Kirjoihin sisältyy varsin paljon erilaisiin kategorioihin ja tasoihin liittyvää jaottelua. McAdamsin malli persoonallisuudesta on tasomalli. Tunteiden säätelyä on kytketty laajempaan hierarkkiseen kontekstiin: tunteita voidaan alisäädellä tai ylisäädellä ja keinot on jaoteltu kognitiivisiin ja toimintaan perustuviin. Tämä tunteiden säätely on osa laajempaa tunnetilan säätelyä joka taas on mielletty osaksi itsesäätelyä.
Lisäksi on kuvattu tunteiden säätelyn yhteyksiä neurobiologiaan – kuten temperamenttipiirteistä positiivisen ja negatiivisen emotionaalisuuden yhteyksiä keskushermoston lähestymis- ja välttämiskäyttäytymisjärjestelmään. Lisäksi on todettu, että tunteiden säätelyssä on osansa niin geeneillä, aivorakenteilla ja hermostolla kuin myös lapsen ja vanhempien välisellä onnistuneella vuorovaikutuksella, perheessä vallitsevalla tunneilmastolla, vanhempien kasvatuskäytänteillä sekä lapsuuden myönteisillä kiintymyssuhteilla.
Myös tunneälyä on jaoteltu joukoksi hierarkkisesti järjestäytyneitä tunnepitoisen tiedon havaitsemiseen ja ymmärtämiseen tarvittavia kognitiivisia kykyjä, joihin on lueteltu kuuluvan “1) kyky tunnistaa ja ilmaista omat tunteensa sekä tunnistaa toisten ihmisten tunteet aidosti, rehellisesti ja tarkasti, 2) kyky käyttää tunteitaan ajattelun apuna... 3) kyky analysoida ja ymmärtää tunnepitoista tietoa ja tunne-elämän lainalaisuuksia sekä 4) kyky säädellä omia ja muiden ihmisten tunteita.” Myös aggressiivisuutta on jaoteltu suoraan ja epäsuoraan, hyökkäävään ja puolustavaan aggressiivisuuteen, välineelliseen aggressioon jne.
Identiteettikin on kuvattu elinikäisesti muotoutuvaksi prosessiksi, joka on samalla persoonallisuuden ohjaava ja kokoava rakenne. Erilaisia identiteettejä on luokiteltu tasoihin: selkiintymätön identiteetti, omaksuttu identiteetti, etsivä identiteetti sekä saavutettu identiteetti. Näihin tasoihin on liitetty erilaisia kuvauksia. Prosessi- ja tasoajattelu näkyy siis tässäkin, samoin kuin se ajattelu että ihmisen kehitys tapahtuu sosiaalisessa ympäristössä: “identiteetti voi kehittyä ainoastaan yhteydessä toisiin ihmisiin”.
Ympäristökin on jaoteltu Bronfenbrennerin mallin mukaisesti tasoihin: mikrosysteemi (yksilön henkilökohtaiset suhteet), mesosysteemi (mikrosysteemien väliset suhteet kuten työ- ja perhe-elämän vuorovaikutus), eksosysteemi (edellisten systeemien yhdistelmä joka sisältää myös muita sosiaalisia rakenteita) ja makrosysteemi (edellisten yhdistelmä sekä laajemmat kulttuuriset järjestelmät).
Yksilönkehitystä on myös jäsennelty iän mukaisiin tasoihin lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden mukaan jotka on vielä jaoteltu alatasoihin (kuten varhaislapsuus, myöhäisaikuisuus jne.) Lisäksi on kuvattu Freudin psykoseksuaalisen kehityksen tasot (oraalinen 0-1 v., anaalinen 2-3 v., fallinen 4.-5. v, latenssi 6-11 v. ja genitaalinen 12+ v.), Piaget'n kognitiivisen kehityksen tasot (sensorimotorinen 0-2 v., esioperationaalinen 2-7 v., konkreettisten operaatioiden taso 7-12 v., formaalit operaatiot 12+)...
Ja lisää tasoteorioita tulee mitä pidemmälle toista tenttikirjaa etenee: Kohlbergin moraalisen kehityksen tasot (esikonventionaalinen, konventionaalinen, postkonventionaalinen), Gilliganin vastine Kohlbergin teorialle (kiinnostus omaan selviytymiseen, toisista välittäminen, edellisten tasojen integraatio), Eriksonin psykososiaalisen kehityksen tasot joissa joutuu ratkomaan erilaisia kehitystehtäviä ja joiden ratkaisemisen onnistuneisuudesta seuraa erilaisia tunteita ( perusluottamus-epäluottamus 0-1 v., autonomia vs. häpeä ja epäily 1-6 v., aloitekyky vs. syyllisyys 6-10 v., identiteetti vs. roolien epäselvyys 14-20 v., läheisyys vs. eristäytyneisyys 20-35 v., generatiivisuus vs. pysähtyminen 35-65 v., egon integraatio vs. epätoivo 65+)... Eivätkä mallit vielä tähän loppuneet, mutta loppukoon niiden luettelointi.
Nähdäkseni kaikkien tasojen peruspointin voi kiteyttää niin että kehitys on jatkumo joka perustuu aina jollakin tavalla edellisiin tasoihin; lisäksi ihmisen kehityksen potentiaalisena parhaana lopputuloksena pidetään sitä, että viimeistään vanhuudessa on oppinut sovittamaan yhteen oman itsen toteuttamisen ja yhteisöllisen elämän omaa hyvinvointia tukevalla ja generatiivisella tavalla. Freudilaisittain: ihminen on terve, jos hän kykenee rakastamaan ja tekemään työtä.
Tässä yhteydessä on paikallaan todeta, että tämä tiivistys on tietysti tietynlaisesta näkökulmasta tehty. Kaikilla ihmisillä on taipumus etsiä tietoa, joka vahvistaa heidän olettamuksiaan. Seuraava askel tässä tiivistelmässä olisikin havainnoida kirjojen sisältöjä vastakkaisesta näkökulmasta: etsiä tietoa, joka kyseenalaistaa tiivistykseni ja on siihen nähden vastakkainen. Ja oli kirjoissa toki paljon muutakin tietoa, kuin vain ihmisyyden kuvausta tasojen, prosessien ja järjestelmien kautta.
Missä välittäjä?
Havaitsin, että kirjoissa puhuttiin kyllä yksilöstä ja ympäristöstä ja niiden välisistä suhteista samoin kuin yksilön sisäisen dynamiikan erilaisista yhteyksistä. Kuitenkin eri kategorioiden ja tasojen väliltä puuttui systemaattisesti välittäjä. Se on hieman sama, kuin olettaisi ihmisen fyysisesti leijuvan ilmassa.
Tämä välittäjän puuttuminen oikeastaan vastaa arkiajattelua. Ihminen vaikuttaa fyysisesti erilliseltä ympäristöstään – ihmisen keholla on havaittavat rajat. Kuitenkaan ihminen ei todella ole irti ympäristöstään. Ihmisen fyysiseen olemassaoloon maailmassa vaikuttaa mm. painovoima kaiken aikaa.
Psykologiassa on kausiluontoisesti vallalla erilaisia paradigmoja. Välillä vallitsevana on luonnontieteellinen näkökulma. Toisaalta tätä näkökulmaa ei tavallaan ole otettu ihan tosissaan. Luonnontieteiden puolelta on omaksuttu objektiivisuuden ihanne – mutta esimerkiksi tietyt teoreettiset ajatukset on jätetty ottamatta huomioon – kuten välittyminen.
Fysiikassa on ymmärretty välittäjän idea – kaikki voimat perustuvat vuorovaikutukseen; perusvuorovaikutuksia välittävät alkeishiukkaset. Mielestäni merkin käsite psykologiassa vastaa välittäjähiukkasia fysiikassa. Jos kerran halutaan omaksua luonnontieteelinen näkökulma, otetaan se sitten tosissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti