Henkilökohtaiset tavoitteet elämän kulussa
Elämänkulkua on kirjassa hahmotettu motivaatiopsykologian ja kronologiseen ikään liittyvien elämäntapahtumien kautta. Motivaatiopsykologian keskeisenä kysymyksenä on pidetty sitä, työntääkö jokin asia ihmiset liikkeelle vai vetääkö jokin asia ihmisiä puoleensa. Mielestäni sekä että. Riippuu asiasta ja elämäntilanteesta ja samaan toimintaakin liittyvät motivaatiotekijät voivat olla sekä vetäviä että työntäviä.
Minua psykologian opiskeluun motivoi se, että asia vetää puoleensa; kiinnostus motivoi. Toisaalta, kun KELA laittoi opintotukeni poikki kun en henkilökohtaisista hyvistä syistä saavuttanut riittävästi opintopisteitä, ruoan ja asunnon ym. elämän peruedellytysten säilyttäminen työntää liikkeelle olotilasta riippumatta. Ei ole kovin kiva ajatus nukkua ulkona ja syödä jäkälää.
Ja toki tukien saamiseen takaisin motivoi sekin, että en halua olla toisten ihmisten elätettävänä, se on niin sanotusti kunniakysymys. Opintotuen katson palkaksi tehdystä työstä so. opiskelusta vaikkei tuki kyllä vastaa tehtyjä työmääriä ollenkaan, tuntipalkka on varmaan laskettavissa senteissä. Toisaalta taas saadun tuen suhteella työmäärään ei ole minulle niin väliä, koska motivaationi oppimiseen on sisäsyntyistä. Katson opintotuen yhteiskunnan sijoitukseksi tulevaisuuteen ja pyrin itse maksamaan tämän sijoituksen takaisin.
Motivaatiomalliin kuuluu neljä prosessia: suuntaaminen, suunnistaminen (valinta), säätely ja sopeuttaminen. Suuntaaminen on vuorovaikutuksellisuutta ihmisen ja hänen ympäristönsä välillä: erilaiset instituutiot, kehitystehtävät, roolisiirtymät sekä läheiset ihmiset suuntaavat yksilöä. Suunnistaminen tapahtuu tavoitteiden ja valintojen pohjalta. Säätelyyn kuuluu itsesäätely joka tapahtuu yhdessä toisten ihmisten kanssa. Kun kaikki ei mene toivotulla tavalla, ihminen joutuu sopeuttamaan tavoitteitaan niitä muokkaamalla tai niistä luopumalla.
Nuorten tavoitteet heijastelevat heidän kehitystehtäviään sekä roolisiirtymien kuluessa tapahtuvia ympäristömuutoksia ja liittyvät etenkin koulutukseen, tulevaan ammattiin, kavereihin ja tulevaan perheeseen. Nuorena - kuten myöhemminkin - tavoitteisiin vaikuttavat myös sosialisaatio ja selektio: esimerkiksi kaverit voivat vaikuttaa ammatinvalintaan ja toisaalta taas oma kaveripiiri voi olla jollakin tavalla valikoitunutta. Muotoutuvan aikuisuuden vaiheessa, 18-25-vuotiaana, keskeisiä kehitystehtäviä ovat työ ja rakkaus. Siirtymä vanhemmuuteen muuttaa elämän suuntaa: se on yksi keskeisimmistä aikuisuuden kehitystehtävistä ja pysyvä roolimuutos.
Sosiaalisiin rooleihin liittyvissä odotuksissa ja suuntautumisessa siirtymien suhteen on sukupuolieroja. Yksinkertaistetusti voisi todeta, että naisten tavoitteet suuntautuvat enemmän perheeseen, ihmissuhteisiin ja vanhemmuuteen, miesten tavoitteet enemmän omaisuuteen ja työhön.
Tässäkin mielestäni tosin toteutuu se, että siitä miten asiat ovat, ei tulisi päätellä sitä miten niiden tulisi olla. Lisäksi on mahdollista, että ihmiset vastaavat tällaisiin kysymyksiin ainakin jonkin verran odotusten mukaisesti. Se on edelleen jonkinlainen odotus, että naisen pitää olla kiinnostunut ihmissuhteista, perheestä ja lapsien hankkimisesta, muuten saattaa tulla ihmettelyä.
Nainen joka on ensisijaisesti kiinnostunut urasta tai jonkin aseman tai tietyn palkkatason saavuttamisesta eikä esimerkiksi halua perhettä ollenkaan, saa edelleen helposti kylmän ja itsekkään ihmisen leiman. Miehille taas vastaavien asioiden tavoittelua saatetaan pitää "luonnollisina". En väitä, että ensisijaisesti miehet pitäisivät tällaisia käsityksiä yllä; kyllä stereotypioiden ylläpitoon osallistuvat molemmat sukupuolet.
Motivaation ja työuupumuksen todettiin olevan yhteydessä siten, että työuupumus oli tyypillisintä niille, joille kaikki elämän tavoitteet liittyivät työhön. Tämä "työppöydeksi" kutsuttu asennoituminen saattoi siis olla uhka työhyvinvoinnille. Tässäkin yhteydessä mietin sitä, että ihmiset ovat erilaisia ja ihmisten tulisi saada olla erilaisia. Jos joku ihminen haluaa elää vain työlleen ja laittaa aina riman pikkuisen korkeammalle, antakaa ihmisen olla sellainen. Joidenkin ihmisten dynamiikkaan se sopii, että laitetaan aina se yli sata prosenttia peliin ja sitten vedetään hetki henkeä. On varsin surullista, jos ihminen alkaa karsia ja muokata omaa dynamiikkaansa siten, että se vastaa jotakin psykologian tarjoamaa ideaalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti