Ajattelen että merkin alkuperä on toisen ihmisen läsnä- ja poissaolon kokonaisvaltainen kokemus. Tämä sopinee yhteen sen ajatuksen kanssa, että ihminen on elävä eksistentiaalimerkki. Otin eksistentiaalimerkin ajatuksen Veivon ja Huttusen kirjasta “Semiotiikka – merkeistä mieleen ja kulttuuriin” kappaleesta “Merkin kokeminen”. Siteeraan ja referoin kyseisen kappaleen ajatuksia tässä.
“Eksistentiaalisemiotiikassa pyritään antamaan aidosti positiivinen asema merkkien tilanne- ja yksilösidonnaisuudelle. - - Merkkiä lähestytään kokemuksena, joka tapahtuu merkin vastaanottajassa – ei niinkään entiteettinä, vastaavuutena tai välittävänä suhteena, vaikka nämäkin piirteet ovat merkin kokemuksellisuudessa mukana. Keskeisessä asemassa on myös yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden suhde: tapa, jolla sisäinen kokemusmaailma suhteutuu ulkoiseen, konkreettisen todellisuuden, objektiivisten merkkijärjestelmien ja kommunikaation maailmaan.”
Samaisessa merkin kokemista käsittelevässä kappaleessa on kerrottu kokemuksen käsitteestä hermeneuttisessa filosofiassa, etenkin Hans-Georg Gadamerin ajatuksia aiheesta. Referoin niitä tähän.
Kokemus on kaksitahoinen, sekä negatiivinen että luova prosessi. Kokemuksen negatiivisuudella tarkoitetaan sitä, että kokemus ei mukaudu eikä palaudu yleisiin säännön- tai järjestelmänmukaisuuksiin eikä niiden tuntemuksen perusteella muodostettuihin oletuksiin.Kokemus ei sopeudu käsityksiin siitä, miten asioiden pitäisi ilmetä ja tapahtua. Tässä kokemuksen negatiivisuudessa piilee myös kokemuksen luova aspekti.
Kun kokemus tuo esiin entuudestaan tuntemattoman aspektin todellisuudesta, se paljastaa käsitysten ja tiedon rajallisuuden ja johtaa ylittämään nämä rajat. Tämä johtaa parempaan maailman tuntemiseen sekä syvempään itsetuntemukseen. Kokeneisuus, kokemusten synnyttämä näkemys, on kykyä tajuta tilanteen paikallinen ja ajallinen erityisyys sekä kykyä nähdä asiat omassa redusoimattomassa yksilöllisyydessään. Kokemus pakottaa avautumaan kohti uutta ja tuntematonta.
Merkin kokemista käsittelevässä kappaleessa oli Gadamerin ajatusten jälkeen jatkettu analyysillä siitä, miten tästä näkökulmasta katsottuna ajatusta merkistä voidaan lähestyä. Hermeneuttisen kokemuksen käsitteen avulla ajatusta merkistä voidaan lähestyä tulemisena ja tapahtumisena. Eksistentiaaliset merkit eivät rajaudu pysyviksi entiteeteiksi vaan ovat olemukseltaan avoimia.
“Merkkivälineen ja siihen liittyvän käsitesisällön suhde ei ole vakaa ja yksiselitteinen. Siksi eksistentiaalisesta merkistä ei voida esittää tyhjentävää tulkintaa. Merkkiin jää merkitsevää ylijäämää – aspekteja, jotka tuntuvat merkitseviltä, mutta joita ei vallitsevien koodien perusteella voida tulkita.”
Merkki on kokemus joka “osoittaa tulkintaperiaatteiden rajat ja kutsuu luovaan ymmärtämiseen, joka avautuu kohti merkin yksilöllistä, järjestelmään palautumatonta paikallisuutta ja hetkellisyyttä. Merkki on tulemista, tapahtumista, koska se samanaikaisesti sekä pitää semiosiksen liikkeessä että kiinnittää sen yhteen tilanteeseen. Tulkinnan ketju ei palaa vakiintuneille päättelyn radoille, vaan pureutuu syvälle merkin ehtymättömään tapahtumaan.”
“Eksistentiaalinen merkki on kokemuksena subjektiivinen. Se tapahtuu tulkitsijan yksilöllisessä maailmassa, tilanteessa, jota määrittävät subjektiiviset käsitykset merkin, ajan ja paikan keskinäisestä jäsentymisestä. Jotta eksistentiaalisen merkin merkitys välittyisi, se on kyettävä ilmaisemaan objektiivisten, kommunikatiivisten merkkien avulla. Tarastin mukaan “merkityksen synnyn lähtökohtana on jokaisen ihmisen halu tulla merkitykselliseksi, merkityksiä täynnä olevaksi itselleen ja muille” (Tarasti 1996, 19).”
Yksilöllinen kokemus joudutaan siis merkkiyttämään, ts. ulkoistamaan ihmisten havaittavissa olevaan merkitsevään materiaan: puheeseen, kirjoitukseen, kuviin, toimintaan jne. Tilannetta voidaan hahmottaa käsiteparin endogeenisyys ja eksogeenisyys avulla.
“Endogeeninen merkki viittaa merkkiin subjektin sisäisenä tapahtumana. Se kuvaa niitä mentaalisiin ja fysiologisiin prosesseihin perustuvia kytköksiä ja vaikutuksia, jotka liittyvät merkkiin subjektin yksilöllisessä kokemusmaailmassa. Eksogeeninen merkki puolestaan kuvaa merkin objektiivista olemusta. Se viittaa merkkiin itsenäisesti, havaitsevaan subjektiin nähden autonomisesti olemassa olevana entiteettinä. Kyseessä on etenkin merkin materiaalinen olemus, merkkiväline, mutta käsitteen voidaan katsoa kattavan myös yhteisössä vakiintuneet merkin tulkinnan tavat.”
“Endo- ja eksogeeniset merkit kuvaavat jakoa merkin subjektiiviseen ja objektiiviseen, sisäiseen ja ulkoiseen aspektiin. Aspektit eivät ole irrallaan toisistaan. Subjektin halu tulla merkitykselliseksi itselleen ja muille koskee myös endogeenisiä merkkejä: ne on siis objektivoitava, ilmaistava eksogeenisten merkkien avulla. Voimme havainnoida toisten ihmisten endogeenisiä merkkejä vain eksogeenisten kautta – kommunikaation piiriin tuotuina objektiivisina merkkeinä, joiden tulkinnasta voidaan saavuttaa jonkinaisteinen yksimielisyys. Toisaalta myös eksogeeniset merkit liittyvät tulkitsijan mielessä yksilölliseen käsitysten ja kokemusten verkostoon. Endo- ja eksogeenisen aspektin liitosta ei pitäisi ajatella niinkään vastaavuutena, vaan liikkuvana, jatkuvasti hakevana ja artikuloivana suhteena – pelinä, joka tekee merkistä toimintaa, tapahtumaa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti