Induktiivinen argumentaatio 6-8

6 Millin induktiivinen metodi & 7 Miksi metodi ei toimi? 8 Induktion oikeuttamisen vaikeus


”Sen jälkeen kun Hume oli osoittanut, ettei empiiristä tiedettä kiinnostavista tosiasioista - - voi saada tietoa perinteisellä deduktiivisella metodilla, heräsi tietysti kysymys, millaista induktiivista metodia empiirisen tieteen sitten pitäisi käyttää.” (s. 52)

”Francis Bacon oli jo 1600‐luvulla esittänyt ajatuksen, että empiirinen tiede löytää ilmiöiden väliset kausaalisuhteet listaamalla tukittavan ilmiön mahdolliset syyt ja karsimalla niistä pois väärät syyehdokkaat. Oikea syy löytyy siis eliminoimalla väärät. Idean otti uudestaan esille John Stuart Mill 1800‐luvun puolivälissä kirjassaan A System of Logic. Kaksi Millin metodin ydinajatusta – yhtäpitävyyden ja eron metodit – ovat hänen itsensä esittämänä seuraavat:” (s. 52)

”Yhtäpitävyyden metodi perustuu ajatukseen, että eliminoitavissa olevat asiat eivät ole lainomaisessa suhteessa tutkittavaan ilmiöön. Eron metodi perustuu ajatukseen, että eliminoitumattomat asiat ovat lainomaisessa suhteessa tutkittavaan ilmiöön. (SL, bk iii, ch 8; kurs. lis.) (s. 539)” (s. 53)

Skyrms antaa kaksi sääntöä, jotka helpottavat tämän metodin käyttöä: riittävän ehdon sääntö RES (eliminoi syyehdokas, joka on poissa kun seuraus on läsnä) ja välttämättömän ehdon sääntö VES (eliminoi syyehdokas, joka on läsnä kun seuraus on poissa). Havainnoitavan ilmiön syyehdokkaat, seuraukset ja tapaukset voi laittaa samaan taulukkoon. RES ja VES voidaan yhdistää ja yleistää muotoon RVES: ”Eliminoi kaikki syyehdokkaat, joilla on taulukossa eri etumerkki kuin seurauksella.
Pelkästään tätä sääntöä soveltamalla löydetään minkä tahansa annetun tapahtuman syy. Voiko tieteellinen tutkimus olla näin yksinkertaista? Ei.” (s. 54)

Syy on se, että nämä säännöt pystyvät eliminoimaan vain vääriä ehdokkaita, niiden avulla ei voida löytää oikeita ehdokkaita. Tämä tarkoittaa sitä, että niillä ei voida koskaan osoittaa sitovasti, että jokin ilmiö todella on jonkin toisen ilmiön syy. parhaimmillaankin niillä voidaan vain osoittaa, ettei jokin ilmiö voi olla jonkin toisen syy. Parhaimmillaankin niillä voidaan vain osoittaa, ettei jokin ilmiö voi olla jonkin toisen syy.” - - kumoutuvuus on yksi induktiivisen päättelyn tunnusmerkki. Lisäksi induktiosääntöjen käyttökelpoisuutta vähentää se, että on varsin epärealistista olettaa, että tunnemme etukäteen kaikki mahdolliset syyehdokkaat, joista sitten vain karsimme epäilyttävät pois.” (s. 54)

”Ongelma onkin juuri se, voimmeko koskaan tietää, että olemme löytäneet oikean syyn (tai kaikki oikeat syyt). Sitä induktiosäännöt eivät pysty kertomaan. Eivätkä ne pysty rajaamaan järkeviä syyehdokkaita järjettömien joukosta. Siihen vaaditaan Aristoteleen ylistämää “silmää” ja “kokemusta”, ei minkään induktiosäännön mekaanista soveltamista. Vaikka tieteessä väärien hypoteesien eliminointi on tärkeä asia, tehdään siellä muutakin – erityisesti keksitään hyviä hypoteeseja.” (s. 54)

[Tästä tulee mieleeni psykologin työhön liittyen se, että psykologi tarvitsee paitsi loogista päättelykykyä, myös mielikuvitusta jonka avulla hän voi yrittää hahmottaa mahdollisimman laajan mahdollisuuksien avaruuden. Ehkä psykoanalyytikko Sandor Ferenczi tavoittaa jotain tästä sanoessaan "Myönnän, että jokaisen tiedemiehen on tosiasiassa työskenneltävä kuvitteellisen kanssa, tiedostamattoman logiikalla, ja näin tehdessään hän on runoilija tai taiteilija. Poeettinen intuitiivinen halu on intohimoa ymmärtää – – muiden viettiensä ohella inhimillisellä olennolla on vietti ymmärtää itseä ja maailmaa."]

Luonteva vastaus siihen kysymykseen, miksi jokin yksittäinen induktiivinen päättely on luotettava, on se, että se on luotettava, ”koska se on tehty “induktiologiikan” sääntöjen mukaan.” (s. 54-55)

”Vastaus perustuu ajatukseen, että niin kuin deduktiivisen logiikan säännöt takaavat logiikan ja matematiikan lauseiden järkevän hyväksyttävyyden, samoin induktiivisen logiikan periaatteet antavat kokemuslauseiden hyväksymisen järkevyyden ehdot. Toisin sanoen: induktion säännöt kertovat, missä tapauksissa jokin empiirinen lause on järkevää hyväksyä. (Näin esittää Strawson, ILT 249).” (s. 55)

”Tästä vastauksesta on vain yksi askel perinteiseen induktion ongelmaan: Miksi hyväksyisimme induktiologiikan säännöt (induktiivisen argumentoinnin periaatteet)? Miten voisimme oikeuttaa ne? Vastausyritykset voivat ilmeisesti olla vain kahdentyyppisiä: induktiivisia ja deduktiivisia.” (s. 55)

Induktiivinen oikeutus. Induktion periaatteisiin on järkevää luottaa, koska ne ovat toimineet hyvin aikaisemminkin.
Deduktiivinen oikeutus. Induktion säännöt todistetaan johtamalla ne pätevistä deduktiivisen logiikan kaavoista.

Kumpikaan todistusyritys ei onnistu. ”Induktiivinen “todistus” on pahasti kehämäinen. Jos induktion periaatteet todistetaan induktiivisesti, liikutaan kehässä, koska todistusta vaativa asia todistetaan itsensä avulla. - - Deduktiivisen “todistuksen” idea on yhtä toivoton. Oletetaan, että onnistumme (i) muotoilemaan joukon induktiivisen logiikan periaatteita ja (ii) todistamaan ne deduktiivisen logiikan keinoin. Jos onnistumme tässä, olemme palauttaneet induktiivisen logiikan periaatteet deduktiivisen logiikan periaatteisiin.” (s. 55)

Käytännössä induktion käytölle ei ole vaihtoehtoa, vaikka sitä ei voisikaan oikeuttaa millään tyydyttävällä tavalla. Deduktiolla voi todistaa ainoastaan käsitteiden suhteita, muttei tosiasioita. Vaikka induktiota ei voisi oikeuttaa millään tyydyttävällä tavalla, sen käytölle ei ole vaihtoehtoa. Deduktiolla ei voi todistaa tosiasioita ja ilman niitä (erityisesti olemassaoloa ja kausaliteettia) koskevaa tietoa emme tule toimeen. ”Induktiivinen päättely kuuluu ihmisen olemassaoloon yhtä erottamattomana osana kuin syöminen: jos oppii olemaan ilman sitä, ei kohta enää ole olemassa.” (s. 56)


(Seppo Sajama: Logiikka ja argumentaatio 2012)