Intuitio. Jos haluat saada konservatiivisesti orientoituneesta psykologista esiin käsitteentorjuntareaktion, sano "intuitio". Toimii. Siinä vaiheessa minulle herää kysymys siitä, miksi tämä käsite pitää torjua sen sijaan että sen ottaisi tarkasteltavaksi.
Emme me psykologit niin rationaalisia aina ole kuin annamme ymmärtää. Voin myöntää että itsellenikin tietyt käsitteet ja ajattelunmuodot saavat esiin psykofyysissanallisia torjuntareaktioita. Otan esiin käsiteritsani ja alan tykittää pieniä verbaalisia kiviä kuin kiukkuinen orava käpyjä.
Usein jos sanon käyttäväni intuitiota tiedonhankintaan, siitä saatetaan vetää se johtopäätös, että olen irrationaalisesti emootioideni vallassa enkä kykene tekemään rationaalisia päätöksiä. Kykenen kyllä. Olen vain huomannut että joskus nimenomaan pelkän rationaalisen järjen käyttö se vasta kiville viekin.
Mitä taas intuitioon tulee, se ei ole rationaalisen ajattelun vastakohta. Käsittelen niitä nyt kuitenkin erikseen. Minulla on niin, että nimenomaan intuitiolla havaitsen toisista ihmisistä sellaisia asioita, jotka taas rationaalisella ajattelulla selitän pois. Jos olisin useammin uskonut intuitiooni, olisin nimenomaan välttynyt tietyiltä vaikeuksilta - jotka taas toisaalta ovat olleet jossain määrin hyväksi dynamiikkani kehitykselle.
Luulen, että tämä johtuu siitä, että toisen ihmisen rationaalinen arviointi perustuu ihmisen ulkoisesti havaittavan käyttäytymisen arviointiin. Jos siinä ilmenee jokin ristiriita, se on helppo selittää pois järjellä - sillä järki nojautuu hyvin vahvasti siihen, mikä ihmisten maailmassa on tavanomaista ja tyypillistä kuten erilaisiin sopimuksiin ja konventioihin (esimerkiksi siihen että ihmiset ovat yleensä luotettavia).
Intuitio-parka on mystifioitu. Sitä on kutsuttu "kuudenneksi aistiksi". Wikipediakin määrittelee asian näin: "intuitio on sanaton, ei-looginen ja tiedostamaton tapa ajatella. Toinen tapa on verbaalinen, looginen ja tietoinen". Tässä taas näkyy ajattelumme dualistisuus, josta on todella vaikea päästä eroon.
Mitä intuitio voisi olla? Jos määrittelisin intuition oman kokemukseni pohjalta (josta ei tietenkään voi yleistää toisiin), sanoisin että se on holistinen tapa hankkia tietoa. Intuitio perustuu koko elämänkokemukseen sekä tietoisten prosessien lisäksi myös tiedostamattomiin havaintoihin (toisesta ihmisestä - ja mahdollisesti tuon toisen ihmisen tiedostamattomasta). Intuitio voisi siis ihmistenvälisessä kommunikaatiossa olla jotakin, jonka avulla oma tiedostamaton voi keskustella toisen tiedostamattoman kanssa.
Intuitio ei ole minulle sanaton tapa ajatella, se on ennemminkin pieniä huomioita jotka nousevat sanalliseen tietoisuuteen. Ongelma intuition kanssa on se, että intuitiivisia havaintoja on paljon vaikeampi perustella oikeiksi kuin loogiseen järkeen pohjautuvia argumentteja. Usein vasta valintoja seuraava kokemus näyttää, oliko intuitiivinen arvio oikea. Tähän mennessä minulla on ollut niin, että intuitioon perustuvat havainnot ovat osoittautuneet myöhemmin oikeaksi - myös sellaiset havainnot, jotka olen rationalisoinut pois.
Se, että intuition käsite on mystifioitu, ei tarkoita sitä että ilmiössä itsessään olisi mitään mystistä. Mielestäni intuitio tulisi ottaa tietoisen tutkimuksen kohteeksi ja samalla miettiä sitä, miten intuitiosta voisi tehdä laadukkaan ja systemaattisen tiedonhankintavälineen.
Intuitiota mystifioiva ja tiedonhankintamenetelmänä aliarvioiva suhtautuminen kuvaavat enemmän suhtautujan tarvetta pitää yllä tiettyä uskomusjärjestelmää - kuten uskoa (erityisesti oman) loogisen järjen ylivertaisuuteen kuin sitä, miten todella intuition käsitteeseen tulisi suhtautua.
Pidän enemmän suhtautumistavasta, jossa erilaiset inhimilliset ilmiöt otetaan tosissaan eikä jäädä kiinni myyttisiin näkemyksiin tietyistä käsitteistä vaan lähdetään tarkastelemaan ja tutkimaan niitä avoimin mielin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti