Inhimillisen ymmärryksen kasvu.
Väitän että tiettyjä asioita ei voi ymmärtää riittävän hyvin jos niistä ei ole omaa kokemusta. Joskus parhaimman mahdollisen ymmärryksen erilaisista ilmiöistä saa kokemuksen ja teorian vuoropuhelun kautta. Kumpikaan ei yksinään ole riittävä.
Jos lisäksi lähipiiriin kuuluu ystäviä joilla on samantyyppisiä kokemuksia, niitä voi jakaa ja pohtia yhdessä inhimillisen ymmärryksen lisäämiseksi. Samalla tulee huomatuksi se, miten eri tavalla ihmiset suhtautuvat samantyyppisiin kokemuksiin. Tämä vahvistaa sitä näkemystä, että ei todellakaan ole yhtä ainoaa oikeaa kokemisen tapaa. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja kaikki ihmisten väliset suhteet ainutlaatuisia. Yhteisiä tekijöitä toki kokemuksista voi etsiä ja niitä kyllä löytyykin.
Parantavia efektejä.
Arkaainen vuorovaikutus on yksi. Muita ovat esimerkiksi tietoisuuden kasvu oman superegon toiminnasta ja superegon löysääminen suhteessa itseen. Joskus voi myös käydä niin, että havaitsee voineensa huonosti joissakin ihmissuhteissa ilman että on ollut asiasta tietoinen. Lisäksi voi löytää oman dynamiikkansa uudelleen, ns. päivitettynä versiona.
Lisäksi voi löytää itsestään uusia puolia, niin vahvuuksia kuin heikkouksiakin, tai löytää uudelleen sellaista mikä oli unohtunut. Samalla huomaa myös sen, että joskus myös vahvuudet voivat olla heikkouksia ja päinvastoin. Jos on jo aiemminkin ajatellut niin, että elämä, ihmiset ja ihmissuhteet ovat monimutkaisia, tämä vain lisää sitä ajattelua.
Ihmisen arvioinnin vaikeudesta.
Olen havainnut, miten vaikeaa ihmisen arviointi on pelkän keskinäisen vuorovaikutuksen pohjalta. Ihminen pitäisi tuntea todella hyvin ja hänet pitäisi nähdä toiminnassa monissa erilaisissa ympäristöissä että hänestä voisi sanoa jotakin todella varmasti.
Esimerkiksi itse ainakin joissakin vuorovaikutussuhteissa etsin omasta dynamiikastani sellaisia puolia (myös sosiaalisesti ei-suotavia) joiden avulla voin tuottaa toiselle ymmärretyksi tulemisen kokemuksen. Siitä taas seuraa, että dynamiikkani voi arvioida kokonaan väärin. Toinen ihminen voi ilmentää puolia, joihin oman dynamiikkani joidenkin puolien nostaminen esiin on vastaus. Tämä tietysti toimii myös toisin päin.
Yksi elämäni parhaita oppitunteja mitä tulee ihmisten välisen vuorovaikutuksen monimutkaisuuteen kun kaksi ihmistä keskinäisessä vuorovaikutuksessa peilaavat, projisoivat, samaistuvat, sekä ilmentävät omaa itseään että mahdollisesti pyrkivät myös esittämään minän tietynlaisena milloin mistäkin sisäisistä motiiveista johtuen, yrittävät samaan aikaan tutkia toista ihmistä ja toisaalta vastaavat johonkin mitä toinen ilmentää... Monimutkaista. Ihanan monimutkaista.
Empatian kokemus (suhteessa poikkeaviin dynamiikkoihin).
Kun sanotaan, ettei psykopaatteja ja narsisteja voi auttaa, minua kiinnostaa se, miksi haluamme uskoa niin? Kun olen joskus sanonut, että psykologia on tässä asiassa kädetön tai että myös kyseiset dynamiikat herättävät minussa empatiaa, saan usein kuulla, ettei narsistia tai psykopaattia voi rakastaa terveeksi. Ei siinä olekaan kysymys siitä, että rakastetaan toinen terveeksi (mikä itse asiassa olisi omista lähtökohdista tapahtuvaa toimintaa, pyrkimystä muuttaa toinen sellaiseksi kuin itse haluaisi toisen olevan) vaan että ymmärretään toisen dynamiikkaa.
Narsistit ja psykopaatit ovat tämän päivän "toisia". Mielestäni tapa, jolla narsisteista ja psykopaateista tällä hetkellä ainakin arkikielessä puhutaan, muistuttaa uskontoa siinä mielessä, että heistä on tehty tämän päivän personoitu paha.
Jos toinen ihminen kokee häpeän niin sietämättömänä että hän joutuu välttelemään häpeään joutumista valehtelemalla, se on minusta surullista. Samoin on surullista se, että ihminen saattaa joutua pelkäämään, että hän "jää kiinni" asioista joita hän on tehnyt - joka taas tuottaisi sietämättömän häpeän tunteen. Tältä pohjalta ymmärrän varsin hyvin tarpeen pyrkiä ainakin jossain mielessä kontrolloimaan ihmisiä joiden kanssa on tekemisissä. Tältä pohjalta on ymmärrettävää myös se, miksi narsistinen dynamiikka on vaikeaa.
Olen miettinyt sitä, miltä se tuntuisi, jos ei voisi kokea aitoa yhteyttä toisiin ihmisiin - jos joutuisi jatkuvasti valehtelemaan hylätyksi tulemisen pelossa, jos joutuisi kontrolloimaan ihmisiä joiden kanssa on tekemisissä etteivät he kertoisi itsestä toisille sellaisia puolia joiden ei halua näkyvän, jos kävisi usein niin, että kun toinen huomaa dynamiikan narsistiset puolet, seuraa hylkääminen tai toista ei enää nähdäkään kuin vain jonkin patologian ilmentymänä... Nämä ajatukset tekevät minut surulliseksi ja koen empatiaa vaikka en voi tietenkään tietää, tuntuuko toisesta tältä sillä toisen mielensisäiseen maailmaan ei ole suoraa pääsyä.
Samalla mietin sitä, että eikö se olisi kaikkien edun mukaista, jos pyrittäisiin kehittämään yhä parempia menetelmiä joilla narsisteja ja psykopaatteja voisi auttaa. Tiedän kyllä, että psykopatian sanotaan olevan vahvasti synnynnäistä. Minusta olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, haluammeko vain uskoa siihen, että psykopaatin toimintaa ei voi millään muuttaa, vai onko se oikeasti totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti