tiistai 22. maaliskuuta 2011

Emotionaalisuus, Jumala ja intuitio - väärinymmärretyt käsiteraukat I

Emotionaalisuus

Tykkään kokea mahdollisimman paljon erilaisia tunteita, mahdollisimman laajalla skaalalla ja intensiteetillä. Uppoudun niihin, sanallistan niitä, maistelen niitä. Pyrin systemaattisesti tunteiden kokemiseen ja kokeilemiseen sekä niiden jäsentelyyn symbolisin keinoin.

Tätä ei voi ymmärtää, jos ei tunne henkilöhistoriaani. Minulla on pari kokemusta sen verran syvästä väsymyksestä, että vain kognitioni toimivat. Olo on silloin kun zombiella. Kuvittele että katselet jotakin hauskaa televisio-ohjelmaa. Tajuat kognitiivisesti, mitkä kohdat naurattavat ihmisiä normaalisti - ja mille yleensä myös itse nauraisit. Et kuitenkaan koe mitään tunnepuolella. Se on kerta kaikkiaan kamalaa.

Tästä kokemuksesta tosin on tiettyjä etuja. Siinä pääsee havainnoimaan sitä, miten omaa toimintaa voi ohjata pelkillä kognitioilla ja miten tunteita voi havainnoida toisista ja itsestä lähes pelkästään kognitiivisesti. Samalla huomaa myös sen, miten tunteiden merkitystä ihmisen toiminnalle ja elämän mielekkyyden kokemukselle aliarvioidaan ja mikä merkitys tunteilla on oman elämän merkityksen ja mielekkyyden kannalta. Sen jälkeen haluaa myös nautiskella täysillä kaikista mahdollisista tunteista. Tuntuu paljon enemmän elossaolevalta.

Ironista kyllä, minut on yleensä arvioitu - varsinkin nuorempana - järkeväksi, rauhalliseksi jne. Kymmenisen vuotta sitten uskoin myös, että järki kannattaa laittaa tunteiden edelle ja pidin itseäni enemmän järki- kuin tunneihmisenä. Em. kaltainen vastakkainasettelu on täysin turhaa, ja kuvaa enemmän ajattelumme dualismeja kuin todellisuutta sinänsä.

Ehkä on niin, että ihminen käy - tai ihmisen on ainakin mahdollista käydä omassa kehityksessään läpi historiallisen kehityksen ajanjaksot (tämä ajatus on tavallaan peräisin Tutkivasta oppimisesta, jossa esitettiin ajatus, että ihminen käy oman tieteellisen ajattelunsa kehityksessä läpi tieteen historian).

Ehkä ihminen käy läpi myös erilaisia historiallisen kehityksen jaksoja - kuten valistusajattelun järkiuskon, romantiikan tunnekokemuksen painotuksen jne. Näitä kausia voinee myös systemaattisesti vaihdella omassa kokemusmaailmassa.

Emootioihin liitetään jostakin syystä usein ajatus irrationaalisuudesta. Tämä on kuitenkin vain yksi tapa hahmottaa asia, ei mikään totuus itse asiasta. Itse mietin sitä, olisiko mahdollista että ihmisellä on esimerkiksi "kognitioemootioita" tai "emootiokognitioita"? Mitä ja millaisia nämä siinä tapauksessa olisivat?

Mitä emootioiden irrationaalisena pitämiseen tulee, siinä voidaan helposti arvioida ihmisiä väärin. Ihminen joka heittäytyy jonkin emootion kokemiseen, voi tehdä sen täysin tietoisesti. Jostakin syystä kuitenkin tunteen kokemiseen heittäytyvää ihmistä on helppo aliarvioida: pitää irrationaalisena, epävakaana, kykenemättömänä järkevään ajatteluun, puutteellisesti itsehavainnoivana (ikään kuin ihminen ei tietäisi mistä hänen tunteensa tulevat ja miksi) jne.

Tämä on itse asiassa järkiuskovaisten ajattelun looginen virhe. Siitä, että ihminen heittäytyy emootioon, ei mitenkään loogisesti seuraa se, ettei ihminen ole kykenevä rationaaliseen ajatteluun. Samoin vahvojen emootioiden kokemisesta - tai niiden ilmaisemisesta vahvasti - ei mitenkään voi vetää sitä johtopäätöstä, etteikö ihminen olisi tietoinen siitä mitä hän tuntee ja miksi.

Tämä tunteiden ja järjen vastakkainasettelu on sukua myös mies-nais-dualismille. Tällä hetkellä arkiajattelussa näkyy se oletus, että miehet ovat ns. putkiaivoja ja naiset tippaleipäaivoja. Naista pidetään edelleen helpommin "tunteellisena", "järjettömänä" jne. kuin miestä. Tämä ei kuitenkaan kuvaa todellisuuden luonnetta sinänsä, vaan tämähetkistä uskomusmaailmaamme.

Minusta oli hyvin mielenkiintoista, kun eräs psykologiaa pääaineenaan ja mm. kulttuuriantropologiaa sivuaineenaan lukeva ystäväni kertoi siitä, että joskus aiemmin ajateltiin, että erityisesti luovat miehet ovat niin emotionaalisia ja ailahtelevia, etteivät putkiaivoiset naiset heitä voi mitenkään ymmärtää. Tässä näkyy se, kuinka maskuliinisiksi oletetut piirteet vaihtelevat aikakausittain ja kuinka niistä hyvin usein tehdään ihmisen mitta jota vasten feminiinisinä pidettyjä piirteitä arvioidaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti