maanantai 2. toukokuuta 2011

Pääsiäisiloa - materian merkityksestä

Suurin osa tavaroista joita kotonani on, ei ole ollenkaan minun hankkimiani. Suurin osa, varmaan noin 95 prosenttia on lahjaksi saatuja. Itse ostan hyvin harvoin uusia tavaroita tai vaatteita - ja siitä huolimatta minulla on kotonani liikaa tavaraa.

Materian keräämiseksi ei siis välttämättä tarvitse itse tehdä mitään - sitä tulee nurkkiin ilman että sitä itse hankkisi. Näin ollen tässä pääsiäissiivouksessa ei ole kyse siitä, että olisin jotenkin ennen elänyt materian hankkimiseen keskittyvää elämää ja nyt tehnyt kääntymyksen. Tavaraa on kertynyt nurkkiin myös ihan ilman omaa aktiivista toimintaa.

Pidän siitä ajatuksesta, että "lahjaksi olette saaneet joten lahjaksi antakaa". Sen sijaan siitä ajatuksesta en pidä, että käyttökelpoista tavaraa - jonka valmistamiseen on käytetty energiaa ja luonnonvaroja - heitetään roskiin. Siitä syystä lahjoitan tavarat joita en itse käytä SPR:n kirpparille. Sieltä kun tullaan ilmaiseksi hakemaan tavarat pois. Sitä paitsi minusta on mukavaa antaa tavaroita pois, ilman että niistä tarvitsisi saada itselleen mitään muuta kuin antamisen ilo.

Pidän myös siitä, että omistamillani tavaroilla on jokin merkitys - viittaussuhde minulle merkityksellisiin ihmisiin ja heidän elämänhistoriaansa sekä omaan elämänhistoriaani. Annan muutaman esimerkin.

Polkupyöräni on 15 vuotta vanha. Silloin kun viimeksi olin töissä - ennen yliopistoon pääsyä - teetätin siihen täyshuollon joka tuli maksamaan hieman vajaat sen hinnan, millä saisi uuden pyörän. Mieluummin kuitenkin huollatan vanhan pyörän sillä se on toimiva ja hyvä pyörä kuin ostan uuden. Ja mieluummin sijoitan rahani käsityöläisammatin ylläpitoon kuin uuden tavaran tuottamiseen - joskaan sekään ei ole yksinkertainen asia. Joku siitä uusien pyörien tuotannostakin leipänsä saa. Pyörälläni on minulle myös muistoarvoa. Sillä olen tehnyt pitkiä lenkkejä teini-ikäisenä, polkenut työmatkoja, kulkenut tapaamaan kavereita...

Kirjahyllyni on isoisäni isän tekemä. Isoisäni isä oli ammatiltaan puuseppä, rakensi taloja ja käyttöesineitä. Tämän lisäksi hän oli myös lukenut läpi kaikki kotikylänsä kirjaston kirjat - aikana jolloin lukutaito ei vielä ollut pakollinen asia eikä itsestäänselvyys. En ole siis tottunut siihen ajatukseen, että käsillään tekeminen ja esimerkiksi lukuharrastus ja opiskeleminen olisivat jotenkin toisensa poissulkevat. Aina kun katson kirjahyllyyni, näen myös isoisäni isän käden jäljen.

Kaapissani on kahviastiasto, jonka olen saanut isovanhemmiltani. He taas ovat saaneet kyseisen kahviastiaston lahjaksi mennessään naimisiin yli neljäkymmentä vuotta sitten. Silloin kun käytän sitä astiastoa, se viittaa mielessäni isovanhempiini ja heidän elämäänsä.

Olohuoneeni seinällä on kotka-aiheinen taulu. Siinä taulussa valkopäämerikotka lentää järven ja saariston metsien yllä auringon noustessa. Pidän siitä taulusta todella paljon. Kyseisen taulun olen saanut lahjaksi isältäni, hän kun tietää kiinnostukseni lintuihin, erityisesti kotkiin. Isäni teetti kyseisen taulun maalausta harrastavalla ystävällään, joka on nyt jo edesmennyt. Tauluani katsellessani muistan isäni ja hänen edesmenneen ystävänsä.

Tällä hetkellä päälläni on isoäitini kutoma villapaita jota olen käyttänyt myös yliopistolla. Aina kun puen sen päälleni, muistan isoäitini. Minulla on myös toinen villapaita, joka on isoäitini kutoma. Kannan niitä isoäidistäni ylpeänä.

Talviturkkini on kolmisenkymmentä vuotta vanha. Olen saanut sen lahjaksi sukulaiseltani. En kannata turkistarhausta, tämä turkki on lehmännahkaa. Toivoisin että kun ihmiset ottavat kantaa turkiskysymyksiin, he miettisivät asiat loppuun asti. Mielestäni, jos kerran eläimiä - kuten lehmiä - syödään, niistä tulisi käyttää mahdollisimman hyvin kaikki osat eikä heittää mitään hukkaan. Minusta on myös ekologisempaa käyttää tuota kolmekymmentä vanhaa turkkia kuin ostaa uusi takki. Kyseinen turkki myös muistuttaa minua sukulaisestani joka on turkin antanut.

Yhden uuden talvitakin olen ostanut - neljä ja puoli vuotta sitten. Kyseinen musta pitkä villakangastakki on ostettu ensimmäisistä palkkarahoistani ja se muistuttaa minua tehdystä työstä ja ensimmäisestä työpaikastani.

Olohuoneeni nojatuolit, tv-taso ja kaappi ovat isäni ystäväpariskunnalta lahjaksi saatuja. Heillä ei ollut niille käyttöä, joten he antoivat ne minulle. Nämä kalusteet siis muistuttavat minua isästäni, hänen ystäväpariskunnastaan ja heidän anteliaisuudestaan.

Suurin osa vaatteistani on myös vuosikymmeniä vanhoja, sukulaisilta lahjaksi saatuja. Minulle tärkeintä on se, ovatko vaatteeni omantyylisiäni, ei se, kuinka vanhoja ne ovat. Osa vaatteista on myös ostettu vuosikymmeniä sitten isoisäni liikkeestä kun hänellä oli vaatekauppa. Suurin osa vaatteistani siis viittaa tavalla tai toisella sukulaisiini.

Tumma hattuni jota käytän usein, on myös lahjaksi saatu. Meillä oli Pohjois-Karjalan Psykologiyhdistyksen larppaustapahtuma, siis roolipelitapahtuma. Yhdellä opiskelukaverillani oli kyseinen hattu omana roolirekvisiittanaan. Hän ei kokenut tarvitsevansa sitä ja antoi hatun minulle. Kyseinen hattu on virallinen matka-, juhla- ja arkihattuni joka siis viittaa ensinnäkin siihen todella mukavaan larppaustapahtumaan ja sitä kautta omaan Psykologiyhdistykseeni, toisekseen ystävääni joka hatun minulle antoi ja kolmannekseen kaikkiin niihin retkiin joilla olen hattua käyttänyt - mm. Berliininmatkaan.

Omistamisella ja materialla ei siis sinänsä ole minulle arvoa. Pidän sellaisista tavaroista, jotka liittävät minut sukulaisiini ja ystäviini sekä tärkeisiin yhteisöihin ja elämänhistoriaani. Kotini vilisee viittaussuhteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti