Mielestäni vauvalle vanhemmat sekä heidän antamansa hoiva ravinnon, läheisyyden, sanojen, ilmeiden, eleiden jne. muodossa on kokonaisvaltainen merkkikokemus jonka tulkinta vauvalla on perusturvallisuuden kokemus.
Mieleeni tulee Dolton ajatuksia (kirjasta Evankeliumit ja usko psykoanalyysissä – halun elämä). Dolto kuvaa vauvaa joka imee äitinsä rintaa: “...lapsi ja hänen äitinsä ovat kaksi olentoa, jotka kommunikoivat keskenään: äiti rakastaa lasta, ja lapsi, samalla kun tyydyttää ruumiin tarpeensa, juo äidin sanoja, hän ahmii silmillään äidin kasvojenilmeitä. Hän rakentaa näin kielellistä olentoaan.”
En usko että jonkin asian todellistuminen välttämättä edellyttää tietoista havaintoa siitä. Esimerkiksi syntymä on todellistunut tapahtuma vaikka itse tapahtuman kulusta ei olekaan tietoisia muistoja ja havaintoja. Merkin voi kokea, vaikka siitä ei olisikaan vielä tietoista havaintoa ja vaikka sitä ei osaisikaan vielä nimetä.
Ainakin kirjan “Se ei sittenkään pyöri” mukaan fenomenologisesti tarkasteltuna oleminen on sama asia kuin läsnäolo nykyisyydessä. Ajattelin tältä pohjalta, että kun vauvaa ei vielä ole erillisenä äidistä, hänen olemisensa on äidin läsnäolossa. Tässä yhteydessä tuli mieleeni muutama kandissa pohtimani asia. Sitaatit kandistani.
“Dolto korostaa erityisesti symbolisuuden osuutta ihmisen subjektiivisessa itsensä toteuttamisessa. Freudista ja Lacanista poiketen Dolto katsoi subjektin tietoisuuden heräävän jo hedelmöityshetkellä. Siitä lähtien ihmisolentoon jää jälki symbolisista prosesseista ihmistenvälisten suhteiden materiaalisuudessa. (Dolto; Kieli kaikki kaikessa)
“Symbolifunktion toiminta on haluavaa ja edellyttää käsitystä tilasta, itsen erottamista toisesta sekä yhteisestä välittäjästä kahden ihmisolennon välillä. Lapsi on tahtonut syntyä: äänet, joita lapsi kuulee kohdussa neljännestä kuukaudesta lähtien, ovat juuri niitä mitkä houkuttavat häntä syntymään ollakseen suhteessa näihin. Elämänsä alussa vauvalla on intuitiivinen ymmärrys siitä mitä hänelle halutaan sanoa. Lapsi jää elämään jos hän joka päivä uudistaa subjektina sopimuksen ruumiinsa kanssa. (Dolto: Evankeliumit ja usko psykoanalyysissä – halun elämä)”
“Winnicott näkee tämän mahdollisesti eri tavalla. "Aikuiselle vauva on "toinen". Vauvalle aikuinen ei vielä ole sitä, eikä muukaan maailma. Winnicott sanoo, että imiessään rintaa vauva on rinta ja rinta on vauva. Yhteys on vielä välittymätön. Kun vastasyntynyt antaa katseen kulkea seinän ja katon rajaviivaa, hän ei ole subjekti joka tekee havaintoja maailman rakenteesta. Vauva on tuolloin välittömässä yhteydessä rajaviivaan, jos mukaillaan Winnicottin ajattelua. Emme pääse kurkistamaan vauvan fenomenaaliseen maailmaan, joten tämä väite on spekulatiivinen." (Mikael Leiman, blogikirjoitus 2010) Myös Dolton väite on spekulatiivinen.”
Minua on vaivannut Dolton ja Winnicottin näkemysten (näennäinen) vastakkaisuus ja olen miettinyt, miten nuo näkemykset voisi yhdistää. Tulin siihen tulokseen, että nämä näkemykset voi kenties yhdistää mikäli hahmottaa asian näin: olla tietoinen itsestään subjektina on eri asia kuin kokea asioita subjektina. Vauva kokee asioita subjektina, vaikka ei vielä ole tietoinen siitä, että kokee asioita subjektina.
Vauvan ei tarvitse tiedostaa olevansa “toinen” suhteessä äitiin, äidin rintaan, muuhun maailmaan jne. Merkki kokemuksena on jo läsnä, vaikka vauva ei ole vielä tietoinen itsestään tai välittymisen prosesseista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti