I DEMITTÄMINEN
MATKALLA: ENSIMMÄISEN KESKUSTELUTILAN JA TUTKIMUSPROSESSIN KUVAUS
Laukkanen toteaa, että "Yhtenä internetin merkittävänä piirteenä on pidetty aikaan ja paikkaan liittyvien sidosten heikentymistä, jopa kumoutumista. Toisaalta "meidän täytyy yhä valita, missä ja milloin olemme."
Demi-lehden sivusto on kaupallinen, mutta käyttäjilleen ilmainen. Sekä lehden että sivuston kohderyhmänä ovat nuoret, 12-19-vuotiaat tytöt. Mielestäni ne Laukkasen tekemät huomiot, että "Sivujen ulkoasu on näin toistuvasti viitannut internetiä vanhempiin tyttökulttuurissa
käytettyihin viestintämuotoihin, kuten ilmoitustauluun, ystäväkirjaan, vihkoon
ja piirustuksiin." ja "Demin sivujen visuaaliset ja sisällölliset ratkaisut tuovat suhteellisen uuteen mediaan eli internetiin jatkuvuutta ja tuttuutta. Samalla ne rakentavat tietynlaista, jopa stereotyyppistä käsitystä teini-ikäisistä tytöistä." ovat mielenkiintoisia.
Nämä huomiot herättävät kysymyksen siitä, tuovatko uudet viestintämuodot todella jotain uutta ihmisten kommunikaatio- ja keskustelukulttuuriin vai toimivatko ne vain vanhojen ajatusten uuden tuottamisen välineenä.
Laukkasen tutkimusote Demissä on "tutkimusmatkan edetessä muotoutunut etnografiseksi" olematta sitä kuitenkaan täysin puhtaasti. Laukkanen kertoo virtuaaliseen etnografiaan perehtyneen Christine Hinen ajatuksista virtuaalisesta etnografiasta. Pääajatus on se, että tutkijan tulee viettää ajanjakso "kentällä kentällä havainnoiden ihmissuhteita, toimintaa sekä toimijoiden niille antamia merkityksiä", "oikeassa ajassa eli silloin, kun asiat tapahtuvat".
Laukkanen määrittelee internetissä tehdyn etnografian internet-etnografiaksi, jossa internet nähdään yhtenä erilaisista sosiaalisista tiloista muodostuvana reaalimaailman sosiaalisena ympäristönä. Samalla Laukkanen pohtii niitä haasteita, joita nämä erilaiset tilat tarjoavat tutkijalle siitä näkökulmasta, että tutkijan tulisi olla tutkimansa kentän äärellä. Tutkija jakaa keskusteluun osallistuvien kanssa saman vuorovaikutustilan mutta ei aina samaan aikaan eikä samasta fyysisestä paikasta käsin.
Internet-keskusteluja tarkkailemalla "tutkija näyttää pääsevän käsiksi niin sanottuun luonnolliseen aineistoon" jonka syntyyn tutkija kuitenkin samalla vaikuttaa aineistoa valikoimalla.
Laukkasen mukaan tutkimuksen suurimmaksi heikkoudeksi "on osoittautunut aineiston keruun impulsiivisuus eli hyppääminen yhdestä menetelmästä toiseen ilman selkeää suunnitelmaa ja tästä johtuvat puutteet aineiston tallentamisen systemaattisuudessa". Havainnointiaikana hän on myös useasti unohtanut aineistojen keräämisen jäädessään selaamaan keskusteluja sekä kokenut myös kiusausta osallistua keskusteluihin. Tällaiset asiat tuonevat erityistä haasteellisuutta tutkimuksen tekoon.
Mielenkiintoisia ovat myös ne Laukkasen siteeraamat ajatukset, että "lähdemme kentältä, koska meidän on pakko, emmekä siksi, että työmme olisi tehty" (Margery Wolf) ja "etnografi voi yrittää
lähteä kentältä, mutta lähdöstä huolimatta hän kantaa kenttää mukanaan, koska se on sulautunut osaksi hänen elämäkertaansa, ymmärrystään ja ihmissuhteitaan" (Vered Amit). Nämä ajatukset näyttävät toteutuneen käytännön tasolla Laukkasen väitöskirjassa: hän lopetti keskustelupalstojen tutkimisen kun hän koki että aineistoa oli riittävästi, ei siksi että uutta tutkittavaa ei olisi enää ollut, ja hän on myös palannut keskustelupalstoille tutkimusprosessin päätyttyä.
Laukkanen tuo esiin myös tutkimuseettisiä ongelmia, kuten yksityisyyden suojan ja tutkittavien informoinnin. Nämä tuovat erityisiä haasteita internet-tutkimuksessa. Voiko keskusteluihin lähetettyjä viestejä pitää julkisina? Ja vaikka voisi, tulisiko silti keskustelijoilta itseltään pyytää lupa heidän viestiensä käyttöön tutkimuksessa? Tulisiko tutkittavia informoida keskustelupalstalle etukäteen siitä, että heidän lähettämänsä viestit tulevat osaksi tutkimusaineistoa? Entä jos tämä häiritsee tutkimusprosessia? Onko kaikkien tutkimukseen viesteillään osallistuneiden henkilöiden informointi edes mahdollista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti