Perusasiat - Keskiajan filosofisen väittelyn säännöt

10 Keskiajan filosofisen väittelyn säännöt (s. 14-17)

”Tämä jakso perustuu Mikko Yrjönsuuren väitöskirjaan Obligationes: 14th Century Logic of Disputational Duties (Acta philosophica Fennica vol 55, 1994).” (s. 14)

“Sellainen sääntöjen ohjaama inhimillinen instituutio kuin kieli tai moraali voi olla olemassa ja toimia aivan hyvin, vaikka kukaan ei ole koskaan kirjoittanut muistiin sen sääntöjä.” (s. 14) Sokrates ei kirjoittanut muistiin väittelyn sääntöjä. Vasta Aristoteles esitti Topiikassa ”totuuteen tähtäävän väittelyn sääntöjä [ja] joitakin temppuja joilla voi menestyä sofistisessa väittelyssä - - ”. Topiikka - - "löydettiin" uudestaan 1200‐luvulla [jolloin] syntyi myös obligaatioväittelyn perinne” jonka ”ensimmäiset muistiin merkityt - - kuvaukset ovat peräisin 1200-luvulta”.(s. 14)

Tekstissä on kiinnostava kuvaus obligaatioväittelyistä joiden roolista ei ole tutkijoiden keskuudessa täyttä yksimielisyyttä. Niissä on voinut olla kyse eräänlaisesta filosofian metodologian tutkimuksesta ja ”…niitä käytettiin ainakin "artistitiedekunnan" (artes liberales) lopputentteinä.” (s. 14)

”Tyypillisessä obligaatioväittelyssä respondentin tehtävänä on puolustaa hänelle annettua teesiä - - vastaamalla opponentin kysymyksiin siten, ettei hän joudu ristiriitaan. Opponentti yrittää parhaansa mukaan saada respondentin syyllistymään ristiriitaisuuteen, esimerkiksi siten, että respondentti ensin myöntää jonkin lauseen ja sitten keskustelun myöhemmässä vaiheessa kieltää sen. Opponentti saa kysyä mitä tahansa, mutta respondentin vastausmahdollisuudet on rajoitettu neljään:

• "Kyllä" (hyväksyn väitteen).
• "Ei'" (hylkään väitteen).
• "Epäilen" (en osaa sanoa tai en tiedä) ja
• "Erottelen merkitykset" (kysymykseen voidaan vastata sekä "kyllä" että "ei" riippuen tulkinnasta, joka annetaan siinä esiintyvälle monimerkityksiselle termille).” (s. 15)

Sajamalla oli hauskat esimerkit joissa toisessa respondentin tehtävä on puolustaa Joensuussa tammikuun lopulla tapahtuvassa väittelyssä teesiä ”Olen Roomassa”. Toisessa esimerkissä respondentin tehtävä on vastata Brunellus-aasin puolesta, sillä ”obligaatioväittelyssä respondentti joutui joskus vastaamaan jonkun toisen ihmisen, esimerkiksi Paavin, puolesta tai jopa eläimen puolesta”. (s. 15)

Näissä ”esimerkkiväittelyissä poiketaan perinteisistä obligaatioväittelyn säännöistä sen verran, että respondentti - - esittää myös lyhyet perustelut vastaukselleen.” Perusteluja on tyypillisesti kahdenlaisia:

”• Väite täytyy hyväksyä siksi, että se seuraa loogisesti joko alkuperäisestä puolustettavaksi annetusta teesistä tai jostakin aiemmin hyväksytystä väitteestä. - -
• Väite täytyy hyväksyä siksi, että se on tosi, vaikka sitä ei voi johtaa alkuperäisestä teesistä eikä mistään muustakaan aiemmin hyväksytystä väitteestä - - ” (s. 15)

Tämä ”opponentin ja respondentin kiista on filosofisesti mielenkiintoinen myös nykyajan näkökulmasta. Se näet liittyy kysymykseen, miten demonstratiivipronominit (esimerkiksi "sinä" ja "tämä") viittaavat. - -”

[Mietin millaista se olisi, jos opintojen viimeinen tentti täytyisi suorittaa vastaamalla erilaisiin kysymyksiin aasin puolesta.]


(Seppo Sajama: Logiikka ja argumentaatio 2012)