Abduktiivinen argumentointi 4-6

4 Yllätysperiaate & 5 Pari kommenttia yllätysperiaatteesta & 6 Ainoan sallitun pelin periaate

Soberin mukaan teoriaa ei voi pitää totena eikä edes todennäköisenä pelkästään siitä syystä, että se tuottaa tosiksi osoittautuneita ennustuksia. – ”jokin toinen teoria voisi toimia vieläkin paremmin eli tuottaa tosia ennustuksia tässä tapauksessa ja sen lisäksi monissa muissa tapauksissa, joissa mikään sen kilpailijoista ei toimi.” (s. 60)

”- - triviaalien teoriaa “vahvistavien” havaintojen eliminoijaksi Sober esittää yllätysperiaatettaan. Yllätysperiaate vertaa (vähintään) kahta hypoteesia H1 ja H2 ja kysyy, onko toteutunut ennustus eli havainto O yllättävä vai ei näiden hypoteesien valossa. Soberin periaate kuuluu (vapaasti esitettynä) näin:

Havainto O tukee vahvasti hypoteesia H1 verrattuna hypoteesiin H2 täsmälleen silloin, kun molemmat seuraavat ehdot täyttyvät:
(1) Jos H1 olisi tosi, ei olisi yllättävää, jos O olisi tosi.
(2) Jos H2 olisi tosi, olisi yllättävää, jos O olisi tosi.
Kysymys ei ole siitä, ovatko itse hypoteesit H1 ja H2 yllättäviä, vaan siitä, onko havainto O yllättävä suhteessa hypoteeseihin H1 ja H2. (CQP 30‐31)” (s. 60-61)

”(1) Soberin yllätysperiaate on lainattu suoraan Peircen kirjoituksista. Peircen mukaan ryhdymme tekemään tukimusta eli etsimään selittävää hypoteesia silloin, kun tapahtuu “jokin yllättävä ilmiö, jokin kokemus, joka … on … jonkin tavan tai odotuksen vastainen” (6.469). Peirce kuvaa tällaisessa tilanteessa tapahtuvaa päättelyä selvemmin kuin Sober sanoessaan:

Yllättävä tosiasia [P] havaitaan;
Mutta jos [S] olisi tosi, [P] ei olisi yllättävä;
Siksi on syytä ajatella, että [S] on tosi. (1.189) (Pratt: Logic, 45)

(2) On hieman outoa, että Sober ei mitenkään korosta sitä, että yllätysperiaate on puhtaasti subjektiivinen periaate. - - Siitä seuraa se ilmeinen vaikeus, että eri ihmisten mielestä eri asiat ovat yllättäviä. Se, mikä yllättää kreationistin, ei välttämättä yllätä darvinistia – ja kääntäen.” (s. 61)

”Jos yllättävyyden käsite pitäisi määritellä tarkemmin, ehdottaisin seuraavaa muotoilua. Yllättävyys on sitä, että tapahtuma jonka etukäteinen todennäköisyys on selvästi alle 50 %, toteutuu kaikesta huolimatta, “against all odds”. Kun tämä idea sijoitetaan Soberin alkuperäiseen kaavaan ja kun siihen merkitään reilusti käytettyjen todennäköisyyksien subjektiivisuus, saadaan seuraava tulos:” (s. 62)

”Henkilön A mielestä havainto O tukee vahvasti hypoteesia H1 verrattuna hypoteesiin H2, jos ja vain jos seuraavat ehdot on täytetty:
(1) Jos H1 on tosi, niin Pa (O) >> 0.5.
(2) Jos H2 on tosi, niin Pa (O) << 0.5
Ja koska (1) ja (2) puhuvat ehdollisesta todennäköisyydestä, ne voidaan ilmaista muodossa:
(1) Pa (O | H1) >> 0.5.
(2) Pa (O | H2) << 0.5
Ja nämä kaksi voidaan nyt helposti yhdistää seuraavaksi periaatteeksi:
Pa (O | H1) >> 0.5. >> Pa (O | H2)

Siksi Soberin yllätysperiaate sanoo vain tämän:
Henkilön A mielestä havainto O tukee vahvasti hypoteesia H1 verrattuna hypoteesiin H2, jos ja vain jos seuraava ehto on täytetty:
Pa (O | H1) >> 0.5. >> Pa (O | H2) ”(s. 62)

”Selkokielisesti yllätysperiaate sanoo, että henkilön A mielestä havainto O tukee vahvasti hänen omaa hypoteesiaan H1 verrattuna kilpailevaan hypoteesiin H2 täsmälleen silloin kun havainto O on epätodennäköinen kilpailevan hypoteesin H2 valossa, mutta todennäköinen itse hypoteesin H1 valossa.” (s. 62)

”Tämä tuntuu kieltämättä hyvin subjektiiviselta idealta, kun ottaa huomioon, että yllätysperiaatteen pitäisi toimia tieteellisen argumentaation hyväksyttävyyden kriteerinä. Subjektiivisuussyytteen voi tietysti (yrittää) kumota vetoamalla siihen, että se mikä näyttää todennäköiseltä ei riipu yksilöstä vaan siitä yhteisöstä, jonka jäsen hän on. Tieteellisen tiedon todellinen subjekti on tiedeyhteisö, kuuluu tämän koulukunnan oppi.” (s. 62)

”Hyvän abduktiivisen argumentin on Soberin mukaan läpäistävä yllätysperiaatteen testi. Mutta se ei vielä riitä. Olennaista yllätysperiaatteessa on kahden eri hypoteesin vertaaminen. Joskus on kuitenkin vaikeaa keksiä kilpailevaa hypoteesia täysin järjettömältä kuulostavalle hypoteesille. Tällöin järjettömän hypoteesin esittäjä voi sanoa: “Sinun on hyväksyttävä minun hypoteesini, koska et keksi parempaa.” (s. 62) - - tämä perustuu virheeseen, jota Sober kutsuu nimellä “The Only Game in Town Fallacy” ja jonka voisi suomentaa ainoan sallitun pelin virheeksi.” (s. 63)

Jos abduktiota luonnehditaan sanomalla, että “abduktio on päättelyä, jossa jokin ilmiö selitetään käyttämällä jotakin teoriaa, joka on hyväksyttävä, koska parempaa vaihtoehtoista teoriaa ei ole tarjolla”, avataan ovet tälle virheelle. Sober ei yllättäen ota harkintaan mahdollisuutta, että aina, kun joku esittää jonkin hypoteesin, hän samalla esittää sen kilpailijan, nimittäin sen negaation. Kun hän sanoo: “Sinun on hyväksyttävä minun hypoteesini, koska et keksi parempaa.”, hän melkeinpä kerjää vastausta: “Hypoteesini on, että olet väärässä.” (s. 63)

”Sober tunnustaa lopuksi, ettei hän ole halukas tarkentamaan abduktion ideaa tämän tarkemmin. Hän myöntää, että tunnemme induktion vähemmän hyvin kuin deduktion ja abduktion vielä huonommin kuin induktion.” (s. 63)

[Minusta tämä on innostavaa! Filosofiassa riittää ajateltavaa ja tutkittavaa.]