Anne Isomursu
”Saman vuonna kun töhryprojekti käynnistettiin julkaisivat valokuvaaja Tuomas Jääskeläinen ja tutkija Anne Isomursu Helsinki graffiti –kirjan”. Se oli mielestäni tarpeellinen työ ja rohkea veto, onhan esimerkiksi Helsingin kaupungilla graffiteihin nollatoleranssilinja.
Tässä vähän toisenlaista näkökulmaa graffitipolitiikkaan.
” Rakennusviraston vuoden 2003 joulukuun Tekniikka-lehdessä Haantie kertoi olevansa erityisen huolissaan töhrityillä seuduilla liikkuvien lasten ja vanhusten turvallisuudesta. Arviot perustuvat projektin ja sen yhteistyökumppaneiden, kuten FPS Securityn toimitusjohtajan Petri Miettisen, ”asiantuntija-arvioihin”, eli projektista hyötyvien tahojen mielivaltaisiin lausuntoihin, joiden ainoa taustoitus on toimijoiden ”pitkä kokemus”. Se ei selviä miten tieto todella on hankittu. Kaiken lisäksi niin sanotut asiantuntijat ovat usein FPS:n tapaan tahoja, jotka hyötyvät taloudellisesti maalaajiin kohdistuneesta mustamaalauksesta ja tätä seuraavasta valvonnasta.”
”Vapaa Helsinki -verkosto keräsi alkusyksyn aikana kymmeniltä helsinkiläisiltä kokemuksia nollatoleranssista. Tapaukset paljastavat, että FPS:n ja poliisin mielivaltaiset kiinniotot eivät enää kohdistu pelkkiin graffitimaalareihin, vaan keneen tahansa vartijafirman määrittelemään ”rikolliseen”.” Näitä ”rikollisia” saatetaan kohdella väkivaltaisesti ilman perusteita.
”Vapaa Helsinki -verkoston keräämien todistusten mukaan vartijat ovat keskenään sopineet ja myös muuttaneet tarinoiden kulkua vielä kesken oikeuskäsittelyidenkin. Pelkkä vartijaedustajan lausunto on riittänyt antamaan tuomion, joka liian monelle on saattanut olla elinikäinen velkavankeus sekä hyvin raskas henkinen taakka.”
” Saman vuonna kun töhryprojekti käynnistettiin julkaisivat valokuvaaja Tuomas Jääskeläinen ja tutkija Anne Isomursu Helsinki graffiti -kirjan. Millaista mahtoi olla tehdä tutkimusta aikana, jolloin virkamiehet aloittelivat kaupunkiharmauden totalitarismia?” Anne Isomursu vastaa mm., että joutui pelkäämään laitonta kotietsintää ja piilottelemaan aineistoa.
”Meistä oli tärkeää kertoa graffitikulttuurista myös sen toimijoiden näkökulmasta. Graffitinvastustajat olivat kyllä saaneet sanoa sanottavansa vapaasti.” Tässä Anne Isomursu käytti tutkijan vapauttaan aivan oikein saattaakseen yhteiskunnassa kuuluville myös sellaisia ääniä, joita ei ollut kuultu riittävästi. Puolueellisuudesta Isomursua ei voi syyttää, sillä hän itse ei ole tehnyt graffiteja.
”Sain niin vihamielisiä yhteydenottoja, että tajusin graffitien tekemisen olevan erittäin poliittinen rikos, vaikka maalarit ja wraitterit uskoivat toimivansa epäpoliittisesti. - - Olisin halunnut selvittää graffitin näkyväksi tekemää yhteiskunnallista konfliktia ja sitä miksi graffiti osui niin täsmällisesti yhteiskunnan symbolijärjestelmään. Miksi se koettiin poliittiseksi rikokseksi? - - Nykyään tutkin muita asioita kuin graffitia, mutta kansalaisena minua järkyttää edelleenkin minkälaisia totalitaristisia piirteitä graffiti-kulttuuri tästä yhteiskunnasta houkuttelee näkyviin.”
”Isomursu huomauttaa, että kaupunki on täynnä erilaisia ihmisiä ja myös monenmoisia merkkejä. Kukkaistutukset saattavat olla vanhemmalle polvelle tärkeitä. Nuoremmalle taas erilaiset piirrosmerkit saattavat muodostaa kotiseudun tunteen. Joka tapauksessa kaupunkikuvaan kuuluu rosoisuus. - - ”nuorisokulttuurit eivät ole aina mukavia, mutta niiden kanssa on tultava toimeen”. - - Missään nimessä ei pitäisi syrjäyttää terhakkaimpia ja aloitekykyisimpiä nuorisokulttuurinsa vuoksi. Näitä nuoria tarvitaan rakentamaan yhteiskuntaa, sillä he osaavat kyseenalaistaa asioita.”
Sitaatit ovat Voima-lehden jutusta 8/2008 johon linkki tässä:
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2008/numero-8/kymmenen-harmaata-vuotta
Minusta on tärkeää tuoda asioista esiin myös tämä puoli. Minulla ei ole ns. oma lehmä ojassa, sillä en ole koskaan tehnyt yhtäkään laitonta graffitia enkä sellaisen tekemiseen yllytä. Yksityisomaisuuteen kohdistuvaa ilkivaltaa en kannata. Julkisten tilojen graffitit ovat kuitenkin yksi taidemuoto, osa elävää kaupunkikulttuuria, ja joskus niillä on myös historiallista arvoa kuten Pompejin graffiteilla. Tämä mielipide on ollut sama melkein viisitoista vuotta, eikä tule muuttumaan. Toisaalta ajattelulleni olisi varmaan hyödyllistä yrittää kirjoittaa oikein poleeminen kannanotto graffitien vastustamisesta ja yrittää keksiä kaikki hyvät argumentit nollatoleranssin puolesta.
Minusta se vain on absurdia, että katukuvaan saa vapaasti laittaa mainoksia, mutta seinämaalauksia harmaissa alikulkutunneleissa ei suvaita. On paikallaan pohtia sitä, että jos joukkoa ihmisiä sattuisivat häiritsemään alusvaatemainosten vähäpukeiset naiset, mainokset jäisivät paikalleen (ei, minua eivät alusvaatemainokset tai muutkaan mainokset häiritse, mutta otan tämän esimerkiksi), mutta kun osaa ihmisistä häiritsevät graffitit, ne poistetaan. Tietysti tässä on kysymys rahasta – mainoksista saa rahaa, graffiteista ei. Olisi kuitenkin hyvä antaa kaupunkikulttuurille tilaa. Kukkaistutukset, seinämaalaukset ja mainokset eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja.
On muutenkin hyvä näyttää yhteiskunnasta sellainen puoli, mikä ei usein tule näkyviin. En ole yllättynyt siitä, että jotkut ovat joutuneet tarpeettoman kovan väkivallan ja voimankäytön kohteeksi. Esimerkiksi isälleni on tehty niin, että kolme poliisia otti hänet kiinni, veivät kujalle ja pamputtivat. Poliisit kietoivat pamppujen ympärille kangasta, ettei pamputtamisesta jää jälkiä ja ettei mitään voida todistaa. En ollut paikalla, mutta olen usein miettinyt, miten olisin toiminut jos olisin ollut paikalla. Miten sinä toimisit? Katselisitko vierestä lainkuuliaisuuden nimissä vai menisitkö väliin siksi, että rakastat omaisiasi? Tämä on minusta hyvä esimerkki eettisten ja moraalisten kysymysten vaikeudesta ja monimutkaisuudesta. Lisäksi tämä on saanut minut ajattelemaan, miten rakenteellinen väkivalta voi uusintaa yksilön henkilökohtaisen elämän hylkäämiskokemuksia tavalla joka ei ole rakentava.
Tiedän, että tällaisten kommenttien ja puheenvuorojen perusteella on helppoa leimata ihminen esimerkiksi yhteiskuntavihamieliseksi. Minä en vihaa yhteiskuntaa – enkä laillista järjestystä, lakia tai poliisia. Olen saanut yhteiskunnalta paljon hyvää, kuten maksuttoman koulutuksen, kohtuuhintaisen perusterveydenhuollon, valtion takaaman opintolainan, opintotuen jne. Ne ovat isoja etuja jotka suurelta osalta maapallomme väestöä puuttuvat. Niistä on paikallaan olla kiitollinen. Yhteiskunnalla on ollut tärkeä rooli omassa kehityksessäni mitä tulee esimerkiksi koulutukseen. Kun olin yläasteikäinen, yhteiskunta tuki jalkapalloharrastustani sekä koulukirjojen hankintaa. En ole myöskään oman toimintani takia joutunut negatiivisessa mielessä tekemisiin poliisin kanssa. Äitini on hyvin lainkuuliainen ihminen ja on aina painottanut esivallan kunnioittamista. Kunnioittaminen ei ole kuitenkaan sama asia kuin kritiikittömyys.
Laki ja poliisi ovat tarvittuja instituutioita, joiden tarkoitus on suojella elämää. Yhteiskuntarakenteiden ylläpitämisen tärkeydestä ei kuitenkaan seuraa se, ettei niissä mitään kehitettävää olisi. Minusta on paikallaan miettiä erilaisten lakien ja instituutioiden merkitystä ja tarkoitusta ja sitä, toteutuvatko ne, sekä tuoda esiin esimerkkejä siitä kun ne eivät toteudu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti