Tunteiden säätely ja persoonallisuus
Kirjassa on esitetty, että "tunteiden osatekijät löytyvät fysiologisten reaktioiden, tunteisiin liittyvän käyttäytymisen ja omakohtaisten kokemusten järjestelmistä. Tunteiden säätely kohdistuu näihin kolmeen järjestelmään ja tarkoittaa tunteisiin liittyvien fysiologisten prosessien ja sisäisten tunnetilojen synnyttämistä sekä niiden voimakkuuden ja keston ylläpitämistä tai muuttamista".
Tunteiden alisäätelyyn liittyy suurta kiihtyneisyyttä, tunteiden takia ylikuormittumista sekä vaikeuksia muuntaa ja käsitellä tunteita. Tunteiden ylisäätelyyn taas liittyy estoisuutta sekä tunteiden syvällisen ymmärtämisen, sanallisen kuvaamisen ja jäsentämisen vaikeuksia.
Jäin miettimään tätä. Tämä kuvaus siitä, mikä on "hyvää" tunteiden säätelyä on varmaankin osittain kulttuurisidonnainen. Minusta usein tuntuu siltä, että kulttuurissamme vallitsee jonkinlainen keskimääräisyyden ideaali joka on samaistettu normaaliuteen. Ei ole hyvä olla liikaa eikä liian vähän mitään. Entä jos joku nauttii voimakkaistakin emotionaalisista kokemuksista ja sallii ne tietoisesti? Miksi tunteiden ilmaisussa ei saisi olla vaikka hieman estynytkin? Miksi ihmisen pitäisi olla juuri tietynlainen?
En itse usko siihen, että se on ihmisille yksilöinä tai lajinakaan hyväksi, että pyritään määrittelemään keskimääräiset ideaalit ja sopeuttamaan ihmistä niihin - varsinkaan jos ihminen itse ei halua niihin sopeutua vaan kokee elämänlaatunsa ihan hyväksi sellaisenaan. Ihmiset eivät ole piparkakkutaikinamassaa, johon yhteiskunta voi lätkiä mielekkäänä pitämiään muotteja. Tällä hetkellä puhutaan paljon siitä, että pitäisi lisätä luovuutta ja innovatiivisuutta. No, sellaisia asioita ei kyllä ole odotettavissa tasapäistämällä ja ilman erilaisuuden, erikoisuuden ja ristiriitojen sietoa.
Takaisin itse aiheeseen. Tunteiden säätelyn on katsottu sisältyvän laajempaan tunnetilan säätelyyn; se on mielletty sellaiseksi itsesäätelyn muodoksi joka "kielteisiin tunteisiin kohdistuessaan saattaa edellyttää muunlaisen itsesäätelyn hellittämistä". Tämä kuulostaa mielenkiintoiselta ja varmaan pitää paikkansakin. Seuraava lause kuitenkin herättää taas mietteitä psykologiasta normittavana ja normalisoivana hallinnan välineenä: "Tice ja Bratlavsky (2000) pitävät muun muassa kohtuutonta syöpöttelyä, juopottelua, tupakointia ja uhkapelien pelaamista merkkinä siitä, että ihminen on pyrkinyt säätelemään tunteitaan muun itsesäätelyn kustannuksella".
Hei tutkijat, määritelkää käsite kohtuuton. Entä oletteko koskaan kuulleet iloisista opiskelijailloista joissa nautitaan virvokkeita, syödään herkkuja, poltetaan tupakkaa ja tehdään se ihan jakamisen iloisessa hengessä elämästä nauttien eikä vaikeita tunteita torjuen? Nyt pois sieltä sarkofagista. Siteeraan www.nautiskelijat.net-sivustolla olevaa sitaattia: "Jos luovut tupakasta, viinistä ja rakastelusta, et itse asiassa elä kauemmin elämä vaan tuntuu pitemmältä" (Clement Frend).
Onneksi sentään liiallisesta harrastuneisuudesta eroottisluonteisissa asioissa ei oltu tässä tutkijoiden lausahduksessa puhuttu mitään. Välillä tuntuu että psykologia on aika synkkä tiede jolla on ankea ja elämäniloton maailmankuva sekä terveysterroristin otteet: psykologiatermihirviöpommeja sataa niskaan, jos poikkeaa psykologiatiedon viitoittamalta keskimääräisyyden polulta. Minusta on aika surullista, jos pitää jatkuvasti tarkkailla, rajoittaa ja varoa niin itseä, toisia, virheiden tekoa kuin elämääkin. Sääli, jos pitää näyttää siltä että on jatkuvasti jääkylmä rautatanki takapuolessa ja on lisäksi syönyt kilon raakoja sitruunoita aamiaiseksi.
Hyvin lähti taas asiasta tämäkin pohdiskelu. Takaisin sinne tunteiden säätelyyn. Itsesäätelyä on pidetty adaptiivisempana ja kypsempänä hallinnan muotona kuin sen lähikäsitettä itsehallintaa, jossa saattaa korostua itsehillintä ja tunne-elämän pidättyväinen suitseminen. No mutta hei, olkoon sekin sallittua. Kaikille ihmisille ei ole helppoa noin vaan heittäytyä fiiliksiin. Osa ihmisistä säilyy pitkään varautuneina toisten ihmisten seurassa, kunnes nuo toiset tuntuvat riittävän turvallisilta. Sallittakoon tällainen varovainen suhtautuminen myös. Miksi ihminen ei saisi olla estynyt, varsinkaan jos hän ei itse pidä sitä ongelmallisina? Ympäristö saattaa tehdä siitä ongelman, mutta onko silloin ongelma tässä ihmisessä vai ympäristössä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti