6 Hypoteettisdeduktiivinen argumentaatio & 7 Miten lähtökohdat oikeutetaan? & 8 Onko hypoteettisdeduktiivinen päättely induktiivista?
”Antiikin filosofit käyttivät usein argumentointistrategiaa, jota kutsutaan nimellä reductio ad absurdum. - - Strategian perusidea on se, että keskustelussa vastustajan premissit hyväksytään aluksi “argumentin vuoksi”, mutta keskustelun kuluessa osoitetaan, että näistä premisseistä seuraa niin omituisia johtopäätöksiä, että itse premissit pitäisi hylätä.” (s. 69-70)
”Menetelmän ydinajatus on se, että ellei johtopäätöstä voida hyväksyä, on hylättävä myös ne lähtökohdat, joista johtopäätös on johdettu. Näitä lähtökohtia kutsutaan aksioomiksi, jos ne ovat varmoja, ja hypoteeseiksi, jos ne ovat vain todennäköisiä.” (s. 70)
”Menetelmä on lähellä myöhempien aikojen hypoteettis‐deduktiivista menetelmää: Lähdetään liikkeelle jostakin hypoteesista ja tutkitaan ajattelun keinoin, mitä siitä seuraisi, jos hypoteesi olisi tosi. Sen jälkeen näitä hypoteesista loogisesti johdettuja seurauksia verrataan todellisuuteen — joko havainnoimalla tai suorittamalla koe. Jos todellisuus on sellainen kuin hypoteesi ennustaa,
hypoteesi hyväksytään toistaiseksi, ja jos todellisuus ei vastaa hypoteesia, hypoteesi hylätään tai sitä muutetaan. Monet pitävät tätä edelleen “tieteellisen menetelmän” ytimenä.” (s. 70)
”Koska lähtökohtien perustelu on vaikeaa (ellei mahdotonta), on hyvä käyttää mahdollisimman harvoja aksioomia. Jos hyväksytään ajatus tieteellisen tiedon perusteltavuudesta ja perusteiden sarjan äärellisyydestä, päädytään väistämättä johtopäätökseen, että on olemassa “ensimmäisiä” perusteluja. - - Lyhyesti ja kärjistetysti sanottuna: kaiken tiedon perustaa ei itseään voida tietää. Aristoteleen mukaan ongelmaan on tarjottu kahdenlaisia ratkaisuja.” (s. 71)
[Tiivistän ne tähän.] Ensimmäinen skeptinen ratkaisu on, että ehdottoman varmaa tietoa ei ole koska myös tiedon lähtökohdat pitäisi voida tietää. Toiset ovat holistisesti sitä mieltä, että todistus voi syntyä kehällisesti niin että osat todistetaan toisillaan. Aristoteleen mielestä molemmat ovat väärässä. Tieteellisen tiedon lähtökohdat tiedetään toisenlaisen tietämisen avulla. Niitä ovat Aristoteleen mukaan (1) dialektiikka ja (2) intuitio. (s. 71)
Dialektiikka ”on annettujen sääntöjen mukaisesti etenevää filosofista tai tieteellistä keskustelua tai väittelyä. Koska filosofian ja etiikan lähtökohdat ovat tunnetusti epätarkkoja ja epämääräisiä, niiden selventämiseksi tarvitaan metodisesti etenevää keskustelua. Matematiikassa tilanne on toinen.” (s. 72)
”Hypoteettis‐deduktiivisen metodin - - idea on hyvin yksinkertainen. - - muodostetaan havaintojen perusteella (induktiivisesti tai abduktiivisesti) hypoteesi tai teoria, joka selittää havaitut ilmiöt. Koska tieteellisen teorian on sovelluttava muihinkin tapauksiin kuin niihin, joista se on yleistetty, sitä täytyy koetella tai testata empiirisesti. Siksi teoriasta johdetaan (deduktiivisesti) ennuste ja katsotaan käytännössä, toteutuuko se vai ei. [metodi] voi aivan hyvin sallia tai jopa vaatia, että ne hypoteesit, joita lähdetään testaamaan, on saatu induktiivisella päättelyllä. - - sana ”deduktiivinen” on täysin oikeutettu, koska teoriasta testitapaukseen etenevä päättely on deduktiivista. Sen sijaan johtopäätöstä, että teoria on tosi, ei voi johtaa deduktiivisesti onnistuneesta kokeesta.” Näin siksi, että on mahdollista että kaksi teoriaa selittävät saman ilmiön mutta vain toinen teorioista on tosi. (s. 73-74)
(Seppo Sajama: Logiikka ja argumentaatio 2012)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti