Umberto Eco
Umberto Ecossa pidän hänen monialaisuudestaan ja omalaatuisesta huumorintajustaan. Kun häneltä oli kysytty, miten hän on ehtinyt perehtyä niin moneen asiaan ja kirjoittaa niin kaunokirjallisia kuin tieteellisiäkin tekstejä, hän vastasi leikillään olevansa skitsofreenikko. Se oli rohkea heitto häneltä. Lisäksi hän on kuvannut olevansa sanojen valmistaja – ilmaus joka kiehtoo minua. Kyllä sanoja voi valmistaa, omaan ja toisten käyttöön. Tätä ajatusta olen yrittänyt jonkin verran soveltaakin.
Econ tulkinta semiotiikasta on kognitiivisesti painottunut ja tässä olen eri linjoilla, sillä oma tulkintani on fenomenologisesti orientoitunutta. Hahmotustapojen eron ei pitäisi kuitenkaan yleisesti ottaen olla sen esteenä, että voi todeta jostakin ihmisestä että hän on merkittävä ja laaja-alainen tekijä omalla alallaan. Lisäksi on hyvä lukea myös sellaisia ajatuksia, jotka eivät vastaa omaa hahmotustapaa. Sillä tavalla ajattelu säilyy tuoreena.
Albert Einstein
Albert Einsteinilla on hyviä ajatuksia. Niitä löytyy mm. wikisitaateista. En ole kaikista hänen ajatuksistaan samaa mieltä, mutta se ei tietenkään vähennä niiden arvoa ja on hyvin mahdollista, että hän on oikeassa kaikessa siinä mitä sanoo ja minä väärässä.
Tässä muutamia. "En koskaan opeta oppilaitani. Yritän vain luoda heille olosuhteet, joissa he voivat oppia." "Fyysikoille ero menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä merkitsee vain – joskin itsepintaista – illuusiota." Tätä aikakäsitystä voi miettiä esimerkiksi psykologiassa, jossa elämänkaari on usein sidottu kronologiseen aikakäsitykseen.
"Kukaan, joka ei ole koskaan tehnyt virhettä, ei ole yrittänyt mitään uutta." Tätä voi miettiä psykologiassa, jossa virheiden saatetaan tulkita johtuvan jostakin ihmisen psykologisesta ongelmasta. Entä jos ongelma onkin siinä, että toiset ihmiset ovat innokkaampia yrittämään uusia asioita ja siksi myös epäonnistuvat muita useammin? Tätä voi miettiä myös toistuvien toimintatapojen käsitteen näkökulmasta. Tällä käsitteellä on rajoituksensa, joista yksi on juuri tuo sitaatti. Joskus ihminen tekee toistuvasti virheitä, koska hän kokeilee toistuvasti jotakin uutta. Se taas, mikä on uutta, ei välttämättä näy kuin ihmiselle itselleen. Ulospäin samalta näyttävissä asioissa voi sisältä päin tarkasteltuna olla variaatiota.
"Tärkein asia on olla lopettamatta kyselemistä." Tämä rinnastuu siihen Himankan ajatukseen tiedon ja ajattelun erottamisesta. Tieto lopettaa kysymyksen vastaamiseen. Ajattelu avaa ihmisen kohti uutta kysymystä.
"Näkemisen ja ymmärtämisen ilo on luonnon kaunein lahja." Tämän ilon kokemuksen voin tavoittaa. Tästä tulee assosiaationa mieleen se (luultavasti) Juice Leskisen ajatus, että hänellä on mieluummin näkemys kuin katsomus, sillä ihmiset katsovat mutta eivät näe. Voi olla, että muistan väärin ja ajatus ei ole Juicen. Hyvä ajatus joka tapauksessa. Ihmistieteissä näkemisen tulisi tarkoittaa ennemmin eläytyvää ymmärtämistä kuin objektivoivaa etäännyttämistä.
"On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä." Tämän voi ymmärtää fenomenologian näkökulmasta sillä tavalla, että ihminen voi oppia tavan ihmetellä kaikkea sitä, mihin olemme jo tottuneet. Lapsilla on tässä asiassa paljon opetettavaa.
Einstein ei uskonut persoonalliseen Jumalaan. Tässä eräs hänen aiheeseen liittyvä sitaattinsa: "Uskonnollisuutta on aistia, että kaiken koetun takana on jotakin, jota mielemme ei ymmärrä ja jonka kauneus ja ylevyys tavoittavat meidät vain epäsuorasti ja heikkona heijastumana. Tässä merkityksessä olen uskonnollinen.” Minusta tuntuu siltä, että Einsteinin ajattelu (spinozalainen tapa hahmottaa Jumala-käsite) ehkä vastaa jossain määrin Stuart A. Kauffmanin ajattelua.
Ehkä tämä jotakin, jota mieli ei ymmärrä, voisi tarkoittaa myös kaiken olemassaoloa sinänsä. Sen ajattelemista kutsun kohteettomaksi mietiskelyksi, sillä koko olemassaolo on niin iso asia, etten tiedä voiko sitä oikein nimetä kohteeksi. Mielestäni kohteeton mietiskely tarkoittaa myös pyrkimystä yhteyden kokemukseen. Yhteydessä toinen ei ole kohde, ja toinen tekijä. Tämä riippuu varmaan myös siitä, miten kohde määritellään.
Albert Einstein on minulle jatkuva muistuttaja siitä, miten ihmisiä ei pitäisi leimata tärähtäneiksi kovin kevein perustein. Wikipediasta: ”Einstein kehittyi kielellisesti varsin hitaasti, minkä hän itse myönsi. Einstein kertoo, että hän halusi luoda ainoastaan täydellisiä lauseita, ja siksi hän ensin mietti mielessään lauseen rakenteen, toisti sen kuiskaten, ja vasta varmistuttuaan lauseen täydellisestä muotoilusta hän esitti vastauksen kysyjälle. Tästä tavasta hän luopui vasta seitsemän- tai kahdeksanvuotiaana. Aivan varmaa ei ole, johtuiko Einsteinin tapa pyrkimyksestä perinpohjaiseen täydellisyyteen vai hitaasta kielellisestä kehittymisestä. Siksi perheen sisäkkö kutsui häntä usein ”tärähtäneeksi”.[
Tässä näkyy mielestäni hyvin se, miten ihmisen sisäinen tulkinta hänen todellisuudelleen voi olla aivan toisenlainen kuin ihmistä ulkoapäin havainnoivien tulkinta. Entä jos Einstein todella kehittyi kielellisesti hitaasti siksi, että hän halusi muodostaa täydellisiä lauseita eikä siksi, että hänellä oli jokin kehityksen viivästymä? Osaako nykypsykologia ottaa huomioon tällaisia asioita?
Yleiseen suhteellisuusteoriaan liittyen ” Einstein kuvitteli tilanteen, jossa mies on vapaasti alaspäin putoavassa hississä. Mies ei tunne omaa painoaan, kun hissi putoaa vapaasti painovoimakentässä.” Tämä on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten tieteessä tarvitaan systemaattisuuden ja logiikan lisäksi myös mielikuvitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti