Lauantaina oli opettajamme ja tutkijamme Kati Aho-Mustosen väitöstilaisuus. Se meni hyvin ja tilaisuus oli mielenkiintoinen ja antoisa. Väitöskirjan aihe on sekä psykologisesti että yhteiskunnallisesti tärkeä ja merkityksellinen. Siinä on myös rohkeaa yhteiskunnallista sanomaa. Ko. väitöskirja toteutuksineen on konkreettista toimintaa maailman muuttamiseksi paremmaksi paikaksi ja inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi - myös niiden ihmisten suhteen, jotka on saatettu yhteiskunnan näkökulmasta luokitella "pahoiksi", "hulluiksi" ja "toivottomiksi tapauksiksi".
Väitöstilaisuutta seuraamassa oli yli parikymmentä opiskelijaa. Keskustelimme opiskelijoiden kanssa ennen ja jälkeen väitöstilaisuutta heränneistä ajatuksista ja tunteista. Monet opiskelijamme - itseni mukaan lukien - olivat jännittäneet tilaisuutta etukäteen. Ei siksi, että olisimme pelänneet Katin mokaavan jotain, vaan siksi että olimme yksinkertaisesti täpinöissämme. Lisäksi osa meistä jakoi sen kokemuksen, että välillä oli impulssikontrollin kanssa haasteita, kun olisimme väitöstilaisuuden aikana halunneet niin monta kertaa taputtaa, tehdä aaltoja, huutaa "hyvä Kati", "jee!" jne.
Kati on todella pidetty ja arvostettu opiskelijoidemme keskuudessa. Opiskelijat arvostavat Katia siksi, että hänessä on asennetta, hän on inhimillinen, huumorintajuinen, oikeudenmukainen, empaattinen, keskusteleva, viisas, persoonallinen, älykäs, ajattelultaan terävä... Kaikki em. sanat ovat opiskelijoidemme Katista sanomia. Idealisaatiotako? Ei ole nyt siitä kysymys.
Tämä arvostus perustuu kokemukseen Katista siinä, miten hän opiskelijoiden kanssa toimii. Kati osaa asettautua opiskelijoiden lähikehityksen vyöhykkeelle tavalla, johon sisältyy keskustelevuus, kannustavuus, arvostuksen osoittaminen opiskelijoille sekä opiskelijoiden oikeudenmukainen ja reilu arviointi. Jokaisen opiskelijan tehtävä on löytää oma äänensä psykologiassa. Omaan ääneen kuitenkin sisältyy kaikuja toisten ihmisten äänistä. Mielestäni Katin humaani asenne ihmisiä kohtaan - joka myös välittyi hänen väitöskirjastaan - on hyvää esimerkkiä meille opiskelijoille.
Väitöstilaisuuden jälkeen oli onnittelu- ja kahvihetki. Opiskelijat antoivat Katille ryhmähalauksen ja yhteisesti hankkimamme lahjat ja kortin. Oli upeaa saada olla läsnä väitöstilaisuudessa ja myös kokea se yhteinen, jaettu hetki kun halasimme ja annoimme lahjat. Olin iloinen siitä, että opiskelijamme näyttivät sen, miten paljon Katista pitävät ja miten paljon häntä arvostavat. Inhimillisesti tärkeät asiat kannattaa sanoa (tai osoittaa jotenkin muuten) silloin kun ne ovat kohdalla. Aina ei voi tietää, tuleeko välttämättä uutta tilaisuutta.
Olin ja olen iloinen, ylpeä ja onnellinen Katin hienosta saavutuksesta. Se ilo jatkui tilaisuuden päättymisen jälkeenkin. Ennen illan bileitä olin hetken aikaa kotona; kuuntelin musiikkia, pompin ja soitin ilmakitaraa, koska olin niin fiiliksissä. Toisten ihmisten onnistuminen antaa itsellekin iloa ja energiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti