Ojanen pitää rakkauden eros- ja agape-muotojen välisen jännitteen pohtimista erityisen mielenkiintoisena. Ne näyttäisivät teologisessa käsitteistössä olevan periaatteessa vastakkaisia. Eros “tarkoittaa rakkautta, jossa pyritään ylöspäin - -”. Tämä voi näkyä niin seksuaalisen nautinnon tavoittelussa kuin uskonnollisessa kokemuksissakin, erityisesti mystiikassa johon “kuuluu jumaluuden tai jumalallisen läsnäolon voimakas kokeminen, siis jonkin - - “aripäiväisyydestä” poikkeavan kokemuksen ja olemassaolon tavan tavoittelu”.
Agape “on perimmältään Jumalan rakkautta ihmisiä kohtaan” joka tulee ihmiselle armosta, ylhäältä alaspäin, ja toimii mallina jonka mukaan ihmisenkin pitäisi toimia. Ojasen mukaan nämä molemmat muodot ovat uskonnon kautta ymmärrettäviä käsitteitä. Molemmissa on kysymys Jumalasta ja jumaluudesta sekä ihmisen suhteesta näihin ja myös ihmisen suhteesta toisiin ihmisiin ja maalliseen elämään.
Ojasen mukaan “Tämä kaksoissuhde johdattaa olennaisella tavalla eteenpäin rakkauden käsitteessä, johon näyttää väistämättä liittyvän ihmisen suhde itseään korkeampaan. Eroksen ja agapen yhdistymistä kristilliseltä pohjalta on kuvattu myös caritas-termillä, joka suomennetaan usein laupeudeksi. Rakkauden teoriaa hoitotyössä tutkineen Katie Erikssonin mukaan hoitamisen ydin on juuri caritas, ajatus rakkaudesta ja laupeudesta.”
Eräs epäitsekkään rakkauden teeman muunnelma on Ojasen mukaan isänmaanrakkaus. Siihen sisältyy uhrautuminen suuremman kokonaisuuden hyväksi. Sotaisuuden tai kiihkomielisyyden ei tarvitsisi olla isänmaallisuuden koko sisältö.
Isänmaallisuus voitaisiin ymmärtää laajemmin ja rauhanomaisemmin, yhteenkuuluvuutena oman maan, kulttuurin, kielen ja perinteen kanssa. “Näissä asioissa on isänmaanrakkauden kestävä pohja ja tulevaisuuden mahdollisuus, eikä isänmaanrakkaus silloin ole koko maailmaan kohdistuvan rakkauden vastakohta.”
Tästä olen Ojasen kanssa samaa mieltä. Isänmaallisuus voisi ilmentyä oman maan, kulttuurin, kielen ja perinteiden arvostamisena ja toisaalta myös haluna uudistaa omaa kulttuuria ja perinteitä silloin kuin sellaiselle tarvetta on. Oman maan, kulttuurin, kielen ja perinteiden arvostamisen ei tarvitse eikä sen pitäisi merkitä rasismia tai toisten kulttuurien arvottamista huonommiksi kuin oma.
Rakkaus voi kohdistua niin ihmisiin, asioihin, esineisiin kuin abstrakteihinkin asioihin.Rakkaus voi olla innostusta mihin asiaan tahansa. Siihen voi kuulua omistamisen tarve, mutta se voi olla myös epäitsekästä omistautumista sille asialle johon tuntee innostusta. Rakkaus voi olla myös “jonkinlaista tuttuutta, turvallisuutta ja johonkin kuulumista”, kuten kotiseuturakkaus.
Luonnonrakkaus voi olla yhteenkuuluvuuden tunnetta ja suojelunhalua suhteessa luontoon. “Agape laajimmassa mielessä on myötätuntoa ja solidaarisuutta kaikkea elävää, itse elämää tai yhtä hyvin kaikkea olemassaolevaa kohtaan.”
Lisäksi Ojanen mainitsee platonisen, puhtaasti henkisen rakkauden, kaukorakkauden joka on ihailua ja ihannerakkautta, itserakkauden sekä kosmisen rakkauden. Ojasen mukaan itserakkaus on ainakin näennäisesti paradoksaalinen asia: “Rakkaudella on kohde joka ei ole vain ulkopuolinen”. Lisäksi itserakkaus on yksi niitä harvoja merkityksiä, joissa rakkauden käsite saa usein negatiivisen vivahteen. “Kuinka voi olla omalle itselleen niin ulkopuolinen, että voi itse olla omien tunteidensa kohde?”
En ole ehkä ihan samaa mieltä siitä, että itserakkaus olisi välttämättä ulkopuolisuutta. Mielestäni asia on ennemminkin päinvastoin. Jos on itselleen ulkopuolinen, tekee helposti itsestään objektin tai kohtelee itseään sellaisena.
Kosminen rakkaus on Ojasen mukaan voima, joka on tavallaan kaikkialla, hallitsee tai ei hallitse maailmaa mutta on kuitenkin olemassa siinä. Tällainen rakkaus saa usein uskontoon ja Jumalaan liittyviä merkityksiä. “Miksi rakkaus saa juuri tällaisia ulottuvuuksia, on tärkeä asia niin rakkauden kuin koko maailmamme ymmärtämisen kannalta.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti