Edellisen perusteella voitaneen todeta, että kyky itseorganisoituvuuteen on yksi elävien järjestelmien perusominaisuus, ei jokin harvoille ja valituille yksilöille kuuluva myyttinen kyky.
Elämänvoimaa voidaan pitää yhtenä itseorganisoitumisen muotona, sellaisena muotona joka mahdollistaa vaikeistakin kokemuksista oppimisen sekä järjestelmien laadulliset muutokset jotka tekevät järjestelmästä funktionaalisemman suhteessa ympäristöön ja toisiin järjestelmiin.
Feeniks-lintu-myytti on yksi muunnelma ylösnousemuksesta. Dolto tulkitsee ylösnousemuksen heräämiseksi loputtoman haluun itse kullakin. Dolto puhuu tässä yhteydessä muodonmuutoksesta.
Mielestäni se hetki, jota myyteissä on pidetty muodonmuutoksen hetkenä, on tulkittavissa systeemiteoriassa siksi S-käyrän hetkeksi, jossa Y siirtyy uudelle tasolle. Kysymys on tässä näkökulmassa laadullisesta muutoksesta joka pohjautuu määrällisiin tekijöihin. Ilmiö on siis yleisinhimillinen ja tieteellisesti selitettävissä.
Systeemiteoriassa “S-käyrän muutoksen kohdat riippuvat systeemin yksityiskohtaisesta rakenteesta ja ominaisuuksista.”Tämän lisäksi ne riippunevat lähikehityksen vyöhykkeestä. Tutkivassa oppimisessa lähikehityksen vyöhyke on määritelty seuraavasti. “Toimijan (yksilö tai yhteisö) osaamisen ylärajalla oleva dynaaminen vyöhyke, jossa yksilön taitojen kehittyminen tapahtuu.”
“Etäisyys yksilön itsenäisen ongelmanratkaisukyvyn ja ohjaavan aikuisen tai ulkoisen tuen varassa saavutetun taidon välillä. Ekspansiivisen oppimisen näkökulmasta lähikehityksen vyöhyke tarkoittaa toimintajärjestelmässä vakiintuneen ja kulttuurissa esiintyvän yhteiskunnallisesti kehittyneimmän käytännön välistä etäisyyttä.”
Mikäli lähikehityksen vyöhykettä pidetään etäisyytenä yksilön itsenäisen ongelmanratkaisukyvyn ja jonkin ulkoisen tuen varassa saavutetun taidon välillä, niin mielestäni lähikehityksen vyöhykkeelle voi antaa systeemiteoreettisen tulkinnan.
Oletetaan, että X kuvaa jotakin pistettä lähikehityksen vyöhykkeen ala- ja ylärajan välillä. Se hetki kun Y:n arvolle ei tapahdu mitään X:n arvon kasvaessa, vastaa lähikehityksen vyöhykkeellä sitä tilannetta, kun yksilö on vielä lähempänä senhetkistä itsenäistä ongelmanratkaisukykyään kuin kykyä jota hän on opettelemassa taitavamman yksilön tuella.
Kun yksilö alkaa ulkoisen tuen varassa oppia jotakin uutta ja saa tästä uudesta omakohtaisia oivalluksia, se lienee se hetki kun Y:n arvo alkaa nousta nopeasti. Y siirtyy uudelle tasolle, kun yksilö saavuttaa uuden taidon joka on siihen asti ollut hänen osaamisensa yläraja. Tämä on laadullinen muutos jonka jälkeen Y vakiintuu jälleen matalan kasvun tasolle – tosin vain hetkeksi, sillä nähdäkseni tämä prosessi on oppimisessa toistuva. Ehkä kaikki toistuvat toimintatavat eivät olekaan haitallisia...
Dolton mukaan metamorfoosi tapahtuu puheiden kautta. Kommunikaatio kahden (tai useamman) ihmisen välillä onkin yksi olennainen lähikehityksen vyöhykkeen osatekijä. Kommunikoida voi toki muillakin merkeillä kun pelkillä sanoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti