Ihminen eksistentiaalisena merkkinä on toisen ihmisen kokemuksena subjektiivinen. Myös vauvalla merkin kokeminen tapahtuu vauvan yksilöllisessä maailmassa, tilanteessa, jota määrittävät subjektiiviset käsitykset merkin, ajan ja paikan keskinäisestä jäsentymisestä. Vauva kokee olemisen ensisijaisen hoitajan läsnä- ja poissaolona nykyisyydessä. Tämä ensisijaisen hoitajan läsnä- ja poissaolevuus viittaa samalla esimerkiksi siihen kuinka turvalliseksi maailma koetaan.
Samalla opitaan, miten sama asia voi viitata useampaan asiaan tai useampi asia palautua yhteen: ensisijaisen hoitajan tarjoaman ravinnon, lämmön, hoitavan kosketuksen jne. yhteisnimittäjä on turvallisuuden kokemus.
Arvelen että fenomenologinen tulkinta auttaa ymmärtämään mitä vauvan kokemusmaailmassa tapahtuu. Eräs esimerkki on kirjassa “Se ei sittenkään pyöri” esitetty luonnollisen asenteen ja fenomenologian välinen ero mitä tulee esimerkiksi ajattelun käsitteeseen. Luonnollisessa asenteessa puhutaan ajattelevista aivoista – kun ajattelen, aivoissani tapahtuu muutoksia. Fenomenologian näkökulmasta taas ajatukseni ilmenevät minulle. Tässä ilmenemisessä niihin ei liity paikkaa, vaan sisäinen virtaava aikatietoisuuteni.
Tässä mielessä vauva voi omassa subjektiudessaan kokea ensisijaisen hoitajan ja hänen läsnä- ja poissaolonsa sekä toimintansa merkkinä, vaikkei vauva olekaan vielä tietoinen omasta subjektiivisuudestaan. Vauva voi virtaavassa aikatietoisuudessaan kokea läsnä- ja poissaoloja ja niiden kestoja. Jos ensisijainen hoitaja viipyy liian kauan poissa, kun vauva ilmaisee jonkin tarpeensa, tämä voi aiheuttaa kokemuksen tarpeisiin vastaamattomuudesta – ja maailman turvattomuudesta, mikäli kokemus toistuu usein.
Tietoisuus ja ajatusten todellistuminen lienevät muutenkin kaksi eri asiaa. Jokin ajatukseni voi tällä hetkellä olla tietoinen vain omassa mielessäni. Ajatuksen todellistuminen voi kuitenkin tapahtuva verkostossa jonka osia ovat esimerkiksi kirja jota luen, tietokone jolla kirjoitan ajatuksiani, toinen ihminen jonka kanssa ajatuksiani jaan, musiikki jota kuuntelen ajattelun virittämiseksi jne. Tämän verkoston toiminnan lopputulos on ajatus, joka tulee tietoiseksi mielessäni, mutta jonka synty tapahtuu laajemassa järjestelmässä kuin vain omat aivoni.
Mietin ensisijaisen hoitajan (merkin) todellistumista. Mieleeni tuli kirjassa “Se ei sittenkään pyöri” annettu esimerkki kokemuksen eroista mitä tulee esimerkiksi juna-asemaan, jossa olemme joskus olleet.
Mitä juna-asemaan tulee, todellistumisen muotoja oli lajiteltu seuraavasti.
1)asema – nykyisenä – asema itse – elävästi annettu
2)asema – nykyistettynä – asema itse – ei elävästi annettu
3)asema - “tavataan asemalla” - asema itse – tyhjästi tarkoitettu
4)asema – kortti – kuva asemasta/kuvattu asema - kuvahavainto
Ensimmäisessä tapauksessa ihminen kokee aseman juuri sillä hetkellä. Kirjassa on todettu, että “Läsnäolon pitäminen todellisuuden vahvimpana asteena onkin meille luontevaa.” Toisessa tapauksessa ihminen ajattelee asemaa. Kolmannessa tapauksessa ihminen mainitsee aseman lyhyesti ohimennen jossakin keskustelussa. Neljännessä tapauksessa ihminen katselee kuvaa asemasta.
Ajattelin, että vauvan kokemus ensisijaisesta hoitajasta vastaa kohtaa 1. Ensisijainen hoitaja on vauvalle elävästi annettu. Millä tavalla tämä ensisijainen hoitaja sitten on vauvalle elävästi annettu, jos ajatellaan että tämä ensisijainen hoitaja on merkki?
Mieleeni tuli Veivon ja Huttusen kirjassa merkin käsitteen yhteydessä esitetty jaottelu välittömään ja dynaamiseen objektiin. Välitön objekti on olemassa sellaisena kuin esimerkiksi kuva sen esittää. Dynaaminen objekti taas on itsenäisesti olemassaoleva asia. “Merkin vastaanottaja ei havaitse dynaamista objektia”, joka “on merkkiin vaikuttava todellinen tekijä, se itsenäisesti olemassa oleva syy, joka aiheuttaa merkin”.
Palaan takaisin fenomenologiaan. Kirjassa “Se ei sittenkään pyöri” oli käsitelty luonnollisen asenteen ja fenomenologian eroja mitä tulee esineen todellistumiseen. Luonnollisen asenteen kautta näen koko esineen, materiaalisen kokonaisuuden. Tämä asenne sivuuttaa todellistumisen, jossa esine rakentuu ja jonka kautta esineet ymmärretään kolmiulotteisina. Ennen kuin esine ilmenee kolmiulotteisena, ilmenee ainoastaan aspekti esineestä, sen yksi puoli.
Tämän pohjalta ajattelin, että kenties ensisijainen hoitaja (ja ihmiset ylipäätään) todellistuu vauvalle ensin välittömänä objektina, joka vastaa esineen yhden aspektin ilmenemistä. Vauva ei aluksi havaitse dynaamista objektia (eli esimerkiksi äitiä, jonka rintaa vauva imee), sillä tämä suhde on symbioottinen. Vauvan persoonan erottautuminen äidistä lienee käytännössä sama asia kuin äidin ilmeneminen dynaamisena objektina. Ajan kuluessa ihmiset siis alkavat todellistua myös dynaamisina objekteina (joka siis vastaa ymmärrystä kolmiulotteisesta esineestä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti