Nöpö oli yksi niistä viidestä pennuista jotka Mirrille syntyivät - juuri se viides, jonka syntymää en nähnyt. Nöpö oli alusta alkaen hieman erilainen kuin muut pennut. Minulla on eräs valokuva, jossa loion sängyssä Mirrin ja muiden pentujen kanssa. Muut pennut telmivät keskenään tai kiehnäävät emonsa kyljessä - Nöpö nuolee polveani.
Nöpö halusi olla aina kanssani kun se oli kotona. Kun istuin lukemassa kirjaa, se tuli syliini nukkumaan ja se oli kiinnostuneempi minusta kuin muista pennuista tai emostaan. Muistan erään kerran, kun Nöpö nukkui sylissäni ja minun piti lähteä katsomaan äitiä työpaikkaan - äitini oli töissä siivoojana ja hän siivosi läheisiä kerrostaloja. Nostin haikein mielin Nöpön sylistäni Mirrin viereen. Ajattelin että Nöpölle ei tulisi niin ikävä minua kun laittaisin sen emonsa viereen. Se ei auttanut. Kun lähdin, näin kuinka Nöpö jäi sängylle istumaan, katseli jälkeeni ja naukaisi surkeana. En mielelläni jättänyt Nöpöä.
Myöhemmin kun pennut tulivat luovutusikään, ne annettiin yksitellen pois. Myös Nöpö, joka annettiin tosin perheeseen joka asui lähellä meitä. Nöpöllä oli siellä perheessä hyvät oltavat - mutta silti se halusi olla meidän kanssamme. Aluksi kun Nöpö annettiin pois, se pian karkasi uudesta perheestään ja löytyi myöhemmin noin neljän kilometrin päästä kotoa.
Nöpön perhe päästi Nöpön ulos. Aina kun Nöpö näki äitini tai minut ulkona, se seurasi meitä kotiimme. Se yksinkertaisesti oli päättänyt että se haluaa olla kanssamme ja tuli itsepäisesti luoksemme aina kun oli tilaisuus. Lopulta jouduimme pyytämään, saisimmeko kissamme takaisin. Ei ollut mitenkään mukavaa pyytää kissaa takaisin perheeltä jonne se oli annettu - mutta Nöpö oli valinnut meidät.
Niin sitten perheessämme oli Mirri ja Nöpö siihen asti, kunnes Mirri katosi. Nöpö oli mitä hurmaavin kollikissa - leikkaamaton sekin ja ulkoilmaelämään tottunut. Ulkona pihalla Nöpö oli hyvin itsetietoinen ja varsinainen kulmakunnan kingi - muut kollikissat saattoivat saada siltä tylytystä niin että karvat pöllysivät.
Kotona Nöpö oli aivan toisenlainen: hyvin hellyydenkipeä, lempeä, kiltti, rakastava, rakastettava ja empaattinen olento. Nöpö tykkäsi suunnattomasti hellyydestä. Se tuli syliini monta kertaa päivässä. Nöpö tykkäsi myös "puskea" poskiani omilla poskillaan. Kissoilla on poskissaan hajurauhasia ja ne merkkaavat reviirinsä "puskemalla".
Nöpön tapauksessa ei ollut pelkästä reviirinmerkkauksesta kysymys. Se myös nuoli kielellään kasvoni märiksi ja tykkäsi pussata kuonollaan. Jos en huomioinut sitä päivän aikana riittävästi, se tuli syliini tai loikkasi työpöydälleni kirjojen päälle kun tein läksyjä. Monet kerrat tein läksyjä Nöpö sylissä. Tai sitten keskeytin läksyjen teon, kun Nöpö hyppäsi pöydälle ja asettui kirjojen ja vihkojen päälle makaamaan: "hei, olen tässä, pidä tauko ja rapsuta minua".
Nöpö myös nukkui vieressäni: kerällä kainalossani tai vatsan päällä tai sitten pää samalla tyynyllä, poski poskea vasten, toinen tassu kaulallani tai rintakehäni päällä. Nöpö oli hyvin empaattinen ja vaistosi tunnetilojani. Kun olin yläasteella ja minua kiusattiin ja itkin yksin huoneessani, Nöpö tuli aina luokseni lohduttamaan. Muistan myös erään kerran, kun minulla oli todella kova migreenipäänsärky - migreenipäänsäryt alkoivat minulla joskus yläasteella.
Makasin sängyssä pystymättä tekemään mitään. Päätä särki ja valoilmiöt tanssivat silmissä (nk. aurallinen migreeni). Nöpö hyppäsi sängylle, tassutteli hiljaa luokseni ja kiertyi tiiviille kerälle pääni ympärille niin että sen takajalat koskettivat toista korvaani ja pää toista. Sillä tavalla se ei ollut koskaan ennen nukkunut vieressäni eikä se tehnyt koskaan niin sen jälkeen. Tiedän kyllä, että tässä yhteydessä voidaan väittää, että kyse oli sattumasta.
Itse taas väitän, että ihmiset ja eläimet voivat oppia tulkitsemaan toisiaan ja tunnetilat voivat välittyä puolin ja toisin. Eläimillä (ainakin kissoilla ja koirilla) on myös kykyä empatiaan jos niitä kohtelee hyvin ja empaattisesti. Nöpöllä ainakin oli empatiakykyä. Rakastin Nöpöä syvästi. Nöpö oli valinnut minut kun olimme molemmat pieniä, ja Nöpö oli erityisesti minun kissani vaikka perheessämme oli myös isäni ja äitini silloin kun olin yläasteikäinen. Tapasinkin sanoa, että minulla ei ole kissaa vaan kissalla on minut.
Vaikka Nöpö oli ulkona ollessaan hurjimus, minua kohtaan se ei koskaan käyttäytynyt aggressiivisesti lukuunottamatta yhtä kertaa. Tuona kertana tuoksuin vahvasti vieraalta kissalta, jota olin rapsuttanut ja pitänyt sylissä. Ehkä Nöpö koki uhkaa reviirillään, ehkä se tuli mustasukkaiseksi... Ei voi olla varma. Sillä kertaa Nöpö puri minua - mitä se ei ollut tehnyt koskaan aiemmin eikä koskaan sen jälkeen. Muutoin Nöpö oli kotona hyvin lempeä ja kiltti kissa.
Eräänä päivänä silloin noin 11-vuotias Nöpö löytyi kuolleena pihamme penkin alta. Se oli yksinkertaisesti todella kamalaa. Mietimme jälkikäteen, mihin Nöpö oli mahtanut kuolla. Silloin liikkui huhuja siitä, että joku olisi saattanut yrittää myrkyttää pihan kissoja rotanmyrkyllä. Huhun paikkansapitävyydestä on vaikea sanoa mitään. Toivon että se huhu ei pitänyt paikkaansa ja jos piti, toivon että ihminen jonka mielihuvia oli myrkyttää eläimiä ja joka mahdollisesti myrkytti kissani, ei tule koskaan minua vastaan.
Kirjoitin Mirristä ja Nöpöstä runoja - kirjoitin Nöpölle muistorunon, kun se kuoli. Minulta meni pitkään selvitä siitä, että Nöpö oli kuollut. Itkin Nöpöä pitkään. Isäni oli tehnyt Nöpölle hienon oman majan - tuosta majasta sitten tuli Nöpön arkku. Hautasimme Nöpön kotipihaan yhdessä ja haimme kukkia haudalle. Nöpö todella jätti tassunjälkensä sydämeeni - kuten muutkin kissamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti