Seuraavat ajatukset ovat Siltalan luennosta. Mitä filosofiseen merkityksenantoon tulee, Siltala käsitteli mm. Orfeus ja Eurydike-myyttiä. Eurydiken oli kuoltava että hän tulisi uudelleen eläväksi lauluissa ja sanoissa. Näin emme koskaan menetä rakkaitamme. Orfeus siis vapautti rakkauden symboliseen muotoon – taiteessa rakkaus on poissaoloa.
Olemme aina kuoleman kanssa ja ihmisen elämä on asettumista alttiiksi kuolemalle. Siltala siteerasi eri filosofeja. Erään filosofin nimi ei ollut tuttu enkä muistanut kysyä sitä jälkikäteen. Pitänee kysyä se myöhemmin. Tämä filosofi oli kuitenkin todennut, että meidän tulisi olla oman kuolemamme muotoilijoita. Heidegger puolestaan on todennut, että elämä saa merkityksensä kuoleman kautta. Levinas on todennut, että kuoleman hetki on vailla tiedon ja kokemuksen merkitystä – tieto ja kokemus tulee vain toisten kuolemista.
Siltala totesi, että ihminen saattaa pelätä kuoleman väkivaltaisuutta. Tämä voi hyvinkin olla totta. Olen aina välillä miettinyt, millä tavalla itse kuolisin jos saisin tavan valita. En haluaisi kuolla esimerkiksi liikenneonnettomuudessa. Mieluiten kuolisin vanhana, nukahtaen rauhallisesti pois kevätaamuun.
Luulen että kuoleman väkivaltaisuus tuntuu ylipäätään pahalta ajatukselta. Tuntuu pahalta katsoa uutiskuvia siitä, miten ihmisiä kuolee sodissa, nälänhätään, onnettomuuksissa, rikosten uhreina, sairauksiin... Se tuntuu todellakin luonnottamalta, väkivaltaiselta, epäreilultakin.
On helpompaa hyväksyä kuolema silloin, jos kuoleva henkilö itse hyväksyy sen ja kokee että hänen on jo aika lähteä. Näin on esimerkiksi silloin, jos hyvin vanha henkilö sanoo, että hän on saanut elää hyvän elämän ja kuolema on hänelle mieluinen päätös, nukahtamista lopulliseen uneen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki hyvin vanhat henkilöt haluaisivat kuolla – päinvastoin – tai että olisi koskaan miellyttävää menettää hyvin vanhakaan läheinen. Surullista se aina on.
Tietysti kuoleman väkivaltaisuudella voidaan viitata myös siihen, että ihminen joutuu kuolemaan vaikka ei haluaisi kuolla ja pelkäisi kuolemaa. Kuolema ei kysele, haluaako ihminen kuolla ja jos niin millä hetkellä. Kuoleman suhteen täytyy erottaa se mikä on todennäköistä ja se mikä on mahdollista.
Jos ihminen yhdistää suotuisan geeniperimän riittävän terveellisiin elämäntapoihin, on todennäköistä että hän ainakin Suomessa elää n. 80-vuotiaaksi tai vanhemmaksikin. Ihmisen on kuitenkin mahdollista kuolla jokaisena päivänä, jokaisena hetkenä. Kuoleman mahdollisuus on aina läsnä.
Mitä Siltalan siteeraamaan Levinasin ajatukseen siitä, että kuoleman hetkellä ihminen on vailla tiedon ja kokemuksen merkitystä, mielestäni se on hyvä niin. On ihmiselle hyväksi, että on jotakin ihmistä suurempaa ja tuntematonta. Se pitää elämässä oikeat mittasuhteet – ja toisaalta uteliaan asenteen elävänä. On mysteerejä, joita voi pohdiskella niiden ratkeamatta.
Takaisin Siltalan ajatuksiin. On kaksi suurta voimaa ja niiden välinen jännite: rakkaus ja kuolema, Eros ja Thanatos. Siltala siteerasi Pascalin ajatusta “ihminen on ajatteleva ruoho” ja rinnasti sen Psalmien ajatukseen “ihminen on kuin ruoho, kedon kukka...”Siltala siteerasi myös venäläistä filosofia (nimi ei tullut muistiin), jonka mukaan kuoleman ja kärsimyksen kokemus antaa elämän intensiteetin; rakkauden voimalla uskallamme lähestyä kuolemaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti