Koin tänä pääsiäisenä todellista ylösnousemusiloa. Vietin koko tämän pääsiäisen siivoten. Kotini ylösnousi siinä samalla asujansa kanssa. Minulla on projekti nimeltään kaikki turha omaisuus pois. Tämä projekti jatkuu edelleen. Kävin läpi kaikkia kaappeja ja pakkasin pois kaikkea mitä en tarvitse. Olen jo kauan ollut sitä mieltä, että minulla on liikaa tavaraa. Omistaminen ei tuo minulle iloa - se päinvastoin ahdistaa.
Mitä enemmän tavaraa ja omaisuutta, sitä enemmän ylläpidettävää, sitä enemmän hoidettavaa, sitä enemmän tarvitsee aikaa ja energiaa pitääkseen kaiken järjestyksessä. Ja kaikki tämä aika ja energia on pois oikeasti tärkeiltä asioilta. Aloin jossain vaiheessa miettiä, miksi ihmeessä oikein säilytän itselläni tavaraa jota en tarvitse ja jota joku muu voisi tarvita enemmän.
Liian tavaran siirtely paikasta A paikkaan B on lähinnä turhauttavaa. Pidän sitä myös turhana työn muotona - minulla on elämässäni parempaakin tekemistä kuin siirrellä tavaroitani paikasta toiseen. En halua omistaa paljon, vaan mahdollisimman vähän. Suurin osa elämän arvokkaista asioista ei ole sellaisia, joita voisi omistaa enkä näe omistamisella sinänsä mitään arvoa. Mielestäni tarve omistaa ja hankkia aina vain lisää materiaa on yksi kuoleman muoto.
Eikö se ole kuolemaa, jos aikaa ja energiaa kuluu esimerkiksi ihmisten kohtaamisen sijasta siihen, että hankkii rahaa voidakseen ostaa materiaa, ostaa materiaa jota ei tarvitse, pitää kiinni materiasta eikä voi luopua siitä koska "tätä saattaa vielä tarvita johonkin"? Eikä tarvitse. Jos jotakin esinettä tai vaatetta ei vuoteen käytä eikä sen olemassaoloa edes muista, sitä ei todellakaan tarvitse.
Ihmiset ovat toki erilaisia. Jokainen valitkoon oman tapansa elää. Minulle hyvä tapa elää ei ole materiaan keskittyminen ja siihen liittyvät huolet. Eräässä seurustelusuhteessani poikaystäväni totesi joskus, että hän ehkä haluaisi ns. amerikkalaisen unelman - omakotitalon jne. Mietin jo silloin, että miten ihmeessä jaksan tehdä niin paljon töitä että tuollaisen unelman toteuttaminen on mahdollista.
Ja totuus on, että en jaksa, sillä se ei ole haluni mukaista. En halua kymmenien vuosien asuntovelkaa. Minua ei motivoi työskentely vain omaan käyttöön tulevan materian hankkimiseksi. Oikeastaan ainoa syy, miksi voisin harkita oman talon hankkimista olisi se, että voisin sitten kotonani järjestää vapaasti iloisia juhlia ystävilleni ja pitää kotini ovet auki läheisilleni. Pelkkä omakotitalon omistaminen itselle siksi, että se olisi niin mukava juttu, ei motivoi minua ollenkaan.
Lisäksi minulla ei ole kovin romantisoitua näkemystä esimerkiksi omakotitalon hankinnasta ja ylläpidosta. Enollani ja tädilläni on omakotitalo, talviasuttava mökki järven rannan äärellä jne. Näen kuinka paljon vuosikymmenien systemaattista työntekoa se on heiltä vaatinut. Enoni ja tätini ovat ahkeria ja työteliäitä ihmisiä, joita arvostan hyvin paljon. Silloin kun he eivät ole palkkatyössä, he tekevät kotiin liittyviä töitä, joita omakotitalossa ja kesämökillä riittää todella paljon.
Enoni ja tätini ovat aina tehneet paljon töitä - eikä heidän omaisuutensa hankinta ole ollut itsekästä. He eivät myöskään ole materiankerääjiä; heiltä ei löydy yhtään ylimääräistä tavaraa vaan ainoastaan se mitä he ja heidän perheensä tarvitsevat. Heillä on kolme lasta - ja välillä neljäskin; enoni ja tätini ovat kohdelleet minua kuin omaa lastaan. Olen saanut viettää paljon hyviä hetkiä heidän kanssaan. Lisäksi esimerkiksi heidän mökkinsä on tontilla, jonka on aikoinaan hankkinut isoisäni - siis enoni isä. Enoni ja tätini ovat siis jatkaneet omalta osaltaan aiemman sukupolvien työtä mikä on arvokasta.
Olen itsekin joinakin kertoina ollut kesämökillä sen hoitoon liittyviä töitä tekemässä - risusavotassa, hiekkaa ja tiiliä kärräämässä uusien rakennusten rakennusvaiheessa jne. Mökillä kun on se periaate, että kaikki jotka syövät, myös tekevät töitä. Olen iloinen niistä työnteon hetkistä. Yritin tehdä yhtä paljon töitä kuin serkkuni, sillä se oli mielestäni oikein. Lisäksi myös pidän ruumiillisesta työstä - se on hyvää vastapainoa henkiselle.
Ruumiillinen työ myös opettaa elämän yksinkertaisia iloja. Se on yksi hienoja hetkiä kun on koko päivän kantanut risuja, kärrännyt tiiliä ja hiekkaa hiki virraten ja lihaksia kivistäen ja pääsee päivän lopuksi rantasaunaan nauttimaan puulämmitteisen saunan löylyistä, vihtomaan tuoreella koivuvihdalla sekä uimaan linnunmaidonlämpöiseen järviveteen ja katselemaan auringonlaskua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti