluaa sijoittaa.
Itsehavainnoinnin jaettua tilaa voisivat vastata esimerkiksi ne Idefeltin nimeämät kohteettoman meditaation tilat joissa hän projisoi itsensä erilaisiin kertomuksiin ja antaa mielikuvituksensa ja ajatustensa virrata. Vaikka Idefelt on harjoittanut näitä hetkiä yksin, on niissä kuitenkin toisia ihmisiä läsnä ajatuksen tasolla.
Ilmaisu taas voi olla sitä, mikä Idefeltillä toteutui sekä silloin kun hän kirjoitti ajatuksistaan että silloin kun hän osallistui hengellisiin tilaisuuksiin. Idefelt on todennut: "...valtavan tärkeää on, ettemme puhu uskon asioista vain ihmisten järjelle, vaan myös heidän mielelleen. Saamme kaiken tietomme sisäisen kokemuksen, aistiemme kautta, merkkien ja symbolien välityksellä. Sen tähden kirkon arkkitehtuuri, valaistus, maalaukset ja akustiikka ovat niin tärkeitä. Jumalanpalvelus tarvitsee sanojen lisäksi myös musiikin ja eleiden kauneutta, sillä ihminen on kokonaisuus, ei pelkkä järkiolento." (s. 12) Kyllä tässä kokemuksessa on selvä "tilan" tunnelma.
"Täydellisen onnellisuuden ydin on siinä, että löytää harmonian ja sopusoinnun sisältään. Tuo harmonia on niin suuri, että se säteilee myös ulospäin ja yhdistyy koko maailmankaikkeuden kanssa. Sisäinen harmonia ei tarkoita passiivisuutta ympäristöä kohtaan. Se on dynaamista eteenpäin ja ylöspäin pyrkimistä, se on ikuista uuden ja arvokkaamman etsimistä. Se on täysin voimin elämistä." (s. 166) Tämä vastaa Dolton ajatusta halusta jatkuvasti liikkeelle laittavana voimana.
Anthony de Mello voisi olla eri mieltä: "...meidät on koulutettu saavuttamaan päämääriä ja pääsemään jonnekin, mutta itse asiassa ei ole mitään, minne päästä, koska olemme siellä jo. Japanilaiset ilmaisevat tämän mukavalla tavalla: "Sinä päivänä, kun lakkaat vaeltamasta, olet perillä." (Havahtuminen, s. 127) Ehkä tämä on jonkinlainen olemisen Zenonin paradoksi: olla liikkeellä ja perillä samaan aikaan.
Tämä muistuttaa sitä Dolton ajatusta, että jonkin tapahtuman merkitys avautuu joskus vasta jälkikäteen. Mielestäni valaistumisen kokemus ei vaadi uskoa persoonalliseen Jumalaan joka joskus voi olla osoitus olennoivasta ajattelusta jota on analysoitu Olavi Moilasen kirjassa Runoileva Jumala. Olennoiva ajattelu voi olla asian itsensä pysäyttämistä käsitteeseen, jähmettämistä liikkumattomaksi. Uskonnollinen kokemuksellisuus voi olla myös kohteetonta tietoisuustaitojen harjoittamista.
Jossakin Mikael Leiman tekstissä oli joskus mainittu, että "elämä on kokonaisvaltainen kohde jota ei voi hallita". Ei varmaan voikaan, mutta pyrkimys yhteyden kokemukseen suhteessa elämään on eri asia kuin pyrkimys hallintaan. Anthony de Mello on todennut: "Voitte muuttaa vain sellaista, minkä ymmärrätte." (s. 51) Pelkkä hallintapyrkimys ei lisää ymmärrystä eikä siinä näin ollen ole muutoksen mahdollisuuttakaan. Sen sijaan pyrkimys yhteyden kokemukseen on yleensä ymmärrystä lisäävää - ilman ymmärrystä on vaikea saavuttaa tätä kokemusta.
Idefelt toteaa kirjassaan: "Olin valinnut Jumalan läheisyyden tiedostamisen psykoterapiakseni". (s. 36) Minulle tuli tästä mieleen Leimanin nimeämistä kolmesta keskeisestä psykoterapian vaikuttavasta ainesosasta kannatteleva yhteys (muut ovat ilmaisu sekä terapiaprosessin aikana kehittyvä potilaan itsehavainnoinnin ja yhteinen, terapeutin kanssa jaettu havainnoinnin tila).
Olisi mielenkiintoista tietää, onko tällä tavalla hahmotetussa hengellisessä kokemuksellisuudessa nuo samat psykoterapian vaikuttavat ainesosat. Kannatteleva yhteys voisi vastata kokemusta yhteydestä Jumalaan, luomakuntaan jne. tai minkä käsitteen tuohon nyt haluaa sijoittaa.
Itsehavainnoinnin jaettua tilaa voisivat vastata esimerkiksi ne Idefeltin nimeämät kohteettoman meditaation tilat joissa hän projisoi itsensä erilaisiin kertomuksiin ja antaa mielikuvituksensa ja ajatustensa virrata. Vaikka Idefelt on harjoittanut näitä hetkiä yksin, on niissä kuitenkin toisia ihmisiä läsnä ajatuksen tasolla.
Ilmaisu taas voi olla sitä, mikä Idefeltillä toteutui sekä silloin kun hän kirjoitti ajatuksistaan että silloin kun hän osallistui hengellisiin tilaisuuksiin. Idefelt on todennut: "...valtavan tärkeää on, ettemme puhu uskon asioista vain ihmisten järjelle, vaan myös heidän mielelleen. Saamme kaiken tietomme sisäisen kokemuksen, aistiemme kautta, merkkien ja symbolien välityksellä. Sen tähden kirkon arkkitehtuuri, valaistus, maalaukset ja akustiikka ovat niin tärkeitä. Jumalanpalvelus tarvitsee sanojen lisäksi myös musiikin ja eleiden kauneutta, sillä ihminen on kokonaisuus, ei pelkkä järkiolento." (s. 12) Kyllä tässä kokemuksessa on selvä "tilan" tunnelma.
"Täydellisen onnellisuuden ydin on siinä, että löytää harmonian ja sopusoinnun sisältään. Tuo harmonia on niin suuri, että se säteilee myös ulospäin ja yhdistyy koko maailmankaikkeuden kanssa. Sisäinen harmonia ei tarkoita passiivisuutta ympäristöä kohtaan. Se on dynaamista eteenpäin ja ylöspäin pyrkimistä, se on ikuista uuden ja arvokkaamman etsimistä. Se on täysin voimin elämistä." (s. 166) Tämä vastaa Dolton ajatusta halusta jatkuvasti liikkeelle laittavana voimana.
Anthony de Mello voisi olla eri mieltä: "...meidät on koulutettu saavuttamaan päämääriä ja pääsemään jonnekin, mutta itse asiassa ei ole mitään, minne päästä, koska olemme siellä jo. Japanilaiset ilmaisevat tämän mukavalla tavalla: "Sinä päivänä, kun lakkaat vaeltamasta, olet perillä." (Havahtuminen, s. 127) Ehkä tämä on jonkinlainen olemisen Zenonin paradoksi: olla liikkeellä ja perillä samaan aikaan.
Benedicta Idefelt - kohteeton meditaatio II
"Tunnetun teologin Karl Rahnerin mukaan kristinuskossa on keskeistä, että Jumala on läsnä olemuksemme syvyydessä. hän ei ole siellä valokuvana tai patsaana, vaan dynaamisena läsnäolona. Rukouksen päämäärä on päästä yhteyteen sen toiminnan kanssa, jota Jumala jatkuvasti aloittaa sisimmässämme." (s. 162)
Idefeltin mukaan matka rukoukseen ja sanaton meditaatio ovat matka "ymmärryksen ja olemassaolon syvyyteen" ja "yhteyteen koko luomakunnan kanssa, ihmisten, luonnon ja Jumalan kanssa." (s. 162-163) Edelleen, sanan "Jumala" voisi korvata vaikkapa sanoilla "olemassaolo" tai "merkitykselliset toiset" tai "musiikki" tai mikä nyt ihmistä puhuttelee. Ei pidä jäädä sanojen vangiksi.
"Sanaton meditaatio, jossa istumme hiljaa ajattelematta mitään, ei ole pakoa hengelliseen paratiisiin. Päinvastoin. Sen tarkoitus on johtaa täydelliseen todellisuuden tiedostamiseen. Siksi se kannustaa elämään molemmat jalat tukevasti maassa, valmiina auttamaan lähimmäistä mahdollisuuksien mukaan." (163-164) Mietin voiko täydellistä todellisuuden tiedostamista koskaan saavuttaa. Vaikka ei voisi, se ei toki ole syy olla yrittämättä. Katselenhan joskus tähtitaivastakin vaikka en voi koskaan nähdä siitä kuin osan - ja sekin osa on jo menneisyyttä siinä vaiheessa kun sen näen johtuen valon rajallisesta nopeudesta.
"Kohteeton mietiskely ei ole itsensä pelastamisen keino, vaan hengellisen kasvun ja inhimillisen kehityksen tie. Se on prosessi suuren vapautuksen saavuttamiseksi. Istumme ikään kuin Jumalan armon auringon säteilyssä. Emme odota mitään itseltämme, vaan kaikki on armoa. Jokainen kokemus, joka meille annetaan meditaatiossa, paljastaa meille Kristuksen elämämme keskipisteenä. Kyse ei silloin ole enää pelkästä uskon asiasta, vaan kokemuksesta, joka muuttaa kaiken. Tämä mietiskelyn muoto on ihmiskunnan ikivanhaa maailmanlaajuista kokemusta." (s. 164)
Tähän voi todeta sen Dolton ajatuksen, että Jumala kohdataan toisissa ihmisissä. Samaa ajatusta noudattelee Levinasin ajatus kasvojen etiikasta, toisen kohtaamisen synnyttämästä eettisestä toiminnasta.
"Uskollisesti harjoitetun kohteettoman mietiskelyn päämäärä on valaistuminen. Mestarit eivät juuri puhu tarkemmin tästä kokemuksesta, koska sitä ei voi sanoilla kuvata. Valaistumisen vaikutuksesta ihmisen sisäiseen elämään sen sijaan voi kertoa. Vaikutus on mullistava. Ihminen ei enää pidä itseään kaiken keskipisteenä. Sen paikan hän näkee selvästi kuuluvan Luojalle. Kaikki turhat, pinnalliset asiat näyttävät naurettavilta. Sitä ihmettelee, miten on joskus voinut arvostaa tuollaista turhuutta. Sen sijaan kaikki todelliset ja ihmiskunnan hyvinvointia edistävät asiat tulevat tärkeiksi."
Ehkä tätä kokemusta voisi systeemiteoreettisesti tulkita niin, että ihminen oivaltaa paikkansa kokonaisjärjestelmässä. Tässä yhteydessä mietin, että olisi mielenkiintoista tutkia mystiikan tai valaistumiskokemuksen psykologiaa. Miten tutkia kohdetta joka välittyessään sanojen kautta muuttuu joksikin toiseksi?
Idefeltin mukaan matka rukoukseen ja sanaton meditaatio ovat matka "ymmärryksen ja olemassaolon syvyyteen" ja "yhteyteen koko luomakunnan kanssa, ihmisten, luonnon ja Jumalan kanssa." (s. 162-163) Edelleen, sanan "Jumala" voisi korvata vaikkapa sanoilla "olemassaolo" tai "merkitykselliset toiset" tai "musiikki" tai mikä nyt ihmistä puhuttelee. Ei pidä jäädä sanojen vangiksi.
"Sanaton meditaatio, jossa istumme hiljaa ajattelematta mitään, ei ole pakoa hengelliseen paratiisiin. Päinvastoin. Sen tarkoitus on johtaa täydelliseen todellisuuden tiedostamiseen. Siksi se kannustaa elämään molemmat jalat tukevasti maassa, valmiina auttamaan lähimmäistä mahdollisuuksien mukaan." (163-164) Mietin voiko täydellistä todellisuuden tiedostamista koskaan saavuttaa. Vaikka ei voisi, se ei toki ole syy olla yrittämättä. Katselenhan joskus tähtitaivastakin vaikka en voi koskaan nähdä siitä kuin osan - ja sekin osa on jo menneisyyttä siinä vaiheessa kun sen näen johtuen valon rajallisesta nopeudesta.
"Kohteeton mietiskely ei ole itsensä pelastamisen keino, vaan hengellisen kasvun ja inhimillisen kehityksen tie. Se on prosessi suuren vapautuksen saavuttamiseksi. Istumme ikään kuin Jumalan armon auringon säteilyssä. Emme odota mitään itseltämme, vaan kaikki on armoa. Jokainen kokemus, joka meille annetaan meditaatiossa, paljastaa meille Kristuksen elämämme keskipisteenä. Kyse ei silloin ole enää pelkästä uskon asiasta, vaan kokemuksesta, joka muuttaa kaiken. Tämä mietiskelyn muoto on ihmiskunnan ikivanhaa maailmanlaajuista kokemusta." (s. 164)
Tähän voi todeta sen Dolton ajatuksen, että Jumala kohdataan toisissa ihmisissä. Samaa ajatusta noudattelee Levinasin ajatus kasvojen etiikasta, toisen kohtaamisen synnyttämästä eettisestä toiminnasta.
"Uskollisesti harjoitetun kohteettoman mietiskelyn päämäärä on valaistuminen. Mestarit eivät juuri puhu tarkemmin tästä kokemuksesta, koska sitä ei voi sanoilla kuvata. Valaistumisen vaikutuksesta ihmisen sisäiseen elämään sen sijaan voi kertoa. Vaikutus on mullistava. Ihminen ei enää pidä itseään kaiken keskipisteenä. Sen paikan hän näkee selvästi kuuluvan Luojalle. Kaikki turhat, pinnalliset asiat näyttävät naurettavilta. Sitä ihmettelee, miten on joskus voinut arvostaa tuollaista turhuutta. Sen sijaan kaikki todelliset ja ihmiskunnan hyvinvointia edistävät asiat tulevat tärkeiksi."
Ehkä tätä kokemusta voisi systeemiteoreettisesti tulkita niin, että ihminen oivaltaa paikkansa kokonaisjärjestelmässä. Tässä yhteydessä mietin, että olisi mielenkiintoista tutkia mystiikan tai valaistumiskokemuksen psykologiaa. Miten tutkia kohdetta joka välittyessään sanojen kautta muuttuu joksikin toiseksi?
musiikkia - Philip Glass
Philip Glassin musiikkiin en kyllästy koskaan vaikka en sitä aina kuuntelekaan, minulla on musiikin kuuntelussa omat kauteni. Kun kuuntelen Glassin musiikkia, mietin miten joku voi säveltää jotain noin nerokasta.
Uakti - Amazon River (Composed by Philip Glass)
http://www.youtube.com/watch?v=y9jKb_sGT2w&NR=1&feature=endscreen
Tätä kuuntelin tänään useampaan kertaan. Philip Glass yllättää aina monipuolisuudellaan. Tämä on niin upea teos etten löydä sille sanoja.
Philip Glass - Negro River
http://www.youtube.com/watch?v=lX1ZDQKBekk
Philip Glass - Company
http://www.youtube.com/watch?v=Ogqs1Nv-BFA&feature=related
Philip Glass - Labyrinth
http://www.youtube.com/watch?v=IT_vMQBWf4s&feature=related
Philip Glass - The Light (1987)
http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&NR=1&v=LXWmLWdm6IM
Philip Glass - The Photographer - A Gentleman's Honor
http://www.youtube.com/watch?v=XrHf4FPctVQ
PHILIP GLASS ~ Window of Appearances
http://www.youtube.com/watch?v=uZETL2_UHcM&feature=related
Philip Glass - Love duet from Akhnaten
http://www.youtube.com/watch?v=JfFMdllASbM&feature=related
"Text: Recited by the Scribe and then sung in Egyptian by Akhnaten and Nefertiti (love poem found in a royal mummy of the Armarna period, from Journal of Egyptian Archæology, translated by Sir Alan Gardiner)"
"I breathe the sweet breath
Which comes forth from thy mouth.
I behold thy beauty every day.
It is my desire
That I may be rejuvenated
With life through love
Of thee.
Give me thy hands, holding thy spirit.
that I may receive it and may live by it.
Call thou upon my name unto eternity
And it shall never fail."
Miten niin rakkaus ei ole ikuista. Philip Glass herättää muumiotkin henkiin sävellyksillään.
Leonard Cohen e Philip Glass- The light came through the window.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=1DHGaBK7So4&feature=related
Uakti - Amazon River (Composed by Philip Glass)
http://www.youtube.com/watch?v=y9jKb_sGT2w&NR=1&feature=endscreen
Tätä kuuntelin tänään useampaan kertaan. Philip Glass yllättää aina monipuolisuudellaan. Tämä on niin upea teos etten löydä sille sanoja.
Philip Glass - Negro River
http://www.youtube.com/watch?v=lX1ZDQKBekk
Philip Glass - Company
http://www.youtube.com/watch?v=Ogqs1Nv-BFA&feature=related
Philip Glass - Labyrinth
http://www.youtube.com/watch?v=IT_vMQBWf4s&feature=related
Philip Glass - The Light (1987)
http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&NR=1&v=LXWmLWdm6IM
Philip Glass - The Photographer - A Gentleman's Honor
http://www.youtube.com/watch?v=XrHf4FPctVQ
PHILIP GLASS ~ Window of Appearances
http://www.youtube.com/watch?v=uZETL2_UHcM&feature=related
Philip Glass - Love duet from Akhnaten
http://www.youtube.com/watch?v=JfFMdllASbM&feature=related
"Text: Recited by the Scribe and then sung in Egyptian by Akhnaten and Nefertiti (love poem found in a royal mummy of the Armarna period, from Journal of Egyptian Archæology, translated by Sir Alan Gardiner)"
"I breathe the sweet breath
Which comes forth from thy mouth.
I behold thy beauty every day.
It is my desire
That I may be rejuvenated
With life through love
Of thee.
Give me thy hands, holding thy spirit.
that I may receive it and may live by it.
Call thou upon my name unto eternity
And it shall never fail."
Miten niin rakkaus ei ole ikuista. Philip Glass herättää muumiotkin henkiin sävellyksillään.
Leonard Cohen e Philip Glass- The light came through the window.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=1DHGaBK7So4&feature=related
Benedicta Idefelt - kohteeton meditaatio I
"Mietiskelyyn kuuluu, että sen aikana käytetään apuna järkeä ja mielikuvitusta." (s. 150) Idefelt antaa mielikuvituksensa käydä Raamatun kertomusten maisemissa ja siitä "seuraa itse mietiskely, ajatukset, joita kertomus tuo mieleen". (s. 150)
Tästä tulee mieleen se Dolton ajatus, että tekstejä lukiessa tulee projisoida itsensä teksteihin myös mielikuvituksellisesti. Tämä metodi toiminee kaikenlaisia tekstejä lukiessa tuoden mukaan kokemuksellisen ulottuvuuden joka elävöittää tekstit.
Idefeltin menetelmä on kohteeton mietiskely, sillä Jumalasta ei voi tehdä kuvaa eikä käsitettä. "Niin kauan kun yritämme saada yhteyden Jumalaan käsitteen avulla, saamme yhteyden ainoastaan kuvaan, jonka olemme hänestä tehneet. Järki ei voi löytää yhteyttä Jumalaan. Vain rakkaus voi. - -" (s. 160)
Idefelt siteeraa Anthony de Mellon vertausta lehden käsitteestä: "Sana lehti on käsite. Se ei kerro sinulle mitään. On olemassa tuhansia ja miljoonia erilaisia lehtiä. Sana ei anna sinulle oikeata ideaa. Sama koskee sanaa puu. Et voi kuvata todellista puuta pelkällä sanalla puu. Samoin kun sanot Niagara, et tarkoita vesiputousta. Putous muuttuu koko ajan, se virtaa. Mitä aaltoa tarkoitat sanalla Niagara? Jos et voi kuvata puita, lehtiä ja vesiputouksia, miten kykenisit kuvaamaan Jumalaa? Hän on mysteeri ja pysyy sellaisena. Se on kaikki, mitä voimme sanoa." (s. 158-159)
Mielestäni sanan "Jumala" voi korvata jollakin muullakin käsitteellä, kuten "olemassaolo". Olen joskus aiemmin kirjoittanut, että jokainen sana on korvaamaton. Ehkä olin väärässä tai sitten asia kaipaa täsmennystä. Ehkä kyse on siitä, että jokainen sana on korvaamaton siinä mielessä, että jokainen sana virittää omanlaisensa viittaussuhteiden verkoston. Mietiskellessä tavoite eivät kuitenkaan ole nuo sanat sinänsä vaan se mitä ne välittävät.
Jos tulkitsee olemassaolon käsitteen systeemiteoreettisesti, kysymys on sellaisen kokonaisvaltaisen kohteen mietiskelemisestä johon sisältyy kaikki mikä on. Kohteettomuus tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, ettei mietiskele yhtä kokonaisuuden osaa (kuten yhtä sanaa ja sen konkreettista merkitystä) vaan kokonaisuutta johon sisältyvät kokonaisuuden osat.
Olemassaolo tässä mielessä säilyy aina mysteerinä - koko olemassaoloa ei voi palauttaa sitä kuvaaviin sanoihin. Koska kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, on selvää, ettei tämä kokonaisuus mahdu yhden yksilön tietoisuuteen. Tätä kokonaisuutta ei voi hallita. Mielekkäämpää on pyrkiä yhteyden kokemukseen.
"Meditaation aikana jätämme parhaamme mukaan kaikki ajatukset, suunnitelmat ja pelot pois mielestämme. Tässä auttaa ns. mantra, itse valittu lyhyt sana, esimerkiksi Jeesus, jota toistetaan rauhallisesti uloshengityksen tahtiin. Mantran tarkoitus on tyhjentää mieli ajatuksista. Sen avulla voimme mennä syvemmälle, sinne, missä sielumme kohtaa alkulähteensä ja missä se yhdistyy kosmiseen Kristukseen. Historiallinen Jeesus oli Palestiinassa asuva juutalainen. Kosminen Kristus kuuluu kaikille kulttuureille ja kansoille. Hän on yhtä avara kuin koko maailmankaikkeus ja on läsnä ihmissydämen syvimmässä kätkössä. Siellä kaipuumme löytää täyttymyksen harmoniassa maailmankaikkeuden kanssa." (s. 161 - 162)
Tässäkin yhteydessä sanat voi korvata joillakin toisilla. Sana ei ole tavoite itsessään vaan se on välittäjä pyrittäessä saamaan yhteys olemassaoloon. Kaiken meditaation ei tarvitse olla sanojen kautta välittynyttä. Taide ja luonto käyvät välittäjiksi yhtä hyvin.
"Eräs hengellinen johtaja on sanonut: "Katso edessäsi virtaavaa puroa, kuuntele sen ääntä. Kuuntele lintujen laulua, katso kedon kukkia. Elämä pulppuaa kaikkialla. Tämä on sanatonta meditaatiota. Sen avulla tulee herkäksi kaikelle kauneudelle, jota ympärillämme on. Ajattele taidetta, kirjallisuutta, musiikkia, maalauksia. Ne eivät ole pelkkää tekniikkaa, vaan tulevat paljon syvemmältä." (s. 163)
Luulen että myös jokin muu asia tai toiminta käy yhtä hyvin. Tarkoituksena on joka tapauksessa päästä käsitteiden ja asioiden taakse. Ne toimivat vain välittäjinä. Samalla mietin sitä, millainen olisi kieli jossa asioita kuvaavat käsitteet muodostettaisiin fenomenologisesti sanottuna asian omasta ilmenemisestä käsin. Ehkä onomatopoeettiset sanat ovat tällaisia - tosin nekin on muodostettu ihmisen aistihavainnosta käsin.
Tästä tulee mieleen se Dolton ajatus, että tekstejä lukiessa tulee projisoida itsensä teksteihin myös mielikuvituksellisesti. Tämä metodi toiminee kaikenlaisia tekstejä lukiessa tuoden mukaan kokemuksellisen ulottuvuuden joka elävöittää tekstit.
Idefeltin menetelmä on kohteeton mietiskely, sillä Jumalasta ei voi tehdä kuvaa eikä käsitettä. "Niin kauan kun yritämme saada yhteyden Jumalaan käsitteen avulla, saamme yhteyden ainoastaan kuvaan, jonka olemme hänestä tehneet. Järki ei voi löytää yhteyttä Jumalaan. Vain rakkaus voi. - -" (s. 160)
Idefelt siteeraa Anthony de Mellon vertausta lehden käsitteestä: "Sana lehti on käsite. Se ei kerro sinulle mitään. On olemassa tuhansia ja miljoonia erilaisia lehtiä. Sana ei anna sinulle oikeata ideaa. Sama koskee sanaa puu. Et voi kuvata todellista puuta pelkällä sanalla puu. Samoin kun sanot Niagara, et tarkoita vesiputousta. Putous muuttuu koko ajan, se virtaa. Mitä aaltoa tarkoitat sanalla Niagara? Jos et voi kuvata puita, lehtiä ja vesiputouksia, miten kykenisit kuvaamaan Jumalaa? Hän on mysteeri ja pysyy sellaisena. Se on kaikki, mitä voimme sanoa." (s. 158-159)
Mielestäni sanan "Jumala" voi korvata jollakin muullakin käsitteellä, kuten "olemassaolo". Olen joskus aiemmin kirjoittanut, että jokainen sana on korvaamaton. Ehkä olin väärässä tai sitten asia kaipaa täsmennystä. Ehkä kyse on siitä, että jokainen sana on korvaamaton siinä mielessä, että jokainen sana virittää omanlaisensa viittaussuhteiden verkoston. Mietiskellessä tavoite eivät kuitenkaan ole nuo sanat sinänsä vaan se mitä ne välittävät.
Jos tulkitsee olemassaolon käsitteen systeemiteoreettisesti, kysymys on sellaisen kokonaisvaltaisen kohteen mietiskelemisestä johon sisältyy kaikki mikä on. Kohteettomuus tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, ettei mietiskele yhtä kokonaisuuden osaa (kuten yhtä sanaa ja sen konkreettista merkitystä) vaan kokonaisuutta johon sisältyvät kokonaisuuden osat.
Olemassaolo tässä mielessä säilyy aina mysteerinä - koko olemassaoloa ei voi palauttaa sitä kuvaaviin sanoihin. Koska kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, on selvää, ettei tämä kokonaisuus mahdu yhden yksilön tietoisuuteen. Tätä kokonaisuutta ei voi hallita. Mielekkäämpää on pyrkiä yhteyden kokemukseen.
"Meditaation aikana jätämme parhaamme mukaan kaikki ajatukset, suunnitelmat ja pelot pois mielestämme. Tässä auttaa ns. mantra, itse valittu lyhyt sana, esimerkiksi Jeesus, jota toistetaan rauhallisesti uloshengityksen tahtiin. Mantran tarkoitus on tyhjentää mieli ajatuksista. Sen avulla voimme mennä syvemmälle, sinne, missä sielumme kohtaa alkulähteensä ja missä se yhdistyy kosmiseen Kristukseen. Historiallinen Jeesus oli Palestiinassa asuva juutalainen. Kosminen Kristus kuuluu kaikille kulttuureille ja kansoille. Hän on yhtä avara kuin koko maailmankaikkeus ja on läsnä ihmissydämen syvimmässä kätkössä. Siellä kaipuumme löytää täyttymyksen harmoniassa maailmankaikkeuden kanssa." (s. 161 - 162)
Tässäkin yhteydessä sanat voi korvata joillakin toisilla. Sana ei ole tavoite itsessään vaan se on välittäjä pyrittäessä saamaan yhteys olemassaoloon. Kaiken meditaation ei tarvitse olla sanojen kautta välittynyttä. Taide ja luonto käyvät välittäjiksi yhtä hyvin.
"Eräs hengellinen johtaja on sanonut: "Katso edessäsi virtaavaa puroa, kuuntele sen ääntä. Kuuntele lintujen laulua, katso kedon kukkia. Elämä pulppuaa kaikkialla. Tämä on sanatonta meditaatiota. Sen avulla tulee herkäksi kaikelle kauneudelle, jota ympärillämme on. Ajattele taidetta, kirjallisuutta, musiikkia, maalauksia. Ne eivät ole pelkkää tekniikkaa, vaan tulevat paljon syvemmältä." (s. 163)
Luulen että myös jokin muu asia tai toiminta käy yhtä hyvin. Tarkoituksena on joka tapauksessa päästä käsitteiden ja asioiden taakse. Ne toimivat vain välittäjinä. Samalla mietin sitä, millainen olisi kieli jossa asioita kuvaavat käsitteet muodostettaisiin fenomenologisesti sanottuna asian omasta ilmenemisestä käsin. Ehkä onomatopoeettiset sanat ovat tällaisia - tosin nekin on muodostettu ihmisen aistihavainnosta käsin.
maanantai 9. tammikuuta 2012
musiikkia - Yann Tiersen, Sigur Ros, Mogwai, Aesthesys, The Polar Dream, Muhr
Tämän musiikin havaitsin hyväksi ajattelun ohessa kuunneltavaksi. En kyllä saanut vieläkään linkkejä toimimaan oikein.
Yann Tiersen - Till The End
http://www.youtube.com/watch?v=3Qm--yiIzAE&feature=related
La plage - Yann Tiersen
http://www.youtube.com/watch?v=ReLllNkqcxw&feature=related
Sigur Ros - Fljotavik
http://www.youtube.com/watch?v=K0l5gk5NdTE
Sigur ros - The nothing song
http://www.youtube.com/watch?v=H_eehokTeYE&feature=related
Mogwai - May nothing but hapiness come through your door
http://www.youtube.com/watch?v=Gx-OTFOq0-Y&feature=related
Aesthesys - Time Is An Ιllusion
http://www.youtube.com/watch?v=3KB-urTcfR8&feature=related
aesthesys~ I Am Free, That Is Why I'm Lost
http://www.youtube.com/watch?v=4tCgxhsz8tM&feature=related
Aesthesys - A Philosophical Question...
http://www.youtube.com/watch?v=Ff28ChZTEqQ
Aesthesys - Sailing to Byzantium
http://www.youtube.com/watch?v=ikcc8lLnZZA&feature=related
Aesthesys ~ Identity and Difference
http://www.youtube.com/watch?v=2vsLcMClRSg&feature=related
Aesthesys - Paths Are Made By Walking
http://www.youtube.com/watch?v=lkURykQayK4&feature=related
Aesthesys - Think The Way We Dream
http://www.youtube.com/watch?v=fwrQaTQfa5s&feature=related
Aesthesys ~ Dreams Are Only Real As Long As They Last
http://www.youtube.com/watch?v=q1L1rQYGatw&feature=related
Aesthesys ~ A Cage Went In Search Of A Bird
http://www.youtube.com/watch?v=EhDugP6qa74
The Polar Dream - Endless Tales
http://www.youtube.com/watch?v=hvn2UObYSsI&feature=related
The Polar Dream ~ The Wooden Ship
http://www.youtube.com/watch?v=kcY_tIs-78o
The Polar Dream - The Aurora In My Window
http://www.youtube.com/watch?v=TQ9SlEFqtcs&feature=related
The Polar Dream - The Mountain
http://www.youtube.com/watch?v=6R_MwpT1Ofs&feature=related
Polar Dream - La Aldea [HQ]
http://www.youtube.com/watch?v=yUPT78JjOzQ&feature=related
Muhr - We Have Mountains To Climb
http://www.youtube.com/watch?v=eokFOfi8SQE&feature=related
Yann Tiersen - Till The End
http://www.youtube.com/watch?v=3Qm--yiIzAE&feature=related
La plage - Yann Tiersen
http://www.youtube.com/watch?v=ReLllNkqcxw&feature=related
Sigur Ros - Fljotavik
http://www.youtube.com/watch?v=K0l5gk5NdTE
Sigur ros - The nothing song
http://www.youtube.com/watch?v=H_eehokTeYE&feature=related
Mogwai - May nothing but hapiness come through your door
http://www.youtube.com/watch?v=Gx-OTFOq0-Y&feature=related
Aesthesys - Time Is An Ιllusion
http://www.youtube.com/watch?v=3KB-urTcfR8&feature=related
aesthesys~ I Am Free, That Is Why I'm Lost
http://www.youtube.com/watch?v=4tCgxhsz8tM&feature=related
Aesthesys - A Philosophical Question...
http://www.youtube.com/watch?v=Ff28ChZTEqQ
Aesthesys - Sailing to Byzantium
http://www.youtube.com/watch?v=ikcc8lLnZZA&feature=related
Aesthesys ~ Identity and Difference
http://www.youtube.com/watch?v=2vsLcMClRSg&feature=related
Aesthesys - Paths Are Made By Walking
http://www.youtube.com/watch?v=lkURykQayK4&feature=related
Aesthesys - Think The Way We Dream
http://www.youtube.com/watch?v=fwrQaTQfa5s&feature=related
Aesthesys ~ Dreams Are Only Real As Long As They Last
http://www.youtube.com/watch?v=q1L1rQYGatw&feature=related
Aesthesys ~ A Cage Went In Search Of A Bird
http://www.youtube.com/watch?v=EhDugP6qa74
The Polar Dream - Endless Tales
http://www.youtube.com/watch?v=hvn2UObYSsI&feature=related
The Polar Dream ~ The Wooden Ship
http://www.youtube.com/watch?v=kcY_tIs-78o
The Polar Dream - The Aurora In My Window
http://www.youtube.com/watch?v=TQ9SlEFqtcs&feature=related
The Polar Dream - The Mountain
http://www.youtube.com/watch?v=6R_MwpT1Ofs&feature=related
Polar Dream - La Aldea [HQ]
http://www.youtube.com/watch?v=yUPT78JjOzQ&feature=related
Muhr - We Have Mountains To Climb
http://www.youtube.com/watch?v=eokFOfi8SQE&feature=related
Benedicta Idefeltin ajatuksista III
Päivittäisistä toimista
"Mutta ihminen ei pyhitä itseään vain rukoilemalla, vaan tekemällä erikoisen hyvin kaikki tavalliset päivän toimet." (s. 66) Tämä on hieman sukua sille sosiaalipsykologia Jaana Venkulan kirjassaan Taiteen välttämättömyydestä esittämälle ajatukselle, että häntä alkoi harmittaa siivoaminen paljon vähemmän kun hän asennoitui siihen niin, että se on estetiikan lisäämistä maailmaan.
Eri uskonnoista
"Vatikaanin toinen kirkolliskokous on julistanut, että kaikki uskonnot ovat teitä Jumalan luo. Ne eivät ole samanlaisia tai huonompia kuin minun tieni. - - Voin oppia ja omaksua jotain hyvää kaikilta. - - Kardinaali Edward Cassidy on sanonut: "Ekumeniassa ei ole kyse yhdenmukaisuudesta ja samankaltaisuudesta, vaan yksimielisyydestä, ykseydestä. Erilaisuus ei erota, vaan muuttuu rikkaudeksi." Jokaisella on oikeus elää omantuntonsa mukaan. - - näemme aina vain osan totuudesta, sillä järkemme on rajallinen" (s. 105)
Tämä muistuttaa Ibn Arabin prismavertausta. "Professori Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan ibn Arabi käytti eri uskonnoista prismavertausta. Kun yksi väritön valo osuu prismaan se heijastaa useita eri värisiä valoja, josta muodostuu koko sateenkaaren kirjo erilaisia värejä. Ennen prisman läpi kulkemista eri värit ovat yhtä ja samaa valoa. Jumala on kirkas valo, joka ilmenee eri uskonnoissa prisman värien tavoin erilaisena. Kaikki uskonnot ovat ibn Arabille kuvia samasta todellisuudesta ja ne voivat pitää paikkansa samaan aikaan."
"Ibn Arabin käsitys uskontojen välisestä suhteesta tiivistyy hyvin seuraavassa runossa, jonka hän on kirjoittanut:
»Minun sydämeni on tullut kykeneväksi ottamaan vastaan kaikki muodot: se on vihreä niitty Gaselleille, luostari kristityille munkeille, temppeli epäjumalankuville, Kaaba pyhiinvaeltajille, Tooran taulut, ja Koraanin Kirja. Minä seuraan rakkauden uskontoa ja mihin tahansa rakkauden karavaani minut kuljettaa, se on minun uskontoni ja uskoni. » (J.Baldock, The Essence of Sufism, s. 156 )"
(http://fi.wikipedia.org/wiki/Ibn_Arabi)
Kardinaali Edward Cassidyn sanoista taas tulee mieleen se psykoanalyytikko Francoise Dolton ajatus, että ihminen kasvaa ja kehittyy koko elämänsä ajan mm. erojen ja erottautumisten kautta.
"Mutta ihminen ei pyhitä itseään vain rukoilemalla, vaan tekemällä erikoisen hyvin kaikki tavalliset päivän toimet." (s. 66) Tämä on hieman sukua sille sosiaalipsykologia Jaana Venkulan kirjassaan Taiteen välttämättömyydestä esittämälle ajatukselle, että häntä alkoi harmittaa siivoaminen paljon vähemmän kun hän asennoitui siihen niin, että se on estetiikan lisäämistä maailmaan.
Eri uskonnoista
"Vatikaanin toinen kirkolliskokous on julistanut, että kaikki uskonnot ovat teitä Jumalan luo. Ne eivät ole samanlaisia tai huonompia kuin minun tieni. - - Voin oppia ja omaksua jotain hyvää kaikilta. - - Kardinaali Edward Cassidy on sanonut: "Ekumeniassa ei ole kyse yhdenmukaisuudesta ja samankaltaisuudesta, vaan yksimielisyydestä, ykseydestä. Erilaisuus ei erota, vaan muuttuu rikkaudeksi." Jokaisella on oikeus elää omantuntonsa mukaan. - - näemme aina vain osan totuudesta, sillä järkemme on rajallinen" (s. 105)
Tämä muistuttaa Ibn Arabin prismavertausta. "Professori Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan ibn Arabi käytti eri uskonnoista prismavertausta. Kun yksi väritön valo osuu prismaan se heijastaa useita eri värisiä valoja, josta muodostuu koko sateenkaaren kirjo erilaisia värejä. Ennen prisman läpi kulkemista eri värit ovat yhtä ja samaa valoa. Jumala on kirkas valo, joka ilmenee eri uskonnoissa prisman värien tavoin erilaisena. Kaikki uskonnot ovat ibn Arabille kuvia samasta todellisuudesta ja ne voivat pitää paikkansa samaan aikaan."
"Ibn Arabin käsitys uskontojen välisestä suhteesta tiivistyy hyvin seuraavassa runossa, jonka hän on kirjoittanut:
»Minun sydämeni on tullut kykeneväksi ottamaan vastaan kaikki muodot: se on vihreä niitty Gaselleille, luostari kristityille munkeille, temppeli epäjumalankuville, Kaaba pyhiinvaeltajille, Tooran taulut, ja Koraanin Kirja. Minä seuraan rakkauden uskontoa ja mihin tahansa rakkauden karavaani minut kuljettaa, se on minun uskontoni ja uskoni. » (J.Baldock, The Essence of Sufism, s. 156 )"
(http://fi.wikipedia.org/wiki/Ibn_Arabi)
Kardinaali Edward Cassidyn sanoista taas tulee mieleen se psykoanalyytikko Francoise Dolton ajatus, että ihminen kasvaa ja kehittyy koko elämänsä ajan mm. erojen ja erottautumisten kautta.
Benedicta Idefeltin ajatuksista II
Työnteosta
Työn tulosta tai menestystä ei kannata ajatella. Se vain "hermostuttaa ja vaikeuttaa keskittymistä" koska "monet odotukset eivät täyty" ja työn merkitystä ei voi tietää etukäteen. "Ainoa keino elää onnellisena on käyttää koko energia itse tehtävään" ja tehdä työ "keskittyneesti ja mahdollisimman hyvin". "Silloin asia tulee hoidetuksi parhaalla mahdollisella tavalla. Useimmiten tuloksetkin ovat hyvät." (s. 37-38)
Ihmisen kehityksestä
Jokaisen ihmisen on "kypsyttävä ja muuttuttava koko elämän ajan, sillä olemme epätäydellisiä". "Huomaamme ennen pitkää, että olemme vain heikkoja ihmisiä, joilla on korkealentoisia ajatuksia. Alamme nähdä itsemme todellisuuden keskellä elävinä olentoina, joita ympäröi kärsimys ja nautinto, ilo ja suru, hyvä ja paha." Täydellisiksi emme voi koskaan tulla, mutta ihminen "joka ei mene eteenpäin" ja "joka luulee olevansa valmis", on kuollut. (s. 75-76)
Yhteisöllisyydestä
"Konsertin menestys riippuu jokaisen orkesterin jäsenen soitosta. Samoin jokainen seurakunnan jäsen on kallisarvoinen kirkolle." (s. 39) Mielestäni sanan "kirkko" tilalle voisi laittaa minkä tahansa muunkin yhteisön nimen.
Mielenrauhan säilyttämisestä
Idefelt on kokenut elämässään monia hetkiä, jolloin elämä tuntuu kaaokselta, sekasotkulta tai painajaisunelta. "Pelko ja vastoinkäymiset eivät päässeet pintaa syvemmälle, kun ajattelin Jumalan läsnäoloa. Ihmeellinen rauhan ja onnen tunne vallitsi lakkaamatta sielussani, vaikka ympärilläni oli kauhua ja pelkoa." (s. 42) Sanan "Jumala" tilalle voisi laittaa myös käsitteen "olemassaolo", "merkitykselliset toiset ihmiset" jne.
Tahdosta ja tunteesta
Idefeltin mukaan "kaikessa, mikä riippuu tahdosta, tarvitaan kestävyyttä". "Rukous on tahdon asia niin kuin aito rakkauskin". Se on "myös tunteen asia". "Tunnehan kuuluu olemukseemme. Se ei ole sairaus." (s. 63, 69)
Tässä yhteydessä en voi olla ottamatta esiin Freudia, jonka mukaan ihminen on terve kun hän kykenee rakastamaan ja tekemään työtä. En tiedä mitä Freud on tarkoittanut rakkauden käsitteellään, mutta minulle se merkitsee yhteyden kokemusta ja siitä seuraavaa toimintaa joka voi olla yhtä hyvin symbolisessa kuin konkreettisessakin muodossa.
Aiheeseen liittyen filosofi Esa Saarinen on todennut "Kaikki tärkeä elämässä on rakennettava tyhjän päälle, sillä ei ole todellisia perusteluja sille, mitä on rakkaus, tahto tai usko." Tästä tulee mieleeni Juha Himanka, joka on kirjassaan "Se ei sittenkään pyöri - johdatus mannermaiseen filosofiaan" esittänyt seuraavan kysymyksen: "Entäpä jos asiat kuten maailma, rakkaus, vapaus, vastuu, toinen, asuminen ja taideteos olisivat - - ajattelun asioita, joita emme koskaan tule tietämään? Entäpä jos tietomme ei auta näiden asioiden ajattelussa vaan saattaa jopa olla tiellä?"
Psykoanalyytikko ja humanistifilosofi Erich Fromm on todennut: "Rakkaus on ainoa tyydyttävä vastaus inhimillisen olemassaolon ongelmaan." Neurologi ja psykiatri Viktor Frankl on todennut että asia ei ole niin, että ihminen kysyy ja elämä vastaa, vaan asia on niin, että elämä kysyy ja ihminen vastaa. Tämä on mielestäni hieno ajatus ja kuulin tämän ensimmäisen kerran kandin seminaarissa. Opponenttini oli tehnyt oman hienon työnsä - joka minulla oli ilo lukea - Viktor Franklista.
Ehkä yksi suurista elämän ihmiselle esittämistä kysymyksistä on olemassaolon ongelma, johon jokainen ihminen vastaa tavallaan. Saman on todennut Aulikki Oksanen runossaan.
"Perhonen ui, kala lentää.
Ihminen on kysymys ja kosketus.
Rakkaus on ainut laulu."
Työn tulosta tai menestystä ei kannata ajatella. Se vain "hermostuttaa ja vaikeuttaa keskittymistä" koska "monet odotukset eivät täyty" ja työn merkitystä ei voi tietää etukäteen. "Ainoa keino elää onnellisena on käyttää koko energia itse tehtävään" ja tehdä työ "keskittyneesti ja mahdollisimman hyvin". "Silloin asia tulee hoidetuksi parhaalla mahdollisella tavalla. Useimmiten tuloksetkin ovat hyvät." (s. 37-38)
Ihmisen kehityksestä
Jokaisen ihmisen on "kypsyttävä ja muuttuttava koko elämän ajan, sillä olemme epätäydellisiä". "Huomaamme ennen pitkää, että olemme vain heikkoja ihmisiä, joilla on korkealentoisia ajatuksia. Alamme nähdä itsemme todellisuuden keskellä elävinä olentoina, joita ympäröi kärsimys ja nautinto, ilo ja suru, hyvä ja paha." Täydellisiksi emme voi koskaan tulla, mutta ihminen "joka ei mene eteenpäin" ja "joka luulee olevansa valmis", on kuollut. (s. 75-76)
Yhteisöllisyydestä
"Konsertin menestys riippuu jokaisen orkesterin jäsenen soitosta. Samoin jokainen seurakunnan jäsen on kallisarvoinen kirkolle." (s. 39) Mielestäni sanan "kirkko" tilalle voisi laittaa minkä tahansa muunkin yhteisön nimen.
Mielenrauhan säilyttämisestä
Idefelt on kokenut elämässään monia hetkiä, jolloin elämä tuntuu kaaokselta, sekasotkulta tai painajaisunelta. "Pelko ja vastoinkäymiset eivät päässeet pintaa syvemmälle, kun ajattelin Jumalan läsnäoloa. Ihmeellinen rauhan ja onnen tunne vallitsi lakkaamatta sielussani, vaikka ympärilläni oli kauhua ja pelkoa." (s. 42) Sanan "Jumala" tilalle voisi laittaa myös käsitteen "olemassaolo", "merkitykselliset toiset ihmiset" jne.
Tahdosta ja tunteesta
Idefeltin mukaan "kaikessa, mikä riippuu tahdosta, tarvitaan kestävyyttä". "Rukous on tahdon asia niin kuin aito rakkauskin". Se on "myös tunteen asia". "Tunnehan kuuluu olemukseemme. Se ei ole sairaus." (s. 63, 69)
Tässä yhteydessä en voi olla ottamatta esiin Freudia, jonka mukaan ihminen on terve kun hän kykenee rakastamaan ja tekemään työtä. En tiedä mitä Freud on tarkoittanut rakkauden käsitteellään, mutta minulle se merkitsee yhteyden kokemusta ja siitä seuraavaa toimintaa joka voi olla yhtä hyvin symbolisessa kuin konkreettisessakin muodossa.
Aiheeseen liittyen filosofi Esa Saarinen on todennut "Kaikki tärkeä elämässä on rakennettava tyhjän päälle, sillä ei ole todellisia perusteluja sille, mitä on rakkaus, tahto tai usko." Tästä tulee mieleeni Juha Himanka, joka on kirjassaan "Se ei sittenkään pyöri - johdatus mannermaiseen filosofiaan" esittänyt seuraavan kysymyksen: "Entäpä jos asiat kuten maailma, rakkaus, vapaus, vastuu, toinen, asuminen ja taideteos olisivat - - ajattelun asioita, joita emme koskaan tule tietämään? Entäpä jos tietomme ei auta näiden asioiden ajattelussa vaan saattaa jopa olla tiellä?"
Psykoanalyytikko ja humanistifilosofi Erich Fromm on todennut: "Rakkaus on ainoa tyydyttävä vastaus inhimillisen olemassaolon ongelmaan." Neurologi ja psykiatri Viktor Frankl on todennut että asia ei ole niin, että ihminen kysyy ja elämä vastaa, vaan asia on niin, että elämä kysyy ja ihminen vastaa. Tämä on mielestäni hieno ajatus ja kuulin tämän ensimmäisen kerran kandin seminaarissa. Opponenttini oli tehnyt oman hienon työnsä - joka minulla oli ilo lukea - Viktor Franklista.
Ehkä yksi suurista elämän ihmiselle esittämistä kysymyksistä on olemassaolon ongelma, johon jokainen ihminen vastaa tavallaan. Saman on todennut Aulikki Oksanen runossaan.
"Perhonen ui, kala lentää.
Ihminen on kysymys ja kosketus.
Rakkaus on ainut laulu."
Benedicta Idefeltin ajatuksista I
Luin joululomalla Benedicta Idefeltin kirjan Valo jota seurasin. Idefelt on elänyt hyvin rikkaan ja monivaiheisen elämän. Hänen kirjansa oli innostava ja siinä oli monia hyviä ajatuksia erilaisiin inhimillisiin elämän osa-alueisiin liittyen.
Minusta on mielekästä lukea niin psykologian, filosofian, sosiologian kuin teologiankin ajattelijoiden ajatuksia. Usein on niin, että inhimilliset kokemukset näiden tieteiden piirissä ovat samoja, mutta käsitteet tai niille annetut tulkinnat erilaisia.
Tämä ajatus liittyy osittain erään psykologiaa opiskelevan kaverini kanssa käymääni keskusteluun. Kaverini totesi, että usein psykologia ja uskonto puhuvat samoista asioista mutta käyttävät eri termejä. Keskustelimme esimerkiksi siitä, miksi ihminen tuntee haamusärkyä jos jokin raaja on amputoitu.
Tämä kaverini kertoi jonkin sellaisen näkemyksen, jossa uskotaan että ihmisellä on sekä fyysinen ruumis että astraaliruumis ja että jos ihmiseltä amputoidaan raaja, hän tuntee kipua tässä jäljelle jääneessä astraaliraajassaan. Neurotieteiden selitys on se, että amputoidun raajan edustus säilyy aivoalueilla.
Itse en usko astraaliruumiin olemassaoloon vaan tähän jälkimmäiseen, neurotieteelliseen selitykseen. Ilmiö josta nämä kaksi selitysmallia puhuvat, on kuitenkin sama. Raaja "on olemassa" aivojen toiminnan ja kokemuksellisuuden tasolla.
Uskonnoilla on siinä mielessä annettavaa tieteelle, että niiden piirissä esiintyvä inhimillinen kokemuksellisuus ja sille annetut selitykset voisi ottaa laajemminkin tieteellisen tarkastelun ja selittämisen kohteeksi ja "kääntää" niitä tieteen kielelle.
Poimin Idefeltin kirjasta joitakin ajatuksia.
Minusta on mielekästä lukea niin psykologian, filosofian, sosiologian kuin teologiankin ajattelijoiden ajatuksia. Usein on niin, että inhimilliset kokemukset näiden tieteiden piirissä ovat samoja, mutta käsitteet tai niille annetut tulkinnat erilaisia.
Tämä ajatus liittyy osittain erään psykologiaa opiskelevan kaverini kanssa käymääni keskusteluun. Kaverini totesi, että usein psykologia ja uskonto puhuvat samoista asioista mutta käyttävät eri termejä. Keskustelimme esimerkiksi siitä, miksi ihminen tuntee haamusärkyä jos jokin raaja on amputoitu.
Tämä kaverini kertoi jonkin sellaisen näkemyksen, jossa uskotaan että ihmisellä on sekä fyysinen ruumis että astraaliruumis ja että jos ihmiseltä amputoidaan raaja, hän tuntee kipua tässä jäljelle jääneessä astraaliraajassaan. Neurotieteiden selitys on se, että amputoidun raajan edustus säilyy aivoalueilla.
Itse en usko astraaliruumiin olemassaoloon vaan tähän jälkimmäiseen, neurotieteelliseen selitykseen. Ilmiö josta nämä kaksi selitysmallia puhuvat, on kuitenkin sama. Raaja "on olemassa" aivojen toiminnan ja kokemuksellisuuden tasolla.
Uskonnoilla on siinä mielessä annettavaa tieteelle, että niiden piirissä esiintyvä inhimillinen kokemuksellisuus ja sille annetut selitykset voisi ottaa laajemminkin tieteellisen tarkastelun ja selittämisen kohteeksi ja "kääntää" niitä tieteen kielelle.
Poimin Idefeltin kirjasta joitakin ajatuksia.
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
musiikkia - Pianochocolate
Ajatellessani kuuntelin tänään ihan ensimmäiseksi tämän:
RUSSIAN ORTHODOX CHURCH MUSIC "Hallelujah"
http://www.youtube.com/watch?v=WsxxJNpZtHA
Sitten siirryin kuuntelemaan Pianochocolaten musiikkia joka on myös jollakin tavalla ajattoman kaunista. Olen samaa mieltä Benedicta Idefeltin kanssa siitä, että "Taiteen ei tarvitse olla uskonnollista auttaakseen sielunelämää. Riittää, että se on hyvää taidetta." (Benedicta Idefelt: Valo jota seurasin, s. 69) Eräs kaverini laittoi minulle kerran fb:ssä muutaman linkin Pianochocolaten musiikkiin josta pidän paljon.
Pianochocolate - New Day
http://www.youtube.com/watch?v=0a90HICPhsk
Pianochocolate - Un Poco De Tango
http://www.youtube.com/watch?v=z_4NxmECa3Q&feature=related
PianoChocolate - Les Souvenirs - Morning Coffee
http://www.youtube.com/watch?v=fTcUg4HG27Y&feature=related
Piano Chocolate - Smell of the Sea
http://www.youtube.com/watch?v=UFsKvvwrxGc&feature=related
Pianochocolate - Rose From Tango
http://www.youtube.com/watch?v=JqpkDXPpdE0&feature=related
Pianochocolate - Tenderness
http://www.youtube.com/watch?v=5NJoe4Ghnjw&feature=related
Pianochocolate - Drop
http://www.youtube.com/watch?v=YNp7l_uFSqY&feature=related
Pianochocolate - My Paris Is Here
http://www.youtube.com/watch?v=Z1Vl-hEqeT0&feature=related
Pianochocolate - Whisper
http://www.youtube.com/watch?v=f4pTUhOkPfM&feature=related
Pianochocolate - Dancing Dolphins
http://www.youtube.com/watch?v=5xRW-Ol9FGQ
Pianochocolate - River Song
http://www.youtube.com/watch?v=SXHnVsPbDkI&feature=endscreen&NR=1
Pianochocolate - April
http://www.youtube.com/watch?v=P4gsdcPkWk4&feature=related
Pianochocolate - flowers
http://www.youtube.com/watch?v=OjbZQu8y_nU&feature=related
Pianochocolate--Summer
http://www.youtube.com/watch?v=Q5IKx6sGYK4&feature=related
Pianochocolate - Not Too Late
http://www.youtube.com/watch?v=T_AyN6U0SBw
RUSSIAN ORTHODOX CHURCH MUSIC "Hallelujah"
http://www.youtube.com/watch?v=WsxxJNpZtHA
Sitten siirryin kuuntelemaan Pianochocolaten musiikkia joka on myös jollakin tavalla ajattoman kaunista. Olen samaa mieltä Benedicta Idefeltin kanssa siitä, että "Taiteen ei tarvitse olla uskonnollista auttaakseen sielunelämää. Riittää, että se on hyvää taidetta." (Benedicta Idefelt: Valo jota seurasin, s. 69) Eräs kaverini laittoi minulle kerran fb:ssä muutaman linkin Pianochocolaten musiikkiin josta pidän paljon.
Pianochocolate - New Day
http://www.youtube.com/watch?v=0a90HICPhsk
Pianochocolate - Un Poco De Tango
http://www.youtube.com/watch?v=z_4NxmECa3Q&feature=related
PianoChocolate - Les Souvenirs - Morning Coffee
http://www.youtube.com/watch?v=fTcUg4HG27Y&feature=related
Piano Chocolate - Smell of the Sea
http://www.youtube.com/watch?v=UFsKvvwrxGc&feature=related
Pianochocolate - Rose From Tango
http://www.youtube.com/watch?v=JqpkDXPpdE0&feature=related
Pianochocolate - Tenderness
http://www.youtube.com/watch?v=5NJoe4Ghnjw&feature=related
Pianochocolate - Drop
http://www.youtube.com/watch?v=YNp7l_uFSqY&feature=related
Pianochocolate - My Paris Is Here
http://www.youtube.com/watch?v=Z1Vl-hEqeT0&feature=related
Pianochocolate - Whisper
http://www.youtube.com/watch?v=f4pTUhOkPfM&feature=related
Pianochocolate - Dancing Dolphins
http://www.youtube.com/watch?v=5xRW-Ol9FGQ
Pianochocolate - River Song
http://www.youtube.com/watch?v=SXHnVsPbDkI&feature=endscreen&NR=1
Pianochocolate - April
http://www.youtube.com/watch?v=P4gsdcPkWk4&feature=related
Pianochocolate - flowers
http://www.youtube.com/watch?v=OjbZQu8y_nU&feature=related
Pianochocolate--Summer
http://www.youtube.com/watch?v=Q5IKx6sGYK4&feature=related
Pianochocolate - Not Too Late
http://www.youtube.com/watch?v=T_AyN6U0SBw
Syyrialaisten mystikkojen ajatuksia - Salattu valo
Luen taas syyrialaisten mystikkojen ajatuksia. Salattu valo-otsikon alta löytyy pohdiskelua valosta: "Näkyvää valoa ei voi kosketella, salattu valo on liian hienoa käsitellä, sen säde pakenee tutkiskelua ainaisesti." Tämän tekstin voi tietysti tulkita monilla tavoilla, mutta itse mietin tätä tietoisuuden valon kannalta.
Mielestäni tässä on samaa kuin Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen ajatuksissa mystikoista ja käsitteistä sekä tiedon, informaation, analyysin ja tietoisuuden erosta. "...sanat eivät ole sama kuin asia, johon ne viittaavat. Käsite ei ole sama kuin todellisuus." (s. 104) Ehkä tässä mielessä semiotiikka on loogista mystiikkaa.
Yhtenä vertauskuvana de Mello käyttää lehteä: "Käsitteet ovat yleiskäsitteitä. Esimerkiksi sanaa "lehti" voidaan käyttää puun jokaisesta erillisestä lehdestä. Sama sana pätee kaikkien puiden kaikkiin lehtiin, suuriin ja pieniin, tuoreisiin, kuivuneisiin, keltaisiin, vihreisiin ja banaanin lehtiin. Jos siis sanon, että näin tänä aamuna lehden, ette saa oikeaa käsitystä siitä, mitä todellisuudessa näin." (s. 104)
Tämä sitaatti on kappaleesta "Konkreettisuuden löytäminen" jossa on puhuttu myös ihmisen kohtaamisesta: "Minun on itse nähtävä ja koettava sisäisen tuntemuksen tasolla oikea, todellinen ihminen. Yksilö voidaan kokea sisäisesti koskettaen, mutta häntä ei voida käsitteellistää." (s. 105) Tässä on hieman samaa kuin Pianochocolaten flowers-videossa. Mitä enemmän ottaa pois käsitteiden kerroksia, sitä lähemmäksi pääsee sitä mikä on.
Tämä tulee ajatuksellisesti lähelle fenomenologiaa. Juha Himankan kirjassa "Se ei sittenkään pyöri - Johdatus mannermaiseen filosofiaan" on sanottu toiseen ihmiseen eläytymisestä: "Tieteistä katsominen eläytyminen on mystistä, hiljaisuutta joka ei puhu tieteelle. Eläytymistä ei saada matematisoitua eikä paikallistettua massapisteisiin, mutta tarkka korva erottaa kyllä sen äänen, joka tosin ei näy mittareissa." (s. 210) Tämä on rinnastettavissa siihen de Mellon ajatukseen, että "Informaatio ei ole oivallusta, analyysi ei ole tietoisuutta, tieto ei ole tietoisuutta." (s. 145)
Tähän voisi liittää myös sen Dolton kirjassaan "Kieli kaikki kaikessa" esittämän ajatuksen, että subjekti ja kieli eivät ole ajassa. Itse käsitän tämän niin, että subjekti ja kieli eivät ole jossakin mitattavassa ajassa vaan fenomenologian käsittein sisäisessä virtaavassa aikatietoisuudessa. Tässä mielessä elävää on se mikä on läsnä ja ihminen voi olla läsnä sanojensa välittämänä vaikka ihminen ei palaudukaan sanoihin ja käsitteisiin.
"Kaikki mikä on elävää, ja yhä elävää kielessä, jää aina eläväksi koska se on subjektin kieltä, eikä ruumiissa elävän yksilön kieltä. Se on tietenkin jonkun välittämää, ruumiin välityksellä, tietyllä olemassaolonsa hetkellä, mutta luova subjekti on ajankohtainen vielä ja aina, hienovaraisen välikäden, teoksen välityksellä. Jokainen taideteos on rakkauden ja halun kieltä." (s. 54) Jonkin viestin tai teoksen tekee kuolemattomaksi se, että se "koskettaa jotakuta, kohtaa toisen - - on kokijassaan elävän ilon lähde." (s. 55)
Kun tein kandiani, Dolto tuntui aina ja tuntuu edelleen hyvin elävältä, vaikka hän ei sanan arkipäiväisessä merkityksessä olekaan elossa. Sanan laajemmassa merkityksessä hän on elossa, hän on läsnä sanojen välityksellä ilmenevässä olemassaolossa.
Salattu valo-teksti jatkuu: "Jos silmämme sulkeutuu sulkeakseen valon sisäänsä, säde hiipuu pois ja pimentää silmämme mennessään, ja sokeiksi käyvät myös meidän mielemme, jos ne tutkivat sinua, meidän Valoamme, sillä sinun syntymäsi on tutkimaton, rikkautesi mittaamaton, aarteesi käsittämätön."
Mielestäni silmien sulkeminen on hieno metafora. Tosiaan, aurinkoa en voi katsoa kovin kauan suoraan, silloin sokeutuisin. Kun suljen silmäni, valo häviää. Aurinkoa joutuukin suurimman osan ajasta katsomaan jollakin tavalla välittyneenä. Samoin lienee tietoisuuden suhteen.
Mielestäni tässä on samaa kuin Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen ajatuksissa mystikoista ja käsitteistä sekä tiedon, informaation, analyysin ja tietoisuuden erosta. "...sanat eivät ole sama kuin asia, johon ne viittaavat. Käsite ei ole sama kuin todellisuus." (s. 104) Ehkä tässä mielessä semiotiikka on loogista mystiikkaa.
Yhtenä vertauskuvana de Mello käyttää lehteä: "Käsitteet ovat yleiskäsitteitä. Esimerkiksi sanaa "lehti" voidaan käyttää puun jokaisesta erillisestä lehdestä. Sama sana pätee kaikkien puiden kaikkiin lehtiin, suuriin ja pieniin, tuoreisiin, kuivuneisiin, keltaisiin, vihreisiin ja banaanin lehtiin. Jos siis sanon, että näin tänä aamuna lehden, ette saa oikeaa käsitystä siitä, mitä todellisuudessa näin." (s. 104)
Tämä sitaatti on kappaleesta "Konkreettisuuden löytäminen" jossa on puhuttu myös ihmisen kohtaamisesta: "Minun on itse nähtävä ja koettava sisäisen tuntemuksen tasolla oikea, todellinen ihminen. Yksilö voidaan kokea sisäisesti koskettaen, mutta häntä ei voida käsitteellistää." (s. 105) Tässä on hieman samaa kuin Pianochocolaten flowers-videossa. Mitä enemmän ottaa pois käsitteiden kerroksia, sitä lähemmäksi pääsee sitä mikä on.
Tämä tulee ajatuksellisesti lähelle fenomenologiaa. Juha Himankan kirjassa "Se ei sittenkään pyöri - Johdatus mannermaiseen filosofiaan" on sanottu toiseen ihmiseen eläytymisestä: "Tieteistä katsominen eläytyminen on mystistä, hiljaisuutta joka ei puhu tieteelle. Eläytymistä ei saada matematisoitua eikä paikallistettua massapisteisiin, mutta tarkka korva erottaa kyllä sen äänen, joka tosin ei näy mittareissa." (s. 210) Tämä on rinnastettavissa siihen de Mellon ajatukseen, että "Informaatio ei ole oivallusta, analyysi ei ole tietoisuutta, tieto ei ole tietoisuutta." (s. 145)
Tähän voisi liittää myös sen Dolton kirjassaan "Kieli kaikki kaikessa" esittämän ajatuksen, että subjekti ja kieli eivät ole ajassa. Itse käsitän tämän niin, että subjekti ja kieli eivät ole jossakin mitattavassa ajassa vaan fenomenologian käsittein sisäisessä virtaavassa aikatietoisuudessa. Tässä mielessä elävää on se mikä on läsnä ja ihminen voi olla läsnä sanojensa välittämänä vaikka ihminen ei palaudukaan sanoihin ja käsitteisiin.
"Kaikki mikä on elävää, ja yhä elävää kielessä, jää aina eläväksi koska se on subjektin kieltä, eikä ruumiissa elävän yksilön kieltä. Se on tietenkin jonkun välittämää, ruumiin välityksellä, tietyllä olemassaolonsa hetkellä, mutta luova subjekti on ajankohtainen vielä ja aina, hienovaraisen välikäden, teoksen välityksellä. Jokainen taideteos on rakkauden ja halun kieltä." (s. 54) Jonkin viestin tai teoksen tekee kuolemattomaksi se, että se "koskettaa jotakuta, kohtaa toisen - - on kokijassaan elävän ilon lähde." (s. 55)
Kun tein kandiani, Dolto tuntui aina ja tuntuu edelleen hyvin elävältä, vaikka hän ei sanan arkipäiväisessä merkityksessä olekaan elossa. Sanan laajemmassa merkityksessä hän on elossa, hän on läsnä sanojen välityksellä ilmenevässä olemassaolossa.
Salattu valo-teksti jatkuu: "Jos silmämme sulkeutuu sulkeakseen valon sisäänsä, säde hiipuu pois ja pimentää silmämme mennessään, ja sokeiksi käyvät myös meidän mielemme, jos ne tutkivat sinua, meidän Valoamme, sillä sinun syntymäsi on tutkimaton, rikkautesi mittaamaton, aarteesi käsittämätön."
Mielestäni silmien sulkeminen on hieno metafora. Tosiaan, aurinkoa en voi katsoa kovin kauan suoraan, silloin sokeutuisin. Kun suljen silmäni, valo häviää. Aurinkoa joutuukin suurimman osan ajasta katsomaan jollakin tavalla välittyneenä. Samoin lienee tietoisuuden suhteen.
maanantai 2. tammikuuta 2012
"Tutkija: Sinnikäs ihminen selättää vaikeatkin traumat" II
"Jos on persoonaltaan taipuvainen haastamaan kaikkea, on vaarassa katkeroitua", Korkeila kuvailee. Mietin mitä tämä kaiken haastaminen tarkoittaa. Jos haastamisella tarkoitetaan perusteellista asioiden, ihmisten, ideoiden, arvojen, elämänkatsomusten, maailmankatsomusten, ideologioiden ja muiden käsitejärjestelmien kyseenalaistamista niin se voi jossakin iässä ja elämänvaiheessa olla hyvinkin tarpeellista. Samalla se voi olla raskasta paitsi ihmiselle itselleen, myös läheisille.
Katkeroituminen on mahdollinen seuraus siitä, että ihminen kokee ettei tule ymmärretyksi, kokee jäävänsä vaille tukea tai saa hylkäämiskokemuksia. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys vain tämän ihmisen omasta persoonasta vaan myös siitä, miten yhteisössä suhtaudutaan sellaiseen ihmiseen joka haastaa.
"Suurin osa vaikeissa oloissa kasvaneista lapsista pärjää elämässään hienosti." Tekstiä referoiden, sinnikkäillä ihmisillä on voimavaroja joiden ansiosta toipuminen sujuu paremmin. He osaavat säilyttää toimintakykynsä ja toiveikkuutensa sekä antaa itselleen positiivista palautetta ("minä pärjäänkin aika hyvin tässä tilanteessa") myös muutostilanteissa kuten sairastuessaan.
Uskon että avoimuus, kontaktien solmiminen, tuen hakeminen, toiveikkuuden säilyttäminen ja positiivisen palautteen antaminen itselleen ovat ainakin jossakin määrin (sosiaalisesti) opittavissa olevia taitoja. Ihminen voi myös oppia selviytymään ilman toisten tukea - ainakin Anthony de Mello vaikuttaa saavuttaneen tällaisen tilan kirjassaan Havahtuminen.
Olisi mielenkiintoista tietää, liittyykö Korkeilan näkemyksessä "käännänpä tämän voitoksi"-ajattelu nimenomaan todellisuuden kieltämiseen ja miten hän erottaa ko. ajattelun sinnikkäiden ihmisten voimavaroista.
Asiakastyön näkökulmasta olisi kiinnostavaa tietää, miten traumaattisen tapahtuman kokenutta ihmistä voidaan tukea siten, että ihmisellä itsellään säilyy vapaus valita miten hän suhtautuu ajatukseen kasvusta ja siten, että kasvuun tarvittavat välineet ovat yhdessä ihmisen kanssa hänen lähikehityksen vyöhykkeellään muodostettuja ja ihmisen omaan persoonaan sopivia.
"Korkeila toteaa, että liika realistisuus oman itsensä suhteen ei ole hyvästä. Tutkimusten mukaan depressiosta kärsivät ovat realistisempia kuin muut ihmiset. Ihmisen eloonjäämisen kannalta ylioptimistisuus on hyvästä."
Tässä yhteydessä on paikallaan miettiä sairauskäsitystä. On kiinnostava paradoksi, että tietynasteinen ympäristön havainnoinnin realistisuus voi näyttäytyä sairautena kun taas lievä positiivinen väärinhavainnointi lisää eloonjäämistä. Sairaus ja terveys ovat selvästi määrittelykysymyksiä, sijainteja jatkumoilla jotka liittyvät ympäristöön.
Mitä tulee posttraumaattiseen kasvuun, siitä tulee mieleen "uudelleenorganisoiva elämänvoima", joka on käsitteeni useamman eri ajattelijan eri aikoina esittämille samansuuntaisille ajatuksille.
Sandor Ferenczi puhuu "organisoivasta elämänvietistä" joka "ottaa pyrkimyksekseen yksilöllisen täydellisyyden ja täydentymisen pahojenkin kokemusten jälkeen". Alf Rehniä mukaillen luovuus on hengissäselviytymisyrittäjyyttä, alkuvoimaista energiaa jota voi suunnata monella tavalla ja joka “voi puhjeta kukoistukseen myös kaikkein karuimmassa maaperässä”.
Systeemiteoreetikko Kauffmanin mukaan emergentillä maailmankaikkeudella on mahdollisuus toteutua luovasti ja ennustamattomasti. Ehkä sinnikkyys on juuri tällaista luovaa, osin ennustamatonta hengissäselviytymisyrittäjyyttä.
Rehn siteeraa kirjassaan "Vaaralliset ideat" myös Joseph Schumpterin oivallusta siitä että luovuudessa on aina muutosta jossa tapahtuu monimutkaista yhteispeliä luovan ja tuhoavan välillä. Tämän voi katsoa vastaavan systeemiteorian käsitettä “järjestystä kaaoksen rajalla”. Perususkomusten haastamiseen johtava traumaattinen tila lienee yksi versio tästä.
Samat asiat löytyvät myös myyteistä - esimerkiksi ylösnousemuksesta ja Feeniks-linnusta. Nähdäkseni on yleisemminkin niin, että useat ajattelijat eri aikakausina kuvaavat samaa asiaa eri käsittein.
Katkeroituminen on mahdollinen seuraus siitä, että ihminen kokee ettei tule ymmärretyksi, kokee jäävänsä vaille tukea tai saa hylkäämiskokemuksia. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys vain tämän ihmisen omasta persoonasta vaan myös siitä, miten yhteisössä suhtaudutaan sellaiseen ihmiseen joka haastaa.
"Suurin osa vaikeissa oloissa kasvaneista lapsista pärjää elämässään hienosti." Tekstiä referoiden, sinnikkäillä ihmisillä on voimavaroja joiden ansiosta toipuminen sujuu paremmin. He osaavat säilyttää toimintakykynsä ja toiveikkuutensa sekä antaa itselleen positiivista palautetta ("minä pärjäänkin aika hyvin tässä tilanteessa") myös muutostilanteissa kuten sairastuessaan.
Uskon että avoimuus, kontaktien solmiminen, tuen hakeminen, toiveikkuuden säilyttäminen ja positiivisen palautteen antaminen itselleen ovat ainakin jossakin määrin (sosiaalisesti) opittavissa olevia taitoja. Ihminen voi myös oppia selviytymään ilman toisten tukea - ainakin Anthony de Mello vaikuttaa saavuttaneen tällaisen tilan kirjassaan Havahtuminen.
Olisi mielenkiintoista tietää, liittyykö Korkeilan näkemyksessä "käännänpä tämän voitoksi"-ajattelu nimenomaan todellisuuden kieltämiseen ja miten hän erottaa ko. ajattelun sinnikkäiden ihmisten voimavaroista.
Asiakastyön näkökulmasta olisi kiinnostavaa tietää, miten traumaattisen tapahtuman kokenutta ihmistä voidaan tukea siten, että ihmisellä itsellään säilyy vapaus valita miten hän suhtautuu ajatukseen kasvusta ja siten, että kasvuun tarvittavat välineet ovat yhdessä ihmisen kanssa hänen lähikehityksen vyöhykkeellään muodostettuja ja ihmisen omaan persoonaan sopivia.
"Korkeila toteaa, että liika realistisuus oman itsensä suhteen ei ole hyvästä. Tutkimusten mukaan depressiosta kärsivät ovat realistisempia kuin muut ihmiset. Ihmisen eloonjäämisen kannalta ylioptimistisuus on hyvästä."
Tässä yhteydessä on paikallaan miettiä sairauskäsitystä. On kiinnostava paradoksi, että tietynasteinen ympäristön havainnoinnin realistisuus voi näyttäytyä sairautena kun taas lievä positiivinen väärinhavainnointi lisää eloonjäämistä. Sairaus ja terveys ovat selvästi määrittelykysymyksiä, sijainteja jatkumoilla jotka liittyvät ympäristöön.
Mitä tulee posttraumaattiseen kasvuun, siitä tulee mieleen "uudelleenorganisoiva elämänvoima", joka on käsitteeni useamman eri ajattelijan eri aikoina esittämille samansuuntaisille ajatuksille.
Sandor Ferenczi puhuu "organisoivasta elämänvietistä" joka "ottaa pyrkimyksekseen yksilöllisen täydellisyyden ja täydentymisen pahojenkin kokemusten jälkeen". Alf Rehniä mukaillen luovuus on hengissäselviytymisyrittäjyyttä, alkuvoimaista energiaa jota voi suunnata monella tavalla ja joka “voi puhjeta kukoistukseen myös kaikkein karuimmassa maaperässä”.
Systeemiteoreetikko Kauffmanin mukaan emergentillä maailmankaikkeudella on mahdollisuus toteutua luovasti ja ennustamattomasti. Ehkä sinnikkyys on juuri tällaista luovaa, osin ennustamatonta hengissäselviytymisyrittäjyyttä.
Rehn siteeraa kirjassaan "Vaaralliset ideat" myös Joseph Schumpterin oivallusta siitä että luovuudessa on aina muutosta jossa tapahtuu monimutkaista yhteispeliä luovan ja tuhoavan välillä. Tämän voi katsoa vastaavan systeemiteorian käsitettä “järjestystä kaaoksen rajalla”. Perususkomusten haastamiseen johtava traumaattinen tila lienee yksi versio tästä.
Samat asiat löytyvät myös myyteistä - esimerkiksi ylösnousemuksesta ja Feeniks-linnusta. Nähdäkseni on yleisemminkin niin, että useat ajattelijat eri aikakausina kuvaavat samaa asiaa eri käsittein.
"Tutkija: Sinnikäs ihminen selättää vaikeatkin traumat" I
Luin tänään HS:n uutisoinnin "Tutkija: Sinnikäs ihminen selättää vaikeatkin traumat". Jutussa oli haastateltu Turun yliopiston psykiatrian professoria Jyrki Korkeilaa.
Traumaksi sanotiin "poikkeuksellisen kuormittavaa tapahtumaa tai tilannetta, esimerkiksi sairautta, väkivaltaa tai avioeroa. Se aiheuttaa jatkuvan vireystilan nousun, jonka ihminen kokee hallitsemattomaksi ja kielteiseksi". Posttraumaattisen kasvun todettiin olevan seurausta riittävän suuresta tuskasta, joka haastaa ihmisen perususkomukset oikeudenmukaisuudesta, kohtuullisuudesta ja järjestyksestä.
Vaikean elämänkriisin seurauksena voi olla henkinen kasvu. Elämä voi tuntua entistä arvostettavammalta, rikkaammalta, täydemmältä ja paremmalta. Ihminen voi kokea itsensä vahvaksi ja ihmissuhteet kohenevat.
Korkeilan mukaan "kasvua tapahtuu enemmän niillä, jotka ovat kokeneet traumoja, kuin niillä, jotka ovat ne välttäneet" ja "Muutos positiiviseen suuntaan on paljon yleisempää kuin esimerkiksi trauman osaltaan synnyttämät psykiatriset sairaudet. Muutos positiiviseen on mahdollista myös posttraumaattisesta stressistä kärsiville".
Tämä oli kiinnostava ja tärkeä havainto. Se voi antaa toivoa ihmisille jotka ovat kokeneet jonkin traumaattisen tapahtuman ja auttaa purkamaan sellaisia käsityksiä, että traumasta ei voi koskaan täysin toipua.
"Korkeila painottaa, että tässä prosessissa ei ole kyse todellisuuden kieltämisestä eikä tietoisesta ajattelusta, että "käännänpä tämän voitoksi". "Tällaiset yritykset epäonnistuvat taatusti", professori sanoo." Tämä on hyvä tuoda esiin. Aito kasvu saatetaan helposti tulkita defensiivisyydeksi jos tulkinnan lähtökohtana on sellainen käsitys, että traumaattisista tapahtumista ei seuraa mitään hyvää.
"Kasvu edellyttää tiettyjä persoonallisuuden piirteitä. Ulospäin suuntautunut ja herkästi kontakteja ja solmiva osaa hakea tukea muista. Joustava persoona on avoin uusille kokemuksille, ja toiveikas ihminen odottaa tulevaisuudelta hyvää. Lisäksi tarvitaan kykyä säädellä tunteita, jottei kriisissä vahingoita itseään eikä muita."
On varmaan niin, että jotkin persoonallisuudenpiirteet voivat edesauttaa kriiseistä ja traumoista toipumista. En kuitenkaan mielelläni varaisi kasvun mahdollisuutta vain tietynlaisen persoonallisuuden omaaville. Kaikissa persoonallisuuden piirteissä lienee vahvuutensa ja heikkoutensa.
Ekstroversio voi tehdä kontaktien solmimisen helpommaksi ja introvertilla voi olla määrällisesti vähemmän kavereita kuin introvertilla. Tämä ei kuitenkaan vielä kerro kontaktien laadusta jolla myös lienee merkitystä.
Avoimuus uusille kokemuksille voi lisätä myönteistä kehitystä edesauttavien seikkojen havainnointia ympäristössä, mutta erityisesti yhdistettynä ekstroversioon se voi lisätä myös kriisiyttävien kokemusten mahdollisuutta. Vähäinen avoimuus ehkä kaventaa mahdollisuuksia myönteisiin kokemuksiin, mutta samalla se voi myös säästää joiltakin vaikeilta kokemuksilta.
"Persoonallisuuden piirteiden lisäksi ihminen tarvitsee kriisissä muilta sosiaalista tukea ja ymmärryksen siitä, että vastoinkäymisistä voi oppia uutta." Esimerkkinä on käytetty Madridin terrori-iskusta selvinneitä. Parhaiten selvisivät ne jotka jakoivat kokemuksensa puhumalla. He voivat myöhemmin paremmin ja heillä oli enemmän sosiaalisia suhteita kuin yksin selviämistä yrittäneillä. "Keskustelu omista kokemuksista lisää kasvua." Tässäkin näkyy ympäristön merkitys yksilölle. Yksilön voimavarat eivät ole pelkästään yksilöstä itsestään kiinni.
Olisi mielenkiintoista tietää, oliko kokemuksiaan jakaneissa erilaisia alaryhmiä - oliko esimerkiksi erilaisilla keskustelukumppaneilla, koetulla vuorovaikutuksen laadulla jne. vaikutusta selviämiskokemukseen.
Traumaksi sanotiin "poikkeuksellisen kuormittavaa tapahtumaa tai tilannetta, esimerkiksi sairautta, väkivaltaa tai avioeroa. Se aiheuttaa jatkuvan vireystilan nousun, jonka ihminen kokee hallitsemattomaksi ja kielteiseksi". Posttraumaattisen kasvun todettiin olevan seurausta riittävän suuresta tuskasta, joka haastaa ihmisen perususkomukset oikeudenmukaisuudesta, kohtuullisuudesta ja järjestyksestä.
Vaikean elämänkriisin seurauksena voi olla henkinen kasvu. Elämä voi tuntua entistä arvostettavammalta, rikkaammalta, täydemmältä ja paremmalta. Ihminen voi kokea itsensä vahvaksi ja ihmissuhteet kohenevat.
Korkeilan mukaan "kasvua tapahtuu enemmän niillä, jotka ovat kokeneet traumoja, kuin niillä, jotka ovat ne välttäneet" ja "Muutos positiiviseen suuntaan on paljon yleisempää kuin esimerkiksi trauman osaltaan synnyttämät psykiatriset sairaudet. Muutos positiiviseen on mahdollista myös posttraumaattisesta stressistä kärsiville".
Tämä oli kiinnostava ja tärkeä havainto. Se voi antaa toivoa ihmisille jotka ovat kokeneet jonkin traumaattisen tapahtuman ja auttaa purkamaan sellaisia käsityksiä, että traumasta ei voi koskaan täysin toipua.
"Korkeila painottaa, että tässä prosessissa ei ole kyse todellisuuden kieltämisestä eikä tietoisesta ajattelusta, että "käännänpä tämän voitoksi". "Tällaiset yritykset epäonnistuvat taatusti", professori sanoo." Tämä on hyvä tuoda esiin. Aito kasvu saatetaan helposti tulkita defensiivisyydeksi jos tulkinnan lähtökohtana on sellainen käsitys, että traumaattisista tapahtumista ei seuraa mitään hyvää.
"Kasvu edellyttää tiettyjä persoonallisuuden piirteitä. Ulospäin suuntautunut ja herkästi kontakteja ja solmiva osaa hakea tukea muista. Joustava persoona on avoin uusille kokemuksille, ja toiveikas ihminen odottaa tulevaisuudelta hyvää. Lisäksi tarvitaan kykyä säädellä tunteita, jottei kriisissä vahingoita itseään eikä muita."
On varmaan niin, että jotkin persoonallisuudenpiirteet voivat edesauttaa kriiseistä ja traumoista toipumista. En kuitenkaan mielelläni varaisi kasvun mahdollisuutta vain tietynlaisen persoonallisuuden omaaville. Kaikissa persoonallisuuden piirteissä lienee vahvuutensa ja heikkoutensa.
Ekstroversio voi tehdä kontaktien solmimisen helpommaksi ja introvertilla voi olla määrällisesti vähemmän kavereita kuin introvertilla. Tämä ei kuitenkaan vielä kerro kontaktien laadusta jolla myös lienee merkitystä.
Avoimuus uusille kokemuksille voi lisätä myönteistä kehitystä edesauttavien seikkojen havainnointia ympäristössä, mutta erityisesti yhdistettynä ekstroversioon se voi lisätä myös kriisiyttävien kokemusten mahdollisuutta. Vähäinen avoimuus ehkä kaventaa mahdollisuuksia myönteisiin kokemuksiin, mutta samalla se voi myös säästää joiltakin vaikeilta kokemuksilta.
"Persoonallisuuden piirteiden lisäksi ihminen tarvitsee kriisissä muilta sosiaalista tukea ja ymmärryksen siitä, että vastoinkäymisistä voi oppia uutta." Esimerkkinä on käytetty Madridin terrori-iskusta selvinneitä. Parhaiten selvisivät ne jotka jakoivat kokemuksensa puhumalla. He voivat myöhemmin paremmin ja heillä oli enemmän sosiaalisia suhteita kuin yksin selviämistä yrittäneillä. "Keskustelu omista kokemuksista lisää kasvua." Tässäkin näkyy ympäristön merkitys yksilölle. Yksilön voimavarat eivät ole pelkästään yksilöstä itsestään kiinni.
Olisi mielenkiintoista tietää, oliko kokemuksiaan jakaneissa erilaisia alaryhmiä - oliko esimerkiksi erilaisilla keskustelukumppaneilla, koetulla vuorovaikutuksen laadulla jne. vaikutusta selviämiskokemukseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)