Syyrialaisten mystikkojen ajatuksia - Salattu valo

Luen taas syyrialaisten mystikkojen ajatuksia. Salattu valo-otsikon alta löytyy pohdiskelua valosta: "Näkyvää valoa ei voi kosketella, salattu valo on liian hienoa käsitellä, sen säde pakenee tutkiskelua ainaisesti." Tämän tekstin voi tietysti tulkita monilla tavoilla, mutta itse mietin tätä tietoisuuden valon kannalta.

Mielestäni tässä on samaa kuin Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen ajatuksissa mystikoista ja käsitteistä sekä tiedon, informaation, analyysin ja tietoisuuden erosta. "...sanat eivät ole sama kuin asia, johon ne viittaavat. Käsite ei ole sama kuin todellisuus." (s. 104) Ehkä tässä mielessä semiotiikka on loogista mystiikkaa.

Yhtenä vertauskuvana de Mello käyttää lehteä: "Käsitteet ovat yleiskäsitteitä. Esimerkiksi sanaa "lehti" voidaan käyttää puun jokaisesta erillisestä lehdestä. Sama sana pätee kaikkien puiden kaikkiin lehtiin, suuriin ja pieniin, tuoreisiin, kuivuneisiin, keltaisiin, vihreisiin ja banaanin lehtiin. Jos siis sanon, että näin tänä aamuna lehden, ette saa oikeaa käsitystä siitä, mitä todellisuudessa näin." (s. 104)

Tämä sitaatti on kappaleesta "Konkreettisuuden löytäminen" jossa on puhuttu myös ihmisen kohtaamisesta: "Minun on itse nähtävä ja koettava sisäisen tuntemuksen tasolla oikea, todellinen ihminen. Yksilö voidaan kokea sisäisesti koskettaen, mutta häntä ei voida käsitteellistää." (s. 105) Tässä on hieman samaa kuin Pianochocolaten flowers-videossa. Mitä enemmän ottaa pois käsitteiden kerroksia, sitä lähemmäksi pääsee sitä mikä on.

Tämä tulee ajatuksellisesti lähelle fenomenologiaa. Juha Himankan kirjassa "Se ei sittenkään pyöri - Johdatus mannermaiseen filosofiaan" on sanottu toiseen ihmiseen eläytymisestä: "Tieteistä katsominen eläytyminen on mystistä, hiljaisuutta joka ei puhu tieteelle. Eläytymistä ei saada matematisoitua eikä paikallistettua massapisteisiin, mutta tarkka korva erottaa kyllä sen äänen, joka tosin ei näy mittareissa." (s. 210) Tämä on rinnastettavissa siihen de Mellon ajatukseen, että "Informaatio ei ole oivallusta, analyysi ei ole tietoisuutta, tieto ei ole tietoisuutta." (s. 145)

Tähän voisi liittää myös sen Dolton kirjassaan "Kieli kaikki kaikessa" esittämän ajatuksen, että subjekti ja kieli eivät ole ajassa. Itse käsitän tämän niin, että subjekti ja kieli eivät ole jossakin mitattavassa ajassa vaan fenomenologian käsittein sisäisessä virtaavassa aikatietoisuudessa. Tässä mielessä elävää on se mikä on läsnä ja ihminen voi olla läsnä sanojensa välittämänä vaikka ihminen ei palaudukaan sanoihin ja käsitteisiin.

"Kaikki mikä on elävää, ja yhä elävää kielessä, jää aina eläväksi koska se on subjektin kieltä, eikä ruumiissa elävän yksilön kieltä. Se on tietenkin jonkun välittämää, ruumiin välityksellä, tietyllä olemassaolonsa hetkellä, mutta luova subjekti on ajankohtainen vielä ja aina, hienovaraisen välikäden, teoksen välityksellä. Jokainen taideteos on rakkauden ja halun kieltä." (s. 54) Jonkin viestin tai teoksen tekee kuolemattomaksi se, että se "koskettaa jotakuta, kohtaa toisen - - on kokijassaan elävän ilon lähde." (s. 55)

Kun tein kandiani, Dolto tuntui aina ja tuntuu edelleen hyvin elävältä, vaikka hän ei sanan arkipäiväisessä merkityksessä olekaan elossa. Sanan laajemmassa merkityksessä hän on elossa, hän on läsnä sanojen välityksellä ilmenevässä olemassaolossa.

Salattu valo-teksti jatkuu: "Jos silmämme sulkeutuu sulkeakseen valon sisäänsä, säde hiipuu pois ja pimentää silmämme mennessään, ja sokeiksi käyvät myös meidän mielemme, jos ne tutkivat sinua, meidän Valoamme, sillä sinun syntymäsi on tutkimaton, rikkautesi mittaamaton, aarteesi käsittämätön."

Mielestäni silmien sulkeminen on hieno metafora. Tosiaan, aurinkoa en voi katsoa kovin kauan suoraan, silloin sokeutuisin. Kun suljen silmäni, valo häviää. Aurinkoa joutuukin suurimman osan ajasta katsomaan jollakin tavalla välittyneenä. Samoin lienee tietoisuuden suhteen.