Ojasen mukaan rakkaus on hyvä esimerkki siitä, millaisia elämän suuret peruskysymykset ovat. Rakkauden käsittämisessä on yhteisiä piirteitä ihmisten kesken. Rakkaus on myös laaja ja monisyinen käsite ja tähän liittyy sen merkitys ja ongelmallisuus ihmiselle. Tästä syystä Ojanen pitää mielekkäänä muotoilla rakkauden käsitettä koskevan kysymyksen “mitä kaikkea rakkaus on”.
“Ehkä rakkaus on ilmiö, jonka yhteydessä ja jota ajattelemalla voi oppia jotain suhteestamme kieleen yleensäkin.” Tämä sitaatti kuvaa hyvin Ojasen lähestymistapaa rakkauden käsitteeseen. Ojanen pohtii kirjan ensimmäisessä luvussa rakkauden käsitteen problemaattista suhdetta arkikieleen, tieteelliseen kieleen ja filosofiaan.
Rakkaus on filosofisen asennoitumisen kannalta hankala asia. Rakkauteen liitetään usein päinvastaisia ominaisuuksia kuin filosofiaan, johon “liitetään yleensä järkiperäisyyden, perusteltavuuden sekä täsmällisyyden kaltaisia tavoitteita”. Arkikielessä “rakkaudesta puhutaan eri tavoin kuin lenkkimakkarasta” mutta myös tieteellisessä kielenkäytössä “ollaan paljon tottuneempia käsittelemään sitä lenkkimakkaraa”.
Ojanen toteaa oivaltavasti: “...on kovin merkillistä, että rakkaus kokonaisuutena ei ole minkään tieteenalan tutkimuskohde. Tämä kertoo paljon tieteestä. On monia todellisuutemme kannalta tärkeitä asioita, jotka aivan varmasti ovat olemassa, mutta joihin tiede ei näytä saavan juuri minkäänlaista otetta.”
Jos rakkaus tuntuu liian epämääräiseltä tai epätieteelliseltä asialta käsiteltäväksi, kysymys “ei ole rakkauden vaan tieteen ongelmasta”. Emme “voi sanoa etukäteen, että jotain asiaa on käsiteltävä juuri tietyllä tavalla tai tietynlaisella kielellä, vaan asia itse myös määrää oman käsittelytapansa sekä kielensä”. Rakkaus on “todellinen asia tässä maailmassa ja siksi on löydettävä juuri siihen asiaan sopiva tutkimuksen ja kielenkäytön tapa eikä moitittava asiaa vääränlaiseksi”.
Ojasen mukaan rakkauden käsite on “matka tiedon luonteeseen, sillä se johtaa tuonpuoleisuuden ja rajojen ongelmien sekä hiljaisuuden äärelle”. Lisäksi “rakkaus ajattelun kohteena vaatii, niin kuin kaikki tarkka ja täsmällinen ajattelu, kohteensa mukaista ja kohteensa oivaltavaa, siihen mukaan pääsevää ja siihen mukaan suostuvaa ajattelua”. Tämä on mielestäni tieteellisessä ajattelussa yksi olennainen osatekijä – ainakin silloin kun halutaan laajentaa tieteellisen ajattelun rajoja ja lisätä ymmärrystä.
Poikkeuksiksi rakkauden tieteellisestä käsittelystä Ojanen mainitsee Platonin, psykoanalyysin ja teologian. “...usein väitetään, että vasta Sigmund Freud toi rakkauden tieteelliseen käsittelyyn ensimmäisenä jotain uutta sitten Platonin. - - Kun teologian tieteellisyyteen muilla aloilla joskus suhtaudutaan epäillen, niin rakkaudesta puhuttaessa teologia on osoittanut nimenomaan sellaista eksaktiutta ja käsitteellistä voimaa, jota muilla ei ole ollut. Koko länsimaista kulttuuria ja nykyaikaista maailmankuvaamme olennaisesti valottava erottelu haluavan rakkauden ja lähimmäisenrakkauden, eroksen ja agapen, välillä on teologiasta peräisin.”
“Psykoanalyysin rakkauskäsitys tarkoittaa lähes yksinomaan nautinnon ja mielihyvän etsimistä, omaa halua ja puutetta. - - Rakkaus ja sen kaipuu palautetaan kernaasti vauvan varhaisimpaan äitisuhteeseen, nautinnolliseen ja täydelliseen symbioosiin äidin tai eräässä vaiheessa äidin rinnan kanssa.”
Ojasen mukaan lapsen tai vauvan äitisymbioosi ei ole rakkauden yleinen malli eikä tavoita rakkauden käsitettä moninaisuudessaan. Symbioosi tavoittaa “tavoittaa yhden tärkeän osa-alueen, mutta sinänsä oikean osan nostaminen kokonaisuuden asemaan voi olla myös virhe” ja “pikemminkin (on) niin päin, että koska on olemassa sellainen asia kuin rakkaus, on olemassa myös vauvan äitisymbioosi.”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti