2 Platonin dialektiikan idea & 3 Dialektiikan kansanversio 4 Thrasymakhoksen argumentin säännöt & 5 Mihin malliin Gorgiaan päättely kuuluu? (s. 81-86)
Sokrateen mielestä ”sanoilla on “oikeat”, kiinteät ja muuttumattomat merkitykset ja että hyvä määritelmä ilmaisee tuon merkityksen ja paljastaa siten määriteltävän asian olemuksen.” Sofistien mielestä ”mitään kiinteitä merkityksiä ei ole, ja siksi kuka tahansa voi käyttää sanoja missä merkityksessä tahansa.” (s. 81)
Sokrates suositteli, että käsitteiden ongelmat ratkaistaisiin lähtemällä liikkeelle sellaisista yksittäistapauksista, jotka kaikki keskustelijat hyväksyvät esimerkkitapauksiksi. Näistä päästäisiin yleistämisen avulla yleiseen määritelmään jota testattaisiin uusilla tapauksilla. Myös Platon omaksui tämän oman filosofisen metodinsa pohjaksi. (s. 81)
”Platon suosittelee filosofian metodiksi dialektiikkaa, jota voisi alustavasti luonnehtia olioista ideoihin nousemisen taidoksi. - - dialektiikka oli alun perin keskustelun taitoa eli kykyä esittää, perustella ja kritisoida väitteitä (vrt. Valtio 531e). Täydellisessä muodossaan dialektiikka on kuitenkin pikemmin tiede kuin taito.” (s. 81) Platonin esikuvana oli geometrikko joka abstrahoi aineellisten olioiden pohjalta ideoita josta hän näin saa olemustietoa joka on totta. ”Matemaatikot eivät puhu piirtämistään kuvista vaan siitä, mitä ne edustavat.” (s. 81)
”Kaikki olemustieto ei kuitenkaan ole matemaattista tietoa, vaan esimerkiksi tieto, ettei fyysinen olio voi olla kahdessa paikassa samanaikaisesti, on ei‐matemaattista olemustietoa - - käsitteellistä tietoa - - olion, samanaikaisuuden, jossain‐olemisen ja paikan käsitteiden välisistä suhteista.” (s. 82)
Dialektiikan ja matematiikan erot voi tiivistää niin, että matematiikka on lepää hypoteesien varassa ja edellyttää tietyt määritelmät annettuina. Matematiikka ei pysty todistamaan objektiensa olemassaoloa tai selvittämään sen tapaa. Dialektiikka taas pitää alkusyitä olettamuksina, joiden avulla se päätyy kaikkien olettamusten yläpuolella olevaan alkusyyhyn. (Valtio 511c, 511b). (s. 82)
”Platon tarjoaa Faidonissa kansanversion dialektiikastaan. - - Platonin suositus tiivistyy siis jälleen kahteen yleiseen argumentaationormiin:
(i) Tutki teesiesi seuraukset ja esitä vain teesejä, joiden seuraukset eivät ole ristiriidassa muun uskomusjärjestelmäsi kanssa.
(ii) Tue teesejäsi johtamalla ne yleisistä, hyvin muun uskomusjärjestelmääsi kanssa yhteen sopivista periaatteista.” (s. 83)
”Näin olemme saaneet kokoon viisi argumentaatiota ohjaavaa normia:
(S1) Älä määrittele käsitettä luettelemalla sen alaan kuuluvia tapauksia.
(S2) Tee määritelmistäsi vastaesimerkin kestäviä.
(S3) Älä käytä kehämääritelmiä.
(S4) Älä esitä teesejä, joiden seuraukset ovat ristiriidassa uskomustesi kanssa.
(S5) Tue teesejäsi rakentamalla niille taustateoriat.” (s. 83)
[Alla on hyvin perusteellinen analyysi jossa Sokrateen ja Thrasymakhoksen aiemmin mainittu keskustelu oikeudenmukaisuudesta on purettu logiikan kielelle. En sitä kuitenkaan tähän kopioi.]
Platonin Dialogisssa "Gorgias Sokrates ja Gorgias keskustelevat luulon ja tiedon käsitteistä. - - [Sokrates] osoittaa, että tiedon ja luulon käsitteet ovat eri käsitteet sillä perusteella, että on olemassa määre (“epätosi”), joka voidaan liittää toiseen mutta ei toiseen. Hänen todistuksensa perustuu ääneen lausumattomaan yleiseen periaatteeseen, että jos kahdesta asiasta toisella on ominaisuus, jota toisella ei voi olla, nuo kaksi asiaa eivät voi olla sama asia. Leibniz esitti tämän periaatteen myöhemmin sanomalla, että jos kahdella oliolla on täsmälleen samat ominaisuudet, ne ovat yksi ja sama olio.” (s. 85)
(Seppo Sajama: Logiikka ja argumentaatio 2012)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti