Hakkarainen & Lonka & Lipponen
Tämä kolmikko kiteytyy sanoihin Tutkiva oppiminen. Olen tästä jo kirjoittanut sen verran, että paikallaan on todeta vain, että tämä kirja on jo seitsemän vuoden ajan ruokkinut ajatteluni kehitystä, sytyttänyt innostukseni sekä antanut minulle uskoa tavoitella unelmiani. Tämän kirjan ansiosta olen ensimmäisen kerran tutustunut Bahtinin moniäänisyyden käsitteeseen, systeemiteoriaan sekä saanut sanat kokemalleni ilmiölle - flowlle. Tunsin paljon iloa, kun löysin sanat ja kuvauksen kokemalleni ilmiölle. Tämän kirjan kirjoittajat toimivat myös itse erinomaisina esimerkkeinä tutkivasta oppimisesta. Missään ei ole niin paljon voimaa kuin hyvässä esimerkissä.
Stephen Hawking
Luin yläasteikäisenä Stephen Hawkingin kirjan ”Ajan lyhyt historia”. Pidin siitä todella paljon ja se käsitteli minua kiehtovia asioita. Kirjan lukemisesta on sen verran aikaa, etten siitä asioita enää juurikaan muista, joten en voi kirjan ajatuksia tähän referoida. Pidän myös Hawkingin rennosta asenteesta opiskeluun. Hän laiskotteli ensimmäiset kolme opiskeluvuottaan ja käytti myös alkoholia. En sano tätä siksi, että alkoholinkäyttöön pitäisi kannustaa. En koe myöskään laiskotelleeni opiskeluaikaa tähän mennessä. Minulle laiskuus tarkoittaa sitä, etten tee mitään. Sellaista tilannetta harvemmin on. Psykologiassa sitä paitsi kaikesta, mitä on kokenut, voi olla jotain hyötyä. Välillä vaan tuntuu siltä, että erityisesti psykologian alalla, jossa tunnutaan problematisoitavan kaikki mahdollinen, voitaisiin välillä löysätä pipoa ja ottaa rennosti.
Juha Himanka
Himankan kirja ”Se ei sittenkään pyöri – johdatus mannermaiseen filosofiaan” on yksi merkittävimpiä lukukokemuksiani. Olen kyseistä kirjaa jo paljon käsitellytkin. Lyhyesti totean, että tämän kirjan kautta löysin fenomenologian ja haluni tulla isona psykofenomenologiksi. Ajattelun ja tiedon ero avautui hyvin syvällisesti. Samalla avautui se, kuinka jotkut olemassaolomme perusjäsennykset eivät ole ollenkaan tieteen tulosten mukaisia mutta silti merkittäviä. Eräs näistä on se, että jäsennämme olemassaoloamme liikkumattoman Maan pohjalta. Tämä on jotenkin niin itsestään selvää, ettei sitä tule ajatelleeksi.
Himanka totesi Nuorten filosofiatapahtumassa merkitykselliseksi läsnäolon, poissaolon ja todellistumisen. Inhimilliset perusasiat kiteytyvät hyvin näihin kolmeen, esimerkkeinä syntymä, kuolema ja kommunikaatio. Jälkimmäinen tapahtuu erilaisilla elävyyden asteilla. Tämäkin on tärkeä Himankan kirjasta löytämäni ajatus. Tämä kirja on saanut minut näkemään maailman toisella tavalla, muuttanut ajatteluani laadullisesti ja vaikuttanut hyvin syvällisesti siihen, miten näen psykologian.
Lisäksi olen iloinen siitä, että Himankan kirja johti minut ajattelemaan merkin todellistumista ja päätymään sitä kautta siihen lopputulokseen, että ihminen on ensimmäinen merkki toiselle ihmiselle. Olen lukenut Himankan kirjan noin kolme kertaa, enkä ole vieläkään kyllästynyt. Toivottavasti kyseisestä kirjasta otetaan uusintapainos, sillä ensimmäinen on loppuunmyyty. Haluaisin kyseisen kirjan hyllyyni – ja arvelen että kirjalle olisi kysyntää muutenkin. Se on laadukas, selkeä johdatus fenomenologiaan ja tarjoaa uutta ajateltavaa joka lukukerralla.
Himanka on kirjoittanut tekstin ”Se ei edelleenkään pyöri” (Tieteessä tapahtuu 2/2004) johon linkki tässä:
http://www.tieteessatapahtuu.fi/0504/himanka.pdf
Helena Hurme
Helena Hurme oli oppiaineemme väitöstilaisuudessa todella hauska ja eläväinen. En ole missään väitöstilaisuudessa nauranut niin paljon. Vaikka voinkin ottaa esikuvikseni ja samaistumiskohteikseni myös miehiä, on myös hyvä että on olemassa naisia, jotka ovat sekä professoreita että hauskoja – epätyypillinen yhdistelmä stereotypioihin nähden.
Edmund Husserl
Husserl on esikuvani todellisesta ajattelijasta ja ajattelun tinkimättömyydestä. Himankan kirjasta luin (hyvin vapaasti referoiden), että Husserl halusi nähdä asioiden ilmenemisen todellistumisen itse. Hän halusi tavoittaa ne ajatusprosessit, jotka menneiden aikojen ajattelijat olivat käyneet läpi. Hän istui alas ja alkoi ajatella. Husserlin tapa suhtautua filosofiaan ja ajatteluun sopii myös siihen omaan ajatukseeni, että asioita pitää aina ajatella itse, varsinkin tieteessä. Husserl innoittaa minua jatkamaan valitsemallani linjalla.
Tämä innoitti minua ajattelemaan merkin käsitteen fenomenologista reduktiota, jota yrittäessäni päädyin siihen ajatukseen, että ihminen oli ja on ensimmäinen merkki toiselle ihmiselle. Näin ollen Vygotskin ajatus siitä, että työvälineet olivat ensimmäisiä merkkejä, ei välttämättä olekaan oikea. Kenties tämä työväline-metafora kuvaakin enemmän sen ajan – ja myös tämän ajan – suhtautumista työntekoon ja työn tekemisen arvostusta, eikä merkin todellistumista niin kuin se todella ilmenee ihmiselle ensimmäistä kertaa. Pidän edelleen kiinni siitä ajatuksesta, että ihminen oli ja on ensimmäinen merkki toiselle ihmiselle. Muutan mielipidettäni, jos joku osoittaa minun olevan väärässä.
Huomasin, että fenomenologinen reduktio on hyvä tapa koetella psykologian alan perustavia käsityksiä, menetelmä kaivautua aivan perimmäisten asioiden syntyhetkeen. Olen tästä innoissani. Tunnen itseni koiranpennuksi, joka tahtoo kaivaa tiensä sen kaikkein mehevimmän, perimmäisen ydinluun äärelle. Vähät siitä, jos kaivaessa välillä väsyy tai naamaan tulee multaa. Ihmisen todellistumisen ydin pitää löytyä. Tai ainakin sitä pitää etsiä. Etsiminen tekee eläväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti