Piirreteorioista
Persoonallisuuspsykologiassa piirteillä tarkoitetaan ihmisen biologiaan pohjautuvia taipumuksia ja keskimääräistä, suhteellisen pysyvää tapaa käyttäytyä, tuntea ja ajatella joka muodostaa yhdessä temperamentin kanssa persoonallisuuden perustan. Mitä vähemmän tilanne rajoittaa käyttäytymistä, sitä enemmän piirteet ilmenevät käyttäytymisessä. Suuressa joukossa piirteet ovat melko normaalisti jakautuneita.
Mitä tulee piirteiden pysyvyyteen, kirjasta jäi mieleen eräs ajatus. Piirreteorian todettiin joutuneen kriisiin, kun jossain vaiheessa "käyttäytymisen ajateltiin olevan vaihtelevaa ja määräytyvän tilannetekijöiden perusteella". Sitten todettiin, että "tämä osoittautui kuitenkin liian jyrkäksi näkemykseksi. Perusteellisella tutkimustyöllä osoitettiin, että persoonallisuuden piirreteorian olettama käyttäytymisen pysyvyys ja johdonmukaisuus eri tilanteissa ja ajan kuluessa toteutuvat sitä selvemmin, mitä useampaan kertaan ihmistä tutkitaan ja mitä laajemmin käyttäytymistä mitataan, mitä samanlaisempia tilanteet ovat, mitä tutumpia tilanteissa olevat muut ihmiset ovat ja mitä vähemmän paineita tilanteet asettavat käyttäytymiselle."
Mielestäni em. tutkimusten tulokset eivät itse asiassa täysin vastaa siihen kritiikkiin, että käyttäytyminen vaihtelee tilannetekijöiden perusteella - tämä tilannetekijöiden vaihtelu kun on juuri karsittu pois tutkimuksissa, joissa ihmistä mitataan samanlaisissa tilanteissa joissa ihmiset ovat hänelle ennestään tuttuja. Jos halutaan tavoittaa jokin todellinen pysyvä piirre ihmisestä, eikö sen tulisi olla pysyvä nimenomaan vaihtelevissa tilanteissa?
Kirjassa on esitelty McCraen ja Costan viiden suuren persoonallisuuden piirteen teoria alapiirteineen sekä niiden yhteyksiä kulttuuriin, aivojen järjestelmiin sekä ilmenemiseen lapsuudessa ja aikuisuudessa.
* neuroottisuus
* (yhteydessä aivoissa sijaitsevaan BIS-järjestelmään (behavioral inhibition system))
- ahdistuneisuus
- vihamielisyys
- masentuneisuus
- alemmuudentuntoisuus
- impulsiivisuus
- haavoittuvuus
* ekstraversio
*(herkin kulttuuriselle kontekstille)
*(yhteydessä aivoissa sijaitsevaan BAS-järjestelmään (behavioral approach system))
- lämminhenkisyys,
- seurallisuus
- itsevarmuus
- aktiivisuus
- jännityshakuisuus
- iloisuus
* avoimuus uusille kokemuksille
- haaveellisuus
- taiteellisuus
- tunteellisuus
- joustavuus
- älyllinen uteliaisuus
- suvaitsevaisuus
* sovinnollisuus
* (herkin kulttuuriselle kontekstille)
- luottamus
- mutkattomuus
- altruismi
- mukautuvuus
- vaatimattomuus
- herkkätunteisuus
* tunnollisuus
- kyvykkyys
- järjestelmällisyys
- velvollisuudentuntoisuus
- päämääräsuuntautuneisuus
- itsekuri
- harkitsevuus
Tunne-elämän tasapainoisuuden eli matalan neuroottisuuden tason sekä korkean sovinnollisuuden ja tunnollisuuden tason on ajateltu kuvaavan ihmisen sosialisaatioprosessia ja psykososiaalista kypsyyttä (nk. alfa-faktori), ekstraversion ja avoimuuden puolestaan yksilöllisyyden kehittymistä ja itsensä toteuttamista (nk. beeta-faktori).
Piirreteorian mukaan persoonallisuuden viisi suurta piirrettä ovat käsitteellisesti itsenäisiä ulottuvuuksia, joskin ne ilmentävät myös yksilöiden välisiä eroja piirteiden yhdistelminä. Piirteitä voidaan mitata itsearviointiin perustuvilla kyselylomakkeilla ja ulkopuolisten tekemillä arvioilla. Tutkimusten mukaan viiden suuren persoonallisuuden piirteen hierarkkinen rakenne on yleismaailmallinen. Piirteistä ekstraversio ja sovinnollisuus näyttävät olevan herkimpiä kulttuuriselle kontekstille.
Biologia ja ympäristö näyttävät toimivan yhdessä tavalla, joka vahvistaa perimän eli genotyypin ja persoonallisuuden piirteiden eli fenotyypin välistä yhteyttä. Perimään pohjautuvat vaikutukset voivat myös vaikuttaa tapaan, jolla ihminen rakentaa käsitystä itsestä ja ympäröivästä maailmasta. Lisäksi ihmiset hakeutuvat persoonallisuutensa mukaisesti erilaisiin ympäristöihin.
Tutkimuksissa on osoitettu selvä jatkuvuus lapsuuden psykologisten ominaisuuksien ja myöhempien persoonallisuuden piirteiden välillä. Aikuisuudessa vahva pysyvyys luonnehtii kaikkia viittä persoonallisuuden piirrettä. Piirteiden keskiarvot vaihtelevat erityisesti nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa, mutta ihmisten asema suhteessa toisiinsa piirteiden ilmenemisen osalta on melko pysyvä.
Mielestäni piirreteorioissa on muutama ongelma. Ensinnäkin, kysymyksenasettelu ohjaa sitä, millaisia vastauksia saadaan. Kun tutkitaan piirteiden olemassaoloa ja ilmenemistä mittarilla, joka pohjautuu piirreteoriaan, saadaan vastaukseksi väistämättä piirreteorian mukaisia piirteitä.
Toisekseen, eri piirteiden pitäminen erillisinä on ongelmallista, samoin kuin piirteiden pitäminen itsenäisinä "olioina". Erityisesti se on ongelmallista, jos katsotaan ihmisen koostuvan viittaussuhteista. Tällöin ei ole mahdollista, että olisi olemassa jokin piirre irrallaan kontekstista tai muista piirteistä. Ennemminkin pitäisi tutkia sitä, minkälaisen viittaussuhteiden verkoston eri piirteet luovat. En pidä mahdottomana ajatusta lähestyä piirreteoriaa viittaussuhteiden näkökulmasta - siinä vain piirreteorian perusolemus ymmärrettäisiin toisin kuin tällä hetkellä.
Piirteen voisi katsoa olevan merkki, joka viittaa johonkin itsensä ulkopuoliseen. Kontekstin vaihtuessa pysyvyyttä osoittavat piirteet voisi tulkita merkeiksi joilla on laadullisesti ja/tai määrällisesti vahvemmat viittaussuhteet kuin niillä ominaisuuksilla (merkeillä) joilla ei ole piirreteorioiden piirteiden kaltaista pysyvyyttä. Piirteiden rakennetta pidetään hierarkkisena. Mikään ei sinänsä estä laittamasta merkkejä viittaussuhteineen hierarkkiseen järjestykseen. Hierarkkinen ja verkostomainen järjestys eivät ole toisensa poissulkevia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti