Ymmärtääkseni merkkiin liittyvän eron käsitettä selailin Harri Veivon ja Tomi Huttusen kirjaa ”Semiotiikka. Merkeistä mieleen ja kulttuuriin”. Kyseisessä kirjassa on todettu, että “Derridan lähtökohta on Saussuren ajatus eron keskeisyydestä merkitsijän ja merkityn perustana. Jos merkityn hahmo perustuu eroamiseen muista merkityistä, kuten Saussure oletti, Derridan mukaan on pääteltävä, ettei yksikään merkitty ole itsessään läsnä.”
Referoin hieman jatkoa ko. kirjasta. Merkityn olemus perustuu negatiivisuuteen, eroon suhteessa muihin merkkeihin. Eroaminen edellyttää viittaussuhdetta. Merkitty on olemassa vain suhteessa toisiin merkittyihin, toisten merkkien kautta. Merkkien käsitesisällöllä ei ole itsenäistä olemusta. Ne hahmottuvat vain jatkuvan, toisiin merkkiin kohdistuvan viittaamisen kautta. “Merkkijärjestelmä muodostaa loputtoman viittaussuhteiden verkoston.” Ja “Kun pyritään määrittämään tietyn merkityn olemus, hahmo, jolle merkin edustama käsite perustuu, voidaan vain nimetä toiset merkit, joihin se viittaa.”
Ajattelin sitä, että merkin käsitettä on totuttu käyttämään erityisesti sanoista, mutta ei ole mitään syytä, miksei merkin käsitettä voisi käyttää ihmisestä. Merkin todellistuminen voi hyvinkin olla mahdollista läsnä-poissaolo-akselilla ja sen juuret voivat olla varhaisessa vuorovaikutuksessa.
On tietyssä mielessä totta, että myös ihminen merkkinä on olemassa vain suhteessa toisiin ihmisiin, merkkeihin. Ihmisestä ei tulisi ihmistä sanan varsinaisessa merkityksessä ilman jatkuvaa ja pitkäkestoista vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa syntymähetkestä lähtien.
Ihminen ei kuitenkaan määrity ainoastaan toisten ihmisten kautta. Ihmisen olemusta voidaan kuvailla ilman, että nimetään hänen kaverinsa ja sukulaisensa ja kerrotaan millaisia he ovat (vaikka toki ihmisen läheisillä on vaikutusta siihen, millainen ihminen on). Ihmisen olemusta voidaan kuvata muutenkin kuin negaation kautta. Sanaa ei voi määritellä ilman toista sanaa, mutta ihminen on aidosti olemassa erillisenä olentona, joka voi olla sekä läsnä että poissa.
Lisäksi, sanoista vain osa on keskenään synonyymejä. Ihmiset taas ovat tavallaan kaikki suhteessa toisiinsa ainakin jossain määrin “synonyymejä”; vaikka jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilö, ihmisissä on myös paljon samaa.
Ehkä tässä voidaan tehdä myös jaottelua elollisen ja elottoman merkin välille. Sanat ovat vain yksi merkkien muoto ja sana on eloton merkki siinä mielessä, että sillä ei ole itsenäistä tahtoa, tietoisuutta jne. sisäisiä merkkiprosesseja. Ihminen taas on elävä merkki, jolla on kykyä sisäisiin merkkiprosesseihin. Ihmistä voisi pitää elävänä eksistentiaalimerkkinä, jonka ulkoisesti havaittavan toiminnan viittaussuhteet eivät suoraan vastaa tämän merkin sisäisiä prosesseja. Kieli on inhimillinen järjestelmä, jonka todellistumista voidaan tarkastella ihmisen kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti