IV INDUKTIIVINEN ARGUMENTOINTI 1-3

IV INDUKTIIVINEN ARGUMENTOINTI

1 Tiivistelmä deduktion ja induktion eroista & 2 Induktion kumoutuvuus 3 Induktion käsitteen epämääräisyys (s. 47 – 49)

Deduktion ja induktion erot tiivistyvät seuraaviin neljään kohtaan:
1. INFORMAATION LISÄYS. Deduktio ei lisää informaatiota, koska pätevän deduktiivisen argumentin johtopäätös sisältyy premisseihin, ainakin kätketysti. – Induktio sen sijaan lisää informaatiota: johtopäätös sisältää informaatiota, joka ei sisälly premisseihin.
2. TOTUUDEN SIIRTYMINEN. Pätevä deduktio siirtää välttämättä premissien totuuden johtopäätökselle: jos premissit ovat tosia, johtopäätöksen täytyy olla tosi. – Sen sijaan induktiivisessa argumentissa voi olla todet premissit mutta epätosi johtopäätös. Siksi induktio ei aina siirrä premissien totuutta johtopäätökselle.
3. VAHVUUS. Deduktiivinen pätevyys on tyyppiä kaikki tai ei mitään. Pätevyydessä ei ole aste‐eroja: argumentti on joko pätevä tai epäpätevä. – Induktiivisilla argumenteilla on eri voimakkuusasteita: joissakin induktioissa premissit tukevat johtopäätöstä vahvemmin kuin toisissa.
4. KUMOUTUVUUS. Deduktio on kumoutumatonta: jos uusia tosia premissejä lisätään pätevään deduktiiviseen päättelyyn (eikä entisiin kosketa), argumentti säilyy pätevänä. – Induktio on kumoutuvaa: uudet todet premissit voivat kumota vahvankin induktiivisen argumentin. (s. 47)

”Induktiivisen päättelyn kumoutuvuus on - - sitä, että uuden toden premissin lisääminen päättelyyn voi kumota johtopäätöksen eli muuttaa sen todesta epätodeksi. Toisin sanoen induktiivisessa päättelyssä on aivan mahdollista, että uuden evidenssin hankkiminen kumoaa vanhan hypoteesin. Jos tukemisrelaatiota merkitään katkoviivanuolella, seuraava tilanne on mahdollinen:

P ‐‐‐‐‐‐> H
P&Q ‐‐‐‐‐‐> ei‐H
P&Q&R ‐‐‐‐‐‐> H
P&Q&R&S ‐‐‐‐‐‐> ei‐H” (s. 48)

”Yleisemminkin voidaan sanoa, että kokemukseen perustuvaa tietoa ei voi milloinkaan todistaa deduktiivisesti.” Sitä voi vain perustella induktiivisesti. (s. 48)

”Deduktiivisen päättelyn ja argumentoinnin teoria on selvä ja hyvässä järjestyksessä verrattuna induktiivisen päättelyn teoriaan. Yksi syy on se, että deduktiota on ehditty tutkia noin kaksi tuhatta vuotta kauemmin. - - vakavasti otettava induktion teorian kehittäminen alkoi vasta 1730‐luvulla skotlantilaisen empiristin David Humen päässä.” (s. 49) Myös Aristoteleella oli induktion käsite (kreikaksi epagogê ) mutta hän kutsui induktioksi myös myös yleisen muodon (morfe) saamista esiin yksittäistapauksista. Sitä kutsutaan nykyisin abstraktioksi (ab(s) = pois & tractio < trahere = vetää).” (s. 49)

Induktio ja abstraktio menevät jo terminologisella tasolla sekaisin joten selvää induktion käsitettä ei pääse syntymään. Lisäksi eri kirjoittajat käyttävät sanaa ”induktio” eri merkityksissä – joillekin se on yleisnimi, joka kattaa kaiken ei-deduktiivisen päättelyn ja argumentoinnin. ”Toiset käyttävät sitä yksittäisistä havainnoista yleistämisen tai ennustamisen prosessin nimenä, jolloin induktiiviinen argumentaatio on vain yksi ei‐deduktiivisen argumentoinnin muoto mm. abduktiivisen ja dialektisen argumentaation rinnalla.” Tässä luvussa induktio ymmärretään sen suppeassa merkityksessä. (s. 49)


(Seppo Sajama: Logiikka ja argumentaatio 2012)