Löysin Tapio Malisen ajatukset ensimmäisen kerran Perheterapia-lehdestä 2/2011, aivan sattumalta, selaillessani lehtiä kirjastossa. Siitä päädyinkin miettimään vapaamuotoisen, päämäärättömän ja spontaanin hengailun jaloa taitoa, joka voi johtaa mielenkiintoisiin löytöihin. Aina ei tarvitse tehdä kaikkia asioita tavoitteellisesti, vaan joskus voi vaan kuljeskella ja katsoa mitä vastaan tulee.
Tässä linkki tekstiin:
http://personal.inet.fi/yritys/tathata/artik_suom/mika_helpotus.htm
En ole vielä lukenut muita tekstejä, mutta tämä teksti on ollut minulle hyvin merkityksellinen. Pidän tästä tekstistä todella paljon. Tämä liittyy taas varmaan kieli kotina-ilmiöön. Pidän tekstin filosofisuudesta ja kaunokirjallisuudesta sekä viisaista ajatuksista. Tekstissä on paljon hyviä ajatuksia, joista siteeraan tähän osan. Kyseinen teksti kannattaa lukea kokonaan.
Mikä helpotus: minua ei ole! – ei-minästä ja tyhjyydestä psykoterapiassa
Malinen käsittelee artikkelissaan ”buddhalaisen psykologian kahta keskeistä käsitettä ei-minää (annatta) ja tyhjyyttä (sonyata). Niistä avataan näkökulmia psykoterapian käytäntöön ja terapeutin hyvinvointiin.”
”Tyhjyydestä kirjoittaminen on vaikeaa. Sen tärkein ”ominaisuus” eli se, että sillä ei ole mitään ominaisuutta tekee mahdottomaksi kuvailla sitä sellaisenaan. Yritys kirjoittaa tyhjyydestä ja siihen läheisesti yhteydessä olevasta ei-minästä on täysin vastakkainen sen alkuperäiselle ei-dualistiselle, ei-käsitteelliselle ja paradoksaaliselle luonteelle. Wittgenstein on osuvasti todennut: ”On todella jotain, jota ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä” (Wittgenstein, 1971, s. 87)
”Pyrimme yleensä ymmärtämään käsitteitä sen sijaan että ymmärtäisimme maailmaa. Terapiassakin voimme eksyä mielemme käsitteelliseen todellisuuteen. Emme ratkaise ongelmia ajattelemalla. Ajattelemalla luomme niitä.”
Yhteyselämää tyhjyydessä
””Tyhjä minä” ei tarkoita, ettei mitään olisi olemassa. Se viittaa vain siihen, ettei ilmiöillä – ei edes minällä - ole erillistä, riippumatonta todellisuutta. Niiden pysyvä, ontologinen tila on ”tyhjä”. Kun konteksti muuttuu, myös ”minä” muuttuu – tai tarkemmin: kontekstissaan oleva ”minä” on jatkuvasti muuttuva prosessi. Kun olemme tietoisesti ja hyväksyen läsnä nykyhetkessä, ei ole olemassa erillistä ”tietäjää” ja ”tiedon kohdetta”, vaan pelkkä tietämisen prosessi, joka me olemme. Olemme maailma, oleva, niin kuin se toteutuu olemisessaan.”
”Kun minät ovat tyhjiä ja nousevat esiin vastauksena välittömään kokemukseen, olemme kaikki läheisesti yhteydessä toinen toisiimme. Perheet toteutuvat jäsentensä kautta, yksilöt perheiden. Terapeutti ja asiakas eivät ole vuorovaikutuksen ulkopuolella olevia erillisiä olentoja: terapeutti luo itsensä luodessaan asiakkaansa, asiakas luo itsensä luodessaan terapeuttinsa (Rosenbaum & Dyckman, 1996).”
”Nykyaikainen kvanttifysiikka on myös tuonut tyhjyyden tutkimuksen valokeilaan, ja osoittanut että se on kuin valtameri, josta singahtelee ja jonne häipyy virtuaalihiukkasia kuin lentokaloja. Tyhjyys ei itse asiassa olekaan tyhjä, vaan täynnä energiaa (Pasanen, 2008)!”
Terapiaa maan ja taivaan välissä
”Vanhoissa viisausperinteissä ihmisen häkellyttävä metafyysinen paikka ilmaistaan sanomalla, että seisomme koko ajan maan ja taivaan välissä. Tietoisuutemme ansiosta kykenemme ylittämään välittömän olemisemme ja kehollisuutemme vuoksi olemme sidotut maailmaan. Olemme siis samanaikaisesti kahdessa ulottuvuudessa: järjellisinä olentoina käsitteistä rakentuneessa dualistisessa maailmassa ja välittömän kokemuksellisuutemme vuoksi ei-dualistisessa ykseyden maailmassa (Thering, 2009).”
”Buddhalaisessa psykologiassa puhutaan myös kahdesta totuudesta: suhteellisesta tai konventionaalisesta ja absoluuttisesta (Siderits, 2007; de Silva, 2005). - - Suhteellisesti ottaen objektit ovat olemassa, absoluuttisesti ne ovat kuitenkin tyhjiä. On hyvä ja monissa tilanteissa järkevää ja tarkoituksenmukaista toimia dualistisessa maailmassa, mutta voimme samanaikaisesti tiedostaa sen suhteellisuus. Olemme silta näiden kahden totuuden välissä: voimme kokea ne molemmat, mikäli olemme valmiit päästämään irti tavanomaisista uskomuksistamme sekä pitkän ajan kuluessa muodostuneista ehdollistumisistamme. Ihminen palaa koko ajan ikään kuin sytyttämättömän ja sammumattoman oivalluksen tulta.”
”Jotta todentuisimme autenttisina ihmisinä, meidän on hyvä kyetä, ei pelkästään ymmärtämään, vaan myös havaitsemaan ja kokemaan maailma ja ihmisyytemme sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Täydeksi erilaisista muodoista ja samalla täysin tyhjäksi ja muodottomaksi. Terapeutin taito on kykyä elää sekä suhteellisessa muodon että absoluuttisessa muodottoman ulottuvuudessa. Äänen ja hiljaisuuden ulottuvuuksissa, tekemisen ja olemisen ulottuvuuksissa.”
”Se että koemme ”minän” tyhjäksi ei myöskään tarkoita sitä, että meillä olisi terapiassa oltava jokin tietty tekniikka. Samalla lailla kuin ”minä” muuttuu koko ajan, niin myös työmme on erilaista eri asiakkaiden kanssa. Terapeutin ei tarvitse pyrkiä vahvistamaan kuvitelmaa itsestään, omasta minästään kokeakseen työnsä mielekkääksi. - - Samalla lailla kuin ääni syntyy hiljaisuudesta, liike liikkumattomuudesta niin myös terapeuttinen suhde on parhaimmillaan mahdollisuuksien tilan yhteistä rakentamista. Tässä tyhjässä tilassa ihmisten välinen kohtaaminen ja terapeuttiset tekniikat riippuvat toinen toisistaan ja tapahtuvat parhaimmillaan itsestään (Rosenbaum & Dyckman, 1996).”
Viisi aggregaattia
”Klassinen buddhalainen psykologia on esitetty ns. Abidhamma-pikatassa eli korissa. Se on systemaattinen ja empiirisesti todennettu laaja teoria ihmismielestä ja kokemuksen fenomenologiasta. Sitä voidaan nykyisin pitää myös post-modernina, systeemisenä mallina inhimillisestä tietoisuudesta. Tämä malli perustuu prosessiluonteiselle ilmiöiden keskinäisriippuvuutta korostavalle näkemykselle siitä, miten mielemme käsittelee informaatiota ja konstruoi todellisuutta (Kwee, 2010). Sillä on myös oma tieteellinen metodologiansa, meditaatio, joka ei tuota pelkästään tieteellistä tietoa, vaan muuttaa vähitellen myös itse tutkijaa (Rahula, 1974).”
”Koska kehomme aistimukset ja mielemme sisäiset tapahtumat seuraavat toisiaan hyvin nopeasti, luomme helposti illuusion pysyvästä entiteetistä, jonka yhteydessä kaikki tapahtuu. Öljylampun läpi yön palava liekki luo meille harhan kiinteästä liekistä ja unohdamme että kyse onkin jatkuvasta prosessista, jossa yksittäisen liekin kuumuus saa aikaan öljyn palamisen ja uudenliekin syntymisen edellisen ”kuoltua”. Kyse on kuitenkin niin nopeasta prosessista, että näemme vain yhden pysyvän liekin läpi yön.”
Tässä yhteydessä on käsitelty buddhalaisen psykologian käsitystä, jonka mukaan se, ”mitä me kutsumme minäksi muodostuu viiden ilmiökokonaisuuden, aggregaatin vuorovaikutuksesta (Goenka, 2008).” En niitä tähän referoi, ne kannattaa lukea alkuperäistekstistä. Tiivistetysti se on tässä lauseessa: ”Jokainen ”minääntymisen” hetki syntyy siis aistinelinten, aistimusten kohteiden, tietoisuuden, havaitsemisen ja tuntemisen ainutkertaisesta yhdistelmästä ja rakentuu niin ikään ainutkertaisesta, intentionaalisesta vastauksesta kulloiseenkin tilanteeseen (Olendzki, 2006).”
”Ajatus ”minästä” on mielen tuottama idea johon samaistumalla luomme kärsimystä. ”Sen sijaan että näkisimme ja kokisimme itsemme jatkuvana psyko-fyysisenä tapahtumana, verbinä ajattelemmekin ja koemme itsemme substantiiviksi, eräänlaiseksi kehossamme asuvaksi koneen käyttäjäksi tai ohjaajaksi. Filosofisen kielenkäytön mukaan ”muuttumattomaksi, erilliseksi ontologiseksi entiteetiksi” (Laumakis, 2008, s. 58). Koska tietämättömyydessämme emme tunnista ilmiöiden keskinäistä, syvää riippuvuutta, koemme dynaamisen minääntymisprosessin kiinteänä, pysymättömänä tosiasiana.”
Emme ole rajoittuneita tähän mieli-keho-konstruktioon vaan ”Voimme myös tiedostaa ja kokea, että pienen, käsitteellisen minämme lisäksi on olemassa suurempi minä, joka tarkkailee kaikkea ja on subjektina valmis täyttymään kaikista objekteista. Tämä tietoisuus ei kuitenkaan sijoitu päähämme, vaan se sijaitsee mystikkojen mukaan kaikkialla. Tästä ei-dualistisesta näkemyksestä ei koskaan ole tullut erityisen suosittua. Ihmiset pelkäävät tyhjyyttä, koska siihen liittyvä egon katoaminen yhdistyy usein kuolemanpelkoon. Tosiasiassa mikään tai kukaan ei kuitenkaan kuole, vain nimet ja käsitteet ilmestyvät ja katoavat. Persoonallisuus ei kuole, koska se on itse asiassa vain käsite.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti