Sääntö XIII
”Jos ymmärrämme kysymyksen täydellisesti, meidän on erotettava se kaikista ylimääräisistä käsitteistä, palautettava se kaikkein yksinkertaisimpaan ja jaettava se mahdollisimman pieniin osiin, jotka pitää käydä luettelemalla läpi.” (s. 89)
Jokaisessa kysymyksessä on oltava jotakin mitä emme tunne, sillä muuten kysyminen olisi turhaa. Tuntemattoman täytyy olla jotenkin määriteltyä jonkin ennestään tunnetun kautta. Kaikki epätäydelliset kysymykset voidaan muuttaa täydellisiksi noudattamalla kuudetta ja seitsemättä sääntöä eli pelkistettävä ongelma mahdollisimman yksinkertaiseksi ja jaettava.
Pelkässä asioiden intuitiivisessa näkemisessä ei voi olla epätotuutta joten niitä ei voida sanoa kysymyksiksi. Ne saavat kuitenkin kysymyksen nimen heti kun esitämme niistä jonkin määrätyn arvostelman. Me etsimme sanoista asiaa (kun ongelma johtuu kielenkäytön hämäryydestä), seurauksista syitä (kun tutkimme jostakin oliosta sitä, onko se olemassa tai mikä se on), syistä seurauksia, osista kokonaisuutta tai muita osia tai sitten monia asioita näistä kaikista yhdessä. Ongelmia tulee myös siitä, mikäli tutkiessaan kiirehtii koko ajan.
Ihmisen järki pettää yleensä kahdella tavalla: joko kysymyksen määritelmään otetaan mukaan enemmän kuin on annettuna tai päinvastoin sivuutetaan jotakin. Joskus oletamme enemmän kuin on tarpeen jos ongelman ratkaiseminen näyttää edellyttävän jotain näennäisen varmaa johon meitä taivuttelee enemmänkin piintynyt mielipide kuin varma perustelu. Laiminlyöntiin syyllistymme, jos on olemassa jokin ongelman rajaamisen kannalta välttämätön ehto johon emme kiinnitä huomiota.
Kun kysymys on ymmärretty riittävän hyvin, on katsottava mikä täsmällisesti ottaen aiheuttaa vaikeuden, jotta se voitaisiin erottaa kaikesta muusta ja ratkaista helpommin. Järjestyksessä kannattaa käydä läpi ainoastaan ne seikat, jotka on annettu kysymyksessä. ”Meidän tulee hylätä sellaiset, joilla emme suoraan näe olevan merkitystä asiassa, mutta säilyttää välttämättömät ja ottaa epäiltävät asiat huolellisemmin punnittaviksi.” (s. 89-94)
Sääntö XIV
”Edellä esitettyä on nyt sovellettava kappaleiden reaaliseen ulottuvaisuuteen ja tarjottava kuvittelukyvylle pelkkien kuvioiden avulla; näin ymmärrys käsittää sen paljon tarkemmin.” (s. 94)
”Jotta voisimme käyttää myös kuvittelukykyämme apunamme, on huomattava, että johtaessamme tuntemattoman seikan jostain tunnetusta ei aina löydetä uutta olioluokkaa. Sen sijaan kysyttyä asiaa koskeva tietämyksemme laajenee siten, että havaitsemme asian olevan tietyllä tavalla osallisena niiden asioiden luonnosta, jotka ovat kysymyksessä annettuina.” (s. 94)
Kaikki tunnetut asiat, kuten ulottuvaisuus, muoto, liike ja muut vastaavat, käsitetään eri tutkimuskohteissa saman idean kautta. ”Yhteinen idea viittaa eri kohteisiinsa vain yksinkertaisen vertailun kautta.” Kaikessa, mistä ei saada käsitystä kohdistamalla puhdas ja yksinkertainen intuitio yhteen yksittäiseen asiaan, saadaan käsitys rinnastamalla kaksi tai useampia. Lähes kaikki ihmisjärjen ponnistelu on tämän operaation valmistelua. Avoimen ja yksinkertaisen totuuden näkemiseen ei tarvita minkään metodin apua, vaan ainoastaan luontaista valoa.
Vertailua sanotaan avoimeksi ja yksinkertaiseksi vain silloin, kun kysytty ja annettu ovat yhtäläisesti osallisina jossakin luonnossa. Muissa tapauksissa joudutaan asiaa valmistelemaan ja pelkistämään suhteita niin että asiat nähdään selkeästi. Tähän yhtäläisyyteen ei voida palauttaa mitään muuta kuin se, jota on mielekästä sanoa suuremmaksi tai pienemmäksi ja joka sisältyy sanaan suure. Täydellisesti määriteltyihin kysymyksiin ei liity muuta vaikeutta kuin suhteiden muuntaminen yhtäläisyyksiksi.
Abstrakteista asioista ei koskaan muodosteta mielikuvaa subjekteistaan irrotettuna emmekä tunne maailmassa filosofisia olioita, jotka eivät ole kuvittelukyvyn alaisia. On kolme ilmaisumuotoa: 1) ulottuvaisuus täyttää paikan, 2) kappaleella on ulottuvaisuus, 3) ulottuvaisuus ei ole kappale. Näille ilmaisumuodoille tarjotaan ideoiden kautta eri merkityksiä. Descartes tarkoittaa ulottuvaisuudella kaikkea sellaista, millä on pituus, leveys ja syvyys, oli se sitten kappale tai tila.
On olemassa olioita jotka ovat olemassa ainoastaan jossakin muussa ja joita ei voida käsittää ilman subjektiaan. Ulottuvaisuus on tällainen. Tilanne on toinen sellaisten olioiden kohdalla, jotka ovat reaalisesti subjekteistaan erotettavissa. ”Pietarilla on varallisuutta” – varallisuus ja Pietari ovat täysin erotettavissa.
[Tästä tuli mieleen se Anthony de Mellon ajatus, että ihminen ei ole sama asia kuin vaatteensa, asemansa, varallisuutensa, kansallisuutensa… Ja että näihin asioihin ei pitäisi samaistua. Näihin asioihin samaistumattomuus on todellista vapautta.]
Ymmärrys kiinnittää huomionsa ainoastaan siihen, mitä sana merkitsee. Kuvittelukyvyn täytyy kuitenkin muodostaa asiasta aito idea. Näin ymmärrys voi tarpeen vaatiessa kiinnittää huomionsa saman asian niihin piirteisiin, joita ei ole ilmaistu sanoin, eikä se sen sijaan epäviisaasti päättele niiden olevan poissuljettuja. Esimerkiksi luku ja muoto eivät ole erillisiä kappaleista ja yleensäkään niistä asioista joita lasketaan.
Ulottuvaisuutta tarkateltaessa riittää se, että tarkastelemme kaikkia niitä seikkoja, jotka liittyvät itse ulottuvaisuuteen ja jotka auttavat meitä selittämään suhteiden välisiä eroavaisuuksia. Sellaisia tarjoutuu vain kolme: mitta, yksikkö ja kuvio.
Mitta on se piirre tai peruste, jonka suhteen jonkin kappaleen katsotaan olevan mitattavissa. Kun tarkastelemme osia, jotka järjestyvät kokonaisuudeksi, laskemme. Jos kiinnitämme huomion kokonaisuuteen, joka jakaantuu osiin, mittaamme sitä. Huomiota ei pidä koskaan kiinnittää kuin yhteen tai kahteen mittaan, jotka ovat fantasiaamme piirtyneinä. Kannattaa erottaa mahdollisimman monia mittoja ja kiinnittää huomio vuoronperään kaikkiin mutta vain muutamiin kerrallaan.
Yksikkönä on se yhteinen luonto, johon kaikki keskenään verrattavat asiat ovat yhtäläisesti osallisia. Pelkästään kuvioiden avulla voi muodostaa ideoita kaikista asioista. Otamme huomioon vain kahdenlaisia asioita, joita verrataan keskenään: lukumäärät ja suuruudet. Jokainen suhde, joka voi vallita saman luokan olioiden välillä, on luokiteltava joko järjestykseksi tai mitaksi.
Yksiköiden lukumäärä voidaan asettaa sellaiseen järjestykseen, että sen vaikeuden ratkeaminen, joka aluksi liittyi mittaamiseen, on riippuvainen lopulta vain järjestyksen tutkimisesta ja juuri tässä metodista on apua. (s. 94-103)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti