tiistai 10. tammikuuta 2012

Benedicta Idefelt - kohteeton meditaatio III

"Jotkut saavuttavat valaistumisen vasta vuosien jälkeen, jotkut eivät koskaan. Mestarien mukaan valaistuminen ei ole pääasia. Tärkeintä on tie, matka kohti valaistumista. Se merkitsee siis syvällisen meditaation harjoittamista ja yhteyden etsimistä Luojaan, persoonalliseen, rakastavaan Jumalaan. Elämämme lopussa Jumala ei kysy meiltä, saavutimmeko asettamamme päämäärän. Hän kysyy, jatkoimmeko matkaa. Pääasia on, että rakkautemme kasvaa. Se tapahtuu joka kerta, kun harjoitamme syvää mietiskelyä, vaikka emme itse huomaisi tai tuntisi mitään. Joskus huomaamme vaikutuksen vasta paljon myöhemmin elämässämme ja ihmettelemme, miten toisenlaisessa valossa nyt näemme kaiken." (s. 165-166)

Tämä muistuttaa sitä Dolton ajatusta, että jonkin tapahtuman merkitys avautuu joskus vasta jälkikäteen. Mielestäni valaistumisen kokemus ei vaadi uskoa persoonalliseen Jumalaan joka joskus voi olla osoitus olennoivasta ajattelusta jota on analysoitu Olavi Moilasen kirjassa Runoileva Jumala. Olennoiva ajattelu voi olla asian itsensä pysäyttämistä käsitteeseen, jähmettämistä liikkumattomaksi. Uskonnollinen kokemuksellisuus voi olla myös kohteetonta tietoisuustaitojen harjoittamista.

Jossakin Mikael Leiman tekstissä oli joskus mainittu, että "elämä on kokonaisvaltainen kohde jota ei voi hallita". Ei varmaan voikaan, mutta pyrkimys yhteyden kokemukseen suhteessa elämään on eri asia kuin pyrkimys hallintaan. Anthony de Mello on todennut: "Voitte muuttaa vain sellaista, minkä ymmärrätte." (s. 51) Pelkkä hallintapyrkimys ei lisää ymmärrystä eikä siinä näin ollen ole muutoksen mahdollisuuttakaan. Sen sijaan pyrkimys yhteyden kokemukseen on yleensä ymmärrystä lisäävää - ilman ymmärrystä on vaikea saavuttaa tätä kokemusta.

Idefelt toteaa kirjassaan: "Olin valinnut Jumalan läheisyyden tiedostamisen psykoterapiakseni". (s. 36) Minulle tuli tästä mieleen Leimanin nimeämistä kolmesta keskeisestä psykoterapian vaikuttavasta ainesosasta kannatteleva yhteys (muut ovat ilmaisu sekä terapiaprosessin aikana kehittyvä potilaan itsehavainnoinnin ja yhteinen, terapeutin kanssa jaettu havainnoinnin tila).

Olisi mielenkiintoista tietää, onko tällä tavalla hahmotetussa hengellisessä kokemuksellisuudessa nuo samat psykoterapian vaikuttavat ainesosat. Kannatteleva yhteys voisi vastata kokemusta yhteydestä Jumalaan, luomakuntaan jne. tai minkä käsitteen tuohon nyt haluaa sijoittaa.

Itsehavainnoinnin jaettua tilaa voisivat vastata esimerkiksi ne Idefeltin nimeämät kohteettoman meditaation tilat joissa hän projisoi itsensä erilaisiin kertomuksiin ja antaa mielikuvituksensa ja ajatustensa virrata. Vaikka Idefelt on harjoittanut näitä hetkiä yksin, on niissä kuitenkin toisia ihmisiä läsnä ajatuksen tasolla.

Ilmaisu taas voi olla sitä, mikä Idefeltillä toteutui sekä silloin kun hän kirjoitti ajatuksistaan että silloin kun hän osallistui hengellisiin tilaisuuksiin. Idefelt on todennut: "...valtavan tärkeää on, ettemme puhu uskon asioista vain ihmisten järjelle, vaan myös heidän mielelleen. Saamme kaiken tietomme sisäisen kokemuksen, aistiemme kautta, merkkien ja symbolien välityksellä. Sen tähden kirkon arkkitehtuuri, valaistus, maalaukset ja akustiikka ovat niin tärkeitä. Jumalanpalvelus tarvitsee sanojen lisäksi myös musiikin ja eleiden kauneutta, sillä ihminen on kokonaisuus, ei pelkkä järkiolento." (s. 12) Kyllä tässä kokemuksessa on selvä "tilan" tunnelma.

"Täydellisen onnellisuuden ydin on siinä, että löytää harmonian ja sopusoinnun sisältään. Tuo harmonia on niin suuri, että se säteilee myös ulospäin ja yhdistyy koko maailmankaikkeuden kanssa. Sisäinen harmonia ei tarkoita passiivisuutta ympäristöä kohtaan. Se on dynaamista eteenpäin ja ylöspäin pyrkimistä, se on ikuista uuden ja arvokkaamman etsimistä. Se on täysin voimin elämistä." (s. 166) Tämä vastaa Dolton ajatusta halusta jatkuvasti liikkeelle laittavana voimana.

Anthony de Mello voisi olla eri mieltä: "...meidät on koulutettu saavuttamaan päämääriä ja pääsemään jonnekin, mutta itse asiassa ei ole mitään, minne päästä, koska olemme siellä jo. Japanilaiset ilmaisevat tämän mukavalla tavalla: "Sinä päivänä, kun lakkaat vaeltamasta, olet perillä." (Havahtuminen, s. 127) Ehkä tämä on jonkinlainen olemisen Zenonin paradoksi: olla liikkeellä ja perillä samaan aikaan.

6 kommenttia:

  1. Sun kirjoituksia on mukava lukea. Pohdit laajasti ja avoimesti ja jätät aina mahdollisuuden auki uusille oivalluksille, havainnoille, kokemuksille ja löydöille. Tai semmoinen vaikutelma minulle ainakin tulee. Joka tapauksessa sun kirjoituksia on mukava lukea :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin ja luin kommenttisi nyt vasta joten anteeksi että vastaus viipyi. Kiitos paljon myönteisestä ja rakentavasta palautteesta josta tuli hyvä mieli. Minulle ei ole ollenkaan helppoa jakaa ajatuksiani näin avoimesti. Joka kerta kun julkaisen uuden kirjoituksen, oloni on epämiellyttävä ja joudun sisäisessä maailmassani tekemään jotakin jota voisin kutsua heideggerilaisesti "uskon hypyksi". Tämän käsitteen opin lukiessani erään ystäväni filosofian proseminaarityötä.

      Olen hyvin iloinen siitä jos olet voinut kokea että pohdinnoissani on laajuutta ja avoimuutta joka jättää tilaa toisen ihmisen oivalluksille, havainnoille, kokemuksille ja löydöille. Näin haluaisin asian olevankin ja saa kritisoida jos näin ei ole ja kritiikkiä saa toki esittää muutenkin.

      Omat näkemykseni syntyvät lukemani kirjallisuuden ja elämänkokemuksieni pohjalta. Paljosta saan kiittää muita ihmisiä jotka ovat rikastaneet ajatteluani tavalla tai toisella. Joku muu ihminen voisi esimerkiksi samoja kirjoja luettuaan päätyä perustellusti aivan erilaiseen lopputulokseen.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Oon joitakin, muutamia, noita kirjoituksiasi lukenut ja huomaan palaavani aina välillä niitä lukemaan. Eriävien näkemysteni tai mielipiteideni esittämisen suhteen on vain se "ongelma", etten ole löytänyt mitään, minkä näkisin niin erilailla, että voisin tuoda jotain oleellista uutta :-) Saman asian voisin sanoa korkeintaan erilailla, mut se on eri asia, ku tuoda jotain uutta näkökulmaa keskusteluun. Siteeraamiisi kirjoittajiin löytyy joskus jotain omia eri näkemyksiä tms. Niihin joskus saattaisin kantaa ottaakin. Tosin niissäkin oot tainnut usein tuoda esiin sen asian, mikä mullaki tuli niistä mieleen. Et ainoa mitä oikeastaan minä oon voinu näihin kommentoida on se, et mukava lukea näitä :-)

    Juu, kirjoituksesi jätttää tilaa toisten oivalluksille ja luulisin, että myös sinun omille uusille oivalluksille.

    Jos jatkat "uskon hyppyjäsi", niin vaikka en tulevaa halua koskaan veikata, niin luulenpa, et palaan edelleenkin niitä aina välillä lukemaan. Jospa jotain rikastuttavaa erilaisuutta löytyisi näkemyksissä vielä :-)

    Jaa siinä jäi näkyviin, et olen poistanut kommenttini. No korjasin vain usko hyppyni yhdyssanasta erikseen, ku ei voinu muokatakaan kommenttia. Muuten sama kommentti tääki :-)

    VastaaPoista
  4. Ajattelen että myös saman asian sanominen eri sanoin voi tuoda asiaan jotakin uutta. Pidän semioottisesta lähestymistavasta jossa esimerkiksi sanojen ajatellaan viittaavan johonkin. Osa viittaussuhteista on kulttuurisesti jaettuja mutta niissä on varmaankin myös yksilöllistä vaihtelua. Näin ollen saman asian sanominen eri sanoin voi viitata yksilön ajattelussa johonkin uuteen ja erilaiseen.

    Minusta on todella hyvä asia, mikäli tekstini herättävät sinulla erilaisia näkemyksiä kuin omani. Erilaiset näkemykset ja ajatukset kertovat siitä, että toinen ihminen on ajatellut asiaa itse. Mielestäni kaikkien ihmisten luomien ajatusrakennelmien - onpa sitten kyse tieteestä, taiteesta tai uskonnosta - tulisi ohjata jokaista ihmistä ajattelemaan itse ja löytämään oma tapansa olla tässä maailmassa. Erilaisuus on suuri rikkaus jonka ansiosta yhteiskunnalla on mahdollisuus kehittyä. Tämä on eri sanoin se, mitä sanoit rikastuttavasta erilaisuudesta.

    Psykologien eettisissä säännöissä on mainittu mm. toisen ihmisen itsemääräämisen ja autonomian kunnioittaminen. Tähän sisältyy mielestäni se, että kannustaa toisia itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun tai ei ainakaan suhtaudu siihen kielteisesti. Tämä on asia jota voi opetella jo psykologian opiskelijana kuten itse olen.

    Pidän ajattelemisesta, mutta olen tavallinen, rajallinen ja epätäydellinen ihminen. Oman ajattelun kehittäminen on elämänmittainen tehtävä jossa ei voi koskaan tulla valmiiksi.

    Mitä tulee siihen mitä sanoit, että kirjoitukseni voi jättää tilaa myös omille uusille oivalluksilleni, se pitää varmaan paikkansa. Olen ajatellut jokin päivä lukea kirjoituksiani uudestaan ja tehdä niistä yhteenvetoa sekä etsiä kaikki kohdat missä ajatteluni on muuttunut ja mitä itse kritisoisin.

    VastaaPoista
  5. Kenties sitten sanon samojakin asioita erilailla joskus, jos sellaista tulee mieleen, kun koet sen posiiivisena etkä tylsistyttävänä :-)

    Mulle kelpaa hyvin autonomiani ja itsemääräämiseni kunnioittaminen ja se, että mua kannustetaan itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun. Perussuhtautumiseni muihin on myös tuo. Käytännössä opettelemista tuossa on, mutta pohimmiltani suhtautumiseni on tuo. Saa sanoa jos käytäntö ei kohtaa teoriaa. Se kehittäisi mua ja auttais huomaan nuo kohtaamattomuudet ja tekeen asialle jotain.

    En tiedä käytkö usein katsomassa vanhoja kirjoituksiasi, että onko kommentteja tullut. Tuohon tutkija: sinnikäs ihminen selättää vaikeatkin traumat I kirjoitin hivenen mitä tuli mieleen.

    VastaaPoista