"Tunnetun teologin Karl Rahnerin mukaan kristinuskossa on keskeistä, että Jumala on läsnä olemuksemme syvyydessä. hän ei ole siellä valokuvana tai patsaana, vaan dynaamisena läsnäolona. Rukouksen päämäärä on päästä yhteyteen sen toiminnan kanssa, jota Jumala jatkuvasti aloittaa sisimmässämme." (s. 162)
Idefeltin mukaan matka rukoukseen ja sanaton meditaatio ovat matka "ymmärryksen ja olemassaolon syvyyteen" ja "yhteyteen koko luomakunnan kanssa, ihmisten, luonnon ja Jumalan kanssa." (s. 162-163) Edelleen, sanan "Jumala" voisi korvata vaikkapa sanoilla "olemassaolo" tai "merkitykselliset toiset" tai "musiikki" tai mikä nyt ihmistä puhuttelee. Ei pidä jäädä sanojen vangiksi.
"Sanaton meditaatio, jossa istumme hiljaa ajattelematta mitään, ei ole pakoa hengelliseen paratiisiin. Päinvastoin. Sen tarkoitus on johtaa täydelliseen todellisuuden tiedostamiseen. Siksi se kannustaa elämään molemmat jalat tukevasti maassa, valmiina auttamaan lähimmäistä mahdollisuuksien mukaan." (163-164) Mietin voiko täydellistä todellisuuden tiedostamista koskaan saavuttaa. Vaikka ei voisi, se ei toki ole syy olla yrittämättä. Katselenhan joskus tähtitaivastakin vaikka en voi koskaan nähdä siitä kuin osan - ja sekin osa on jo menneisyyttä siinä vaiheessa kun sen näen johtuen valon rajallisesta nopeudesta.
"Kohteeton mietiskely ei ole itsensä pelastamisen keino, vaan hengellisen kasvun ja inhimillisen kehityksen tie. Se on prosessi suuren vapautuksen saavuttamiseksi. Istumme ikään kuin Jumalan armon auringon säteilyssä. Emme odota mitään itseltämme, vaan kaikki on armoa. Jokainen kokemus, joka meille annetaan meditaatiossa, paljastaa meille Kristuksen elämämme keskipisteenä. Kyse ei silloin ole enää pelkästä uskon asiasta, vaan kokemuksesta, joka muuttaa kaiken. Tämä mietiskelyn muoto on ihmiskunnan ikivanhaa maailmanlaajuista kokemusta." (s. 164)
Tähän voi todeta sen Dolton ajatuksen, että Jumala kohdataan toisissa ihmisissä. Samaa ajatusta noudattelee Levinasin ajatus kasvojen etiikasta, toisen kohtaamisen synnyttämästä eettisestä toiminnasta.
"Uskollisesti harjoitetun kohteettoman mietiskelyn päämäärä on valaistuminen. Mestarit eivät juuri puhu tarkemmin tästä kokemuksesta, koska sitä ei voi sanoilla kuvata. Valaistumisen vaikutuksesta ihmisen sisäiseen elämään sen sijaan voi kertoa. Vaikutus on mullistava. Ihminen ei enää pidä itseään kaiken keskipisteenä. Sen paikan hän näkee selvästi kuuluvan Luojalle. Kaikki turhat, pinnalliset asiat näyttävät naurettavilta. Sitä ihmettelee, miten on joskus voinut arvostaa tuollaista turhuutta. Sen sijaan kaikki todelliset ja ihmiskunnan hyvinvointia edistävät asiat tulevat tärkeiksi."
Ehkä tätä kokemusta voisi systeemiteoreettisesti tulkita niin, että ihminen oivaltaa paikkansa kokonaisjärjestelmässä. Tässä yhteydessä mietin, että olisi mielenkiintoista tutkia mystiikan tai valaistumiskokemuksen psykologiaa. Miten tutkia kohdetta joka välittyessään sanojen kautta muuttuu joksikin toiseksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti