Carl Jung 2
Jungin psykologia on pohjana Myers-Briggsin tyyppi-indikaattorissa. Eräs ystäväni on erittäin kiinnostunut Myers-Briggsin tyyppi-indikaattorista ja hän on siihen liittyvien ajatusten kehittelyssä hyvin lahjakas ja oivaltava. Jos tulevaisuudessa joku psykologi MBTI:tä voi kehittää merkittävissä määrin ja olla aiheen asiantuntija, se on hän. Toivon että hän jatkaa ajatuksellista työskentelyään MBTI:n parissa, sillä hänellä on kyseiselle teorialle paljon annettavaa.
Olemme puhuneet hänen kanssaan S- ja N-funktioiden erosta teoreettisessa ajattelussa. Kyseiset funktiot kuvaavat tiedonhankintatapaa. Olemme molemmat N-preferenssiä käyttäviä.
Tässä englanniksi kyseisistä funktioista:
http://en.wikipedia.org/wiki/Myers-Briggs_Type_Indicator
Sensing and intuition are the information-gathering (perceiving) functions. They describe how new information is understood and interpreted. Individuals who prefer sensing are more likely to trust information that is in the present, tangible and concrete: that is, information that can be understood by the five senses. They tend to distrust hunches, which seem to come "out of nowhere".[1]:2 They prefer to look for details and facts. For them, the meaning is in the data. On the other hand, those who prefer intuition tend to trust information that is more abstract or theoretical, that can be associated with other information (either remembered or discovered by seeking a wider context or pattern). They may be more interested in future possibilities. They tend to trust those flashes of insight that seem to bubble up from the unconscious mind. The meaning is in how the data relates to the pattern or theory.
Tulimme ystäväni kanssa asiaa ajatellessamme siihen tulokseen, että S-funktion omaaville teoriat näyttäytyvät tosiasioina, ja mahdollisesti teorian käsitteet toisistaan irrallisina. N-funktion omaaville taas teoriat ovat laajoja, abstrakteja, sovellettavia järjestelmiä, kokonaisuuksien ei-irrallista suhdetta osiin ja päinvastoin.
Luulen että tämä on eräs ero, joka tuottaa S- ja N-funktioiden omaaville vaikeuksia ymmärtää toisiaan. S-funktiota käyttävän mielestä N-funktiota käyttävän ajattelu saattaa näyttäytyä merkityksettömänä pyörittelynä jolla ei ole yhteyttä käytännön elämään. N-funktiota käyttävä taas saattaa tuskastua siihen, että abstrakti todellisuus olennoidaan niin, että puhutaan ja käsitellään samalla tavalla esineitä ja käsitteitä ihan kuin sillä ei olisi väliä, puhutaanko kukkaruukuista vai Cantorin joukoista, yksilöistä vai yleisistä malleista jne.
Omassa ajattelussani tämä näkyy siten, että en pidä siitä, että ihmisestä tehdään teorian mallikappale, sillä kukaan yksilö ei ole sitä. Teoreettinen ajattelu kuvaa ilmiötasoa, joka on eri taso kuin yksilötaso, johon teoreettista ajattelua sovelletaan. Tässä soveltamisessa teorian ja ihmisyyden tulisi käydä vuoropuhelua teorioiden kehittämiseksi.
Systeemiteoreettinen tulkintani asialle on, että kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa. Kaikkien mahdollisten yksilöiden ilmentämien inhimillisten asioiden joukko muodostaa emergentisti kokonaisuuden, joka on enemmän kuin osiensa summa. Tätä voi kutsua ilmiötasoksi. Teoria kuvaa tätä tasoa, mutta tekee sen ilmiötä yksinkertaistaen. Teorian muodostus on tavallaan ilmiön systematisointityötä. Siinä kuitenkin jää jotakin pois inhimillisestä ainutlaatuisuudesta. Teorian soveltaminen ilmiötasolta yksilötasolle on palautemekanismi teoreettisesta tiedosta yksilöön, ilmiötasolta yksilötasolle. Eräs tapa tähän soveltamiseen esimerkiksi psykologin asiakastyössä on muodostaa teoreettisen ja kokemustiedon pohjalta hypoteeseja tutkittavaksi. Yksilön antama vastaus hypoteeseihin taas on palautetta yksilötasolta ilmiötasolle. Yksilö tulisi ottaa vakavissaan, mikäli teorioita halutaan kehittää.
Tästä syystä pidän löytämisen käsitettä ihmistieteissä ongelmallisena. Löytämisestä tieteessä tulee mieleen, että jokin ilmiö on siinä määrin tunnistettu ja nimetty, että sitä ei tarvitse ajatella ainakaan alusta lähtien uudelleen. Tämä on ongelma ihmistieteissä, sillä ihmisyyden asioista perustavimmanlaatuiset – läsnäolo, poissaolo, syntymä, kuolema, todellistuminen, rakkaus jne. ovat ensisijaisesti juuri ajattelun asioita joita ei voi varmasti ja lopullisesti tietää. Niihin ei yksinkertaisesti ole sellaista yksiselitteistä vastausta kuin kysymykseen, missä lämpötilassa Maan olosuhteissa vesi jäätyy. Jopa jotkin näennäisesti selvästi tiedetyt asiat sisältävät subjektiivisen elementin.
Esimerkiksi otan Himankan kirjasta hyvin vapaasti referoiden sen, että ”vesi on 15 astetta” ei kerro meille mitään, jollei meillä ole kokemuksia erilaisista lämpötiloista ja siitä, miltä erilaiset veden lämpötilat tuntuvat. Lisäksi suhteutamme kokemuksiamme yhteisöön. Toinen esimerkki Himankan kirjassa oli se, että jos yksilöstä tuntuu siltä, että hänellä on huoneessa kylmä, hän saattaa miettiä, onko siellä todella kylmä vai onko hän tulossa kipeäksi. Todennäköisesti hän tarkistaa asian kysymällä muilta huoneessa olijoilta, onko heillä kylmä ja päättelee tästä vastauksesta jotakin liittyen omaan kokemukseensa.
Tästä tulee mieleeni se Sajaman Logiikka ja argumentaatio 2012-monisteessaan esittämä ajatus, että induktiivisessa päättelyssä on mahdollista, että uusi tosi premissi kumoaa johtopäätöksen. Kaavion muodossa tämä menee näin:
P ‐‐‐‐‐‐> H
P&Q ‐‐‐‐‐‐> ei‐H
P&Q&R ‐‐‐‐‐‐> H
P&Q&R&S ‐‐‐‐‐‐> ei‐H” (s. 48)
Tämä näkyy arkipäivän induktiossakin. Himankan esimerkkiä käyttäen voin ensiksi todeta, että minulla on kylmä. Mietin olenko tulossa kipeäksi. Kysyn muilta huoneessa olijoilta, onko heilläkin kylmä. Yksi heistä vastaa myöntävästi. Tästä voin päätellä, että en ehkä ole tulossa kipeäksi vaan huoneessa on kylmä. Toisaalta, jos sitten saan tietää että kyseinen ihminen on herkkä kylmyydelle ja palelee helposti, vastaus ei autakaan minua enää päättelemään olenko tulossa kipeäksi vaan joudun etsimään lisäinformaatiota jne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti