Premissillä ja hypoteesilla on eroa - ihmistieteissäkin

Käytän taas tyytyväisenä wikipediaa, vaikka sitä jotkut pitävätkin epätieteellisenä tietolähteenä. En halua ajatteluani rajoittaa sillä tavalla, että hankkisin ideoita ja ajatuksia vain sellaisista tietolähteistä, jotka on sosiaalisissa vuorovaikutusprosesseissa ratifioitu Hyvin Tieteellisiksi.

Mietin premissin ja hypoteesin eroa mitä tulee ihmisten analysointiin ja arviointiin.

"Premissi eli lähtökohta, edellytys, peruste tai ehto on formaalin päättelyn, kuten päättelyn yleensäkin, oletus.

Seuraavassa modus ponens -päättelyssä johdetaan kahdesta premissistä yksinkertainen johtopäätös:

* Premissi: Jos aurinko laskee, tarvitsen villapaidan.
* Premissi: Aurinko laskee.
* Johtopäätös: Tarvitsen villapaidan.

Tähän perustuva virhepäättelyn malli tunnetaan nimellä Non sequitur.

Non sequitur (lat. ei seuraa) on argumentaatiovirhe, jossa alkuoletuksista esitetään seuraavan sellaista, mitä niistä ei loogisesti seuraa.

Esimerkkejä non sequiturista ovat esimerkiksi:

* Puiset pöydät ovat ruskeita. Pöytä on ruskea, joten se on puuta. Johtopäätös on non sequitur, koska se on vaillinnainen. Vaikka premissi "puiset pöydät ovat ruskeita" onkin validi, siitä puuttuu premissi, jonka mukaan ruskeat pöydät ovat puuta.

* Kaikki pöydät ovat ruskeita ja tämä esine on ruskea, joten se on pöytä. Johtopäätös on non sequitur, koska vaikka kaikki pöydät ovat ruskeita, eivät kaikki ruskeat esineet ole pöytiä.

Hypoteesi on etenkin tieteessä oletus, jota koetellaan. Hypoteesien tyypit ovat
* Propositiot seuraavat syysuhteellista eli kausaalista muotoa, kuten ”A aiheuttaa B:n”.
* Empiiriset yleistykset perustuvat havaittuihin säännönmukaisuuksiin, mutta ne eivät ota kantaa syy- ja seuraussuhteisiin, todeten ainoastaan että ”A liittyy B:hen”."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Premissi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Non_sequitur
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypoteesi

Otan esimerkin. Persoonallisuuspsykologian tenttikirjassani oli esitetty mm. sellainen väite, että ekstravertit henkilöt ovat luontaisia johtajia. Jos sitten jotakin ihmistä arvioidaan sen suhteen, onko hän soveltuva johtajaksi, päättelyketju saattaa ko. persoonallisuuspsykologian kirjan tiedon pohjalta tapahtua näin:

* Premissi: Jos henkilö on ekstrovertti, hän on luontainen johtaja.
* Premissi: Henkilö on ekstrovertti.
* Johtopäätös: Henkilö on luontainen johtaja.

Jos premissit ovat oikeat, siitä seuraa se, että myös niiden pohjalta tehtävä johtopäätös on oikea. Mielestäni ihmisten arvioimisessa sellaisia väitelauseita kuten "ekstrovertit ovat luontaisia johtajia" tulisi kuitenkin pitää jatkuvasti avoimena ja tutkittavana hypoteesina, ei premisseinä.

Jos jokin ihmistieteellinen väitelause samaistetaan premissiksi jonka pohjalta johdetaan johtopäätös, siitä seuraa se, että koska logiikan sääntöjen mukaan lause on sisäisesti looginen ja tosi, tätä kuvausta voidaan alkaa pitää lopullisena totuutena jostakin ihmisiin liittyvästä seikasta. Se on kuitenkin eri asia, onko jokin väitelause sisäisesti pätevä kuin se, onko ko. lause yhtäpitävä todellisuuden luonteen kanssa.

Lausetta "ekstrovertit ovat luontaisia johtajia" tulisi pitää ennemmin joko propositionaalisena hypoteesina "A aiheuttaa B:n" ts. "ekstroverttiudesta seuraa luontainen johtajuus"-tyyppisenä tai empiirisen yleistyksen hypoteesina "A ja B ovat tekemisissä keskenään" ts. "ekstroversiolla ja hyvällä johtajuudella on jokin yhteys".

Muutoin saattaa seurata non sequitur-tyyppinen virhe: kaikki ekstrovertit ovat luontaisia johtajia ja tämä henkilö on luontainen johtaja, joten hän on ekstrovertti. Johtopäätös on non sequitur, sillä vaikka kaikki ekstrovertit olisivat luontaisia johtajia, eivät kaikki luontaiset johtajat ole ekstroverttejä. En tässä yhteydessä ota kantaa sanaan "luontainen" - joskin totean, että mielestäni erilaiset taidot ovat enemmän oppimiseen, kokemukseen ja työntekoon perustuvia kuin "luontaisia".

Jos siis arvioidaan jotakuta henkilöä vaikkapa sen suhteen, onko hän sopiva valinta johtajaksi, tulisi tämä non sequitur-tyyppinen virhe muistaa. Sen muistamisen eräs käytännön seuraus on se, että myös introvertti voi olla hyvä valinta johtajaksi sillä kaikki luontaiset johtajat eivät ole ekstroverttejä.