En unohda pääsykokeen päivämäärää - se oli 4.6.2007, kirjaimellisesti Toivon päivänä. Hauska yhteensattuma. Tuo kesäinen päivä olikin täynnä toivoa. Pääsykokeen jälkeen olin kuitenkin surullinen.
Koin että minulla oli pääsykokeessa hyvä flow. Kysymykset olivat juuri sopivat. Ja sitten koe tuntui kaatuvan oman ajankäytön virheisiin. Löysin päiväkirjastani merkinnät miten käsittelin asiaa silloin.
Ensin kävin hyvin suoraan pettymykseni ytimeen. Sitten kirjoitin muistiin, mitkä pääsykoekysymykset olivat olleet. Sen jälkeen analysoin, mitkä olisivat mahdolliset toimintavaihtoehdot mikäli en pääsisi opiskelemaan.
Yksi vaihtoehto oli mm. kirjoittaa yo-kirjoitukset uusiksi että saisin siitä enemmän pisteitä seuraavassa pääsykokeessa. Laskin, mitä arvosanoja pitäisi korottaa ja minkä verran niistä saisi pisteitä.
Olin käynyt systemaattiseti läpi muitakin mahdollisia vaihtoehtoja - kuten psykologian opiskelun ulkomailla (olin valmis lähtemään vaikka Kuuhun jos siellä opetettaisiin psykologiaa), pyrkimisen Joensuuhun lukemaan jotakin muuta ammattikorkeaan (sillä silloin minun olisi sieltä käsin helpompi pyrkiä uudestaan), pyrkimisen yliopistoon lukemaan jotakin muuta ainakin aluksi jne.
Lisäksi totesin että haluan kiusata itseäni laskutoimituksilla. Laskin edellisten vuosien sisäänpääsyprosentit ja tutkin pisterajat. Tiesin mitkä olivat pääsykokeiden maksimipistemäärät. Tein erikseen toiveikkaan laskennan, realistisen tuloksen ja pessimistisen tulkinnan siitä, mitkä pisteeni mahdollisesti pääsykokeesta olisivat.
Sitten analysoin sen, missä tein pääsykokeessa virheitä, miksi aikani loppui kesken, mitä voisin ensi kerralla tehdä paremmin... Analysoin mm. sitä, miksi luonnostelin kaikki kysymykset ennen kuin kirjoitin ne puhtaaksi, minkätyyppiset kysymykset mahdollisesti kannattaisi jättää luonnostelematta ensi kerralla että aika riittäisi, mihin kysymykseen vastaamisesta kannattaisi aloittaa että saisi kokeesta mahdollisimman paljon pisteitä, miten ajankäyttöä kannattaisi suunnitella etukäteen... Lopuksi olin kirjoittanut miksi minulla on kuitenkin syytä olla onnellinen vaikka suoritus ei mennytkään nappiin enkä ehkä pääsisi opiskelemaan.
Käytin em. asioiden analysoimiseen parikymmentä käsinkirjoitettua sivua (tosin muistikirjani oli sentään A4-kokoa pienempi). Analysoiminen on ihanaa - silloinkin kun on juuri kokenut pettymyksen joka johtuu osittain tai kokonaan itsestä.
Pääsykokeessa myös halusin tutkia itse oppimistilannetta. Minulla oli kokeessa sykemittari ja kirjoitin tiedot muistiin. Pääsykokeen kesto oli neljä tuntia. Keskisykkeeni oli 106, maksimisyke 127. Kaloreitakin paloi 993. Kertonee jotain tilanteen kuormittavuudesta - normaalisykkeeni kun on yleensä jotakin 60-80.
Viiden päivän päästä pääsykokeesta, 9.7. olin taas jo palautunut sille tasolle, että olin kirjoittanut psykologiasta runon nimellä "psykologia, mielitieteeni" joka sisälsi viittauksen sekä psykologiaan ihmisen mieltä tutkivana tieteenä että omana lempparitieteenalanani.
Loppukesän käytin futiksen pelailuun, fillariretkeilyyn Ahvenanmaalla - ja tietysti luin muutaman kiinnostavan kirjan, mm. Jaana Venkulan Taiteen välttämättömyydestä ja Kirsi Salosen eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma-kirjan. Intoni psykologiaan ei vain ottanut loppuakseen edes pääsykoepettymyksen jälkeen.
Muistan varmaan koko loppuelämäni sen päivän, kun sain soiton että olen päässyt opiskelemaan. Se oli 26.6.2007. Seuraavana päivänä tulivat paperit yliopistosta jotka täytin saman tien ja laitoin menemään.
Sinä keväänä pääsi aika pitkälle uskolla ja toivolla. Usko oli mm. uskoa Tutkivaan oppimiseen - kuten oli ollut jo useamman vuoden. Tutkivan oppimisen sanoma on, että oppimiseen kannattaa uskoa ja töitä kannattaa tehdä. Kyseisen pääsykoekevään omistauduin mahdollisimman hyvin asioiden lukemiselle siksi, että pidän niistä asioista itsessään.
Yritin unohtaa kokonaan sen, että luen pääsykokeisiin ja muistaa sen, että luen oppimisen itsensä takia. Ainakin tuolla kerralla Tutkivan oppimisen metodi toimi. Pidän sitä yhtenä elämääni eniten vaikuttaneista ja merkittävimmistä kulttuurituotteista. Tutkiva oppiminen sai minut rakastumaan psykologiaan ja se antoi minulle uskoa yliopistoon pyrkimiseen joka tuotti sitten tulosta.
Sanoissa on todella energiaa. Tutkivasta oppimisesta välittyy sen tekijöiden henkilökohtainen kokemuksellisuus, oppimisen voima, tieteellinen ajattelu sekä syvä innostus omaan asiaan. Olen ikuisesti kiitollinen kyseisen kirjan tekijöille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti