Kieli kotina V

“Bachelard käsittelee myös psykologisoituja paikkoja kuten vinttejä, kellareita, huoneita ja laatikoita. Kun psykologia kiinnostaa alitajuiset unet, Bachelardia kiinnostaa tietoinen uneksinta. - - hän kritisoi ankarasti psykologiaa kuvittelukyvyn latistamisesta ja palauttamisesta psyykkisiin tosiseikkoihin. Hän itse ei kiinnitä haavekuvia pelkkään yksilön menneisyyteen, vaan puhuu “topos-analyysistä”, joka pään sisään rajautumisen sijaan analysoi paikkoja eikä pelkää yksilön mieltä.“

“Pesässä huipentuu Bachelardin mukaan luottamus maailmaan, se on samanaikaisesti hauras ja turvallinen. Näin se kertoo rauhasta suojattoman luonnon keskellä. Pesä on myös asumuksista intiimein; samoin kuin lintu painelee pesänsä ruumiillaan samoin vuoteeseen asettuva lapsi tekee kehollaan itselleen kotoisan tilan.” Ja “Pesässä “sikiö luo itselleen sylin”. Sama mielikuva menee vielä kauemmas alkuun kotilossa; siinä asumus syntyy erittämällä, antamalla rakennusaineen tihkua ympärille.”

Myös kieli kotina on samanaikaisesti sekä hauras että turvallinen, erityisesti jos ihminen kehittää oman kielensä, ilmaisutapansa omalle äänelleen. Kieli jaettuna kommunikaationa on hauras koti, sillä se on altis väärinymmärryksille ja virhetulkinnoille jotka etäännyttävät ihmisiä toisistaan. Toisaalta kieli on myös turvallinen paikka, se on jotakin joka on aina läsnä ja josta voi muokata omannäköisensä. Kieli on ihmisyyden rakennusaine jonka voi antaa tihkua ympärille. Kieli on syli, jossa ihmisellä on mahdollisuus olla jatkuvassa uudelleensyntymisen prosessissa.

Kun asetun kieleen lepäämään, yritän tehdä siihen kotoisan tilan tavalla tai toisella. Psykologian kielessä tämä toimii niin, että jos koen kielen ei-turvalliseksi tai ahtaaksi, kapinoin. Etsin ne asiat, joita voin perustellusti tai vähemmän perustellusti vastustaa ja kritisoida. Lisäksi etsin ja tuotan sellaista psykologian kieltä, joka tuntuu kotoisalta, omaan persoonaan ja olemisen tapaan sopivalta sekä sellaiselta, johon suuntaan haluan kehittää ajatteluani.

Erityisesti koen kielen ei-turvallisena ja ahtaana, jos tuntuu siltä että siinä ei ole riittävästi aukkoja: tilaa ihmisten yksilöllisille eroille, sekä inhimilliselle kasvulle, kehitykselle, muutokselle... Samoin koen kielen ei-turvallisena ja ahtaana, jos siinä tuntuu ihmisyys olevan jotenkin ennaltamäärätty tai lukkoonlyöty tai tulkittu jotenkin kapeasti, vaihtoehdottomasti ja ahtaasti.

Mietin ystäväni siteeraamaa Kati Aho-Mustosen ajatusta että suurin osa ihmisistä epäilee psykologiaa koska on pelottavaa ajatella että ihmisistä ja mielestä voisi tehdä yleistyksiä kun jokainen haluaa ja uskoo olevansa ainutlaatuinen. Tämä on varmaan totta.

Mielestäni aina ei kuitenkaan ole kysymys tästä. Ihmisissä on paljon samaa jokaisen yksilön ainutlaatuisuudesta huolimatta. Samankaltaisuuden kieltäminen olisi melkoista realismin puutetta. Se, mikä häiritsee, on yksilön fenomenaalisen maailman ohittaminen yleistyksillä, teoreettisen todellisuuden asettaminen todellisuuden päälle siten että ei enää ymmärretä käsitteillä vaan käsitteitä.

Mitä tulee samanlaisuuteen omakohtaisesti koettuna, jossain määrin haluan olla samanlainen kuin toiset ihmiset, sillä se lisää turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yritän myös oppia toisilta ihmisiltä, erityisesti ystäviltäni, sellaisia toiminta- ja ajattelumalleja jotka vaikuttavat jollakin tavalla hyviltä.

Erilaisten kokemuksellisten asioiden jakaminen toisten ihmisten kanssa on helpottavaa, sillä niiden jakamisen jälkeen ilmenevä samankaltaisuus ihmisten kesken auttaa suhteuttamaan omia kokemuksia “onko-tämä-normaalia-vai-pitäisikö-huolestua-kysymykseen”. Näin jaettu kielellinen vuorovaikutus tekee olon omassa persoonassa kotoisammaksi ja levollisemmaksi.

Onnekseni minulla on sekä perusturvallinen olo maailmassa, että riittävän paljon kokemuksia hyvistä ihmissuhteista joissa on vastavuoroisesti rakkautta, hyväksytyksi tulemista, ymmärretyksi tulemista jne. Se on arvokasta sosiaalista pääomaa, jonka avulla uskaltaa ottaa henkilökohtaisia riskejä omaksi itseksi tulemisessa. Mitä täydemmin on olemassa, sitä enemmän siitä olemassaolostaan on velkaa toisille ihmisille, kaikille niille tavoille joilla toiset ihmiset ovat auttaneet todellistumaan ja antaneet uskallusta todellistua mahdollisimman kokonaisena.