Ihminen merkkinä on eri asia kuin pelkkä sana merkkinä; tiivistetysti voi sanoa, että ihminen on tehty sekä lihasta että puheesta ja tämä on erityislaatuista. Otan pari aiheeseen liittyvää pointtia kandistani.
“Siiralan sanoin: “Ihmisen mieli ja ruumis ovat ainutkertaisen yksilöllisen olemassaolon ja saman kokonaisuuden eri tasoja, jotka elämän haasteissa – ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.” ja “Kieli on ihmisruumiin keskeinen funktio. Sana - on elimellinen osa ihmistä.” (Psykoterapia 2/2010 s. 134, 159) - - Ihminen on “puheolento”, metafora, merkki - - Puhe saa merkityksensä aina ruumillisiin vaikutuksiin saakka, sillä kaikki saa kielen merkityksen ja näin ruumis subjektivoituu siksi, joka sanoo “minä”.(Dolto: Evankeliumit ja usko psykoanalyysissä) ”
Dolton mukaan “Halumme, jolta puuttuu aina jotakin, on olla puhe, joka olisi ihminen itse, verbi itse. Tässä tyydyttymättömyydessä tapahtuu lihan tihentymistä puheeksi, verbiksi, joka on liike, jokaisen alkuperäinen sysäys liikkeeseen.” Tämä sopii hyvin yhteen sen ajatuksen kanssa, että eksistentiaalinen merkki on toimintaa ja että fenomenologisesti tarkasteltuna oleminen on sama asia kuin läsnäolo nykyisyydessä.
Kun edelläolevia ajatuksia vetää yhteen, voi todeta, että ihminen on eksistentiaalinen merkki, halun ohjaamaa toiminnallista läsnäoloa nykyisyydessä, jonka pyrkimys on olla verbiksi tihentynyt liha. Tämä on olemisen lapseksi tulemista jatkuvassa luomisen preesensissä. Ihminen luo toisia ihmisiä ja itseään eläytymällä toisiin jotka ovat elävästi annettuja.
Aila Meriluodon runossa “Tämä täyteys, tämä paino” on kenties jotakin samaa:
Hyvin hidas leveä sävel,
ehkä largo.
Valkoinen liljankukka muistaa ikkunaa vasten,
toinen, nuppu, vasta kokemassa.
Kaikella on merkitys.
Että voikin näin tajuta.
Ei äkkiä – hitaasti, pidätellen
aueta itse kuin nuppu.
Tämä täyteys, tämä paino.
Viivy vielä, odota.
Kypsy. Vasta nyt tapahtuu.
Tyynny jo, älä tuhlaa.
Älä tyydy sekuntiin.
Nyt se syntyy.
Iankaikkinen preesens.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti