Eräs tenttikirjani on Juha Himankan “Se ei sittenkään pyöri – Johdatus mannermaiseen filosofiaan”. Kyseisen kirjan takakansi tiivistää hyvin kirjan idean: “Toisin kuin tiede ja tieto, ajattelu ja filosofia alkavat ihmettelyllä. - - Ajattelu ei ole valmiin tiedon keräämistä eikä sen pohjalta teoretisointia. - - Todellinen todellisuus - - (on) se mikä on elävästi läsnä.”
Seuraava kohta kirjasta jäi mietityttämään. “Fenomenologian ensimmäinen askel oli havainnollistaa todellistuminen aistihavainnon esineen avulla. Kun tämä on saatu selväksi, huomataan läsnä- ja poissaolon välisen eron jäsentävän todellistumisen myös vaikkapa lukujen ja kiittämisen kohdalla. Pari esimerkkiä ei kuitenkaan riitä osoittamaan, että fenomenologia olisi ankara tiede, eli kykenisi selvittämään kaikkea meille todellistuvaa. Läsnäolon lähtökohdan rajoitukset ovatkin olleet keskeinen ongelma fenomenologisessa perinteessä. Esimerkiksi Jacques Derrida on nostanut näitä ongelmia esiin: Sellaiset asiat kuin merkki ja kuolema eivät oikein asetu läsnäolo-poissaolo-akselille.”
Jäin miettimään, miksi merkki ei asettuisi läsnä- ja poissaoloakselille. Lev Vygotskin mukaan työvälineet olivat ensimmäisiä merkkejä. Entä jos asia ei olekaan niin? Entä jos onkin niin, että ihminen oli ja on ensimmäinen merkki toiselle ihmiselle? Jos ihminen tulkitaan merkiksi, eikö silloin myös merkin käsite voisi asettua läsnäolo-poissaoloakselille? Mieleeni tuli varhainen vuorovaikutus, esimerkiksi se, kuinka vanhemman vauvan tarpeisiin oikealla tavalla vastaava läsnäolo välittää vauvalle kokemuksen turvallisuudesta.
Sitten mietin sitä, miten ihmiset alkaisivat hahmottaa merkin ilmenemistä aikuisiällä. Mieleeni tuli erilaisia sanoja, liikennemerkkejä, pukeutumis- ja käyttäytymiskoodeja jne. Tulin ajatelleeksi, että ehkä olemme “liian aikuisia” hahmottaessamme merkin käsitteen ensisijaisesti esimerkiksi sanojen ja työvälineiden kautta. Se on hahmotustapa, joka perustuu siihen miten maailmaa voi ymmärtää aikuisena. Se ei kuitenkaan kerro siitä, miten merkki alkuperäisimmillään on ihmisille ilmennyt.
Entä jos merkkikäsityksen perusta onkin varhaisessa vuorovaikutuksessa ja sen ilmiöissä? Ehkä kyse on siitä, että psykologiatieteessä ajattelu on joskus vain ajattelua “keskiväliltä”; ajattelua ei aina aloiteta ihan alusta tai viedä loppuun asti. Fenomenologiassa pyritään palaamaan ilmiöiden todellistumisen alkulähteille.
Toki voisi miettiä myös sitä, miten merkki todellistuu ihmisille tällä hetkellä. Jäin kuitenkin miettimään sitä, miten merkki todellistuu “alusta” so. syntymästä lähtien? Mielestäni on luontevaa aloittaa merkin todellistumisen ajattelu hyvin varhaisesta vaiheesta alkaen (voisi tämän asian ajattelemisen itse asiassa aloittaa ihmisen kehityksen vielä varhaisemmasta vaiheesta, mutta minusta tuntuu ainakin nyt helpommalta lähteä syntymän jälkeisestä ajasta).
Kirjassa “Se ei sittenkään pyöri” oli todettu, että “Fenomenologian kannalta kulttuurien erilaisuudella on rajansa sillä kaikilla niillä on yhteinen Maa-perä. Maa ja taivas ovat ne elämismaailman vakiot, jotka yhdistävät kaikkia inhimillisiä kulttuureja.” Myös syntymä ja kuolema ovat ne ihmisten elämismaailman vakiot, jotka yhdistävät kaikkia inhimillisiä kulttuureja. Tämä tuntuu hyvältä syyltä aloittaa merkin käsitteen todellistumisen pohtimista syntymästä lähtien.
Ajattelin myös sitä käsitystä, että työväline on ollut ihmisen esihistoriassa ensimmäinen merkki. Metsästäjä on esimerkiksi näyttänyt keihästä lähtiessään metsälle, ja tämä on tulkittu metsälle lähtemisen merkiksi. Mielestäni tässä vaiheessa täytyy kuitenkin merkin näyttäjällä ja ymmärtäjällä olla jo vähintään implisiittinen ymmärrys merkistä ja sen välittävästä luonteesta.
En oikein näe mitään perusteltua syytä sille, miksi käsitys merkistä syntyisi vasta työvälineiden näyttämisen yhteydessä, siinä vaiheessa kun ihmiset ovat jo aikuisia. Eihän aikuisen ihmisen tietoisuuskaan synny sillä hetkellä, kun ihmisestä tulee aikuinen, vaan kyseessä on jo ennen syntymää alkanut jatkuva kehitys.
Fenomenologiassa täytyy nähdä asia itse. Kaikki aiemmin opitut teoriat ja käsitykset tulee pyrkiä laittamaan syrjään ja tarkastelemaan, miten jokin asia tai ilmiö todellistuu meille. Tässä mielessä on vähän hankalaa ajatella merkin todellistumista varhaislapsuudessa. Merkin käsite on jo sinällään teoreettinen (vaikkakin todellisuutta kuvaava) käsite. Toisaalta, ei fenomenologista tarkastelua voi tehdä ilman mitään sanoja ja kaikissa kielen sanoissa on myös abstrakti ulottuvuutensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti