Luin tänään HS:n uutisoinnin "Tutkija: Sinnikäs ihminen selättää vaikeatkin traumat". Jutussa oli haastateltu Turun yliopiston psykiatrian professoria Jyrki Korkeilaa.
Traumaksi sanotiin "poikkeuksellisen kuormittavaa tapahtumaa tai tilannetta, esimerkiksi sairautta, väkivaltaa tai avioeroa. Se aiheuttaa jatkuvan vireystilan nousun, jonka ihminen kokee hallitsemattomaksi ja kielteiseksi". Posttraumaattisen kasvun todettiin olevan seurausta riittävän suuresta tuskasta, joka haastaa ihmisen perususkomukset oikeudenmukaisuudesta, kohtuullisuudesta ja järjestyksestä.
Vaikean elämänkriisin seurauksena voi olla henkinen kasvu. Elämä voi tuntua entistä arvostettavammalta, rikkaammalta, täydemmältä ja paremmalta. Ihminen voi kokea itsensä vahvaksi ja ihmissuhteet kohenevat.
Korkeilan mukaan "kasvua tapahtuu enemmän niillä, jotka ovat kokeneet traumoja, kuin niillä, jotka ovat ne välttäneet" ja "Muutos positiiviseen suuntaan on paljon yleisempää kuin esimerkiksi trauman osaltaan synnyttämät psykiatriset sairaudet. Muutos positiiviseen on mahdollista myös posttraumaattisesta stressistä kärsiville".
Tämä oli kiinnostava ja tärkeä havainto. Se voi antaa toivoa ihmisille jotka ovat kokeneet jonkin traumaattisen tapahtuman ja auttaa purkamaan sellaisia käsityksiä, että traumasta ei voi koskaan täysin toipua.
"Korkeila painottaa, että tässä prosessissa ei ole kyse todellisuuden kieltämisestä eikä tietoisesta ajattelusta, että "käännänpä tämän voitoksi". "Tällaiset yritykset epäonnistuvat taatusti", professori sanoo." Tämä on hyvä tuoda esiin. Aito kasvu saatetaan helposti tulkita defensiivisyydeksi jos tulkinnan lähtökohtana on sellainen käsitys, että traumaattisista tapahtumista ei seuraa mitään hyvää.
"Kasvu edellyttää tiettyjä persoonallisuuden piirteitä. Ulospäin suuntautunut ja herkästi kontakteja ja solmiva osaa hakea tukea muista. Joustava persoona on avoin uusille kokemuksille, ja toiveikas ihminen odottaa tulevaisuudelta hyvää. Lisäksi tarvitaan kykyä säädellä tunteita, jottei kriisissä vahingoita itseään eikä muita."
On varmaan niin, että jotkin persoonallisuudenpiirteet voivat edesauttaa kriiseistä ja traumoista toipumista. En kuitenkaan mielelläni varaisi kasvun mahdollisuutta vain tietynlaisen persoonallisuuden omaaville. Kaikissa persoonallisuuden piirteissä lienee vahvuutensa ja heikkoutensa.
Ekstroversio voi tehdä kontaktien solmimisen helpommaksi ja introvertilla voi olla määrällisesti vähemmän kavereita kuin introvertilla. Tämä ei kuitenkaan vielä kerro kontaktien laadusta jolla myös lienee merkitystä.
Avoimuus uusille kokemuksille voi lisätä myönteistä kehitystä edesauttavien seikkojen havainnointia ympäristössä, mutta erityisesti yhdistettynä ekstroversioon se voi lisätä myös kriisiyttävien kokemusten mahdollisuutta. Vähäinen avoimuus ehkä kaventaa mahdollisuuksia myönteisiin kokemuksiin, mutta samalla se voi myös säästää joiltakin vaikeilta kokemuksilta.
"Persoonallisuuden piirteiden lisäksi ihminen tarvitsee kriisissä muilta sosiaalista tukea ja ymmärryksen siitä, että vastoinkäymisistä voi oppia uutta." Esimerkkinä on käytetty Madridin terrori-iskusta selvinneitä. Parhaiten selvisivät ne jotka jakoivat kokemuksensa puhumalla. He voivat myöhemmin paremmin ja heillä oli enemmän sosiaalisia suhteita kuin yksin selviämistä yrittäneillä. "Keskustelu omista kokemuksista lisää kasvua." Tässäkin näkyy ympäristön merkitys yksilölle. Yksilön voimavarat eivät ole pelkästään yksilöstä itsestään kiinni.
Olisi mielenkiintoista tietää, oliko kokemuksiaan jakaneissa erilaisia alaryhmiä - oliko esimerkiksi erilaisilla keskustelukumppaneilla, koetulla vuorovaikutuksen laadulla jne. vaikutusta selviämiskokemukseen.
Taas pidin pohdinnoistasi. Alla oleva sitaatti oli jotenki vielä erityisesti miellyttävä.
VastaaPoista“Avoimuus uusille kokemuksille voi lisätä myönteistä kehitystä edesauttavien seikkojen havainnointia ympäristössä, mutta erityisesti yhdistettynä ekstroversioon se voi lisätä myös kriisiyttävien kokemusten mahdollisuutta. Vähäinen avoimuus ehkä kaventaa mahdollisuuksia myönteisiin kokemuksiin, mutta samalla se voi myös säästää joiltakin vaikeilta kokemuksilta. “
Omia ajatuksiani asiasta tuon ja muun jo sanomasi lisäksi:
“Korkeilan mukaan "kasvua tapahtuu enemmän niillä, jotka ovat kokeneet traumoja, kuin niillä, jotka ovat ne välttäneet" “
Mun on vaikea kuvitella ihmistä, jolla ei ole minkäänlaisia traumoja koskaan ollut (trauma siis eri asia kuin suru ja pettymykset yms.), että jokin rajoittaisi hänen ihmisenä kasvuaan. Nimenomaan traumat ja siihen liittyvät pelot, ahdistukset, masennukset yms. näin ajattelen, rajoittavat ihmisenä kasvua ja rajoittavat elämää. Toki traumaton ihminen ei tiedä omasta kokemuksestaan, mitä trauma on. Siinä mielessä kaikista traumoistaan toipunut traumaton ihminen on traumojensa verran kokeneempi kuin toinen. Tosin sillä aikaa kun traumat rajoittavan tuon ihmisen elämää, traumaton eli ja koki vapaammin jotain muuta. Mutta on eri asia jos puhutaan ihmisistä, jotka ovat traumaattisia, mutta eivät tiedosta sitä. Tällaiseen ihmisryhmään sopisi mielestäni kuvaus siitä, että heillä tapahtuu vähemmän kasvua, kuin myöskin traumatisoituneilla, mutta traumansa tiedostaneilla ja niistä selvinneillä.
Puhumttomuudellahan on varmasti myös itsesuojelullinen merkitys. Voidaan varmaankin ajatella myös niin, että jos tällainen ihminen joka ei halua puhua traumoistaan, jos hän sitten kuitenkin jotenkin puhuisikin niistä sellaisessa tilanteessa, missä hän ei niistä puhuisi, niin kenties se olisi liikaa hänelle ja haitta hänen elämälleen puhumisesta olisi yksinkertaisesti suurempi kuin mahdollinen siitä koituva hyöty. Tätähän ei koskaan voida tutkia, koska jos ihminen puhuu, silloin hän puhuu, eikä voida tutkia mitä tapahtuisi juuri sillä hetkellä jos hän ei puhuisi, sillä hän puhuu. Ja päinvastoin. Jos hän ei puhu, ei voida tutkia mitä tapahtuisi jos hän puhuisi, sillä sillä hetkellä hän ei puhu. Ja jonain toisena hetkenä valmius puhumiseen tai puhumatta jättämiseen voi olla aivan toinen, eikä voida ajatella, että olisi kannattanut puhua aiemmin, koska nyt se puhuminen auttaa. Nyt siitä voikin olla apua, vaikka aiemmin siitä saattoikin olla haittaa haittaa, koska siihen ei ollut valmiutta. Ja myös päin vastoin tässäkin asiassa.
Puhumisen hyödyt ja haitat ovat varmasti tilannekohtaisia, eikä yleistettävissä. Ei sillä, että Korkeila olisi niin sanonutkaan. Mutta teki mieli tuoda esiin tää.
En lukenut koko juttua hesarista, joten nämä ajatukset ja kommentit vain sitaattiesi pohjalta mitä tuli mieleen.