Kirjan “se ei sittenkään pyöri” mukaan luvun todellistumisen tapa on laskeminen. Kenties merkin todellistumisen tapa on toisen ihmisen kokeminen – ja erityisesti toisen ihmisen kehon kokeminen.
Kirjassa “Se ei sittenkään pyöri” on käsitelty ruumiskäsityksen eroja luonnollisessa ja fenomenologisessa asenteessa, toisen kehon ilmenemistä sekä toiseutta ylipäätään.
Referoin kirjassa esitettyä luonnollisen ja fenomenologisen asenteen eroa suhteessa ruumiiseen. Luonnollisen asenteen näkökulmasta ruumis on anatomian esine josta voidaan erottaa elimet joiden toimintaa ja yhteyksiä voidaan selventää. Yksi näistä anatomisista ruumiista sattuu olemaan omani.
Fenomenologisessa asenteessa taas käännytään sekä oman että toisten ruumiin läsnäoloon. Ruumiini on aina tässä ja voin halutessani liikuttaa sitä. Näin liike ilmentyy eri tavalla kuin esineiden yhteydessä. Oman ruumiinsa voi nähdä, sitä voi koskettaa itse ja myös toiset voivat sitä koskettaa. Ruumis on keskeinen osa aistimista ja siten suhdetta maailmaan ja muihin. Husserl päätyi asiaan syvennyttyään siihen näkemykseen, että ruumis ja sen ilmentyminen ruumiina riippuu olennaisesti toisten ruumiista. Yksittäinen ruumis ei ole aidossa mielessä ruumis.
Fenomenologisen perusnäkemyksen mukaan asia ilmenee aina jotenkin, ja toisen ilmenemisen tapa on eläytyminen. “Eläytymisen kohde on itse, mutta jokin toinen itse kuin minä.” Toista ei havaita kuten esinettä, vaan ruumiissa jossa tiedän itsekin olevani. Toisen ruumis ei ole kuitenkaan omani, vaikka muistuttaakin sitä.
Husserl selvittää tätä yhteyttä appresentaation käsitteellä. Aistihavainnon kohteet näyttäytyvät aina osittain. Appresentteja ovat ne havainnossa mukana olevat osat jotka eivät näy suoraan. Samalla tavoin toinen subjektiviteetti on mukana muttei suoraan tavoitettavissa tai löydettävissä itsenään. Tämän eläydytyn kokemuksen suhteen omaan kokemukseen voi rinnastaa nykyistetyn ja nykyisen eroon. Tieteistä katsoen tämä eläytyminen on mystistä hiljaisuutta jota ei saada matematisoiduksi tai paikallistetuksi massapisteisiin.
Husserlin näkemyksen mukaan “oma ruumis tulee omaksi vasta vastakkaisuudessa muihin ruumiisiin. Toisen ruumiin tavoittaminen on ensimmäinen askel objektiivisuuteen eli intersubjektiivisuuteen tai yhteisöön. - - Fenomenologiassa eläytyminen tarkoittaa nimenomaan toimintaa, jossa ruumis ymmärretään ruumiiksi.” Oma ruumis on elämällemme välttämätön, koska omaa ruumista ei voi suoraan löytää. Vieraan ruumiillisuuden kokeminen on “käänne” joka antaa koetulle oliolle alkuperäisessä omintakeisuudessaan ja koettavuudessaan merkityksen, joka on vain tälle toiselle ominainen.
“Ainoastaan vieras ruumis voi rakentaa “sillan” oman ensisijaisen maailman ja toisen maailman välille: muodostuu yhteisö, jonka jäsen olen.” Toisen tavoittaminen edeltää maailman objektiivisuuden kokemusta. “Erityistä toisen elämään tien avaavaa kokemusta ei aina tunnusteta vaan ajatellaan, että ymmärrän toista pelkästään hänen puheensa kautta. Fenomenologisesti on kuitenkin selvää, että osassa kokemuksistamme toinen on läsnä vahvemmin kuin toisissa, eikä tämä palaudu ainoastaan sanallisen kommunikaation poissa- tai läsnäoloon.“
Samassa yhteydessä on siteerattu myös Nietzscheä. “Huomautettakoon vielä, ettei ihmisen ja ihmisen välisenä siltana ole vain kieli, vaan myös katse, kosketus, ele; aistivaikutelmiemme tietoiseksi tuleminen meissä itsessämme, kyky tarkata niitä ja ikään kuin sijoittaa ne ulkopuolellemme. (Iloinen tiede, 204).”
“Ruumiin kokemisessa tuntoaisti erottuu muista aisteista. Voin tuntea kosketuksen, mutta en voi nähdä näkemistä enkä kuulla kuulemista. Oman ruumiin koskettaminen ei kuitenkaan riitä ruumiin - - todellistumiseksi. Tältä kannalta eläytyminen onkin sukua tunteille: tunteminen ja koskettaminen ovat molemmissa keskeisiä.”
“Ei ole sattumaa, että kosketus on niin olennainen tekijä kohtaamistavoissamme – toisaalta olemme myös kosketuksen suhteen kovin arkoja, siinä haavoittuvaisuutemme tai liikuttuvaisuutemme nousee pintaan.”
“Se objektivoitu kenen tahansa ruumis, jonka löydän anatomian oppikirjoista, ei eläydy kehenkään. Oma ruumiini sen sijaan eläytyy, liikuttuu ja koskettaa, mutta myös sitä kosketetaan. Nämä asiat ovat yhdessäolon ja elämän kannalta olennaisia. Siitä, millainen kosketus kohtaamiseen liittyy, ollaan usein tarkkoja, siihen suhtaudutaan vakavasti. Juuri kohdatessa yhteisöllisyyden perusasiat ovat avainroolissa.”
“Ruumis on kohtaamistilanteissa tärkeä, mutta sillä että osaan luideni sijainnit ja nimet ulkoa ei ole merkitystä. Myöskään se, mitä hermoratoja pitkin impulssi etenee aivoihin kun kosketan toisen ruumista, ei tavoita olennaista tästä tapahtumasta – sen elävää läsnäoloa minulle ja meille. Toisen kohtaava ruumis on ajattelun eikä tiedon asia.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti